Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kyllä minä niin mieleni pahoitan...
19.06.2012 |
...niistä ketjuista, joissa meitä suuria ikäluokkia syytellään, milloin mistäkin. Olemme kuulemma free ridereita, jotka ovat saaneet kaiken ilmaiseksi, ja nyt vieläpä perhesurmatkin halutaan vierittää meidän kontollemme.
Tässä teille muutamia faktoja (ne teistä, joita faktat eivät kiinnosta tyyliin "don't confuse me with facts, I've already made up my mind"), jättäkää lukematta ja pitäkää väärät käsityksenne.
Ihan ensiksi: kukaan meistä suurten ikäluokkien ihmisistä ei pyytänyt päästä syntymään tänne. Yhtä vähän kuin kukaan teistä nuoremmistakaan. Me synnyimme, meitä oli paljon, ja koko ikämme olemme saaneet kokea että meitä on liikaa.
Kansakoulussa meitä oli niin paljon, että koulua käytiin kahdessa vuorossa. Ensimmäinen numerus clausus meille tuli vastaan jo oppikouluun pyrittäessä. Ei ollut peruskoulua, oli kansakoulu ja oppikoulu. Ja oppikoulu (jonne siis pyrkimällä ehkä päästiin) maksoi. Oli lukukausimaksut, kaikki koulutarvikkeet ja kouluruuankin joutuivat vanhemmat kustantamaan. Tähän katkesi monen lahjakkaan opintie: vanhemilla ei ollut varaa lähettää lastaan edes vapaaoppilaspaikalle.
Sitten korkeakouluopinnot. Päinvastoin kuin täällä näytään uskovan, ei sinne noin vain kävelty, kyllä useimmille aloille oli pyrittävä (ja meidäthän oli jo kertaalleen karsittu silloin oppikouluun pyrittäessä). Ei ollut opintotukea. Ei ollut edes valtion takaamaa opintolainaa. Ei ollut korkotukea. Oli hankittava takaajat, mentävä hattu kourassa pankinjohtajan puheille, maksettava kovaa korkoa koko opiskelun ajan, ja sinä päivänä, kun maisterin paperit sai käteen, alkoivat lainan lyhennykset juosta.
Asunnon hankinta. Jos omaa asuntoa tavoitteli, oli ruvettava säästämään sitä varten, samalla kun maksoi pois opintolainaa. Ei silloin saanut asuntolainaa, ellei ollut melkoista osaa valmiiksi säästettynä. Ikinä en ole niin köyhästi joutunut elämään kuin silloin, korkeakoulututkinnosta ja työpaikasta huolimatta.
Lasten hankinta. Äitiysloma oli 12 viikkoa, 2 ennen synnytystä, 4 sen jälkeen. Ei ollut vanhempainvapaita, ei ollut kotihoidontukea. Ei ollut subjektiivista oikeutta päiväkotipaikkaan, ei ollut valvottua perhepäivähoitoa. Jos joku olisi minulle silloin sanonut, että joskus vielä maksetaan oman lapsen hoidosta, en olisi uskonut.
Nyt kun olemme saavuttaneet eläkeiän, teemme väärin kuinka sitten teemmekään. Jos jatkamme töissä, viemme työpaikat nuoremmilta, jos jäämme eläkkeelle, olemme teidän nuorempien taakkana.
Voisin jatkaa enemmänkin, mutta ihmettelenpä, onko kukaan jaksanut näin pitkälle lukea... Älkää käsittäkö väärin - minusta on hyvä että teillä on nämä opintotuet, äitiyslomat, päivähoito-oikeudet jne. mutta toivoisin, että voisitte olla edes hiukan kiitollisia siitä, että teillä ne on! Tai että ainakaan ette syyttäisi meitä kaikista yhteiskunnan epäkohdista.
Kommentit (30)
inflaatio söi teidän asunto- ja opintovelat.
Terv. 90-luvun lamaan valmistunut, jonka asunnon arvo vain laski ensimmäiset 10v
kun niitä velkoja niska limassa makseli! Ja vaikka inflaatio siinä jonkin verran auttoikin, niin työn takana niistä selviytyminen silti oli.
