Olin ennen uskovainen, mutta nyt usko on vain poistunut. En pysty enää uskomaan.

Itse uskon vakaasti mutta en ikinä ole missään yhteydessä todistellut uskoani, koska ei minun tarvitse.

Room. 10: "9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; 10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan."

Olen aina tiennyt, että jumala kuulee asiani ilman, että mainostan sitä. Kiitos sinulle!

Itse uskon vakaasti mutta en ikinä ole missään yhteydessä todistellut uskoani, koska ei minun tarvitse.

Room. 10: "9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; 10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan."

Olen aina tiennyt, että jumala kuulee asiani ilman, että mainostan sitä. Kiitos sinulle!

Itse uskon vakaasti mutta en ikinä ole missään yhteydessä todistellut uskoani, koska ei minun tarvitse.

Room. 10: "9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; 10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan."

Olen aina tiennyt, että jumala kuulee asiani ilman, että mainostan sitä. Kiitos sinulle!

Kutsu on avoinna kaikille, jokaiselle, sinullekin. Tule rauhanyhdistykselle seuroihin. On lähes joka paikkakunnalla... Jumalanvaltakunnassa on avoimet lähteet ja evankeliumia saarnataan köyhille, juuri niille joilla ei ehk ole mitään itsellään uskonnollisessa mielessä. kristus on kärsimyt sinunkin syntiesä tähden ja saat uskoa synnit armosta anteeksi... Tervetuloa seuroihin.

Moni kadottaa uskon juuri sen takia kun uskonnolline puhe on typerää manipuloivaa vallankäyttöä. Siitä on rehellinen ja avoin pohdinta kaukana. Yksi kokemus tässä:



http://freepathways.wordpress.com/2012/07/05/lahko/

Ehkä monelle on elämä muutenkin jo sopivasti turvallista eikä tarvita jumalia?

jaksanut lukea muita mutta itselläni uskon kokemukset tulivat hyvi vahvoina ja todentuntuisina suurimman kriisini aikaan. Joten koen, että uskokin on vain jokin puolustuskeino/defenssi, joka tulee esiin ääriolosuhteissa, kun todellisuutta ei muuten kestä. Nyt tilanteen tasaantuessa näen vain tämän materiaalisen todellisuuden, en mitään "henkevää".

Mielenkiintoinen tilastoilla osooitettu kehitys on se, että mitä surekammassa asemassa ihmiset elävät, sitä enemmän he turvautuvat uskontoon.

Mitä paremmin demokratia toimii ja mitä korkeampi koulutus- ja elintaso, mitä turvatummat olot, sitä vähemmän ihmisiä kiinnostaa turvautuminen uskontoihin. he voivat luottaa siihen että elämä on turvattua, lapset pääsevät kouluun ja saavat hyvän tulevaisuuden.

Uskontojen valta heikkenee kaikkialla korkean koulutuksen ja hyvän sosiaaliturvan maissa.

Tilastotietoa:

http://freepathways.wordpress.com/2011/01/27/mihinuskot/

Oma kysymyksensä on elämän merkitykselliseksi kokeminen. Siihen eivät jumaliin uskomiset suinkaan aina auta.

Älä sure.

Ajattele vaikka Higgsin hiukkasta. MIksi taivaankappaleet pyörivät? Miksi vain maan päällä on elämää? Miksi juuri tällä planeetalla eikä marssissa?



Ajattele äärettömän suurta maailmankaikkeutta ja huomaat, että kaikkea ei pysty järjellä selittämään. Sitä kautta voit löytää taas Jumalan.



Itse en miellä itseäni uskovaiseksi ja järkeni ei hyväksy vain yhtä Jumalaa. Mutta samanaikaisesti tiedostan kuinka valtavan suuri tämä maailma on. Ja sitä, että miten tämä kaikki on mahdollista, ei pysty kukaan järjellä täysin selittämään.



Tällä tavoin voin edes pikkuisen hipaista Jumaluutta.

joillakin syyt lapsuudessa, toisilla omassa itsessään. Suotakoon heille avuttomille usko johonkin "jumalaan", että heillä olisi turvallisempi mieli tässä maailmassamme. Mielikuvitus on lahja!

fiksu aikuinen ei tarvitse uskontoja turvakseen. Jos siis järki pelaa niin pärjää ilmankin. Heikot tarvii jumalia.

mutta kovin vaikea on uskoa oikeastaan mihinkään uskontoon.

