Naapurissa lapsiperhe - ja käsittämätön meteli
Hei,
miten paljon lapsiperhemeteliä kerrostaloasujan on siedettävä? Meteli hiljenee kyllä klo 23 mennessä, mutta jatkuu iltapäivästä iltamyöhään saakka lähes taukoamatta.
Siedän pientä melua yleensä ihan hyvin ja olen ennenkin asunut kerrostalossa. Nyt kuitenkin mietin, kehtaisinko käydä pyytämässä naapureiltani pienempää meteliä. Miten toimisitte?
Muutin kerrostaloon noin kaksi kuukautta sitten. Seinänaapurissa asuu isä kolmen lapsensa kanssa. Ihan päivällä on hiljaista, kun eivät taida olla kotona. Klo 14 jälkeen show kuitenkin alkaa. Kuulen, kun tavaroita hakataan rakenteita vasten ja sisällä juostaan ja pompitaan. Outoa, omassa lapsuudenkodissani ei sisällä edes saanut juosta tai muutenkaan metelöidä turhaan. Tähän kaikkeen yhdistyy kummallinen huuto. Joku lapsista karjuu (aivan, karjuu ilman mitään ilmeistä syytä) myös rappukäytävässä ja ulkona. Toisinaan myös isä yhtyy huutoon, jolloin kuuluu "hiljaa nyt". Nämä kaikki kuuluvat seinän läpi todella hyvin, vaikka talon äänieristys on kunnossa. Häiritsevää tässä on se, että meteli ei taukoa ollenkaan, vaan jatkuu ilmeisesti niin kauan, että lapset menevät nukkumaan.
Enkä ole ihmeissäni pelkästään metelistä, vaan myös hieman huolissani lapsista. Voiko heidän käytöksensä taustalla olla pahaa oloa? Onko jatkuva huuto ja juoksentelu kotona muka normaalia? Tänään lapset (kaksi noin kuusivuotiasta) keinuivat taloyhtiön pihalla t-paitasillaan.
Ennen kuin joku ihmettelee, miten tiedän päivän äänistä: työskentelen yleensä kotona.
Kommentit (58)
[quote author="Vierailija" time="25.09.2014 klo 19:24"]

[/quote]
On ja on. Kuulostaa täysin normaaleilta 6v. pojilta. Mulla tossa yksi just juoksee ja pomppii pitkin huushollia. Ne on täynnä energiaa, sammuvat vasta nukkumaanmennessä.
No eihän tuossa mitään aihetta mihinkään ilmoihin ole. Lapsen ääniä saa kyllä kuulua ihan vapaasti, toiset lapset ovat vaan tosi vilkkaita, ei kaikki ole hiljaisia hiirulaisia. Ei meilläkään lapset juosseet ympäriinsä mutta tiedän moniakin perheitä joissa lapset kiljuu ja huutaa ja hyppii ympäri sohvia, ei se ole mikään lasu ilmon paikka. Lapset on vaan erilaisia. Ja kyllä ne kaikkea keksii, tiedän muutaman kuumaverisen lapsen jotka heittävät takkinsa heti pois kun silmä välttää. Eivätkä kaikki laita lapsiaan nukkumaan seitsemältä, antakaa ihmisten elää rauhassa elämäänsä.
Meidän poika karjuu ja puhuukin koko ajan huutamalla. Nyt vielä uhmaikä niin ihan mahdotonta meteliä. On vaan luonteeltaan todella vilkas. Ei kävele, juoksee ja kiipeilee kuin viidakkopoika.
aamuisin herää viimeistään kuudelta. Hävettää aina nähdä naapureita, mutta ei vaan saada häntä hiljaiseksi ja koko aikaa ei jaksa torua. Itsekin karjun välillä että ole nyt hiljaa.
koitetaan muuttaa omaan taloon mahd pian.
anteeksi naapurit...
No ei ole normaalia kasvatusta antaa niiden penskojen huutaa kaikki sanomansa. Vanhempien on opetettava lapsille, ettei kotikaan mikään viidakko ole. En ihmettele, että opettajat on ekaluokkalaisten kanssa helisemässä, kun kotona ei opeteta mitään sosiaalisia taitoja. Ja kyllä, minullakin on lapsia.
Me asumme ok-taloalueella ja kesällä parin talon päähän muutti perhe, jossa 2 poikaa. Hekin HUUTAVAT koko ajan ulkona ollessaan, ihan vaan jotain järjetöntä kakofoniaa. Huutavat varmaan sisälläkin muttei onneksi kuulu meille. Ymmärrän normaalista leikistä tulevat äänet, mutten tuntikaupalla jatkuvaa järjetöntä kiljumista.
