Näin marraskuinen neiti tuli maailmaan:O)

No niin, yritän nyt kertoa pikkuneidin syntymästä sen mitä muistan!:D Pitkää tarinaa tulossa¿

Meidän pikku prinsessa siis syntyi 10.11. ja on äidin iltatähti ja isin ensimmäinen.



Vaiherikkaan raskauden loppumetrit (n.4vkoa) meni supisteluja kärvistellen. 38 viikolla oltiin jo yö salissa tositoimissa, mutta lähdettiin aamupäivällä kotiin kun olin ihan tiltti eikä paikat auenneet. Tämä mamma alkoi olla ihan puhkipoikki jatkuvasta supistelusta, ja sitten alkoikin jo 39vkolla tulla tuskainen päänsärky ja turvotus oli jotain ihan järkyttävää. 10.11 kun viikkoja oli 40+2, mentiin miehen kanssa äitipolille tarkistuttamaan tilanne, ja lääkäri tuumasi, että raskausmyrkytys ja homma käyntiin! Ultrattiin vauvaa, arvioksi tuli 3700g.



Niin sitä sitten siirryttiin klo11 salin puolelle, tarkkailuhuoneeseen käyrille. 11.45 aloitettiin käynnistys puolikkaalla sytotecilla alakertaan. Eikä mennyt kauaakaan, kun alkoi supistella. Supistukset olivat kuitenkin epäsäännöllisiä, vaikkakin kipeitä. Pelkäsin koko ajan että joudun vielä kotiin. Kätilö kävi kyselemässä, joko haluaisin lievitystä, mutta päätin vielä sinnitellä. Klo 14 olo alkoi olla tukalia, ja supistukset olivat rajuja, tulivat 1-4min välein ja tuntuivat tosi ilkeästi alavatsalla. Synnytys kirjattiin virallisesti alkaneeksi. Mies kävi lämmittämässä kaurapussia, joka vähän turrutti kipua vatsalla. Kätilö tarkasti kohdunsuun tilanteen, sama kuin tullessa!! Siinä vaiheessa taisi tulla jo ensimmäinen v-alkuinen sana¿ Kipu alapäässäkin oli jo järkyttävä, ja kätilö ehdotti aquarakkuloita kun puudutusta ei voitu vielä laittaa, olisin halunnut jo kohdunkaulan puudutteen. Rakkulat laitettiinkin alavatsalle, ja ei ikinä enää, kätilön onneksi mies piti kiinni, muuten olisin saattanut tinaista kätilöä turpaan, otti nimittäin todella kipeää niiden laitto, eikä niistä ollut MITÄÄN apua! Päätettiin, että siirryn altaaseen.



Oltiin allashuoneessa miehen kanssa kaksin. Minä koitin kellua ja rentoutua, mutta supisti niin järkyttävästi, että puristin vaan rystyset valkoisena altaan reunaa ja ajattelin että selviääkö tästä hengissa. Olin kontillani, ja mies suihkutti kuumaa vettä selkään, se auttoi pysymään järjissään. Sitten kätilö tuli kuuntelemaan sydänääniä, ja piti kääntyä selälleen. Huusin vain aaauuuu kun supistukset vyöryi toinen toisensa perään, alapäässä tuntui kamala paine ja vikisin että nyt on PAKKO saada jotain tähän kipuun, taas pyysin kohdunkaulan puudutusta, ja kätilö sanoi että ei voi vielä kun on niin vähän auki (katsomatta tilannetta). Jäätiin taas kaksin, ja jatkoin kärvistelyä.



Vähän ennen viittä alkoi ¿kakkattaa¿. Yritin nousta altaasta, mutta jokainen liikahdus laukaisi järkyttävän supistuksen. Vedet olivat tainneet mennä huomaamatta. Roikuin altaan reunalla, itkin ja kirosin, ja mieskin alkoi huolestuneena kysyä että onko tämä nyt ihan normaalia¿ Vääntäydyin väkisin vessaan, ja pöntölle päästyäni alkoi ponnistuttaa ihan järkyttävästi, vauva porautui alemmas.. Säikähdin tosi kovaa, luulin että vauva vaan tulee vaikkei paikat ole auki, ja alapää repeää ihan totaalisesti. Mies soitti kelloa, ja kun kätilö tuli vessaan, aloin itkeä ihan hysteerisesti, pelkäsin että nyt joko minä kuolen tai vauva tai molemmat. Läpikäydyt keskenmenotkin nousivat mieleen.