Arvasin kyllä, että se inflaatiokortti vetäistään heti esiin. Entä ne kaikki edut, jotka teillä on ja joista me emme osanneet edes uneksia, eivätkö ne paina hyvinvointivaa'assa mitään? - ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...
Äitiysloma oli 12 viikkoa, 2 ennen synnytystä, 4 sen jälkeen.
ja siksi en varmaan ymmärrä tätä yhtälöä. 2+4=6. Missä ne loput 6 viikkoa ovat, jos loppusumma on 12?
Minua melkein alkoi itkettämään, miten kovaa teidän suurten ikäluokkien elämä on ollut ja on loppuun asti. Voi nyyh.
Onneksi meillä teidän lapsilla on sentään ollut niin helppo elämä. Ja jos ei muuta, niin olettehan te olleet maailman parhaita ja kaikin puolin täydellisiä vanhempia.
Ikäväkyllä sitten teidän sukupolvenne kehitys on kääntynyt laskuun. Siksi lapsenne kärsivät kaiken maailman ongelmista, kuten masennuksesta ja loppuunpalamisesta. Onneksi teillä ei kuitenkaan ole mitään osaa eikä arpaa siihen.
Haluan kuitenkin sanoa yhden sanan teille oman sukupolveni puolesta:
KIITOS!
Pitikö teidän niitä lapsia lähteä tekemään, kun omiakin lapsia vihasitte jo alusta lähtien. Eikö olisi ollut parempi pysyä ihan vaan lapsettomana? Siihen aikaan ehkäisy oli jo yleisesti saatavilla.
...
Äitiysloma oli 12 viikkoa, 2 ennen synnytystä, 4 sen jälkeen.
ja siksi en varmaan ymmärrä tätä yhtälöä. 2+4=6. Missä ne loput 6 viikkoa ovat, jos loppusumma on 12?
Oikeassa olet, tuo yhtälö ei toimi. Tarkistin asian: äitiysloman pituus oli 12 viikkoa, josta vähintään 6 viikkoa synnytyksen jälkeen, toiset 6 joko ennen synnytystä ja jaettuna ajalle ennen synnytystä ja sen jälkeen tuon pakollisen 6 viikon lisäksi. - ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitikö teidän niitä lapsia lähteä tekemään, kun omiakin lapsia vihasitte jo alusta lähtien. Eikö olisi ollut parempi pysyä ihan vaan lapsettomana? Siihen aikaan ehkäisy oli jo yleisesti saatavilla.
että me vihasimme lapsia? Minulla on vain yksi lapsi (onneksi se ehkäisy tosiaan oli keksitty!), mutta ei siksi että vihaisin lapsia, vaan siksi että lastenhoidon järjestäminen oli työssäkäyvälle niin vaikeata. Ja töissä oli käytävä, ei korkean elintason tavoittelemiseksi, vaan siksi että selviäisi opinto- ja asuntolainasta. - ap
Ihan aidosti. Tähän voisi kai joidenkin kohdalla lisätä myös sodasta traumatisoituneet vanhemmat (ja siitä seuraava tunnekylmyys).
Ei meilläkään silti niin helppoa ole (esim. työelämän raaistuminen), vaikka monet mainitsemasi asiat toki ovat paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan aidosti. Tähän voisi kai joidenkin kohdalla lisätä myös sodasta traumatisoituneet vanhemmat (ja siitä seuraava tunnekylmyys).
lapsillakin on näissä ongelmia.
Äitini pääsi oppikouluun, joutui tämän vuoksi muuttamaan kotoaan jo 12-13v iässä, kotona kävi syys-, joulu- ja pääsiäislomillaan ja tietty koko kesän sai olla kotona.
16 veenä jo muutti Helsinkiin töiden perässä, perusti perheen 20veenä, säästi rahaa miehensä kanssa, ottivat lainaa, jotta saivat talon. Korot huiteli jossain 16% hujakoilla.