En minä nyt mihinkään lastensuojeluun ole ilmoittamassa, kun en ainakaan toistaiseksi ole mitään niin vakavaa kuullut/nähnyt. Lastensuojeluviranomaiset ovat täystyöllistettyjä lasten laiminlyöntien kanssa. Lähinnä mietin, jos kysyisin isältä, onko kaikki hyvin (mikäli raadin mielestä siihen on aihetta). Ja tosiaan häiritsee vähän työntekoa tuo meteli.
En ole Lahdesta vaan Turusta.
No siinä on kasvatuksessa vikaa jos huudetaan ja riehutaan lähes kellonympäri. Normaali lapsi ei huuda ja riehu koko ajan. Ja Joo kyllä itselläni on tuon ikäinen lapsi. Ei tulisi mieleenkään, että annettaisiin käyttäytyä noin. Ilmoita taloyhtiölle jatkuvasta metelistä.
11. viesti oli siis minulta ap:ltä.
Ja piti vielä sanomani, että vaikka itselläni ei lapsia ole, niin on kyllä käsittämätöntä, jos vanhemmat antavat lasten juosta ja riehua kotona tuntikaupalla vain siksi, että "lapset ovat erilaisia" (viitaten yhteen vastaukseen). Kyllä vanhemman tehtävä on pitää lapsilla kuri ja opettaa, kuinka asutaan ja käyttäydytään. Näihin oli selvät säännöt minun lapsuudenkotonani: jos ruvettiin kiljumaan/riehumaan, sille laitettiin nopeasti stoppi. Ja kun sukulaisten lapsiperhe-elämää on nähnyt, niin toimii se heilläkin, vaikka on vilkkaita ja meneviä lapsia.
Sympatiseeraan ap:ta. Kolme vuotta kuuntelin yläkerrasta neljän lapsen juoksemista, pallon pompottelua ja huutamista. Ihan normaaleja lapsia ne oli mutta vanhemmat ei paljon perustaneet säännöistä. Kerran joulun aikaan kävin ovella pyytämässä, josko voisivat hillitä meluansa. Pari tuntia oli hiljaista. Onneksi muuttivat sitten muualle.
Todellakin annan ihmisten "elää rauhassa elämäänsä" mutta kyllä se kotirauha pitää olla meillä lapsettomillakin.
[quote author="Vierailija" time="25.09.2014 klo 19:24"]
Hei,
miten paljon lapsiperhemeteliä kerrostaloasujan on siedettävä? Meteli hiljenee kyllä klo 23 mennessä, mutta jatkuu iltapäivästä iltamyöhään saakka lähes taukoamatta.
Siedän pientä melua yleensä ihan hyvin ja olen ennenkin asunut kerrostalossa. Nyt kuitenkin mietin, kehtaisinko käydä pyytämässä naapureiltani pienempää meteliä. Miten toimisitte?
Muutin kerrostaloon noin kaksi kuukautta sitten. Seinänaapurissa asuu isä kolmen lapsensa kanssa. Ihan päivällä on hiljaista, kun eivät taida olla kotona. Klo 14 jälkeen show kuitenkin alkaa. Kuulen, kun tavaroita hakataan rakenteita vasten ja sisällä juostaan ja pompitaan. Outoa, omassa lapsuudenkodissani ei sisällä edes saanut juosta tai muutenkaan metelöidä turhaan. Tähän kaikkeen yhdistyy kummallinen huuto. Joku lapsista karjuu (aivan, karjuu ilman mitään ilmeistä syytä) myös rappukäytävässä ja ulkona. Toisinaan myös isä yhtyy huutoon, jolloin kuuluu "hiljaa nyt". Nämä kaikki kuuluvat seinän läpi todella hyvin, vaikka talon äänieristys on kunnossa. Häiritsevää tässä on se, että meteli ei taukoa ollenkaan, vaan jatkuu ilmeisesti niin kauan, että lapset menevät nukkumaan.
Enkä ole ihmeissäni pelkästään metelistä, vaan myös hieman huolissani lapsista. Voiko heidän käytöksensä taustalla olla pahaa oloa? Onko jatkuva huuto ja juoksentelu kotona muka normaalia? Tänään lapset (kaksi noin kuusivuotiasta) keinuivat taloyhtiön pihalla t-paitasillaan.