Johan saatiin säpinä aikaiseksi! Kätilö taisi säikähtää että synnytän sinne pönttöön, ja lisää henkilökuntaa juoksi paikalle, ¿vauva taitaa syntyä¿ kuulin ja tajusin että nyt tapahtuu, ja niin vietiin tätä mammaa kiireellä saliin! En edes tiedä missä vaiheessa sain vaatetta päälle¿ hmm¿ sainko edes?



Salissa oltiin muutamaa minuuttia yli 17. Supistukset ja ponnistamisen tarve laittoi pään ihan sekaisin, ja makasin sängyllä miehen kättä puristaen, ja olin varma että tästä ei selvitä. Hoin koko ajan ¿se vauva tulee NYT, ja samalla taisin miehelle sanoa, että mähän EN synnytä luomuna!!! Kätilö tarkasti tilanteen, viisi senttiä auki. Tuli luovuttamisen tunne, en kestäisi ikinä vielä viittä senttiä, kun supistukset oli päällä lakkaamatta. Onneksi mies oli koko ajan vierellä ja tuki ja kannusti, ilman miestä olisin ollut varmasti totaalisen hysteerinen. Salissa kuhisi väkeä, hoin vaan että vauva tulee, yritin kuunnella miten pitäisi hengittää, ja välillä ponnistin vahingossa vaikkei olisi saanut, vauva porasi itseään ulos. Laitettiin pinni vauvalle, auki 7cm. Alkoi oksettaa. Lääkäri tuli laittamaan kohdunkaulan puudutusta, kätilö tuumasi ettei taideta ehtiä. Odotettiin hetki, yritin rentoutua. Puudutettiin, aloin odottaa vaikutusta ja pidätin ponnistusta minkä pystyin. Ei onnistunut, taas huusin että kun se tulee NYYYT! (oli kuulunut naapurisaliin asti:o) Kätilö tarkisti, auki on, anna tulla varovasti! Se siitä puudutuksesta! Ja ainut asia mitä olin vakaasti päättänyt synnytyksestä, oli se että en selällään ponnista, enkä luomuile, ja siinä minä nyt makasin selälläni, ja annoin vauvan tulla. Kätilö vähän pidätteli vauvaa, ja sitten neiti vaan tuli, nätisti solahtaen klo 17.28.



Olin niin helpottunut kun vauva nostettiin huutavana mahalle, ja sitten tuli vähän ¿jälkishokki¿, kun synnytys tapahtui niin rajuna ja vauhdilla. Olin niin päästäni pyörällä, etten oikein tajunnut että kaikki oli ohi, ja vauva syntynyt, itketti mutten pystynyt edes itkemään. Tuijotin vaan vauvaa, taisin sopertaa tytölle jotakin, ja ihmetellä kun vauva oli niin puhdas ja kaunis ja tukkaakin päässä. Muistan, kun näin isän kasvoilla ilmeen, jota en koskaan ennen ollut nähnyt, ja onnenkyyneleet, ja kuinka isä sai leikata napanuoran, ja sen, miten vauva itki kovaa ja niin kauan, että pääsi rinnalle, mutta kaikki muu mitä tapahtui ja puhuttiin hetki tytön syntymän jälkeen, on ¿hukassa¿¿ taisin palata ¿planeetalle¿ vasta, kun isi sai punnita ja kylvettää esikoisensa, oli suloista katseltavaa¿:o)



Neiti pylleröisen maailmaan tulo oli siis kaikkea muuta kuin mitä osasin ennalta odottaa¿ toiste en haluaisi samanlaista synnytystä, tuntuu, että läpikävin kymmenen tunnin synnytyksen tiivistettynä alle neljään tuntiin, supistuksissa ei ollut väliä lainkaan ja olisin todella kaivannut kivunlievitystä, AJOISSA. Ja pahimpana koin sen, etten pysynyt lainkaan ¿juonessa¿ mukana, kaikki tapahtui ihan liian nopeasti, ja pelkäsin tosi kovaa.

Synnytys kesti 3h 28min ja ponnistusvaihe oli NOLLA minuuttia.



Mutta urakan tulos on mitä ihanin: pieni punatukkainen tyttö, syntymämitat 3445g ja 49cm. :o)



Kotiuduimme kaksi päivää tytön syntymän jälkeen. Kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin, paitsi liiallisen maidontulon kanssa oli alkuun ongelmia. Itse toivuin nopeasti, selvisin synnytyksestä ilman repeämiä, ja olo on yllättävän ¿pirteä¿ vaikka kello onkin käännetty ylösalaisin:D

Vauva on aivan syötävän suloinen hymytyttö, ja kotiväki on ihan haltioissaan:O)



Vauvantuoksuinen arki on ihanaa! -neiti Pylleröisen (13päivää ) äippä