Ranskalaiset lapset ei nirsoile ruuan suhteen. Tässä muutama syy miksi. (linkki)

jossain vauvanhoito-oppaassa tai neuvolan läpyskässä muistaakseni sanottiin, että tarjoa rintaa aina kun vauva vaikuttaa siitä vähänkään kiinnostuneelta, koska nälkä on ikävä tunne. En kannata vanhaa "maitoa neljän tunnin välein, huutakoon vaikka" tapaa, mutta kyllä mielestäni menee överiksi tämäkin, että lapsi ei saisi edes tuntea miltä nälkä tuntuu. Vaikea silloin on oppia syömään vain nälkäänsä ja todelliseen tarpeeseen.

mites kun ne herkutkaan ei houkuttele? Meillä on ainakin lapselle ihan sama jääkö jälkkäri saamatta. esim. ruuan tuoksu saattaa aiheuttaa sen että ei halua maistaa niin ei maista.

Mä en ole tuota koskaan oikein ymmärtänyt. En mä ainakaan lähtisi tuosta asiasta ongelmaa tekemään vaan jos ei maista niin ei maista. Jos ei syö mitä on tarjolla niin sitten voi tulla nälkä, mutta pakko ei ole syödä.

Miksi ne lapset täytyy niin nuorina jo välttämättä saada kaikkea syömään? Minä ajattelen että jotkut vaan on luonnostaan epäluuloisempia ja että heille täytyy antaa aikaa. Kyllä ne viimeistään 20-vuotiaina todennäköisesti haluavat maistella enemmän uusiakin makuja, useimmat jo 10-vuotiaana ;)

jossain vauvanhoito-oppaassa tai neuvolan läpyskässä muistaakseni sanottiin, että tarjoa rintaa aina kun vauva vaikuttaa siitä vähänkään kiinnostuneelta, koska nälkä on ikävä tunne. En kannata vanhaa "maitoa neljän tunnin välein, huutakoon vaikka" tapaa, mutta kyllä mielestäni menee överiksi tämäkin, että lapsi ei saisi edes tuntea miltä nälkä tuntuu. Vaikea silloin on oppia syömään vain nälkäänsä ja todelliseen tarpeeseen.

että nälkää ei tarvitse tuntea. Ei lapsi siinä iässä vielä edes itse tiettävästi pysty erottamaan ikävää tunnetta näläksi, vaan hänellä on vain paha olla tai hyvä olla, ja lapsen psyykkiselle kehitykselle on tärkeää että ulkomaailma (äiti) vastaa pahan olon tunteeseen johdonmukaisesti ja pyrkii sen poistamaan.

Ei vauva opi tuntemaan miltä nälkä tuntuu, koska hän ei vielä pysty erottamaan nälkää näläksi. Kyllä se minusta on vähän myöhemmin kun aletaan totuttaa nälän sietämiseen, sitten kun lapsi on selvästi erillinen yksilö eikä symbioosissa äidin kanssa, ja ymmärtää käsitteellisesti mitä on nälkä ja että se poistuu ruoalla.

Mutta silti lapsi vielä 9-vuotiaanakaan ei syö juuri mitään. Meillä ei ainakaan pidä paikkaansa mikään 15 kertaa maistamista. Edelleen senkin jälkeen lapsi yökkii useimpia ruokia ja ne eivät todellakaan maistu eikä syö niitä.

On munkin kaverilla lapsi, joka ei suostu syömään mitään muuta kuin pussi- ja sosekeittoja ja jäätelöä. Terapialla yritetään parantaa ruokakammoa.

vaikka kummallakin toki on ruokia, joista eivät pidä, eivätkä niitä kaikkia edes syö, mutta silti en voi sanoa, että ovat nirsoja. Mutta molemmilla on ollut vaiheet, kun olivat erittäin nirsoja, ja se hämmästytti etenkin esikoisen kohdalla, kun oli ekat 4 vuotta syönyt ihan kaikkea, mitä on tarjottu. Tämä vaihe kesti parisen vuotta, jonka jälkeen on taas syöty lähes kaikkea.



Mun mielestä tuossa linkissä on erittäin monta hyvää kohtaa! Uskon, että noilla on vaikutusta lapsen syömiseen.

Sitten mietin, että mun on vain löydettävä se naru, josta vetämällä saan lapsen edes maistamaan. Meidän naru sitten loppujen lopuksi oli aika helppo: lapsi on niin kovasti karkin perään, että saa maistamisesta karkin jälkiruuaksi.

Tässä minusta huonoin neuvo ikinä. Ei ehkä kannata tehdä karkista lapselle palkintoa missään asiassa. Siitä voi jäädä paha tapa, että aina kun on tehnyt jotain hyvää niin saa karkkia tai aina kun joku homma on pielessä niin saa karkkia lohdutukseksi. Suomi on täynnä näitä aikuisia lohtusyöjiä.