Maapallon ikä on n. 4,5 miljardia vuotta. Tuntuu epäuskottavalta, että juuri muutaman hassun tuhannen vuoden sisällä nämä kaikki jumaluudet, joista mm. Raamatussa ja Koraanissa kerrotaan, olisivat laskeutuneet maapallolle.

Ehkä ihminen on evoluutiossaan vaan ollut juuri siinä vaiheessa, jossa "jumaluutta" on tarvittu.

Tiede on pitkälti todistanut monet pyhien tekstien kirjoitukset ja uskomukset hölynpölyksi.

Ehkä suurimpana vääryytenä ja hömppänä on kaikkien uskontojen tarve nähdä naiset toisen luokan kansalaisina.

Koulutus, demokratia, hyvinvoinnin tasainen jakautuminen ja tasa-arvo ovat todistaneet meidät naisetkin ihan täyspäisiksi ihmisiksi.

On vaikea niellä ideologia, joka toisin väittää.

Mutten ole niin näkyvästi uskovainen, mitä useimmat uskovaisella tarkoittavat. Käyn harvoin kirkossa, mutta on minulla muutama uskovainen ystävä, joden kanssa tulee käytyä muutaman kerran vuodessa seurakunnan tilaisuuksissa.

En tiedä minkälaisiin uskon piireihin ap olet kuulunut, mutta ymmärrän hyvin että se ympäristö voi ahdistaakin. Olen huomannut että joissakin uskonyhteisöissä ei sallita epäilyä eikä kritiikkiä, ja puututaan voimakkaasti yksityiselämään... Kai ne sitten joitakin lahkon tunnusmerkkejä täyttävät, jos ihmisiin pyritään vaikuttaan niin voimakaasti, elämän eri osa-alueilla.

Jos sinulla ap on pikkuisenkaan kaipuuta Jumalan läheisyyteen, lue vaikka hengellistä kirjallisuutta. On mm. mielenkintoisia elämänkertoja kristityistä, jotka ovat saaneet niin paljon Jumalalta. Yksi jännittävä kirja on Corrie ten Boom: Kätköpaikka, se kertoo kristitystä joka joutui natsien keskitysleirille. Äiti Teresasta kertovat kirjat ovat olleet myös mielenkiintoisia. Itse kuuntelen myös hengellistä musiikkia joka koskettaa todella. Radio Dei on myös olemassa!

Olisi hyvä säilyttää seurakuntayhteys, käydä kirkossa useammin jne....jotenkin arki vie niin, ettei sinne vaan tule lähdettyä. En ole oikein löytänyt omaa paikkaani, vapaat suunnat on minusta liian hard core-touhua ja ev.lut taas jäykkä ja kaavoihin kangistunut...!

eikä edes välttämättä onnellisempaa -

vrt. fundamentalististen piirien ahdasmielisyys, katolisen kirkon piirissä tapahtuva pedofilia, pelottelu, syyllistäminen jne.

Ja käänteisesti; uskonnoton ihminen voi olla onnellinen, hyvä läheisilleen ja kokea elämänsä merkitykselliseksi.

Minusta tuntuu, että uskomisen yrittäminen olisi itsepetosta. En voi elää valheessa, vaan minun on oltava itselleni rehellinen. Sinänsä oman onnellisuuteni kannalta minulle ei ole väliä, olenko uskossa vai en. Ihan samoja moraalisia periaatteita ym. noudatan nytkin kuin aiemmin. Olen tavallinen, hyvään pyrkivä ihminen. Välillä on tietenkin vaikeuksiakin, mutta oli niitä uskovaisenakin, enkä silloin selvinnyt niistä mitenkään helpommin kuin nytkään. Tarvitseeko edes sanoa, että uskovaiset eivät ymmärrä minua ollenkaan. En minäkään olisi ymmärtänyt 5 vuotta sitten, mutta näin elämä vei. Muita?

niin pelastut kuin myös perhekuntasi.



Usko on luja luottamus siihen mitä ei näe.



