Lue keskustelun säännöt.
Vastenmielisyys appea kohtaan kärjistynyt lapsen myötä
14.06.2012 |
Appiukko on aina ollut mielestäni lievästi rasittava tyyppi. Aiemmin aika harmittomasti, lähinnä huonojen juttujen vuoksi.
Mutta nyt meillä on lapsi hänen poikansa kanssa ja ärsytys kasvaa. En haluaisi antaa vauvaa (1,5kk) hänelle syliin, koska mielestäni käsittelee huolimattomasti, ei tue aina niskaa jne vaikka muistutan. Jostain syystä mieheni vieläpä tuputtaa vauvaa isänsä syliin jatkuvasti kun olemme heillä. Kun vauvalle tulee nälkä ja aion ottaa vauvan imetystä varten, appi ei anna. Ei usko että vauva on nälkäinen vaan yrittää hyssytellä häntä hiljaiseksi. Ahdistaa, koska tuntuu että olen itse huono äiti altistaessani vauvani tuollaiselle. En oikein osaa puhua miehellenikään tunteistani. Tiedostan, että ahdistukseen sekoittuu myös mustasukkaisuutta vauvasta. Tunnen, että hän on turvassa vain minun tai mieheni sylissä.
Vauva on meidän esikoinen ja apen ensimmäinen lapsenlapsi.
Onko muilla ollut vastaavia tunteita? Miten näistä pääsee eroon?
Kommentit (4)
Itselläni oli samanlainen tilanne. Meidän tyttömme oli appivanhempien ensimmäinen lapsenlapsi ja liiallinen omistushalu heidän puoleltaan ahdisti minua aikoinaan todella paljon. Appi myös piti tyttöä sylissään, vaikka tämä itki ja yritti päästä minun syliini. Pahinta oli, kun appi halusi lähteä vaunulenkeille nukkuvan vauvan kanssa. Vannotimme häntä pysyttelemään lähistöllä siltä varalta, että vauva heräisi (itkuun kun ei siinä vaiheessa auttanut mikään muu kuin maito). Hän lupasi pysytellä lähistöllä, mutta kuinka ollakaan, mieheni mennessä samaan aikaan autolla kauppaan hän näkikin apen harppomassa keskustaan. Onneksi vauva ei sillä kertaan herännyt. Nyt kun tyttö on jo iso (5 v.), ei asia ole enää ongelma. Varmasti sekä äiti että appivanhemmat ovat rauhoittuneet. Hormoneilla on iso vaikutus äidin reaktiohin vauvavaiheessa, mutta niinhän sen kuuluu ollakin - äidin tärkein tehtävä on suojella vauvaa. Itse pyrin muistamaan tästä sen, että jos jonain päivänä saan ilon olla mummi, en taatusti tungettele enkä pyri omimaan vauvaa vaikka sitten näkisinkin häntä vain silloin tällöin. Minun aikani tulee kyllä viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsen vanhemmat ovat uupuneet leikkimään leikki-ikäisen kanssa ja hoitoapu kyllä otetaan siinä vaiheessa ilomielin vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauvan niska ei mene helposti rikki (joo, tukea täytyy mutta ei se nyt yhdessä hetkessä hajoa) Ja ihanaa jos isoisä haluaa rakentaa suhteen lapsenlapseensa, kaikki ei uskalla edes koskea vauvoihin. Vauva on taatusti turvassa muuallakin kuin sinun sylissäsi!
Esikoisen kanssa olin ihan samalla tavalla ärsyyntynyt ja hämmentynyt kuin sinäkin. Seuraavien lasten kanssa kanssa olin varmempi itsestäni ja annoin piruuttani isovanhempien muka-tietää paremmin, mikä lapsella on. Eli kun vauva alkoi lupsutella suuta ja kitistä, saatoin todeta (anopille tässä tapauksessa) että alkaa varmaan olla ruoka-aika. Kun anoppi vain hyssytteli ja sylitteli, annoin anopin jatkaa yritystä. Saatoin lähteä laittamaan pyykkejä tai muuta vastaavaa. Kyllä se vauva sieltä ajallaan palasi, kun anopin konstit loppui. Ei se vauva pienestä karjumisesta rikki mene eikä nälkään näänny, sen sijaan anoppi sai hyvän muistutuksen siitä, mitä se vauva todella tarvii. Suosittelen tätä konstia, eipä tarvinnut kovin montaa kertaa näin tehdä, kun minua alettiin kuunnella ;)
Jos sulla olisi kolmoset hoidettavana, luultavasti olisit vain pohjattoman iloinen lisäsylistä. :) Olet varmaankin vielä hormonihuuruissa, sillä kyllä se lapsesi on turvassa muidenkin sylissä. Appiukkosi on varmaan sitä ikäluokkaa, jolle opetettiin että lasta syötetään 3 tunnin välein, joten hoitokokemus pienistä vauvoista on se, että "ei lapsella ole vielä nälkä, koska se söi alle 3 tuntia sitten, joten kitinä ja huutaminen pitää yrittää hoitaa pois jotenkin muuten". Jos appi ei tajua antaa lasta imetystä varten, niin mene viereen istumaan ja tempaise tissi esiin. Eiköhän se beibi siirry vauhdilla. :D
Ei vaan, koita ottaa rauhallisesti vain. Ei lapsi mene rikki satunnaisesta käninästä, eikä niskakaan katkea, vaikka joku käsittelisi hieman epävarmemmin. Sinä ja miehesi huolehditte vauvastanne hyvin, mutta koittakaa antaa vähän tilaa isovanhemmillekin kokea vauvan tuomaa riemua. Vauva-aika menee niin nopeasti ohi...