Ennen kuin joku ihmettelee, miten tiedän päivän äänistä: työskentelen yleensä kotona.
[/quote]
Otan osaa. Itse joudun kärsimään samankaltaisesta metelistä naapurissa. En voi käsittää miksi joka helvetin ilta pitää aloittaa se härdelli jossa kakarat ravaa ympäri kämppää, välillä tosiaan kuulostaa siltä kuin hakattaisiin jollain lelulla tms. seiniä ja heitellään jotain palloa lattialle!!! Ja siihen väliin sitten epämääräisiä huudahduksia ja ihme tömistelyä. Todella, todella häiriinnyttävän kuuloista. Minulle on sinänsä ihan se ja sama mitä ihmiset omissa asunnoissaan tekevät, ärsyttää vain että tässäkin talossa ilmeisesti rakenteet ovat niin pahvia että kaiken maailman naapurin kakaroiden sekoilu kuuluu niin selvästi. Onneksi on kuulokkeet ja korvatulpat :/
Ap et satu OIKEASTI olemaan Oulusta? Lapset joka toinen viikko isällään? Itse satun nimittäin asumaan heidän äidin naapurissa ja oi että on ihanaa ja rauhallista kun ne kolme lähtee viikoksi isänsä luokse. Vaikka tässä talossa on paljon lapsia, niin jännä miten silti niin hiljaista ja rauhallista on kun ne ovat poissa
Riippuu vähän kulttuuristakin. Meillähän on pidetty aina (ennen) hyveenä sitä jos lapsi on pulska ja hiljainen, eikä kasvaessaankaan häritse aikuisia, puettiinkin kuin pikku aikuiset. Nyt on hieman tyyli muuttunut, miten missäkin perheessä, joissain touhutaan lasten kanssa kivoja ja tavallisia juttuja ja annetaan heille aikaa, lekotellaankin vaan ja luetaan. Jossain toisessa talossa taas lapset istuvat koko illan hiljaa tietsikoidensa äärellä (ihan niinkuin jotkut vanhemmatkin) tai huutavat ja juoksevat ympäriinsä sisällä ja ulkona. Kaikilla ei ole sääntöjä ja koska niitä opittaisi kun aamulla roudataan muualle hoitoon, illalla haetaan ja yritetään työntää mahdollisimman aikaisin nukkumaan, jotkut vielä tungetaan viikonlopuksi hoitoon muualle kun ei vanhemmat halua, jaksa olla vanhempia vaan muut asiat ovat kiinnostavampia. Luulisi että keskitie olisi paras mutta se vaatii aikuisten kasvamista vanhemmuuteen, se on monilta niin hukassa. Omaa tarinaans akertoo siitä väkivallan lisääntyminen jopa päiväkodeissa, joka viikko joku hoitaja joutuu turvautumaan lääkärin apuun. Siinä olisi vanhemmille kasvun paikka, missä mennään siellä kotona, sieltähän se ensimmäinen oppi käytökseen saadaan. Tosi paljon on kotihälyjäkin, kymmeniä yössä, aika karmaisevaa.
[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 02:04"]
[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 02:01"]
[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 01:56"][quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 01:54"] [quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 01:52"][quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 01:50"] Kuulostaa siltä ettei isä joko välitä tai ei saa kuria lapsiin. Koska kyseessä on isä niin tuo jälkimmäinen vaihtoehto on todella huolestuttava. Ei ehkä lasun paikka ellei huuto ole itkuista jne, mutta kyllä itse laittaisin jotain mainintaa metelistä. Eikä tuon ikäisten nukkumaanmeno ole todellakaan klo 23 [/quote] Nyt ollaan hei 2000-luvulla, joten mene takaisin sinne 70-luvulle nukkumaanmeno aikojesi kanssa. [/quote] niin ja ihan tänävuonna ekaluokkalaisen vanhempainillassa oli aiheena riittävän unen tärkeys. Minulle se on itsestäänselvää. Näemmä ei kaikille, koska koulukin siitä vanhempia muistuttaa! [/quote] Menitkö oikeasti vanhempainiltaan kuuntelemaan tommosia vinkkejä? Ehkä sinun pitäisi miettiä oletko kelvollinen vanhemmaksi lainkaan jos tommosissa tilaisuuksissa käyt. Mieti nyt vähän. [/quote] niin ihan oli normaali vanhempainilta :D en minä erikseen mitään vinkkejä ollut vailla ja järkytyinkin lähinnä siitä miksi aiheet oli mielestäni itsestäänselviä ekaluokkalaisen huoltajalle. Ei näemmä siis kaikille.
