Ranskalaiset lapset ei nirsoile ruuan suhteen. Tässä muutama syy miksi. (linkki)

totta!

Ei ole pöytäliinoja tai kynttilöitä, mutta se on totta, että hyvin vilkkaan taaperonkin saa pöydässä pysymään kohtuullisella vaivalla vaikka melko pitkänkin aikaa. Minusta siinä ei ole mitään vikaa, jos lapsella on nälkä aterioiden välissä, eikä koko ajan tarvitse napostella. Terveellä lapsella ei verensokeri romahda, jos tasaisesti kuitenkin syödään. Ne, joilla romahtaa, on jotain häikkää sokeriaineenvaihdunnassa.



Meillä ei myöskään tarjota lapsiystävällistä ja aikuisystävällistä ruokaa erikseen. Ei meidän taaperokaan suostuisi siihen, ettei hän saa samaa, mitä äiti ja isä.

että moni sanoo, että kun ruokaa maistaa 5 - 15 kertaa, niin siitä oppii pitämään. Jos lukee tuonkin artikkelin oikein tarkkaan, niin siinä ei sanota, että maistamisella oppii pitämään, vaan siinä sanottiin jotain sen suuntaista, että ruokaan tottuu ja siitä saattaa jopa pitää.



Niinpä vaikka ruokaan kuinka tottuu riittävän usean maistamisen jälkeen, niin kaikki lapset eivät siitä edelleenkään pidä. Kovapäinen lapsi sitten edelleen inttää, ettei pidä ruuasta. Siihen tarvitaan sitten päälle vielä muuta kasvatusta, että saadaan lapsi ymmärtämään, että vaikka ei pidäkään, niin terveellisiä ruokia on silti jossain määrin syötävä.

Ja kyllä meilläkin pitää olla samat ruuta lapselle ja aikuisille. Lapsi yksinkertaisesti lopettaa oman ruokansa syömisen, jos se on eriä kuin meidän. Joten samasta padasta tulee meidän kaikkien ruuat ja kaikki myös tulee syötyä. Ruokailelmaan pyritään muutenkin aina yhtäaikaa, aina se ei onnistu, mutta 95%:sti onnistuu.

raastettu porkkanasalaatti



....



eikö porkkanaraastetta saa enää sanoa porkkanaraasteeksi???

Meilläkin noita lähes kaikkia on noudatettu. Suomessa erityisesti ihmisiä kauhistuttaa se että ei anna heti jotain välipalaa jos lapsi valittaa nälkää tai että antaa lapsen vaan olla syömättä jos ei syö. Itse olen aina ajatellut että ei se terve lapsi ruoan eteen kuole nälkään nirsouttaan joten en ole tarpeelliseksi katsonut yrittää saada väkisin syömään, ja toisaalta en halua opettaa sellaista tapaa ettei nälkää kestä yhtään vaan heti pitää syödä jotain jos on pienikin nälkä.

Mutta silti lapsi vielä 9-vuotiaanakaan ei syö juuri mitään. Meillä ei ainakaan pidä paikkaansa mikään 15 kertaa maistamista. Edelleen senkin jälkeen lapsi yökkii useimpia ruokia ja ne eivät todellakaan maistu eikä syö niitä.

noin meilläkin on aina toimittu. Silti mikään ruoka ei vain oikein mene alas, eikä ole "hyvää". Maistaa ne kyllä aina kaikkea, mutta harvaa ruokaa ne mielellään syö.

Eivät syö edes nakkeja ja lihapullia.

Oon sitten vissiin onnistunut kasvattamaan jotenkin väärin kun eivät nakit ja muusit kelpaa.

meillä toimitaan pitkälle noin ja lapsi ei nirsoile, syö kaikkea. En ole koskaan ymmärtänyt ravintoloiden lasten listoja, itse syödään jotain herkkua - hyvää lihaa, kalaa, simpukoita ja ties mitä - ja lapselle tarjotaan makit ja ranskalaiset! Viimeksi ravintolassa tarjoilija oli ihmeissään kun lapsi sai itse vapaasti valita, joka lasten tai aikuisten listalta, ja ei todellakaan ottanut lasten listalta mitään.



Maistamisesta mulla on se periaate, että kerran pitää maistaa ja jos sitten ei tykkää, ei tarvii syödä. Maistamatta ei voi päättää, että en syö tätä. Yleensä kerran masitamisen jälkeen lapsi toteaa, että tämähän on hyvää ja syö enemmänkin.



