Olin ennen uskovainen, mutta nyt usko on vain poistunut. En pysty enää uskomaan.

Parikymppisenä tajusin, etten löydä uskoa jumalaan. Kun lapset syntyivät, minusta tuntui ihan hirveältä kun ei ollut uskoa, joka olisi tuonut turvaa ja lohtua silloin kun pelkäsin lasten puolesta.



Liityin viime vuonna takaisin kirkkoon sillä ajattelin, että vaikka en oikein henkilökohtaista uskoa löydäkään, kaipaan turvaa ja toivon, että aktiivinen yrittäminen voisi tuottaa sen uskomisen tunteen.



Minä kans olen elänyt aika lailla kristillisen etiikan mukaan ja ymmärrän kirkon opetukset hyvin, tunnen keskivertoa paremmin raamatun ja kirkkohistorian. Mutta kun ajattelen jumalaa, en näe enkä koe mitään. Ihan pelkkää tyhjää.

Minä kans olen elänyt aika lailla kristillisen etiikan mukaan ja ymmärrän kirkon opetukset hyvin, tunnen keskivertoa paremmin raamatun ja kirkkohistorian. Mutta kun ajattelen jumalaa, en näe enkä koe mitään. Ihan pelkkää tyhjää.

Tai ehkä jollain tasolla koen jotain. Jotain lämpöä ja turvallisuudentunnetta liittyy siihen, kun ajattelen myönteisiä asioita Jumalasta. Mutta vastaavasti kaikki kielteiset asiat ahdistavat.

Sen sijaan järkeni sotii täysin uskomista vastaan, enkä pysty laittamaan järkeäni sivuun näin tärkeässä asiassa.

ap

Mutta tällä tavalla ihan maltillisesti on hyvä kuitenkin todeta, että Raamatun kirjoitusten valossa on suorastaan ihmisen kohtalonkysymys, että onko hänellä usko eli suhde, yhteys Kristukseen vai puuttuuko se jostakin syystä.



Luuletko, että voisit ehkä asennoitua niin, että Jumala rakastaa sinua enemmän kuin ehkä voit ymmärtääkään, ja siksi Hän etsii ja jopa KAIPAA sinua ja minua enemmän kuin me Häntä :)

Kaikkein vähimmilläkin sanoilla tai pelkällä huokauksella sinä, minä ja kuka tahansa ihminen voi ilmaista armahtavalle Jumalalle, että tahtoisi jotakin yhteyttä tai läheisyyttä Hänen kanssaan. Oon rukoillut teidän puolesta ja vilpittömästi toivon teille kaikkea hyvää, ja vielä suosittelen näitä "rakkauspainotteisia" linkkejä, jotka rakkautta ja armollisuutta korostaen kertovat uskon perusasioista.

http://www.fathersloveletter.com/Finnish/#4

http://www.sinuntahtesi.com/rakkaus.html

http://www.healingrooms.fi/?sid=100



http://www.alfakurssi.fi/fi/index.htm

http://81.22.249.230/krsrukous/jeesus/

Mihin minä tarvitsen uskoa?

joillakin syyt lapsuudessa, toisilla omassa itsessään. Suotakoon heille avuttomille usko johonkin "jumalaan", että heillä olisi turvallisempi mieli tässä maailmassamme. Mielikuvitus on lahja!

Uskon menetit. Sait vapauden ajatella rehellisesti omilla aivoilla ilman, että pelkäät saavasi siitä rangaistuksen.



Yhdestä mahdollisesta virheestä haluaisin varoittaa. Vasta uskonsa menettäneet ateistit ovat joskus yhtä kiihkeitä ja vastenmielisiä kuin vasta uskoon tulleet. Jos niin käy sinulle, kirjoita uudet näkemyksesi vaikka nettiin, mutta vältä loukkaamasta sukua ja ystäviä uudessa kiiihkossa. Rehellisyys ja vapaus ei tarkoita, että on pakko kertoa oma näkemys kaikille ja joka tilanteessa.

ja yritän koko ajan etsiä jotain todisteita Jumalasta, välillä rukoilenkin. Mutta usko ei vain tule takaisin.



