Oinas ja rapu yhteensopivuus?
Tosi elämän tarinoita siis kiinnostaisi kuulla. Kuvausta luonteenpiirteistä suhteessa jne. Kiitos :)
Kommentit (51)
Olen Rapu. Ei tullut kuumasta suhteesta oinaan kanssa pidemmän päälle mitään. Nykyään onnellinen yhdessä toisen ravun kanssa.
En usko horoskooppeihin, vaikka seuraankin niitä välillä hyvänä viihteenä. Olen introvertti oinas ja puolisoni on extrovertti rapu.
39 vuotta olemme yhdessä viihtyneet, eikä ole pahemmin tarvinnut riidellä. Aika hyvin tasapainotamme toistemme luonteita ja pidämme toistemme puolta viimeiseen asti.
Jos uskoisin horoskooppeihin, en varmaan olisi edes uskaltanut yrittää tätä liittoa.
Kaikki av-mammat ovat sitten oinaita? Räväköitä riidanhaluisia kouvolatukkaisia tatuoituja hirvityksiä.
Huonoja kokemuksia oinaista, minun tarpeeni läheisyyteen oli hänelle kammottavaa takertumista. Turvallisuushakuisuuteni, eli esimerkiksi se että riidoista puhuttaisiin ja niiden jälkeen rakennettaisiin yhteyttä uudelleen ei hänelle sopinut, parin päivän mykkäkoulu ja sitten olisi pitänyt jatkaa kuin ennenkin. Toki hän alussa esitti keskustelevaa, lämmintä ja itsekin läheisyyttä arvostavaa, onneksi totuus paljastui ennen kuin ehdimme saada lapsia yhdessä.
Ja ehkä tuossa suhteessa oli muitakin ongelmia kuin pelkät horoskoopit 😂
LÄHTÖKOHTAISESTI EI. Mutta astrokartta kokonaisuudessaan vaikuttaa. Askendenttti jne. Joku ns x merkkiä oleva on hyvin vähän sitä merkkiä. Mm tuo askendentti eli nouseva merkki vaikuttaa. Mutta myös kartan -karttojenne yhteensovitus tuo esille lopulta ns sopivuuden ja hasteet.
Eli vaatii perehtymistä oikean astrologin kautta. Mikäs on teidän nousevat merkit. Esim. jos sinä olet oinas ,mutta sulla olisi nouseva Vaaka tai Rapu, et olisi tyypillinen oinas, saat piirteitä juurikin nousevasta.
Karkea noin muka vain ilman. niin tuli ja vesi- tajuutkin että eihän se toimi,mutta joo perehtykää. Oinaalle sopii usein härkä,leijona,kauriskin.
Vähiten kalat ja rapu, skorpioni, vaaka,neitsyt, ne ei oinaksen kanssa pelitä. Joko olet huomannut haasteita.
rapuhan on jos puhdas rapu niin hyvinkin kotikeskeinen, perhe merkitsee, ehkä lapsia monta, koti ja koti ja ei ensimmäisenä nouse barrikaadeille, ei eka vekara riidoissa.
Oinas nopeatempoinen, heti ja nyt , siis Nyt. Urheilua, äkkipikainenkin ja sanoo suorat sanat,mutta on yllätykseskseen itseleenkin usein ihan nuoruusvuosia lukuunottamatta ..eli osaa olla sen yhdenkin henkilön kanssa, ei hypi kukasta kukkaan.
kaksoset sitten " jakaantuu" sinne tänne.. milteihän noi kaikki,mutta vähiten rapunene.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon oinas ja jos täydellinen kumppani pitää tähtimerkeissä löytää niin se on toinen oinas. Oikeestaan tällaiset ominaisuudet ja luonteenpiifteet sopivat yhteen olkoon vaikka syyskuussa syntyneitä.
se nouseva merkki vaikuttaa myös ja isosti. ja maalis ja huhtioinas aikalailla erilaisia. se astrokartta ja erikseen yhteensopivuuskartta. vaikka joku on kauris, niin jos nouseva oinas,niin hyvin erilainen kuin tyypillinen puhdas kauris.. jne. monisäikeisiä asioita.
Voihan kukka! Taattua viisautta ja ihan varmasti juuri näin on totta...
Ihanan viihdyttävää aamukahvilukemista näiden droonijuttujen joukossa.
Hyvinhän nuo appiukko ja anoppi on tulleet toimeen jo 54 vuotta
Kolme sivua keskustelua ja huuhaa-horinoita.
Olen oinas ja suhde rapumiehen kanssa oli jatkuvaa taistelua. Hän oli yliherkkä, kiukustui kaikesta, oli riidoissa kaikkien kanssa ja kaikkea muuta kuin koti- ja perhekeskeinen.
Nyt olen naimisissa oinasmiehen kanssa ja meillä on ihana, harmoninen, rauhallinen perhe-elämä. Horoskooppien mukaan meillä pitäisi sarvet kolista yhteen mutta alusta asti ollaan oltu tosi hyvä tiimi.
En usko horoskooppeihin.
Voimia. <3 Äidinrakkaus on kaikista merkittävin rakkaus. Itse oinas, lapsi rapu, mies rapu ja anoppi rapu mutta meillä on kaunis harmonia keskenään. <3