Miten päästä eroon nirsoudesta miesten suhteen?

Suomalaisten miesten kannattaisi hakea vaimoja esim Saksasta, Venäjältä. Saksassa esim suomalaisista miehistä pidetään todella, samoin UK:ssa. Saksassa suomalaisilla miehillä on joku ihmeellinen sädekehä-maine, veljeni kun meni siellä naimisiin niin jo ihan alusta saakka naisen perhe suunnilleen kehui kaikille, että heidän tyttärellään on suomalainen mies. Onkohan joku sota-ajan juttu vai mikä. MIehet rohkeasti ulkomaille, siellä on todella paljon laadukkaita naisia, siroja, kauniita ja ne arvostaa ihan eri asioita kuin suomalaiset naiset. Tämä siis tuolle, joka kaipailee naisia.

Suomalaisten miesten kannattaisi hakea vaimoja esim Saksasta, Venäjältä. Saksassa esim suomalaisista miehistä pidetään todella, samoin UK:ssa. Saksassa suomalaisilla miehillä on joku ihmeellinen sädekehä-maine, veljeni kun meni siellä naimisiin niin jo ihan alusta saakka naisen perhe suunnilleen kehui kaikille, että heidän tyttärellään on suomalainen mies. Onkohan joku sota-ajan juttu vai mikä. MIehet rohkeasti ulkomaille, siellä on todella paljon laadukkaita naisia, siroja, kauniita ja ne arvostaa ihan eri asioita kuin suomalaiset naiset. Tämä siis tuolle, joka kaipailee naisia.

Älkää peruspirjot tarjotko itseänne ja henkisiä arvojanne perusjormalle joka saisi niin paljon laadukkaampaa lihaa ulkomailta.

Mikään muu ei ratkaise miehen mielessä kuin se onko nainen ulkoisesti "laadukas, kaunis, siro" -ja samalla syyllistetään kauniit naiset siitä että ne "valikoivat" eivätkä penteleet tyydy paksuun suomalaiseen punaniskamieheen.

Kyllä suomalaismies on lystikäs otus :D

itsesikään kanssa, kun tuollaista kysyt. Ei ole kaiketi kiirettä, seuraa on ympärilläsi, osat ehkä olla yksinkin. Ja tällaisia miehiäkin on pilvin pimein, osu nyt vaan sen oikeasi kohdalle. Itse olen sitä mieltä, että osaisin olla hyvä vaimo monellekin, mutta vaatihan se sen rakkauden kipinän, että homma lähti käytiin. Jos et ikinä kenenkään ihastu, ala kehittämään sitä puolta itsessäsi, intuitiota, välittämistä, hyväksyntää.

itsesikään kanssa, kun tuollaista kysyt. Ei ole kaiketi kiirettä, seuraa on ympärilläsi, osat ehkä olla yksinkin. Ja tällaisia miehiäkin on pilvin pimein, osu nyt vaan sen oikeasi kohdalle. Itse olen sitä mieltä, että osaisin olla hyvä vaimo monellekin, mutta vaatihan se sen rakkauden kipinän, että homma lähti käytiin. Jos et ikinä kenenkään ihastu, ala kehittämään sitä puolta itsessäsi, intuitiota, välittämistä, hyväksyntää.

näitä puolia voi sitten kehittää itsessään? Pahinta on se, kun tuntuu, että ahdistun niin helposti. Ilmiselvästi kärsin sitoutumiskammosta ja olen sitä mieltä, että hyvin mahdollisesti en koskaan voi löytää sitä oikeaa.. Kiinnostavia miehiä on niin harvassa. Ja vähintään meneen lukkoon tilanteessa, jossa pitäisi edota seksuaalisesti.. Kauheassa kännissä saatan olla vapautunut näiden asioiden suhteen, mutta miten siirtää se "selvään elämään?"

vähintään 50 000 (vapaata, tervejärkistä?) suomalaismiestä? Rohkenen epäillä :D

Tai no tällä hetkellä totta kai, jos yksi teistä päättäisi valita summamutikassa jonkun perustavallisen normimeihen, olisi vaihtoehtoja ainakin 50 000.

Miksi naisten pitäisi tyytyä johonkin nobodyyn, kun miehetkin haluavat tuntea ne "perhoset vatsassa", kuten itse kuvailit?