Lapsena sain harrastaa, mutta itse piti mennä ja tulla ja raahata painavat kassit, teininä sai mennä hengaamaan ja jopa lonkeroa suostui äiti hommammaan...
Ei kukaan oikein koskaan välittänyt, kesiksi joutui isovanhempien luokse, jossa oli aivan kamala työsiirtola...
viestisi lämmittää. Hauskaa, että edes joku ymmärtää!
Ja ilman muuta teilläkin on omat vaikeutenne, en ollenkaan halua vähätellä niitä, mutta se loukkaa että meitä pidetään vapaamatkustajina, jotka ovat saaneet kaiken ilmaiseksi. - ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitikö teidän niitä lapsia lähteä tekemään, kun omiakin lapsia vihasitte jo alusta lähtien. Eikö olisi ollut parempi pysyä ihan vaan lapsettomana? Siihen aikaan ehkäisy oli jo yleisesti saatavilla.
että me vihasimme lapsia? Minulla on vain yksi lapsi (onneksi se ehkäisy tosiaan oli keksitty!), mutta ei siksi että vihaisin lapsia, vaan siksi että lastenhoidon järjestäminen oli työssäkäyvälle niin vaikeata. Ja töissä oli käytävä, ei korkean elintason tavoittelemiseksi, vaan siksi että selviäisi opinto- ja asuntolainasta. - ap
lapsivihamielisyys on varsin ilmeistä. Se näkyi tunnekylmänä suhtautumisena omaan lapseen, piikittelynä ja vähättelynä.
Lapsen piti olla näkymätön, pysyä poissa silmistä ja jaloista. Mitään tietoja ja taitoja ei haluttu opettaa, keittiöstäkin hätisteltiin pois, mutta sen jälkeen kyllä mielellään haukuttiin uusavuttomaksi.
Avainkaulalapsi-ilmiö ei varmaan sinullekaan ole tuntematon.
Osaatko kertoa miksi alle kouluikäiset joutuivat menemään ja pärjäämään yksin, kävelemään yksin ilman saattajaa jopa päiväkotiin? Siksikö, että toivottiin sen jäävän matkalla auton alle tai jos joku puskajussi vaikka hoitelisi päiviltä?
Mitä sanoit tuosta töissäkäymisestä, niin ei maailma ole sitten noiden päivien muuttunut. Edelleenkin ihmiset saavat käydä töissä elättääkseen itsensä.
Kun aloittaa viesti tällaisella kirjallisella viittauksella
Kyllä minä niin mieleni pahoitan...
ei tätä aloitusta oikein osaa ottaa tosissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Molemmat saivat paperit ammatista töissäollessa, olivat ikäänkuin oppipoikina ja valmistuivat työskennellessä. Ostivat halvan tontin jota rakensivat talkoovoimin tai tuttujen halpojen työmiesten kanssa. Meitä lapsia tuli liuta tuohon taloon.
Mitäs sitten? Söivät, joivat ja juhlivat kuin siat, muistan minä. Rahaa oli kuin roskaa kunnes tuli lama ja muistan että vanhemmat oli lomalla paljon. Elettiin hieman vähemmillä varoilla se aika ja sitten olikin taas rahaa rällätä.
Vanhemmat erosivat alkoholiongelmien vuoksi ja talo myytiin järjettömällä voitolla jollekin vieraalle, että kummallekin saatiin sopiva summa rahaa törsäiltäväksi. Me lapset olemmekin sitten saaneet miettiä miten sitä näillä eväillä taloja hankitaan, koulut käyty mutta niistä lainat niskassa, ylisuuria vuokria maksellaan omilla tahoillamme.
Vanhin lapsista on toki omakotitalon saanut, kun molemmat vanhemmat ovat sen lainan taanneet. Me loput emme ole niin hyväpalkkaisissa töissä, ja maksamme vielä opintolainojammekin, vaikka ikääkin on reilusti yli 30v. Huomioidaan sitten vielä se, että vanhempamme oli juuri ja juuri päälle 20v kun saivat talonsa valmiiksi ja alkoivat niitä lapsia siihen tehdä. Meidän on ollut tehtävä lapsiakin jo näihin vuokra-asuntoihin että ei jäisi kokonaan hankkimatta iän karttuessa.