[/quote]
Aivan, mutta miksi ihmeessä olit paikalla kuin idiootti?
[/quote]
Näin ulkopuolisena kommentoin: Idioottivanhemmat tuskin käyvät vanhempainilloissa.
[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 13:57"]
Miksi kakaroiden annetaan huutaa ihan järjettömästi?! Tätä en tajua sitten millään. Semmosta aivan jumalatonta kiljumista ja karjumista, MIKSI?!!
[/quote]
Katsopa joskus television piirrettyjä lastenohjelmia. Muutaman kerran niitä vilkuilleena en enää ihmettele lasten mielipuolista kiljuntaa ja huutoa, kun esimerkin saa idioottimaisista ohjelmista. En tarkoita, että mölyäminen on oikein, kun talossa asuu muitakin ihmisiä.
En mä mitään lappuja laita, sellainenkin on typerää. Ovelle menen kyllä aika pian, jos ei kohta rauhoitu.
Ongelmahan ei ole vain tuo klo 22:n jälkeinen aika, vaan myös iltapäivä, jolloin painan töitä ja ilta, jolloin myös joudun toisinaan työskentelemään. Ja ihan muutenkin vain olisi kiva keskittyä joskus vaikka kirjaan puoli tuntia ilman, että tarvitsee kuunnella karjumista yms.
On olemassa Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisu siitä, että pianonsoitto n. 6h päivässä on ollut pätevä syy häättöön. Että siitä voi tehdä johtopäätöksiä.
Se nyt ei ole mikään yllätys ettei isät osaa hoitaa yhtään mitään. Onko äiti kuollut kun näin huonosti on asiat menneet ja ihme ettei lasu ole puuttunut. Ilmoita lastensuojeluun ja kerro että olet kuullut isän uhkaavan lapsia murhaamisella. Se on kaikkien kannalta paras ratkaisu kun lapset säilyy hengissä.
[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 13:57"]
Miksi kakaroiden annetaan huutaa ihan järjettömästi?! Tätä en tajua sitten millään. Semmosta aivan jumalatonta kiljumista ja karjumista, MIKSI?!!
[/quote]
Sama rapussa kulkiessa, se älytön alämölö heti kun tullaan rappuun, portaat on kuljettava paukuttamalla jalkoja, kaiteiden pinnoja on vedettävä millälie, kimakkaa kiljuntaa jota sitten kuunnellaan kun kaikuu kivasti ja uusi kimakointi, postiluukkujen rämpytystä ja vanhemmat lässyttää monotonisella äänellä eisaaolenythiljaa. Tai sitten aletaan kilpahuuto kersan kanssa siinä rapussa; menkää ojentamaan sitä pirjopetteriä joko ulos tai kämppäänne, muita ei kiinnosta kuunnella meteliä rapussa.
Ja sitten vanhemmat ihmettelee, kun ei naapurit vastaa tervehdykseen. No ihme.
[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 14:25"]
Oletteko tietoisia siitä, että lapsilla on syntyessään erilainen temperamentti. Kyllä kasvatuskin vaikuttaa, mutta toisilla on luonnostaan hyvin rauhallisia lapsia ja toisilla semmoisia, jotka pitäisi sitoa vöillä kiinni, että saisi pysymään paikallaan. Naurattaa aina kun joku yhden rauhallisen (tyttö?)lapsen äiti jeesustelee hyvällä kasvatuksellaan. Ei voi verrata semmoiseen perheeseen, jossa monta pientä vilkasta lasta.
[/quote]
Se vaan on mielenkiintoista, kuinka nimenomaan samaan perheeseen useimmiten päätyy MONTA vilkasta tai MONTA kilttiä lasta. Temperamentti ei taida kuitenkaan olla se syy vaan nimenomaan kasvatus......
Meidän perheessä meteliä riittää. Vanhimmalla pojalla on neurologisia ongelmia, joiden oireena mm. tahaton huudahtelu. Molemmilla lapsilla on adhd, ja lapset leikkivät ja tappelevat kovaäänisesti. On yritetty kitkeä tuota meluamista ja riehumista pois, mutta ei olla onnistuttu. Lisäksi kissamme mouruaa aivan järkyttävän kovalla äänellä (varsinkin öisin, sillloin lapset onneksi ovat hiljaa). Mekkala kuuluu kerrostalossamme ulko-ovelle ja toisinaan ulos asti. Säälin naapureitamme (ja etenkin itseämme).
Et ap asu sattumoisin lahdessa?