Pakko päästä avautumaan isästäni.
Asuin isäni kanssa saman katon alla yli 16 vuotta. Joskus saattoi mennä useampikin vuosi, jolloin emme keskustelleet toisillemme ollenkaan, jos ei lasketa "Tarvitseeko kaupasta hakea jotain?" tai "Tuleeko telkkarista mitään hyvää?" -tyylisiä sananvaihtoja. Isäni taitaa vihata minua.
Kaikki oli toisin, kun olin vielä pieni. Silloin olin isän pikku prinsessa, minulla oli vain kaksi pikkuveljeä. Pian kuusi vuotta täytettyäni minulle kuitenkin syntyi pikkusisko, josta tuli isän uusi lemppari. Oloni oli kuin isolla, rumalla koiranrotiskolla jonka tilalle hankitaan pieni ja söpö pentu. Isäni ei enää "nähnyt" meitä muita lapsia ja oli aina antamassa siskolleni mitä ihmeellisimpiä etuoikeuksia. Kerrankin hän takavarikoi meiltä kolmelta vanhimmalta Playstation 2:sen, sillä yhteisellä muistikortillamme ei riittänyt tallennustilaa 3-vuotiaalle pikkusiskolle.
Myöhemmin, kun aloin olla jotakuinkin 10-vuotias, isäni alkoi oireilla mielenterveydestään. En kehdannut tuoda kavereita kotiin, sillä isäni vain makasi sängyssä ja haisi. Ei minulla kyllä juuri kavereita ollutkaan. Isä vietti joitain kuukausia osastohoidossa, palasi sieltä kuin uutena miehenä, sai saunan maalattua ynnä muuta ihanaa. Sitten vaikea masennus palasi, tällä kertaa alkoholin kanssa. Isä alkoi olla joka ilta humalassa, mutta onneksi hänen käytöksensä ei juuri muutu alkoholin vaikutuksesta. Hän vain toistelee lauseitaan enemmän kuin yleensä ja alkaa hoiperrella. Edelleenkin suurin osa isän kanssa käydyistä keskusteluistani on käyty humala-isän kanssa.
16-vuotiaana, eli noin vuosi sitten, muutin ensimmäiseen omaan kotiini. Isä muutti pois viikkoa ennen minua. Äiti sanoi silloin, että avioero tulee ehkä sitten joskus ajankohtaiseksi, mutta jouluna sain tietää eron olleen käynnissä jo siitä asti kun isä muutti. Ensimmäisenä viikkona omassa kodissani isä soitti minulle kerran. Seuraavan kerran näin hänet vilaukselta jouluna, kun olin äitini kodissa lomalla ja isä tuli jostain syystä käymään siellä. Hän tuli, teki jotain, nähdessään minut hän sanoi: "Ai *minä*kin on tullut tänne.". Sitten hän lähti. Toisen kerran näin hänet maalis/huhtikuussa, kun äitini sai hänet suostuteltua tulemaan katsomaan minun kotiani. Pikkusiskoni tuli samalla kerralla, ja isäni halaili häntä koko ajan. Siitä on jo vuosia, kun isäni viimeksi koski minua, ellei lasketa niitä kertoja kun hän yritti koskea päähäni. Hän ei tiennyt, etten pidä siitä kun päähäni kosketaan, ja minä tyhmä väistin hänen kättään.
En taida haluta jaksaa enää. Nyt puhelinliittymäni on kiinni, sillä isä ei maksa sitä muutamien eurojen laskua. Isä ei myöskään anna lupaa siirtää puhelinliittymiä äidin nimiin, joten nyt meille on uudet liittymät hankinnassa. Paikallinen terveyskeskus on muutaman kesäviikon ajan kiinni, joten en saa ilmoitettua uutta puhelinnumeroani sinne. Aika hermoratatutkimukseen on lähetetty, ja se ilmoitettaisiin minulle päivien sisässä. En taida saada sitä omaan tietooni tämän vuoksi, ja aika on sentään kiireellinen.
En usko, että tulen enää koskaan pääsemään puhumaan isäni kanssa, en halua pakottaa seuraani kenellekään. Minulla ei ole miestä, joka voisi aikanaan luovuttaa minut alttarilla tulevalle miehelleni, eivätkä lapseni tule saamaan kahta isoisää. Minulla ei ole ollut isää, joka olisi vienyt minua lyömään pesäpalloa, hölmöillyt iltaisin kanssani, syönyt kanssani yhtä aikaa, vienyt kaupoille tai retkeillyt kanssani. Minulla on isä, joka nukkui, joi, istui tietokoneella ja kävi töissä. Pahimmin minua kuitenkin satuttaa se, että kaikkien näiden vuosien ajan purin tunteeni viattomaan pieneen pikkusiskooni, joka on oikeasti aivan ihana lapsi. Minäkin olin kuitenkin vasta lapsi, ja lapsen mieleni toimi niin että koska pikkusisko saa kaiken huomion, se tarkoittaa että pikkusisko on syyllinen kaikkeen. Aion odottaa joitain vuosia, että hän kasvaa vielä hieman isommaksi, ja sitten esitän hänelle kauneimman anteeksipyynnön minkä vain osaan muodostaa.
Olen pahoillani kaikesta tästä valittamisesta. Halusin vain, edes tämän yhden kerran, tuoda esille oman puoleni isä-tytärsuhteestamme. Jos haluat olla ilkeä, ole hyvä ja mene tekemään se muualle, tähän viestiin ei ole pakko vastata ollenkaan.