On olemassa myös akateemista köyhyyttä. Kukapa sen olisi kertonut, kun kuvitelma oli että kouluttaudumme toisin kuin vanhempamme ja että asiat on sitten hyvin. Toisin kävi.
Katkera 90-luvun lapsi, lainat niskassa
Molemmat saivat paperit ammatista töissäollessa, olivat ikäänkuin oppipoikina ja valmistuivat työskennellessä. Ostivat halvan tontin jota rakensivat talkoovoimin tai tuttujen halpojen työmiesten kanssa. Meitä lapsia tuli liuta tuohon taloon.
Mitäs sitten? Söivät, joivat ja juhlivat kuin siat, muistan minä. Rahaa oli kuin roskaa kunnes tuli lama ja muistan että vanhemmat oli lomalla paljon. Elettiin hieman vähemmillä varoilla se aika ja sitten olikin taas rahaa rällätä.
Vanhemmat erosivat alkoholiongelmien vuoksi ja talo myytiin järjettömällä voitolla jollekin vieraalle, että kummallekin saatiin sopiva summa rahaa törsäiltäväksi. Me lapset olemmekin sitten saaneet miettiä miten sitä näillä eväillä taloja hankitaan, koulut käyty mutta niistä lainat niskassa, ylisuuria vuokria maksellaan omilla tahoillamme.
Vanhin lapsista on toki omakotitalon saanut, kun molemmat vanhemmat ovat sen lainan taanneet. Me loput emme ole niin hyväpalkkaisissa töissä, ja maksamme vielä opintolainojammekin, vaikka ikääkin on reilusti yli 30v. Huomioidaan sitten vielä se, että vanhempamme oli juuri ja juuri päälle 20v kun saivat talonsa valmiiksi ja alkoivat niitä lapsia siihen tehdä. Meidän on ollut tehtävä lapsiakin jo näihin vuokra-asuntoihin että ei jäisi kokonaan hankkimatta iän karttuessa.
On olemassa myös akateemista köyhyyttä. Kukapa sen olisi kertonut, kun kuvitelma oli että kouluttaudumme toisin kuin vanhempamme ja että asiat on sitten hyvin. Toisin kävi.
Katkera 90-luvun lapsi, lainat niskassa
On tässä lainoja mullakin ja lama vienyt yhtä sun toista, mutta en kitise.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä luettelin faktoja, sinä vedät tunteet peliin ja alat syytellä minua omien vanhempiesi (?) tunnekylmyydestä.
Tunnen käsitteen avainkaulalapset. Minusta se ei johtunut vanhempien tunnekylmyydestä, vaan olosuhteiden pakosta, siis kun sitä päivähoitoa (tai koululaisten iltapäivähoitoa) ei ollut. Oma lapseni ei joutunut kävelemään yksin päiväkotiin -hän ei koskaan saanut päiväkotipaikkaa koska en ollut yksinhuoltaja eikä meillä ollut alkoholiongelmaa. Hankimme siis -kalliisti!- yksityisen päivähoitopaikan.
Oma poikani myös mieluusti puuhasi mukana keittiötouhuissa ja onkin nykyisin mitä mainioin kokki. Jos sinun vanhempasi eivät antaneet sinun auttaa keittiössä, älä minua siitä(kin) syytä!
lähempänä 70 kuin 60v ja kirjoitat noin nuorekkaasti. Englantikin varsin modernia.
Näin 40 vuotiaana syytän ikäpolveasi vain jatkuvasta marisemisesta. Kaikki on huonosti vaikka oikeasti paljon paremmin kuin esim. 20- ja 30-luvuilla syntyneillä. 80-luvun lamakin iski pahiten varmaan minun ikäpolveeni.
