Kertokaa mulle kuinka helkkarissa se on mahdollista
että pitkään lastensuojelun avohuollon asiakkaana ollut, elämänsä moneen kertaan sössinyt, paikasta ja paikkakunnalta kaiken aikaa muuttava, päihteitä iloisesti käyttävä, kouluttamaton, työtön ja varaton ihminen (nainen) VOI saada lapsensa itselleen toiselta huoltajalta, suunnilleen koska vain tajusi pyytää tällaista lastenvalvojalta???
Kommentit (12)
eikä mistään huoltajuuden muutoksesta.
ovat tähän asti olleet toisella vanhemmalla. Lastenvalvoja suosittelee, että muuttavat.
Ei ole mitään sossun tarkkailua näitten lasten osalta, koskee tuon ihmisen muita lapsia.
ap
ovat tähän asti olleet toisella vanhemmalla. Lastenvalvoja suosittelee, että muuttavat.
Ei ole mitään sossun tarkkailua näitten lasten osalta, koskee tuon ihmisen muita lapsia.
ap
jos suosittelee, niin se ei ole mikään päätös. Jos toinen huoltaja ei suostu, niin oikeudessa se katsotaan. Ja tasan on sossun tarkkailussa sen jälkeen näidenkin osalta. Tai sit sen toisen tarttee tehdä joku ilmoitus.
siis ole minkäänlaista velvollisuutta selvittää tilannetta ja olosuhteita? Voiko se ihan vain villisti heitellä näitä ehdotuksiaan? Selvitetäänkö lasten ympäristö ja olosuhteet vasta, jos juttu menee oikeuteen? Mitä virkaa koko lastenvalvojalla siis edes on?
Olen tätä vain järkyttyneenä sivusta seurannut.

kyllä se lastenvalvoja hoitaa vain paperisotia, ja esim. elatuksen laskemiset ja tällaiset. Ei sillä oo aikaa mihinkään selvityksiin.
Tyhmähän se on se toinen huoltaja, jos se antaa suostumuksen, jos kerran on eri mieltä soveltuvuudesta.
Voidaanko "tarpeeksi iso" kuitenkin laittaa noihin olosuhteisiin, jos se itse (esim. siellä oikeudessa) toteaa, että haluaa?
ap vielä pohtii
siis ole minkäänlaista velvollisuutta selvittää tilannetta ja olosuhteita? Voiko se ihan vain villisti heitellä näitä ehdotuksiaan? Selvitetäänkö lasten ympäristö ja olosuhteet vasta, jos juttu menee oikeuteen? Mitä virkaa koko lastenvalvojalla siis edes on?
Olen tätä vain järkyttyneenä sivusta seurannut.
ap
Haluavatko lapset pois nykyiseltä lähivanhemmaltaan? MIKSI lapsia luokseen toivova vanhempi on lastensuojelun asiakas?
Annat ap aika yksipuoliset tiedot tilanteesta.
yritän olla kirjoittamatta asiasta kovin yksityiskohtaisesti.
ap
Vaikket edes kerro miksi etä on (ollut?) lastensuojelun asiakas tai kumman luona lapset haluaisivat olla??
tapaamisiin vai?
Se valvoja ei kyllä huoltajuudesta päätä, se asia ratkaistaan oikeudessa, mikäli toinen huoltaja on vastaan.
Tietty jos toinen suostuu, mutta sitten varmaan sossun tarkkailu jatkuu.