Kommentit (5)
"Lapseni ei tule koskaan saamaan kahta isoisä.." Entäs lapsen isän vanhemmat? Ja miksi et sitten vain kysy isältäsi miksei hän halaa sinua? Minulla on vielä kylmempi isä-tytärsuhde, johon verrattuna tuo "ongelmasi" kuulostaa aika pieneltä. Ota itse asia puheeksi äläkä oleta isäsi tekevän kaikkea. Kenties hän olettaa jo, että haluat pysytellä etäämpämä kun olet jo iso tyttö ja haluat olla itsenäisempi kuin pienempi siskosi.
Tuleva(t) lapseni ei tule saamaan kahta isoisää. Jos mieheni isästä on isoisäksi, lapseni saa(vat) yhden isoisän. Yksi isoisä on eri asia kuin kaksi isoisää.
Minun isältäni ei kysytä sellaisia juttuja, häneltä ei oikeastaan kysytä mitään hänen sosiaalisesta käyttäytymisestään. Hän joko kääntää selkänsä ja kävelee pois sanaa sanomatta tai sanoo "Se on niin vaikeaa".
Ja on muuten todella kiva kuunnella tuota ongelmien vertailua. Tietysti, minulla ei ole oikeutta surra jalkaansa murtanutta koiraani, sillä sinun koirasi kuoli muutama vuosi sitten.
Tämä viesti nyt toimikoon lisäämään edelliseen viestiini sen asian, jonka unohdin sekä upituksena.
Eli varmasti silloin ollessani 6-vuotias isäni katsoi että "onpa tuossa jo iso tyttö joka varmasti haluaa jo olla hieman itsenäisempi, enpä enää puhu hänelle ja teen selväksi, että tämä uusi lapsi on minulle rakkaampi."
Ja upitus siksi, että etsin myös vastaavanlaisia kokemuksia, mielipiteitä (EN VERTAILUA) ja aatteita aiheesta, ehkä joku uudempi lukeva voisi näitä myöskin tarjota.
isäsi todennäköisesti ei ole ymmärtänyt, mikä vaikutus hänen käytöksellään on sinuun. Tiedostava vanhempi ei hylkää isompiakaan, vaan muistaa ottaa heitäkin huomioon.
Olisi tosi hyvä käsitellä tämä asia, vaikka jonkun terapiaihmisen kanssa, jotta se ei jää kummittelemaan elämääsi ja ihmissuhteisiisi, ettet toista tätä miessuhteissasi tai lastesi kautta. Hyväksyä, että näin kävi elämässäsi ja antaa kaikille osapuolille anteeksi. Myös itsellesi.
Harvoin varmaan on tilannetta, jossa on kaksi ihanaa isoisää. Joskus isoisä asuu kaukana ja nähdään vain harvoin. Joskus vaikka asuu lähellä, nähdään vielä harvemmin, kun sattuu olemaan uusi vaimo, eikä sitten vaan tule pidettyä yhteyksiä. äÄlä kuitenkaan itse hylkää isääsi, vaan vie lapsenlapsesi hänen luokseen ja katso miten käy.
isäsi todennäköisesti ei ole ymmärtänyt, mikä vaikutus hänen käytöksellään on sinuun. Tiedostava vanhempi ei hylkää isompiakaan, vaan muistaa ottaa heitäkin huomioon.
Olisi tosi hyvä käsitellä tämä asia, vaikka jonkun terapiaihmisen kanssa, jotta se ei jää kummittelemaan elämääsi ja ihmissuhteisiisi, ettet toista tätä miessuhteissasi tai lastesi kautta. Hyväksyä, että näin kävi elämässäsi ja antaa kaikille osapuolille anteeksi. Myös itsellesi.
Harvoin varmaan on tilannetta, jossa on kaksi ihanaa isoisää. Joskus isoisä asuu kaukana ja nähdään vain harvoin. Joskus vaikka asuu lähellä, nähdään vielä harvemmin, kun sattuu olemaan uusi vaimo, eikä sitten vaan tule pidettyä yhteyksiä. äÄlä kuitenkaan itse hylkää isääsi, vaan vie lapsenlapsesi hänen luokseen ja katso miten käy.
Isäni ei halua käsitellä asioita. Kuten jo sanoin, en halua pakottaa seuraani edes hänelle, joten en myöskään halua pakottaa häntä minkäänlaiseen välienselvittelytilanteeseen. Uskon olevani tarpeeksi vahva ihminen, ja aion nähdä vaivaa sen eteen etten tulisi toistamaan samoja asioita myöhemmässä elämässäni. En ole isälleni varsinaisesti vihainen, mutta minusta tuntuu joka tapauksessa hyvin kurjalta. Rakastan häntä myös oikein kovasti, enhän muuten varmaan edes haluaisi hänen rakkauttaan itselleni.
"Lapseni ei tule koskaan saamaan kahta isoisä.." Entäs lapsen isän vanhemmat? Ja miksi et sitten vain kysy isältäsi miksei hän halaa sinua? Minulla on vielä kylmempi isä-tytärsuhde, johon verrattuna tuo "ongelmasi" kuulostaa aika pieneltä. Ota itse asia puheeksi äläkä oleta isäsi tekevän kaikkea. Kenties hän olettaa jo, että haluat pysytellä etäämpämä kun olet jo iso tyttö ja haluat olla itsenäisempi kuin pienempi siskosi.