Isälläni on ollut ongelmia tunnepuolella ja on edelleen. Tietynlaista narsisimin vikaa, mutta en yleistä todellakaan, että kokonainen sukupolvi olisi narsisteja. Sehän on ihan mahdottomuus!
Olin avainkaulalapsi. Kuljin yksin esikoulusta mummilaan. Joskus pappa pääsi hakemaan mutta ei aina. Matkaa oli jalkakäytävää pitkin ehkä 1 km. Koulun jälkeen jäin ekalla luokalla iltapäiväkerhoon ja vihasin sitä. Tokalla ei onneksi tarvinnut. Iltapäiväkerho maksoi, mutta vnahempani olivat huolehtivaisia. Pyöräillä toki sain jo ekalla aika kauas kotoa, mummilaankin, joka oli parin kilsan päässä. Uimarannalle pääsin yksin jo 9-vuotiaasta lähtien.
Maailma oli erilainen paikka, turvallisempi. Vanhempani hössöttivät ehkä keskimääräistä enemmän, en koskaan kokenut, että olisin ollut heitteillä, vaikka pitkät kesälomatkin vietin yksin (kavereiden kanssa). PUhelimella kun saattoi soittaa aina.
On hassua puhua yhden sukupolven tunnekylmyydestä ja lapsivihamielisyydestä, kun oikeasti suhtautuminen lapsiin on koko ajan muutoksessa. Parempaan suuntaan mennään, kun historiasta opitaan. Parhaansa on sen ajan tiedolla tehty -nekin, jotka lähettivät lapsensa sotalapsiksi Ruotsiin.
Minä luettelin faktoja, sinä vedät tunteet peliin ja alat syytellä minua omien vanhempiesi (?) tunnekylmyydestä.
Tunnen käsitteen avainkaulalapset. Minusta se ei johtunut vanhempien tunnekylmyydestä, vaan olosuhteiden pakosta, siis kun sitä päivähoitoa (tai koululaisten iltapäivähoitoa) ei ollut. Oma lapseni ei joutunut kävelemään yksin päiväkotiin -hän ei koskaan saanut päiväkotipaikkaa koska en ollut yksinhuoltaja eikä meillä ollut alkoholiongelmaa. Hankimme siis -kalliisti!- yksityisen päivähoitopaikan.
Oma poikani myös mieluusti puuhasi mukana keittiötouhuissa ja onkin nykyisin mitä mainioin kokki. Jos sinun vanhempasi eivät antaneet sinun auttaa keittiössä, älä minua siitä(kin) syytä!
mutta ei. Normimeininkiä tuo oli lapsuudessani monessakin perheessä, ei tarvinnut olla alkoholiongelmaa eikä myöskään paheksuttu yksinhuoltaja.
Omatkin vanhempani olivat sen ajan mallikansalaisia: kolmekymppisiä koulutettuja ja työssäkäyviä ihmisiä, jotka olivat kunniallisesti naimisissa. Omistusasunnossa eleltiin.
Kaikki hyvin siis?
Ikävä kyllä minäkin luettelin faktoja, jotka eivät taida olla sinun ikäluokassa niin mukavaa luettavaa. Usein vedotaan juuri tuohon "tunteiluun", ei tuollaisista saisi puhua. Ei niitä ole olemassa, jos kulissit ovat kunnossa.
Kivasti myös selitit avainkaulalapset, täysi vastuuvapautus taas sen ajan vanhemmille.
Niin sitä pitää.
--
Nykyaikana 5-vuotiaan lähettäminen yksin päiväkotiin olisi yksiselitteisesti heitteillejättö. Turha olisi vanhempien yrittää selittää, että oli kiire töihin. Tai halusin opettaa sille itsenäisyyttä.
Osaatko kertoa, miksi sinun ikäluokassa ei koskaan voida tunnustaa reilusti, että tein tai tehtiin jossakin asiassa väärin. Aina pitää selitellä tai yrittää vierittää syy vaikkapa olosuhteiden niskoille.
En pysty ymmärtämään, en.