Meillä ei tarvitse maistaa. Ruoka on samaa kaikille ja sitä joko syödään tai ei syödä. Pahaksi ruokaa ei saa haukkua ja maistettuaan voi sanoa ettei pidä sen mausta. Jälkiruokaa on sunnuntaisin ja joskus myös lauantaisin ja sitä saa vaikka ei olisi syönyt kaikkea pääruokaa, mutta siinä tapauksessa on pitänyt edes maistaa.

Syy miksi jälkiruokaa saa, on se etten ole halunnut tehdä siitä palkintoa tai rangaistusta, kuten en mistään muustakaan ruuasta.

Lapset tietävät ettei ole pakko syödä, mutta välinaposteltavaa meillä ei saa kukaan eli sitten vain odottavat seuraavaan ateriaan. Kenelläkään ei ole mitään sairauksia eli kestävät kyllä nälässä olemisen.

Osa on luonnostaan nirsompia ja ruoka myös maistuu eri ihmisten suussa erilaiselta.

mut yleensä nirsoilla äideillä on nirsot lapset...

Mä olin myös aika nirso lapsi, tai en ehkä siinä mittakaavassa kuin veljeni, mutta inhokkeja löytyi. Meillä istutettiin pöydässä kunnes lautanen oli tyhjä ja isä toi 15minuutin välein lisää lautaselle. Ruokailu oli aina yhtä itkua ja pelotti meitä lapsia, ei ihme siis ettei veljeni edelleenkään söisi muuta kuin pizzaa ja kebabia, sekä pihviä.



Minä opin syömään monipuolisemmin ollessani pienen ajan vaihdossa ulkomailla. En uskaltanut kieltäytyä syömästä mitään ja ai että mitä makuelämyksiä sain! Siellä tosiaan osattiin tehdä hyvää ruokaa!



Tuleville omille lapsillemme aiomme noudattaa linkin tapaista ruokailua. Toivottavasti toimii :D

mutta kerronpa vaan omasta kokemuksesta, että ranskalaiset lapsetpa ne vasta nirsoilevat.

Meillä on ainakin lapselle ihan sama jääkö jälkkäri saamatta. esim. ruuan tuoksu saattaa aiheuttaa sen että ei halua maistaa niin ei maista.

Ja kuten sanoin, niin se toimii meillä, koska lapsi on niin kovin karkin perään. Ja että jokaisen pitää löytää se keino, millä oman lapsen saa toimimaan.

Meidän toinen lapsi ei ole nirso, mutta ei sekään ihan kaikkea syö. Sen saa maistamaan uutta, kun äiti lupaa tulla trampoliinille lapsen kanssa pomppimaan. En siis yleensä liiemmin mene trampoliinille.

Jokainen tuntee oman lapsensa ja tietää mistä narusta pitää vetää.

jossain vauvanhoito-oppaassa tai neuvolan läpyskässä muistaakseni sanottiin, että tarjoa rintaa aina kun vauva vaikuttaa siitä vähänkään kiinnostuneelta, koska nälkä on ikävä tunne. En kannata vanhaa "maitoa neljän tunnin välein, huutakoon vaikka" tapaa, mutta kyllä mielestäni menee överiksi tämäkin, että lapsi ei saisi edes tuntea miltä nälkä tuntuu. Vaikea silloin on oppia syömään vain nälkäänsä ja todelliseen tarpeeseen.

että nälkää ei tarvitse tuntea. Ei lapsi siinä iässä vielä edes itse tiettävästi pysty erottamaan ikävää tunnetta näläksi, vaan hänellä on vain paha olla tai hyvä olla, ja lapsen psyykkiselle kehitykselle on tärkeää että ulkomaailma (äiti) vastaa pahan olon tunteeseen johdonmukaisesti ja pyrkii sen poistamaan.

Ei vauva opi tuntemaan miltä nälkä tuntuu, koska hän ei vielä pysty erottamaan nälkää näläksi. Kyllä se minusta on vähän myöhemmin kun aletaan totuttaa nälän sietämiseen, sitten kun lapsi on selvästi erillinen yksilö eikä symbioosissa äidin kanssa, ja ymmärtää käsitteellisesti mitä on nälkä ja että se poistuu ruoalla.

en tarkoittanutkaan vauvoja vaan isompia lapsia. Nim. Se joka aiemmin sanoi että on ok tuntea nälkää ennen seuraavaa ateriaa ja ettei ole tervettä napostella koko ajan. Vauvat toki saa ruokaa ihan niin usein kun haluaa.

Meillä on ainakin lapselle ihan sama jääkö jälkkäri saamatta. esim. ruuan tuoksu saattaa aiheuttaa sen että ei halua maistaa niin ei maista.

Ja kuten sanoin, niin se toimii meillä, koska lapsi on niin kovin karkin perään. Ja että jokaisen pitää löytää se keino, millä oman lapsen saa toimimaan.

Meidän toinen lapsi ei ole nirso, mutta ei sekään ihan kaikkea syö. Sen saa maistamaan uutta, kun äiti lupaa tulla trampoliinille lapsen kanssa pomppimaan. En siis yleensä liiemmin mene trampoliinille.