Välillä, hetkellisesti tunnen rauhaa ja jotain uskon tapaistakin, mutta tunne häviää sekunneissa, ja taas on vain tyhjyys.



Elämäni on ihan hyvää näinkin, tosin pelko tulevaisuudesta varjostaa. Olisi ihanaa uskoa ja luottaa vielä Jumalaan, mutta ei se onnistu, vaikka kuinka yritän.

Kaikki eivät onnistu aikuistumisessa,joillakin syyt lapsuudessa, toisilla omassa itsessään. Suotakoon heille avuttomille usko johonkin "jumalaan", että heillä olisi turvallisempi mieli tässä maailmassamme. Mielikuvitus on lahja!

myös eri tavoin ajattelevien/uskovien väheksyminen tai mitätöiminen. Mutta... jos psykologinen näkökulma sallitaan: Joskus se, mitä ihminen mitätöi, on hänelle jonkinlainen uhka, joka siksi usein tiedostamattomasti täytyy "karkottaa" omasta elämänpiiristä - mitätöinti, väheksyminen tai naurunalaiseksi tekeminen toimivat silloin, kun ihminen jostain syystä joutuu torjumaan sen viestin, jolla mitätöity asia saattaisi häntä puhutella.

Se, mitä haluan väheksyä tai vaikka pilkata, saattaa sisältää minulle tärkeän viestin, mutta tuossa viestissä on samalla jotakin uhkaavaa tai pelottavaa, jota en vielä pysty vastaanottamaan.

Sitten kun olen valmis tuon viestin kuulemaan, en enää tarvitse näitä puolustuskeinoja.

Mutta usko ei vain tule takaisin.

Olisi ihanaa uskoa ja luottaa vielä Jumalaan, mutta ei se onnistu, vaikka kuinka yritän.

Luuletko, että voisit ehkä asennoitua niin, että Jumala rakastaa sinua enemmän kuin ehkä voit ymmärtääkään, ja siksi Hän etsii ja jopa KAIPAA sinua ja minua enemmän kuin me Häntä :)

Kaikkein vähimmilläkin sanoilla tai pelkällä huokauksella sinä, minä ja kuka tahansa ihminen voi ilmaista armahtavalle Jumalalle, että tahtoisi jotakin yhteyttä tai läheisyyttä Hänen kanssaan. Lämpimästi suosittelen näitä "rakkauspainotteisia" linkkejä:

http://www.fathersloveletter.com/Finnish/#4

http://www.sinuntahtesi.com/rakkaus.html

http://www.healingrooms.fi/?sid=100

http://www.alfakurssi.fi/fi/index.htm

http://81.22.249.230/krsrukous/jeesus/

Sen sijaan järkeni sotii täysin uskomista vastaan, enkä pysty laittamaan järkeäni sivuun näin tärkeässä asiassa.

ap

Varsinkin tuo englanninkielinen on melko rikas sivusto; toivotan hedelmällisiä hetkiä :)

http://y-jesus.com/

http://onkosetotta.net/

tänään pysähdyin jälleen ja tajusin, että vaikka tuntuu että usko on poistunut, Jumala ei ole jättänyt minua, enkä minä häntä... Elämässä tulee erilaisia vaiheita.

Minulla kouluikäiset lapset, enkä halua olla itse liian yli uskovainen, etteivät näpeisi minua. Oma äitini tuli uskoon kun olin 11, häpesin kun hän rupesi selittämään Jeesus juttuja kavereilleni. Silti tulin itsekkin uskoon myöhemmin. Olin aika nuori, just 20 kun äiti kuoli sairauteen. Kuolin vuoteella äiti kertoi mitä näki ja tiesin, että hän meni taivaaseen ja hänen on hyvä olla. Kokemus oli niin voimakas, että tiedän, että haluan aikanaan sinne. Juuri tänään tyttäreni kanssa tuli puhetta äidistäni ja kerroin hänelle mummistaan, jota ei koskaan tavannut. Kyynel silmässä oltiin molemmat ja koettiin, että Jumala tuli meitä niin lähelle omassa autossamme. En voi hetkeäkään taas epäillä, ettenkö uskoisi.