Usko tulee kuulemisesta.

mun uskoni katosi pikkuhiljaa, kun pääsin ensi irtautumaan sairaasta hengellisestä yhteisöstä - vuosien työn tuloksena. Irtautumisvaiheessa en enää rukoillut ja sitten tajusin, miksi. Mun jumalakuvani oli niin sairas, että ei ihme etten halunnut "viettää aikaa jumalan kanssa". Uskontoni oli opettanut mut uskomaan "rakkauden" jumalaan, joka sitten rankaisi mua kaikista virheistä, erheistä, tunteista (epäilyistä), omista haaveista/unelmista, jotka piti aina "taivuttaa" jumalan tahtoon. Uskontoni mukainen jumala vaati uhraamaan kaiken, pitämään kaikkia ihmissuhteita toissarvoisena jumalan rinnalla (eli seurakunta meni aina perheen ja perhesuhteiden tai ystävyyssuhteiden edelle). Mun uskontoni ei kannustanut opiskelemaan maallista ammattia (opiskelin eli "kapinoin jumalan tahtoa vastaan), vaan lähtemään "kutsumustyöhön" eli seurakunnan palvelukseen pienenpienellä korvauksella. Ja ne "jumalan" vaatimukset, jotka sitten tuli seurakunnan kautta, piti luopua kaikesta itseä miellyttävästä jne. Kun joku huomautti, että kristinusko opettaa oikeasti että mitään ei tarvitse uhrata - koska uhri on jo annettu - olin hetken hiljaa. Jos jumala ei vaadi multa mitään, kuka sitten vaatii näitä uhrauksia?? Seurakunta? Ihmiset? Jossain vaiheessa vaan tajusin, että en halua uskoa tällaiseen jumalaan. Enkä uskonutkaan.



Tästä jumalakuvasta irtautumiseen ja irtipääsemiseen meni niin kauan, että asiat selvitetyäni ei enää jaksanut kiinnostaa miettiä toisenlaista jumalaa. Opastajia olisi riittänyt, ihan niin kuin tälläkin palstalla, tässäkin ketjussa on - mutta heilläkin on taustalla joku organisoitu opetus, seurakunta, jonka tarkoituksena on "pelastaa" koko maailma - ja siinä sivussa saada ihmisiä toimintaan mukaan, tuomaan kolehtia, rahoittamaan pelastustyötä, tekemään ilmaiseksi asioita seurakunnan eteen (ei siis "maailman" kärsivien ihmisten eteen).



Mutta uskon menetyksesetä voi seurata paljon hyvää. Mä olen löytänyt oman perheen, saanut lapset ja hyvät kaverit, kouluttautunut unelmieni ammattiin (jopa hyväpalkkaiseen sellaiseen) ja alkanut tajuta, että mäkin olen arvokas ihminen ja ansaitsen hyvää tässä elämässä. En ole niin syntinen ja kurja ja kauhea, eikä mun elämäni ennen uskoontuloakaan ollut niin hirveää kuin miksi se "uskoontulon" jälkeen leimattiin. Eikä tosiaan elämä ollut niin "onnellista" kuin sen väitettiin olevan mun uskovaiskauteni aikana. Onni oli silloin lähinnä sanoja ja tekohymy huulilla. Ja ahdistus siitä, kun en täyttänyt niitä mittoja, joita olisi pitänyt täyttää.



Mulle on ollut valtava helpotus tehdä suurin mahdollinen "synti" - ottaa elämä omiin käsiin, alkaa miettiä itse, keneltäkään kyselemättä, mikä olisi mun mielestä kivaa ja mikä tuntuu hyvältä, mikä voisi olla se mun juttu elämässä.



Toivotan sulle, ap, kaikkea hyvää! Elämässä on monta tietä - eikä vain yksi oikea.

Tuo uskonnollisuuden tilastollinen vertailu on kyllä erikoinen.



Herää kysymys että kaipaako ihminen silloin uskontoa kun elämä on hyviin raskasta?

mutta kovin vaikea on uskoa oikeastaan mihinkään uskontoon.

Maapallon ikä on n. 4,5 miljardia vuotta. Tuntuu epäuskottavalta, että juuri muutaman hassun tuhannen vuoden sisällä nämä kaikki jumaluudet, joista mm. Raamatussa ja Koraanissa kerrotaan, olisivat laskeutuneet maapallolle. Ehkä ihminen on evoluutiossaan vaan ollut juuri siinä vaiheessa, jossa "jumaluutta" on tarvittu.

Tiede on pitkälti todistanut monet pyhien tekstien kirjoitukset ja uskomukset hölynpölyksi. Ehkä suurimpana vääryytenä ja hömppänä on kaikkien uskontojen tarve nähdä naiset toisen luokan kansalaisina.

Koulutus, demokratia, hyvinvoinnin tasainen jakautuminen ja tasa-arvo ovat todistaneet meidät naisetkin ihan täyspäisiksi ihmisiksi. On vaikea niellä ideologia, joka toisin väittää.

Jumaliin uskominen alkoi esi-isien henkien palvonnasta. ISÄ = Jumala.

Jumalat ovat ihmisten kehitelmiä tietysti, joka kultturissa omanlaisensa.