Ei naisen tule tietenkään tyytyä sellaiseen, joka ei säväytä suuntaan eikä toiseen, mutta evoluution tulisi miettiä miksi se on kehittänyt miehen ja naisen niin ristiin, että keskiarvonaiselle ei riitä keskiarvomies.

Idea tuossa oli se, että miehille tulee noita "perhosia vatsaan" ihan tavallisista naisista.

Tavallisen näköisistä, peruskokoisista ja perusfiksuista.

Moniko nainen saa perhosia vatsaan tavallisen näköisestä peruskokoisesta perusfiksusta äijästä, joka on varmaan niin tavallinen suomalaismies kuin olla voi?

Niinpä.

Miksi näin on, sitä en tiedä. Sen tiedän, että melkein jokainen suunnilleen yllä kuvatun tyypin peruskeskiarvonorminainen kelpaa melkein jokaiselle suunnilleen yllä kuvatun tyypin peruskeskiarvonormimiehelle kaikin puolin.

Sen sijaan ehkä kymmenesosa suunnilleen ylläkuvatun tyypin peruskeskiarvonormimiehistä kelpaa suunnilleen ylläkuvatun tyypin peruskeskiarvonorminaiselle.

Syy ei ole naisen, syy ei ole miehen mutta syy on siinä, miten ihminen on sallinut itsensä kehittyä näin.

Ääritapauksessa nainen, joka ei löydä näistä perusharmaista miehistä sopivaa kumppania, päätyy sitten ns. alfaurokseen - kunnon lihaskimppuun panomieheen.

Sitten kun nainen päätyy raskaaksi, kuten idea oli, tämä alfa usein katoaa. Tai sitten nainen katoaa lapsen kanssa, kun alfalle maistuukin perusmiestä väkevämpi valta ja juoma.

Muutaman vuoden päästä kaupungilla pyörii YH-äiti, jolle kelpaa ihan perusmies seurustelusuhteeseen ja lapselle kasvattajaksi ja isäksi.

Yrittääkö luonnonvalinta yhdistellä parasta mahdollista kokonaisuutta niin, että geenit tulevat 2-metriseltä lihakaapilta, ja kasvatus ja elämätavat tavalliselta peruspenalta?

Mielenkiintoinen aihe joka tapauksessa.

Ja suuri kehitysvirhe ihmisen historiassa myös.

On ulkomaalaisissa naisissa jotain erilaista, se on pakko myöntää. Toki saan varmasti katkeruusleiman otsaan, mutta en ole koskaan kelvannut suomalaiselle naiselle, en ole ollut edes katseen arvoinen. Myönnän, että olen tylsä. Olin ujo, olin koukukiusattu, en teininä oppinut tarvittavia sosiaalisia taitoja. Kuitenkin nykyään elätän itseni, pidän huolta kodista, laitan ruokaa, en juo, en polta. Eli olen edelleen 27-vuotiaana tylsä, mutten sentään ujo enkä kiusattu enää. Pidän kunnostani huolta ja kroppa on niin sanotusti kunnossa, ette pystyisi erottamaan kumpi on kampi, jos vertailisitte keskivertoliigakiekkoilijan ja minun kroppaa. Toki mitäpä kropalla, kun naama on ei-minkään näköinen.



Siinä vähän taustaa. Mutta sitten se ihmeellisin asia: liikun missä tahansa ulkomailla, niin aina löytää naisia, jotka katsovat silmiin ja hymyilevät. Ulkomaiden yökerhoissa pääsen tanssimaan naisten kanssa, silmäpeliä on vähintäänkin riittävästi. Toisin sanoen minut huomioidaan, mitä taas Suomessa ei ole vielä tuon 27 vuoden aikana tapahtunut kertaakaan.



Toki kulttuurillakin vaikutusta, Keski-Euroopassa vain ihminen huomioidaan eri tavalla, se ikään kuin kuuluu asiaan. Enkä tietenkään kuvittele, että katseet ja hymyt mitään merkitsisi, päivän piristystä se vain on molemmille osapuolille.



Tuossa vain hiukan ajateltavaa, minua ainakin matkailu on avartanut. En enää kuvittele olevani täysin nolla naisten silmissä, kuvittelen olevani sellainen ainoastaan Suomessa.



(Eikä ollut mikään vihapuhe mihinkään suuntaan, harmittaa vain kun suomalaiset ja ulkomaalaiset naiset arvostaa niin erilaisia asioita. Olisipa Suomessakin ulkokuoren merkitys edes pikkuisen pienempi, ainakin meidän "tavallisten ja tylsien" miesten kannalta.)

