kuinka monta lasta olet uskaltanut tehdä ilman tukiverkkoja (=hoitoapua jne)

Meillä 2 lastenhoitajaa apuna (opiskelijoita)

mihin kaikkeen lastenhoitajia tarvitsette? Tämä ei siis ole tuomitseva kysymys vaan ihan sellainen, että muuttuiko joku kolmannen kohdalla, eli pitäisikö itsekin alkaa varautua esim. laittamalla jonnekin oppilaitoksen seinälle hoitajanetsimislappu? Kun meillä ei siis ole ketään.



Toistaiseksi ollaan pärjätty juuri tällä yksin/erikseen menemisellä tai lapset mukaan joka paikkaan -metodilla. Mutta ymmärrän sen että mitä enemmän liikkuvia osia, sitä hankalampaa.



Meillä varmaan suurin ongelma olisi se että jos lapsi joutuu sairaalaan ja aikuisen on pakko mennä mukaan, niin ketään ei ole kotona hoitamassa niitä muita lapsia! Eli toisen on pakko ottaa palkatonta, ja se ei aina onnistu kovin helposti!

eikä vielä ole siis ihan mahdotonta ollut.

2 lasta ja enempää ei tule :) tyttö 1v ja poitsu 2kk.mies töis 14tuntia päiväs eli kotona aika hälinää..mitään tukiverkkoa ei ole eli hoitoon ei mihkää sukulaisel tai tutul saada.lapset nukkuu eri aikaan eli ei oikee kerkee ite levätä.ja poitsu nukkuu tosi vähän kun kamalat ilmavaivat

jonne lapset voisi kyörätä hoitoon, kun väsyttää tai tarvitsee parisuhdeaikaa tai vaikka ihan haluaisi päästä hoitamaan asioita ilman lapsia.



Meillä on elossa enää omat vanhempani, jotka ovat kahdeksankymppisiä ja muuttivat hiljattain yli neljän tunnin ajomatkan päähän. Äitini on ollut hoitoapuna yhden käden sormilla laskettavan määrän, lähinnä silloin kun menin synnyttämään kuopusta ja mies halusi päästä mukaan.



Mutta muuten ei mitään. Hiukan ironisena olen lueskellut kiiltokuvamaisia lehtijuttuja siitä, kuinka NYKYAJAN isovanhemmat haluavat olla läsnä lastenlastensa elämässä ja tukevat rahallisesti ja avullisesti lapsiensa perheiden elämää. Jaapa... varmasti heitäkin on, mutta monella perheellä EI ole, ja ainakaan mummien apuun ei kannata yhteiskunnan laskea, jos vielä nykyisestäkin niistetään lapsiperheiden tukipalveluja. Sitä avuliasta mummoa kun ei kaikilla ole "takataskussa".



Meillä on vain kaksi lasta, mutta toinen heistä on lievästi autistinen ja tarvitsee siten hiukan normaalia enemmän peräänkatsomista. Liekö siitä johtuvaa, mutta sisaruksetkaan eivät ole tohtineet tarjota apuaan, vaikka itse olen aikanani hoitanut heidän lapsiaan (sisarukseni ovat minua kymmenisen vuotta vanhempia). On niin helppoa vetäytyä sen taakse, ettei muka "osaa", vaikka oma erityislapseni olisi täällä kotioloissa ihan helppohoitoinen (oleilee omassa huoneessaan enimmäkseen).



Onneksi en ole isosta lapsikatraasta muutenkaan ikinä haaveillut. Mutta kieltämättä olisihan se hauskaa, että olisi tilaisuus mennä miehen kanssa kahdestaan jonnekin... nyt se parisuhdeaika on otettu lasten nukkuessa. Onneksi aika korjaa jossakin määrin asiaa, nyt lapset ovat jo alaluokilla koulussa (mutta se erityislapsi tietenkin tarvitsee jatkossakin läsnäoloa, vaikka ei muuten tarvitsekaan koko ajan auttaa).

nämä kuusi lasta. Tokihan he kasvavat ja kehittyvät koko ajan, eivätkä ole samassa kehitysvaiheessa yhtäaikaa, ja meillä on kuitenkin "suht isoilla" ikäeroilla, kun vanhin on 19 ja nuorin 2.

Perheenä kylläkin lomaillaan, juhlitaan ja käydään häissä, hautajaisissa jne., ei ongelmaa!