Jokainen tuntee oman lapsensa ja tietää mistä narusta pitää vetää.

niin erilaisia. Meillä on yksi kaikkiruokainen lapsi, ja yksi lapsi, joka ei juuri välitä ruuasta. Ei siis ole myöskään innostunut maistelemaan vieraita ruokia.



Minulle ei ole mikään ongelma se, että toinen lapsistamme syö mieluiten vain tietynlaista ruokaa. Ei mulle ole mikään kasvatuksellinen kysymys se, että lapsen pitäisi tykätä kaikkien kulttuurien ruuista ja kaikilla tavoilla laitetuista ruuista. Ruoka ei ole niin hirveän tärkeää. Pääasia, että siitä saa kaikki mitä keho tarvitsee, muu on sitten sellaista puuhastelua jolla tyydytetään ihan muita tarpeita kuin ravinnontarvetta.

Tässä minusta huonoin neuvo ikinä. Ei ehkä kannata tehdä karkista lapselle palkintoa missään asiassa. Siitä voi jäädä paha tapa, että aina kun on tehnyt jotain hyvää niin saa karkkia tai aina kun joku homma on pielessä niin saa karkkia lohdutukseksi. Suomi on täynnä näitä aikuisia lohtusyöjiä.

.

Karkista ei jää paha tapa, koska sitä palkitsemista ei käytetä ikuisesti, vaan vain opetteluvaiheessa motivaattorina. Eikä karkkia saa aina, kun on tehnyt jotain hyvää, vaan sitä saa vain tästä yhdestä asiasta. Eikä meillä saa karkkia lohdutukseksi. Meillä lohdutetaan sylillä ja myötätunnolla.

Toki jos sinulla on parempia keinoja, niin kerro meille muillekin. Niille neuvoillesi on kyllä tarvetta.

Vähän vain hassua, että teilläkin siten kuitenkin jälkiruuan ehtona on, että pitää olla maistanut ruokaa. Eikö siitä sitten jääkään paha tapa, joka kasvattaa lapsesta lohtusyövän aikuisen. Miten karkin saaminen maistamisen jälkeen on sitten niin eri asia?

Meilläkään ei napostella aterioiden välillä. Vaan kun 8-vuotias ei syö mitään kasviksia tai hedelmiä, niin ihan yksinkertaisesti ravitsemuksellisista syistä lapselle on yritettävä opettaa niiden syömistä. Jos sinulle on ihan sama, vaikka lapsesi ravinto on yksipuolista, niin minulle ei ole. Siksi vaihtoehtona ei ole se, ettei tarvitse maistaa.

koska minusta lapsi itse tietää parhaiten, mitä voi syödä. Siksi lasten allergiat tulivat esille vasta tarhassa, jossa oli pakko syödä tomaattia, vaikka kasvot turposivat muodottomiksi. Ja sitä saamarin tomaattia oli pakko kaikista oireista huolimatta maistaa uudestaan, koska ei ollut lääkärintodistusta allergiasta. Vasta kun lapsi piti viedä ambulanssilla sairaalaan suostuivat uskomaan, että se nyt vaan ei lapselle sovi.

jossa ranskalaislapsille esiteltiin vihanneksia ja että niitäkin voi syödä - kun suostuivat syömään vain pikaruokaa ja herkkuja. Eli kyllä on sielläkin päässyt jossain päin lasten hemmottelu liian pitkälle. Taitaa olla aika yleinen ongelma monessa maassa, jossa lapsia tehdään vähän ja vanhana?

vaikuttaa myös vanhempien reaktiot siihen syökö lapsi vai ei jne. Ihan omilla ilmeillä voi saada huonoa tulosta aikaan. Seuratkaapa niitäkin puolia niin voitte löytää jotain!

Meillä on ainakin lapselle ihan sama jääkö jälkkäri saamatta. esim. ruuan tuoksu saattaa aiheuttaa sen että ei halua maistaa niin ei maista.

Ruokaa ei käytetä palkintona tai rangaistuksena. Jos jälkkäri on palkinto syömisestä niin siinähän lappi oppii palkitsemaan itseään ruoalla, kohtaa tunnesyöpöttelyyn.

vaikuttaa myös vanhempien reaktiot siihen syökö lapsi vai ei jne. Ihan omilla ilmeillä voi saada huonoa tulosta aikaan. Seuratkaapa niitäkin puolia niin voitte löytää jotain!

Minä olen se karkilla palkitsija. Mulla on sen palkitsemisen lisäksi 16 kohdan muistilista kaikista näistä ilmeistä ja vaatimisesta ja kehumisesta. Muistettavaa on niin paljon, että tein listan omaksi ja mieheni avuksi.

Ja kun mies erehtyi sanomaan ruokapöydässä olleelle vieraalle, että meidän lapsella on joidenkin ruokien syöminen vähän vaikeaa, niin heti alkoi lapsi ulisemaan, ettei hän pysty syömään sitä kurkunpalaa, ei pyyyystyyyyyy!!! Eli hyvin lapsi ottaa sieltä aikuiselta sen reaktionsa.

ei niinkään siinä lehtijutussa.