On ulkomaalaisissa naisissa jotain erilaista, se on pakko myöntää. Toki saan varmasti katkeruusleiman otsaan, mutta en ole koskaan kelvannut suomalaiselle naiselle, en ole ollut edes katseen arvoinen. Myönnän, että olen tylsä. Olin ujo, olin koukukiusattu, en teininä oppinut tarvittavia sosiaalisia taitoja. Kuitenkin nykyään elätän itseni, pidän huolta kodista, laitan ruokaa, en juo, en polta. Eli olen edelleen 27-vuotiaana tylsä, mutten sentään ujo enkä kiusattu enää. Pidän kunnostani huolta ja kroppa on niin sanotusti kunnossa, ette pystyisi erottamaan kumpi on kampi, jos vertailisitte keskivertoliigakiekkoilijan ja minun kroppaa. Toki mitäpä kropalla, kun naama on ei-minkään näköinen.

Siinä vähän taustaa. Mutta sitten se ihmeellisin asia: liikun missä tahansa ulkomailla, niin aina löytää naisia, jotka katsovat silmiin ja hymyilevät. Ulkomaiden yökerhoissa pääsen tanssimaan naisten kanssa, silmäpeliä on vähintäänkin riittävästi. Toisin sanoen minut huomioidaan, mitä taas Suomessa ei ole vielä tuon 27 vuoden aikana tapahtunut kertaakaan.

Toki kulttuurillakin vaikutusta, Keski-Euroopassa vain ihminen huomioidaan eri tavalla, se ikään kuin kuuluu asiaan. Enkä tietenkään kuvittele, että katseet ja hymyt mitään merkitsisi, päivän piristystä se vain on molemmille osapuolille.

Tuossa vain hiukan ajateltavaa, minua ainakin matkailu on avartanut. En enää kuvittele olevani täysin nolla naisten silmissä, kuvittelen olevani sellainen ainoastaan Suomessa.

(Eikä ollut mikään vihapuhe mihinkään suuntaan, harmittaa vain kun suomalaiset ja ulkomaalaiset naiset arvostaa niin erilaisia asioita. Olisipa Suomessakin ulkokuoren merkitys edes pikkuisen pienempi, ainakin meidän "tavallisten ja tylsien" miesten kannalta.)

Jos olet kovin etelässä niin saattaapi olla että näytät hieman eksoottiselta ja se on viehättävää:). Hyvä että olet menestynyt eikä koulukiusaus ole aiheuttanut pahempia ongelmia.

Olisipa joku sanonut minulle parikymppisenä että tapaan sen elämäni miehen vasta 30 täytettyäni. Olisin säästynyt monilta kusipäiltä ja epäkelvoilta. Äitini oli jo ehtinyt miettiä seksuaalista suuntautumistani kun ei miestä alkanut löytyä. En ihan kaikista miesjutuista todellakaan hänelle kertonut...



Ehdin seurustella vakavasti hyvän miehen kanssa jossa ei ollut mitään vikaa. Oli hyvä ammatti ja muutenkin puitteet kunnossa. Aika pian hän alkoi tuntua kämppikseltä tai veljeltä. Olisihan siihen voinut tyytyä kuten jotkut 25-vuotiaina naimisiin menneet ystäväni neuvoivat. Onneksi en tyytynyt!! Olisin kuollut pystyyn, siltä alkoi tuntua jo vuoden seurustelun jälkeen.



Tämän elämäni miehen tapasin 31-vuotiaana ja jalat meni alta. Edelleen tuntuu siltä vaikka ollaan väsyneitä 1,5-vuotiaan vanhempia ja taloakin rakennetaan. Kannatti odottaa!!

Kuten täällä jo joku ehdottikin, niin minäkin veikkaan että "vika" löytyy itsestäsi, ei näistä miehistä.



Ehdottaisin itsetutkiskelua sen asian suhteen, että mikä siinä sitoutumisessa pelottaa? Ja mikä on mielestäsi sitoutumista?



Oletko miellyttäjä? Miellyttäjiä pelottaa sitoutuminen siksi, että pelkäävät jäädä ansaan, kun he eivät tarvittaessa pysty lopettamaan suhdetta miellyttämisen tarpeessaan. Miellyttäjillä on myös se ongelma, etteivät he voi koskaan olla täysin varmoja omista tunteistaan, sekä se ongelma, että pikkuviat kasvavat aina suuriksi harmeiksi, kun omaa mielipidettään ei pysty ilmaisemaan.

miehillä on se ongelma, että kellekään naiselle ei kelpaa.