Ja meillä kyllä katetaan joka päivä, on servetit ja pöytäliina ja lapsi osallistuu kattamiseen ja usein myös ruoan laittoon.

suurperheen äitinä olen tullut siihen tulokseen että osa lapsista nyt vain on syntyjään nirsoja,ja osa syö hyvällä halulla ihan mitä vain. Ja suurin osa jostain tältä väliltä :)

suurperheen äitinä olen tullut siihen tulokseen että osa lapsista nyt vain on syntyjään nirsoja,ja osa syö hyvällä halulla ihan mitä vain. Ja suurin osa jostain tältä väliltä :)

näyttää olevan useampi yhden lapsen äiti :)

t. 9, jolla jopa 2 nirsoilijaa

Meillä on myös noudatettu noita ranskalaisia periaatteita, eli kaikki syövät samaa ruokaa ja pakko ei ole syödä, mutta maistaa pitää. Jos ei kelpaa, ei muutakaan tule ennen kuin seuraavalla aterialla.



Vanhemmat lapset ovat oppineet erittäin kaikkiruokaisiksi, ovat nyt 11- ja 14-vuotiaat. He ovat oikeita herkkusuita ja haluavat aina ravintolassakin kokeilla uusia makuja (vanhempien esimerkki on siis tarttunut).



Nuorin on vasta 4-vuotias ja nirsoilee aika paljonkin, mutta emme pakota syömään, vaan sitten saa olla syömättä. Lapsi ei ole ainakaan toistaiseksi kuollut nälkään :-)



n40

Tuo nyt on vain yhden ihmisen näkemys millä ei ole mitään tieteellistä pohjaa. Ihmiset ovat erilaisia maistajia ja kaikkiin makuihin ei välttämättä totu koskaan vaikka miten söisi pyötäliina ja kynttilät pöydässä.

Pikaisella googletuksella selviää, että ranskalaisten lihavuus on räjähtänyt käsiin, ylipainoisia on jo yli puolet väestöstä.

Että kannattaako heidän ruokailutottumuksiaan nyt ihan hirveästi hehkuttaa?



http://www.tohtori.fi/?page=4074915&id=8691642

Olen samaa mieltä joka kohdasta.

Mutta mitä teette jos lapsi ei kertakaikkiaan edes maista?

Sanoo ettei tykkää, minä sanon että pitää maistaa ensin, muuten ei voi sanoa ettei tykkää.

Lapsi kääntää pään pois ja sanoo että ei maista.

Sitä ei haittaa vaikka muut saa herkkuja jälkkäriksi, vaikka seuraava ateria on monen tunnin päästä. Se ei vingu välipaloja, mutta menee kalpeaksi ja väsyneeksi ennen seuraavaa ateriaa, huomaan että sokerit laskee.

Onko muilla tämmöistä?

Miten pidätte kiinni säännöstä että pitää maistaa jos lapsi ei suostu maistamaan?

että jos jollain lapsella on nukahtamisvaikeuksia, niin äidit tulee kertomaan, miten heillä lapsi on aina nukahtanut helposti, niin kuin siitä olisi apua. Ja jos joku lapsi kiukuttelee pukemista, niin taas äidit kertoo miten he nakkaa lapsille vaatteet eteen ja lapsi pukee, joten mikä voi olla ongelmana.



Ja syömisestä tietenkin: kun me ollaan tehty näin, niin meidän lapset on aina maistelleet kaikkea mielellään ja yleensä tykänneet. Niinpä, ja kaikki lapsethan sitten yleensä tykkää maistamastaan, joopa joo.



No meillä toinen lapsi yleensä tykkää melkein kaikesta, ja toinen ei sadannen maistamisen jälkeenkään edelleen voi sietää perunaa, puuroa, mustikoita, joita kaikkia on 8-vuotisen elämänsä aikan tosissaan jo ehtinyt maistamaan aika älyttömän monta kertaa.



Mutta näitä kaikkitietäviähän aina maailmassa riittää. Joten pitäisi osata olla välittämättä ja jatkaa vain keskustelua noista syömisperiaatteista.

Tuo nyt on vain yhden ihmisen näkemys millä ei ole mitään tieteellistä pohjaa. Ihmiset ovat erilaisia maistajia ja kaikkiin makuihin ei välttämättä totu koskaan vaikka miten söisi pyötäliina ja kynttilät pöydässä.

Pikaisella googletuksella selviää, että ranskalaisten lihavuus on räjähtänyt käsiin, ylipainoisia on jo yli puolet väestöstä.