Oikeassa olet -olen pikkuisen lähempänä 70:ää kuin kuuttakymppiä :)
Eikö ole ennakkoluuloista olettaa että minun ikäiseni ihmiset eivät osaa "modernia" englantia? Olen tehnyt päivätyöni ammatissa, jossa on tärkeää pysytellä ajan tasalla kaikissa asioissa, myös kielissä. Ja tietotekniikassa (kirjoittelen tätä iPadilla:))
Mutta palatakseni tähän alkuperäiseen aiheeseen, siis siihen että meitä eläkeläisiä pidetään yksinomaan free ridereina, jotka ovat saaneet kaiken ilmaiseksi ja nyt sitten ovat yhteiskunnan taakkana, kun eivät, mokomat edes ymmärrä kuolla pois! Kaari Utrio taannoin heitti ilmoille provokaatiomielessä ajatuksen, että kaikille yli 65-vuotiaille pitäisi yhteiskunnan toimesta jakaa itsemurhapilleri, jolla voisivat päättää päivänsä siinä vaiheessa, kun tuntevat olevansa pelkästään taakaksi. Kannatan tätä lämpimästi! Itse olen vakaasti jo ajat sitten päättänyt lähteä tästä maailmasta vapaaehtoisesti, sitten kun minusta ei ole enää kenellekään hyötyä. Toistaiseksi hyödytän vielä yhteiskuntaa hoitamalla dementoituvaa aviomiestäni, mutta sitten kun hän ei minua enää tarvitse, on minunkin aika lähteä. Ja toki se pilleri olisi siistimpi tapa kuin vaikkapa junan alle meneminen. Mutta teidän nuorten vaivaksi en aio jäädä! - ap
on pakko vähän valottaa mitä se meidän lapsuus on ollut..
Alkkis isä, yh-äiti, jolla kiire töihin tai juhliin, lapset 3-5v jätettiin keskenään, koska osasihan se 5v lämmittää hernekeittoa. Samalla periaatteella myöhemmin 5-7v jätettiin useinkin yöksi yksinään, olihan meillä mikropizzaa jääkaapissa ja kotiavain. Mitään valitettavaa, kun oli katto pään päällä. Oli ihan ok jättää lapset keskenään (eikä muuten oltu ainoita).
Kouluikäisinä saatiin kuulla, kuinka meidänkin pitää olla kympin oppilaita, kun ei koskaan äidinkään tarvinnut kokeisiin lukea ja oli niin hyvä koulussa... jos ei pärjännytm sai kuulla kuinka tulee samanlainen kuin isästä. Hyvistä tuloksista ei saatu erityistä kehua.
Kun kotitöitä osattiin tehdä, niin nehän sitten piti tehdä, ja hoitaa aikanaan uusioperhevauva. Tottakai piti auttaa, kun oli niin rankkaa. Mitään rahalllista korvausta ei saannut, jos pyysi, niin oli kiittämätön teini.
Kun yliopiston ovet ei auenneet niin ollaan laiskoja, tyhmiä ja saamattomia. Ei kelpaa amk-tutkinnot ja esimiesasemat ja kohtuulliset tulot - niillä ei lapsiaan toisille kehua, on luettu laiskasti.... (joo, ehkä laiskasti teininä, muttei olisi ollut yo minun paikkani).
Lapsivihamielistä sakkia... ei kiinnostanut koskaan omat lapset, ei ekassa sarjassa eikä toisessa sarjassa. Nyt lasten ollessa aikuisia nakellaan niskoja, kun ei juosta auttamassa ja lässytettään, kuinka ennen ei ollut hoitovapaita jne... Joo ei varmaan tarvittu, ekan sarjan hoiti isovanhemmat ja lapset itse itsensä, toisen uusiosarjan isommat sisarukset. Lapsenlapset pitää hoitaa itse, koska "niin mekin hoidettiin"...
Alue: Aihe vapaa
inflaatio söi teidän asunto- ja opintovelat.
Terv. 90-luvun lamaan valmistunut, jonka asunnon arvo vain laski ensimmäiset 10v