Moni nainen saa monelle miehelle perhoset vatsaan ja päätyy ajatuksiin mutta vähän ajan jälkeen homma jää siihen, että "ollaan vaan kavereita" jne.

Ja sitten naiset sanovat, että ei ole tarjolla ketään joka olisi tarpeeksi särmikäs tai tuntuu Siltä Oikealta.

Jossain kohden evoluutio on nyt mennyt pahasti metsään.

Jokaiselle tavalliselle naiselle löytyy vähintään 50 000 miestä Suomesta, jotka olisivat valmis vaikka mihin.

Silti moni nainen joutuu tekemään 35-vuotiaana paniikkiratkaisun ja tekemään lapset baari-iskulleen, joka myöhemmin paljastuu pettäjäksi, alkoholistiksi ja vaimonhakkaajaksi.

Kun ei 15 vuotta aikaisemmin ollut tarpeeksi särmikäs se perus-Paavo, joka oli kohtuukäyttäjä ja mieleltään terve.

Tavallinen mies kelpaa vain harvoille. Miksi, sitä sopii kysyä joltain biologian tutkijalta.

Missä vaiheessa mies kehittyi sellaiseksi, ettei se kelpaa naiselle? Miksi niin moni nainen valittaa, että oma mies lyö, juo, haukkuu, pettää, kun olisi vuosia sitten ollut tarjolla niitä, jotka eivät olisi tehneet mitään yllä mainittua mutta eivät myöskään olleet tarpeeksi särmikkäitä?

Kyllä, olen katkera.

Ehkä tässä on se klassinen: mies yrittää levittää siementä, nainen etsiä parasta mahdollista geneettistä isäehdokasta, ja sitten ollaan tässä jamassa.

Naisille myös pienestä pitäen hoetaan niitä prinssisatuja, ja se vaan jatkuu romanttisten komedioiden muodossa. Sitten sitä jäädään odottelemaan miestä, joka toisi kuun taivaalta.

Missään kohtaa katsetta ei kiinnitetä omaan itseen: olenko MINÄ kovin särmikäs? Olenko MINÄ sellainen nainen, joka rehellisesti sanottuna "ansaitsee" särmikkään Alfa-uroksen?

Toisaalta monen naisen on ehkä helpompi jäädä odottelemaan nuorena sitä unelmien prinssiä, mutta kuten itsekin totesit, paniikki usein iskee siinä 35 viimeistään, ja silloin kaltaisesi miehet viedään saman tien, ja vielä ihmetellään, miten moinen aarre saattoikaan löytyä...

en halunnut enää etsiä, joten mentiin kimppaan vaikkei säkenöintiä ja ilotulitusta ollutkaan. Nyt meillä on ihana perhe ja olemme onnellisia. Monet ah niin rakastuneet parit ympäriltämme eroavat, mutta meidän rakkaus tuntuu vaan syvenevän. Ennen rakastuin (ihastuin) minua huonosti kohteleviin pelimiehiin. Onneksi aikuistuin.

Ja olen miettinyt, että se on vaan hyvä asia, kun ei tarvitse haikailla jotain alkuaikojen säkenöintiä ja jotain mikä ei ikinä palaa, vaan sen sijaan voi koko ajan parantaa ja syventää suhdetta ja rakkautta.

Tämä on vähän kuten Intialainen nainen sanoi ( järjestetystä avioliitosta): länsimainen ihminen rakastuu ja menee sitten naimisiin. Intialainen menee ensin naimisiin ja sitten rakastuu.

Tietenkään kumpikaan noista ei aina toimi. Mutta ei se nyt ihan niinkään ole, että vahva elämänmittainen liitto tarvitsisi jonkun valtaisan alkuräjähdyksen onnistuakseen.

on seurauskena se että tavalliset miehet joutuu tyytymään vaatimattomaan ylijäämään eli lyhytjalkaisiin pitkäselkäisiin peruspirjoihin ja kyllästymään avioliitossaan seksimielessä kuoliaiksi siis onko ihme että miesten elin ikä on lyhyempi kuin naisten.

että jalan ja selän pituudet on seksielämässä kaikkein olennaisimmat jutut...