Että kannattaako heidän ruokailutottumuksiaan nyt ihan hirveästi hehkuttaa?

<a href="http://www.tohtori.fi/?page=4074915&id=8691642" alt="http://www.tohtori.fi/?page=4074915&id=8691642">http://www.tohtori.fi/?page=4074915&id=8691642</a&gt;

että myös ranskalaiset, samoin kuin vaikka italialaiset ja espanjalaiset jotka ennen oli hoikkia ja heillä esiintyi vain vähän elintasosairauksia, ovat paljolti luopuneet omasta perinteisestä ruokavaliostaan ja menneet mukaan teollisen länsimaaruoan villitykseen. Sielläkin uppoaa nykyisin hampurilaisaterioita, eineksiä, muroja, glukoosi-fruktoosisiirapilla kyllästettyjä mehuja ja muuta lihottavaa paskaa. Ja ihmiset lihoo ja saavat ihan samat diabetekset ja sydäntaudit kuin muuallakin, eli kyse ei ole siitä että siellä olisi olltu geneettisesti hoikkia ja terveitä ihmisiä ennen.

Mutta tuosssa alun linkissähän ei ollut kyse sinänsä ruokavaliosta, vaan yleisistä ruokailurytmmeistä ja tavoista, enkä usko että mikään tuossa luetellusta ihmistä lihottaa.

Mitä tulee tuohon nirsouden yksilöllisyyteen niin se on ihan totta. Meilläkin on poika ns. nirso vaikka olemme eläneet aina ap:n linkin periaatteiden mukaan (paitsi että emme kata aina arkisinkin pöytään liinoja jne). Mutta emme me siitä ongelmaa tee ja sure että voi voi kun hän on nirso, hän saa olla sellainen kun on, hyvin on kuitenkin kasvanut ja pärjännyt eli saa selvästi ihan tarpeeksi ravintoa ja ravintoaineita.

Miten pidätte kiinni säännöstä että pitää maistaa jos lapsi ei suostu maistamaan?

kun niin meitä neuvottiin. Mutta eihän ne toimineet, kun lapsella ei ollut mitään halua tehdä yhtään mitään sopimuksia.

Sitten mietin, että mun on vain löydettävä se naru, josta vetämällä saan lapsen edes maistamaan. Meidän naru sitten loppujen lopuksi oli aika helppo: lapsi on niin kovasti karkin perään, että saa maistamisesta karkin jälkiruuaksi.

Käytännössä tuohonkin pääseminen oli suuri työ, kun mummo asuu lähellä ja on kova antamaan lapsille herkkuja. Eihän sillä karkkipalkinnolla ole tehoa, jos lapset voivat juosta vapaasti mummolle hakemaan jäätelöä ja piparia. Mummon kuriin saaminen oli parin vuoden työ, kun mummolle on todella vaikeaa olla antamatta lapsille herkkuja (joo en tiedä miksi, jotain outoa siinä on tässä herkkupuolessa, muuten on oikein hyvä ja mukava mummo).

Kun mummo oli koulutettu asialle, niin vihdoin päästiin toteuttamaan sitä karkkipalkintoa ja hyvin toimi. Jollain toisella lapsella se on jokin muu juttu, joka saa lapsen innostumaan tuollaisesta ei niin mukavasta asiasta.

Miten pidätte kiinni säännöstä että pitää maistaa jos lapsi ei suostu maistamaan?

yksi lusikallinen on maistettava. Enempää ei tarvitse syödä, jos siltä tuntuu, mutta yhden kerran voi maistaa. Sanon jo etukäteen, että se yksi lusikallinen riittää, jos ei tykkää, mutta sen verran on maistettava, muuten ei voi oikeasti tietää, tykkääkö vai ei. Ja jos yhtään ei maista, ei saa jälkiruokaa - se tehoaa meillä aina, sen verran persoja herkuille ollaan.

Meillä on ainakin lapselle ihan sama jääkö jälkkäri saamatta. esim. ruuan tuoksu saattaa aiheuttaa sen että ei halua maistaa niin ei maista.

Tämä oli hyvä pointti. Nykyään napostelukulttuuri on paisunut ihan valtavaksi ja näläntunnetta oikein pelätään. Sehän on normaali tunne, joka kuuluukin tulla ennen kuin on ruoka-aika. Ja aterioiden välissä ei kuulu koko ajan syödä jotain. Tekee elimistöllekin hyvää "levätä" aterioiden välissä eikä niin, että koko ajan napostellaan sokerihöttöä.