Enpä ole hirveästi ajatellut tukiverkkoja, kerran olisin tarvinnut, kun käteni leikattiin, mutta silloin mies otti palkatonta muutaman päivän, kun kunnasta ei saanut apua. Onhan ihmisillä ennenkin ollut ja on vieläkin kotieläimiä, lemmikkejä ja joillain lapsiakin runsaasti, ja kaikista niistä täytyy huolehtia ihan itse :-D

Sanoisin, että on yleensä ihan asennoitumiskysymys!

Toki on poikkeuksiakin, jos on jotain vakavaa sairautta tms., jolloin todella tarvitaan ulkopuolista apua!

kiitos vastauksista, ja kiva huomata että ison perheen äitikin vastasi (ja koki pärjäävänsä lasten kanssa).



Mulla kanssa on vähän sellainen "kiukuttava" fiilis noista lehtien idyllisistä jutuista, miten mummot aina ja kaikkialla rakastavat lapsenlapsiaan, auttavat ja hoivaavat. Ei todellakaan auta aina! Meilläkin 4 tervettä eläkeläisisovanhempaa ja kukaan ei ole ikinä hoitanut (ei tarjoutunut hoitamaan eikä edes pyydettäessä suostunut hetkeä hoitamaan). Eivät ole muutenkaan yhtään kiinnostuneet, toiset eivät ole nähneet lapsia ikinä, toiset näkevät kerta vuoteen. Eli mitään apua ei saa, sen sijaan heitä saisi kyllä olla auttamassa koko ajan.



Joten ilman apuja mennään. Olen toki sitä mieltä että itse lapseni teen joten hoidankin, mutta omalla kohdalla tuntuisi aivan absurdilta että aikuiset lapseni voisin jotenkin hylätä! Omat vanhempani ovat tehneet juuri näin, eli eivät oikein lapsenakaan välittäneet minusta, ja sitten heti lukion jälkeen heittivät suunnilleen ulos kotoa ja sanoivat että takaisin ei tulla tartte. Sen jälkeen ei ole yhteyttä pidetty :(



Mutta siis edelleen mulla se 4-5 lasta haaveissa, en ole haavesta luopumasssa. Mutta myönnän kyllä realiteetit, eli esim. naapureina sellaisia joilla isovanhemmat auttaa monta kertaa viikossa, ja heidän elämänsä vanhempina on kyllä lastenleikkiä siihen verrattuna mihin itse joutuu venymään. Samoin kaikki suurperheet jota tunnen (4 lasta tai enemmän) omaavat poikkeuksetta suuren tukiverkon ja isovanhemmat auttavat paljon.



Joten hatunnosto ainakin tälle 6 lapsen äidille joka on miehensä kanssa hoitanut pesueensa kaksin! Olet kyllä kovan homman tehnyt!



Lapset ovat kyllä niin rakkaita ja ihania, että maksavat moninkertaisesti sen "vaivan" mikä heistä hoitamismielessä on.



Ja itse aion olla ainakin ihan toisenlainen isovanhempi aikanaan!

Nämä jaksan juuri ja juuri hoitaa (1v ja 3v). Jos olisi pari mummoa, jotka auttaisivat, tekisin varmaan vielä yhden lapsen.

Rankimmiksi olen kokenut odotusajat yksin. Arki on sujunut tukiverkoitta (siis myös miehettä) aivan hyvin.

3 jos kaikki olisivat terveitä, muttei yhtään enempää.

- Oletko kotona vai käytkö töissä?

- Millaisia ikäeroja lapsille tulisi?

- Asutteko asunnossa vain omassa talossa?

- Onko paljon lainoja vai oikeaa omaisuutta?

olen pärjännyt miehen kanssa kahdestaan kaikista hoitojärjestelyistä yms. juuri ja juuri.

niin sitä parempi.

Tapaturmia ja sairauksia tarkoitan.

kouluikäinen, yksi taapero ja vauva tulossa. On kuitenkin vaikea erottaa miten paljon tähän vaikuttaa tukiverkoston puute, koska meidän lapsiluku olisi varsin todennäköisesti muutenkin tässä (kompromissi omista ja puolison toiveista sekä perheen muista resursseista).

Tukiverkkoja meillä ei ole, eikä lastenhoitoapua käytetty 7 vuoteen. Sitten nuorin täytti kolme, ja kaksi nuorinta aloittivat päivähoidossa (vanhin kouluun). Ihan OK. Jos ihan oikeasti tarvittaisiin, voisi lienee kummeja pyytää katsomaan pienen hetken, mutta toistaiseksi en ole pyytänyt.