Itselläni auttoi parikymppisenä, kun kirjoitin listan kriteereistäni ja kävin sen sitten ajatuksella läpi, siis mietin todella tarkkaan, mitkä näistä nyt ovat tosiaan aivan valtavan tärkeitä (esim. rehellisyys ja yhteensopiva huumeorintaju) ja mistä voisi joustaa (esim. onko miehen aivan pakko olla pidempi kuin minä?) Jokainen muotoilkoon toki kriteerinsä itse, omien mieltymystensä mukaan.



Sillä tavalla opin itse hiukan armollisemmaksi ja opin löytämään positiivista monistakin tyypeistä, vaikka en heistä kenenkään kanssa suhteeseen päätynytkään. Tein siis tämän "harjoitteen" tilanteessa, jossa ketään tiettyä ei ollut kuvioissa.



Hassu juttu on kyllä, että lopulta menin naimisiin miehen kanssa, joka täytti muutaman niistä kymmenen vuoden takaisen itseni aika höpsöistäkin kriteereistä... ;) Eli tavallaan "sain sen, mistä olin luopunut"

Ja olen miettinyt, että se on vaan hyvä asia, kun ei tarvitse haikailla jotain alkuaikojen säkenöintiä ja jotain mikä ei ikinä palaa, vaan sen sijaan voi koko ajan parantaa ja syventää suhdetta ja rakkautta.

Todella usein olen itsekin kuullut monien surevan että "voih, alkuhuuma se on jo aikaa sitten mennyt"... Surullista ylippäätään se ajattelu, että ihanat ajat ovat aina jossain menneisyydessä. Eihän se nykyhetki aina herkkua ole, mutta eikö silti voisi ajatella, että ihanat ajat tulevat vielä?

Mutta kaipa se on ihan tutkittukin, että evoluutiossa miehille kelpaavat useammat naiset kuin päinvastoin. Nainen vaatii mieheltä ja potentiaaliselta tulevien jälkeläisten isältä enemmän hyviä ominaisuuksia, kun taas miehille riittää vähempi. Olisko meidät aivot vieläkin ohjelmoitu jotenkin näin ? :D



Niin ja on se jännä, että miksi naiset aina rakastuu renttuihin... sellaisiin vahvoihin ja itsevarmoihin miehiin. Miksi ne kiltit ja kunnolliset ei meinaa kiinnostaa ?

Kun tapaat niehen, jolla on kaikki muu kohdallaan, mutta särmä puuttuu, ..... pane sen kanssa muutaman kerran. Naisen aivot on sellaiset, että seksi saa rakastumaan. Miehestä saattaa myös paljastua miehekkäämpi puoli. Mutta jos mies ei tämänkään jälkeen herätä sinussa tunteita, niin älä jää roikkumaan "ihan hyvän" miehen kanssa.

Eli että kyse ei mahdollisesti ole sinun nirsoudestasi, vaan siitä, ettet itsekään tiedosta mitä oikeasti haluat tai mikä on sinulle hyväksi. Mietipä siis sitä, että mitä sä oikeasti miehestä ja elämältäsi haluat. Ja sitten myös sitä, että millainen mies täyttää ne sun toiveet. Nyt nimittäin näyttää siltä, että katselet vääränlaisia miehiä.



Ja sitten tuohon, että miten kehitetään intuitiota, välittämistä, hyväksyntää. Ne kehittyvät, kun laajennat elämänpiiriäsi niin, että olet tekemisissä vähän laajemmin ihmisten kanssa. Hakeudut sellaisiin juttuihin, missä tapaat vähän toisenlaisiakin ihmisiä. Opit ymmärtämään monenlaisia ihmisiä, hyväksymään erilaisuutta, välittäminen kehittyy ja intuitio paranee, kun ihmistuntemuksesi paranee. Tuohon intuition kehittämiseen sopii myös hyvin jokin itseilmaisuharrastus tai tunneilmaisukurssi.



Mikä voisi olla tällaista tekemistä: teatteriharrastus, vapaaehtoistyö ihmisten parissa, mikä tahansa harrastustoiminta missä keskeisenä on ihmisten kanssa toimiminen, vaihdat työpaikkaa sosieelisempaan, pidät ylipäätään huolta että kohtaat työssä ja vapaa-ajalla erilaisia ihmisiä.



Ja pelkkä tekemisen touhottaminen ei riitä, vaan sen lisäksi pitää oikeasti pohdiskella itseään, elämää, omia arvojaan, haaveita, jne.