Vapauteen Kristus vapautti meidät, ei uskovaisen mielestäni tarvitse yrittää. Jumala on varmasti sinuakin lähempänä nyt kun luuletkaan.

vähän yli kolmekymppisenä. Olin ns. elävä kristitty eli luin Raamattua ja rukoilin päivittäin, kävin seurakunnan kokouksissa viikoittain, pyrin evankelioimaan aina kun tilaisuus tuli. Kerran kuitenkin kävi pelottava tapaus, kun kerroin Jeesuksesta eräälle ihmiselle: huomasin, että minä en taida enää itse uskoa näitä juttuja synnistä ja veriuhrin kautta lunastuksesta ja helvettiuhasta ja muusta joita hänelle puhuin. Siitä alkoi kova uskonkriisi joka päätyi noin puolessa vuodessa siihen että totesin olevani agnostikko. Kristinuskon jutut tuntuivat järjettömältä höpinältä, ja minkäänlaisen Jumalan olemassaolo varsin epätodennäköiseltä.



Minä elin sitten viitisen vuotta täysin ilman minkäänlaista uskoa, ensin vihaten kristinuskoa ja sen valheita, sitten välinpitämättömänä sen suhteen. Sitten kuitenkin tapahtui jotain outoa, nimittäin hengellisyys alkoi taas kiinnostaa vaikkei kristinusko tai mikään muukaan uskonto kiinnostanut. Aloin hiljentyä iltaisin (nyt kutsuin sitä meditaatioksi enkä rukoukseksi koska ei ollut kokemusta rukouksen kohteen olemassaolosta) ja tunsin kaipaavani jotain hengellistä. Vähitellen kävi niin että aloin kokea Jumalan läsnäolon kaikessa, myös itsessäni. Silti uskomukseni kristinuskon näkemyksiin ei ole palannut, ja pidän itseäni uskonnottomana, vaikka en ole enää agnostikko tai ateisti todellakaan.

Tulin aikoinaan uskoon. Halusin seurata Jeesusta. Sitten uudella opiskelupaikkakunnalla en löytänyt uskovien yhteyttä ja aloin mennä opiskelukaverien mukana heidän rientoihinsa. Ajattelin, että kyllä uskovakin voi sellaista tehdä, kunhan ei kännää tai on muuten ns. kunnollinen ihminen. Jälkeenpäin ajatellen tiedän, että se oli virhe. Ilman seurakuntayhteyttä ja uskovien yhteyttä usko kuihtuu ja voi käydä niinkuin sinulle.

Minä en tiedä, oletko sinä hoitanut uskoasi. Rohkaisen kuitenkin sinua pyytämään Jumalalta sitä uskoa ja hakeutumaan sanan kuuloon. Kyllä varmasti kaikilla tulee uskossaan niitä erämaakausiakin. Jeesus haluaa, että tulet takaisin hänen luokseen.

Kun käy säännöllisesti seurakunnan yhteydessä, lukee joka päivä Raamattua, käy ehtoollisella ja viettää runsaasti aikaa rukouksessa aivan kahden kesken Jumalan kanssa, nuo tavat varjelevat silloinkin kun usko on koetuksella.

Tulin aikoinaan uskoon. Halusin seurata Jeesusta. Sitten uudella opiskelupaikkakunnalla en löytänyt uskovien yhteyttä ja aloin mennä opiskelukaverien mukana heidän rientoihinsa. Ajattelin, että kyllä uskovakin voi sellaista tehdä, kunhan ei kännää tai on muuten ns. kunnollinen ihminen. Jälkeenpäin ajatellen tiedän, että se oli virhe. Ilman seurakuntayhteyttä ja uskovien yhteyttä usko kuihtuu ja voi käydä niinkuin sinulle. Minä en tiedä, oletko sinä hoitanut uskoasi. Rohkaisen kuitenkin sinua pyytämään Jumalalta sitä uskoa ja hakeutumaan sanan kuuloon. Kyllä varmasti kaikilla tulee uskossaan niitä erämaakausiakin. Jeesus haluaa, että tulet takaisin hänen luokseen.

Itse uskon vakaasti mutta en ikinä ole missään yhteydessä todistellut uskoani, koska ei minun tarvitse.

Minä elin sitten viitisen vuotta täysin ilman minkäänlaista uskoa, ensin vihaten kristinuskoa ja sen valheita, sitten välinpitämättömänä sen suhteen. Sitten kuitenkin tapahtui jotain outoa, nimittäin hengellisyys alkoi taas kiinnostaa vaikkei kristinusko tai mikään muukaan uskonto kiinnostanut. Aloin hiljentyä iltaisin (nyt kutsuin sitä meditaatioksi enkä rukoukseksi koska ei ollut kokemusta rukouksen kohteen olemassaolosta) ja tunsin kaipaavani jotain hengellistä. Vähitellen kävi niin että aloin kokea Jumalan läsnäolon kaikessa, myös itsessäni. Silti uskomukseni kristinuskon näkemyksiin ei ole palannut, ja pidän itseäni uskonnottomana, vaikka en ole enää agnostikko tai ateisti todellakaan.

kaikkein hienointa siinä on se, että ei ehkä ole kovin vaikeaa nähdä tarinassasi Jumalan kosketusta ja kutsua: aivan kuin "mutkan kautta" olet löytänyt ja yhä löytämässä suhdetta Jumalaan :) Todella puhuttelevaa. Haluan vielä sanoa: "Joka tulee minun (Kristus) luokseni, sitä minä en heitä pois." Kristuksen lupaus Johanneksen evankeliumissa; aivan varmasti sinuakin varten.

itse olen kipuillut samasta asiasta. Ikinä en käy kirkossa ja epäilen aika ajoi uskoani. Silti uskon, että jumala auttaa minua vaikka en sitä julkisesti palvokaan.

tulee vaiheita, jolloin tuntuu koko "liitto" turhalta ja tyhjältä. Silloin on hyvä pystähtyä, ja miettiä, miksi tunnen näin. Miksi usko ei täytä minua enää. Olenko kylmennyt ja ottanut etäisyyttä Jumalaan. Olenko rukoillut ja lukenut Raamattua viimeaikoina säännöllisesti. Raamatussahan sanotaa, että usko tulee Sanan kuulemisesta.( Room. 10:17 :

"Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana")



Uskonkriisi voi johtua myös vääristä odotuksista, ja uskon tarkoituksesta. Usko ei ole suorittamista tai johonkin muottiin itsensä ahtamista, vaan elävää yhteyttä Jumalaan, Sinun tulemista omaksi itseksesi. Kuuntele sisimpääsi ja mieti mistä oma sisäinen hyvinvointisi lähtee. Älä sivuuta omaa itseäsi. Kehottihan Jeesuskin rakastamaan toisia kuten itseä! Jos et pysty rakastamaan itseä, et pysty rakastamaan toisiakaan, tai Jumalaa. Toisaalta ei ole tarkoitettu, että jäämme lapsen tavoin vain "rakastamaan itseään", vaan kun olemme oppineet rakastamaan itseämme ja huolehtimaan itsestämme, meidät on kutsuttu rakastamaan muita, lähimmäisiämme. Elämään rikasta elämää. Mieti mitä sinä haluat ja kaipaat elämääsi syvällä sisimmissäsi. Kaikkea hyvää sinulle.

jaksanut lukea muita mutta itselläni uskon kokemukset tulivat hyvi vahvoina ja todentuntuisina suurimman kriisini aikaan. Joten koen, että uskokin on vain jokin puolustuskeino/defenssi, joka tulee esiin ääriolosuhteissa, kun todellisuutta ei muuten kestä. Nyt tilanteen tasaantuessa näen vain tämän materiaalisen todellisuuden, en mitään "henkevää".

Itse uskon vakaasti mutta en ikinä ole missään yhteydessä todistellut uskoani, koska ei minun tarvitse.

Room. 10:

"9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;

10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan."