Olen avautunut täällä suhdesotkuistani ja niiden seurauksista. Olen myös kirjoittanut aloituksia,
joissa en ole kertonut, kuka olen, eli en ole viitannut aikaisempiin aloituksiini. Silti joku on minut "tunnistanutkin". Tuntuu, että vaikka tämä palsta on mikä on, ja mä kirjoitan anonyymina, olen jollain tavalla "velkaa" vetää tapahtumat yhteen, vaikka kukaan ei tätä enää lukisikaan.
Tämä on ollut minulle aikuistumisen aikaa (tiedän, vasta nyt) ja varsinaisia oppiviikkoja. En ehkä ole niin fiksu, kuin olen ajatellut olevani, enkä niin fiksu, kuin moni minulle vastannut on ja olisi minun tilanteessani. Olen ollut tyhmä, sinisilmäinen ja naiivi, niin kuin minulle kirjoitettiin. Tähän asti olen ollut kai vain onnekas ja kilttien ihmisten ympäröimä ja liikkunut tarpeeksi pienissä piireissä.
Olin vedätettävissä, en tajunnut ajoissa, että tapailen varattua miestä. En nähnyt hänessä virheitä enkä uskonut, että hän voisi vahingoittaa minua millään tavalla. En piitannut siitä, että hän loukkasi jonkun toisen oikeuksia vielä pahemmin kuin minun. En osannut pysyä tarpeeksi tiukkana silloinkaan, kun olin jo päästänyt hänestä mielestäni irti ja siksi se eräs "perjantai" tapahtui. Se on hämmentänyt mieltäni enemmän kuin mikään tähän asti. Eikä sekään riittänyt. Jännityksen kaipuussani annoin miehen kuvata minua enkä pitänyt huolta oikeuksistani enkä varautunut yhtään mihinkään. Kuvat on otettu luvallani ja ne ovat miehen omaisuutta. Niinpä hän jakoi ne klubikavereilleen ja kertoi siitä minullekin, ilmeisesti maksatti minulla sen, että kotona tuli selvittämistä tai sitten vain kosti jättämisen. Tai sitten mä olen yksi muiden joukossa, siinä porukassa. Olin luullut, että mulla oli käsissäni unelmasuhde ja -mies, joka täyttää tarpeeni niin kuin haluan. Pelkään, että olen ollut laskelmoivan, itsetietoisen miehen seksilelu ja sitä on tosi nöyryyttävää edes ajatella.
Mä kirjoitin aikaisemmin, että varmasti moni olisi tehnyt samalla tavalla samoissa tilanteissa ja sain vastauksia, että eivät todellakaan olisi. Pelkään, että se on totta: että kukaan muu ei olisi ollut yhtä tyhmä. Sitäkin pelkään, että en osaakaan tämän paremmin myöhemminkään, jos samanlainen ihminen tulee vastaan.
Ja jos sulla on päivän patoutumat purkamatta, anna tulla.
Kommentit (111)
Ap on selvästikin 40-50-vuotias nainen, jolla on liikaa aikaa sepustella hieman paikallaan junnaavia suhdeanalyyseja ja harlekiineja kuvitteellisen nuoren tytön roolissa. Eliittiperseiden ynnä muiden sanojen ripottelu tekstiin ei toimi eikä hämää.
Käsitys siitä, että hyvännäköinen mies ei ole tottunut, että hänet jätetään on hyvin kapeakatseinen eikä sillä ole oikeastaan mitään pohjaa todellisessa elämässä.
Luulen, että Ap on hieman naivi kyllä ja pinnallisesti ajatteleva eikä kovin kokenut parisuhderintamalla, mutta iältään jo keski-iän paremmalla puolen.
Hän on ilmiselvästi etuajassa ikääntynyt kyyninen hiirulainen, joka kuvittelee olevansa suuri ihmistuntija. Tosin hänen ympärillään ei ole suurta ihmisjoukkoa. Hän kuvittelee, että hän "näkee ihmisten läpi". Työpaikallaan hän on se kireä muija, joka muistuttelee muita, että hän on sitten ollut talossa jo pitkään ja hänelle eivät tule mitkään nuoret tytöt kertomaan, kuinka hommat hoidetaan. Hän ei koskaan osallistu työpaikan juhliin, koska on niiden yläpuolella. Iltaisin hän levittää paksusti käsirasvaa ja kuuntelee hetken impotentin miehensä kuorsausta, ennen kuin hipsii tietokoneen äärelle katsomaan nettipornoa, sitä, jota hän julkisesti syvästi paheksuu. Hän ei kestä, että kukaan ihminen saa minkäänlaista huomiota missään, koska hän ei ole sitä itsekään ikinä saanut. Kaikessa suuressa viisaudessaan hän on kuitenkin niin epävarma, että käy nostamassa omaa viestiään, "olkaa pliiiiis samaa mieltä minun kanssani, olkaa, olkaa, olkaa..."
Noin. Siinä sulle analyysia.
ap
Ap on selvästikin 40-50-vuotias nainen, jolla on liikaa aikaa sepustella hieman paikallaan junnaavia suhdeanalyyseja ja harlekiineja kuvitteellisen nuoren tytön roolissa. Eliittiperseiden ynnä muiden sanojen ripottelu tekstiin ei toimi eikä hämää. Käsitys siitä, että hyvännäköinen mies ei ole tottunut, että hänet jätetään on hyvin kapeakatseinen eikä sillä ole oikeastaan mitään pohjaa todellisessa elämässä. Luulen, että Ap on hieman naivi kyllä ja pinnallisesti ajatteleva eikä kovin kokenut parisuhderintamalla, mutta iältään jo keski-iän paremmalla puolen.
Hän on ilmiselvästi etuajassa ikääntynyt kyyninen hiirulainen, joka kuvittelee olevansa suuri ihmistuntija. Tosin hänen ympärillään ei ole suurta ihmisjoukkoa. Hän kuvittelee, että hän "näkee ihmisten läpi". Työpaikallaan hän on se kireä muija, joka muistuttelee muita, että hän on sitten ollut talossa jo pitkään ja hänelle eivät tule mitkään nuoret tytöt kertomaan, kuinka hommat hoidetaan. Hän ei koskaan osallistu työpaikan juhliin, koska on niiden yläpuolella. Iltaisin hän levittää paksusti käsirasvaa ja kuuntelee hetken impotentin miehensä kuorsausta, ennen kuin hipsii tietokoneen äärelle katsomaan nettipornoa, sitä, jota hän julkisesti syvästi paheksuu. Hän ei kestä, että kukaan ihminen saa minkäänlaista huomiota missään, koska hän ei ole sitä itsekään ikinä saanut. Kaikessa suuressa viisaudessaan hän on kuitenkin niin epävarma, että käy nostamassa omaa viestiään, "olkaa pliiiiis samaa mieltä minun kanssani, olkaa, olkaa, olkaa..." Noin. Siinä sulle analyysia. ap
Ap on selvästikin 40-50-vuotias nainen, jolla on liikaa aikaa sepustella hieman paikallaan junnaavia suhdeanalyyseja ja harlekiineja kuvitteellisen nuoren tytön roolissa. Eliittiperseiden ynnä muiden sanojen ripottelu tekstiin ei toimi eikä hämää. Käsitys siitä, että hyvännäköinen mies ei ole tottunut, että hänet jätetään on hyvin kapeakatseinen eikä sillä ole oikeastaan mitään pohjaa todellisessa elämässä. Luulen, että Ap on hieman naivi kyllä ja pinnallisesti ajatteleva eikä kovin kokenut parisuhderintamalla, mutta iältään jo keski-iän paremmalla puolen.
Ne, jotka myötäilee sun juttujas: niille sä olet hyvin hallittu sekä hillitty. Mutta sitten taas ne, jotka eivät usko sun juttujas: saat hyviä kilareita.
Jos et kerran välitä näistä "ei tukevista" vastauksista (kuten olet sen jo niin monta kertaa sanonut) niin miksi ihmeessä vaivaudut vastailemaan niihin? Ilmeisesti ne kuitenkin sinua häiritsevät. Maailma on tällainen: jotkut uskovat ja jotkut eivät. Ei sille minkään mahda. Mä jättäisin kommentoimatta noihin viesteihin.
Luin tekstejäsi, ja minusta on hienoa, että olet jatkanut sen terapeutin tapaamista tihentäen käyntejä. On hyvä puhua ulkopuolisen kanssa, ja usko tai älä, mutta solmut alkavat pikkuhiljaa aukeamaan. Hyvää jatkoa sinulle.
ap
Ap mitä kuuluu? Kerro ihmeessä lisää! :D
Kiva vain kuulla kuulumisia! :D Oletko avannut uusia ketjuja tälle jutulle vai onko tämä nyt se aktiivinen, jota kannattaa seurata?
No joo, aika runsaastihan mä olen naputellut tänne. Olen vastaillut joihinkin aloituksiin ja kirjoitellut pari muuta juttua. Ei uusia suhdesotkuketjuja siis.
Harmittelen sitä, että mun oli tarkoitus alkaa pitää blogia, mutta nyt en uskalla ainakaan vähään aikaan, koska ne kuvat seikkailevat jossakin. Pelkään, että se provosoisi jotakin.
Tajusin, että kuvia on nähnyt ainakin toinen niistä miehen kavereista, jotka kävivät täällä minun luonani. Toisaalta voi olla ihan turhaa pelkoa, tuskin he minusta kiinnostuneita ovat.
ap
Kiva vain kuulla kuulumisia! :D Oletko avannut uusia ketjuja tälle jutulle vai onko tämä nyt se aktiivinen, jota kannattaa seurata?
ap
Vastasitko siihen Onko takaapäin naista alistavaa-aloitukseen?
Nyrkkisääntönä ihan jokaisessa seurustelusuhteessa
vois olla se, että ei saatana anneta toisen kuvata alasti tai vähissä vaatteissa (enkä mä nyt ihastuisi siitäkään, jos mua videoidaan sohvalla karkkia syömässä).Kuinka paljon on ollut juttua näistä onnettomista, jotka ovat antaneet sen ihqumiehen kuvata ja sitten, tsädäm, kuvat alkavatkin levitä.
Olen seurannut lähinnä sitä alkuperäistä ketjuasi, mutta en ole aiemmin kommentoinut. Tarkoitus oli kommentoida, mutta se unohtui kun aika siltä erää loppui kesken. En tiedä lohduttaako tämä sinua yhtään, mutta ymmärrän sinua. Luultavasti sinun tilanteessasi ajattelisin samalla lailla ja olisin toiminut samalla tavalla. Tyhmää se varmasti on, mutta ei ihminen mitään itselleen ja ajatuksilleen voi! Eli sinä et siis taatusti ole ainoa nainen, joka on tuossa tilanteessa toiminut noin tyhmästi!
Minäkin olen mielestäni "great catch", kaunis, fiksu jne. Olen sinua vanhempi (33 v) ja valitettavasti olen elämässäni jo useamman kerran kokenut tuon samanlaisen pettymyksen tunteen kuin sinäkin. Siis ei ainoastaan sitä pettymystä, kun mies osoittautuu joksikin muuksi kuin mitä olen hänestä kuvitellut, vaan että miten ihmeessä se mies ei tajua mitä minussa menettää. (onneksi täällä voi kirjoitella anonyymisti, tällaista en tietenkään kenellekään omalla nimelläni myöntäisi). Minulle ei ole käynyt yhtä pahasti kuin sinulle, mutta on käynyt niin, että joku mies on lupaavan alun jälkeen vaan yhtäkkiä täysin kadonnut, ilman mitään selityksiä, eikä koskaan ole vastannut viesteihini ja puheluihini jne. Tuon tapaisia juttuja on käynyt useamman kuin kerran. Vieläkään en voi oikein niitä käsittää, mutta on vaan ollut pakko hyväksyä asiat sellaisena kuin ne ovat, ja tähän pätee vanha klisee: Aika parantaa. Tosin minun on nykyään todella vaikea luottaa yhteenkään mieheen, mutta ehkäpä se on parempi kuin se sinisilmäisyys, jota ennen harrastin.
En tiedä onko tästä sepustuksestani sinulle mitään iloa tai apua, mutta haluan sinun kuitenkin tietävän, että ymmärrän sinua ja ajatuksiasi täysin. Tuo mies luultavasti tietää olevansa hyvännäköinen ja vastustamaton, eikä ole tottunut siihen, että hänet jätetään. Sen takia hän tuolla lailla "oikuttelee" ja on sinua kohtaan törkeä. Tuo viimeisin tekstiviesti... voi ei! Miksei hän voisi jo jättää sinua rauhaan??! Ymmärrän myös sen, että se jollain lailla kuitenkin ehkä ilahdutti sinua... Haluat, että hän ajattelee sinua ja tätä tilannetta yhtä paljon kuin sinäkin. Kusipää hän valitettavasti on, ja ajattelee vaan itseään. :( Muuten hän vähintäänkin olisi jättänyt ne kuvat levittämättä.
Toivon ap sydämeni pohjasta, että lopulta pääset tuosta miehestä täysin irti. Se, että kirjoittelet hänestä ja tilanteesta tänne, tarkoittanee sitä, ettet ole hänestä irti päässyt, vaikka sanotkin jättäneesi hänet taaksesi. Toivon myös, että löydät elämääsi sellaisen miehen, joka osaa arvostaa sinua. Joka voittaa luottamuksesi puolelleen ja on sen arvoinen! Tsemppiä!
Ei se naisesta huoraa tee, jos seksistä tykkää.
On mukava lukea muutakin kuin kermaperseeksi nimittelyä, vaikka onhan myönteisiä viestejä tullutkin enemmän. Niin, tämä oli mulle tällainen ns. ekakerta, ja siksi sen niin raskaasti otin. Kun miehelle ei edes riittänyt se, että suhde oli ja meni, vaan hän halusi saada vielä vimeisen sanan.
Sitä mä en vieläkään tajua, miksi mies niitä kuvia levitteli, mitä hän siitä saa. Onhan hän minut nähnyt ja saanut, varmasti tarpeeksi monta kertaa. Mitä ne muut niillä kuvilla tekevät? Toisaalta opin miehistä taas jotain uutta niiden vastausten perusteella. Häiritsemään jäi se, että yksi vastaus viittasi siihen, että minut oli ilmeisesti noteerattu jo etukäteen, ehkä ennen meidän suhdetta, mähän en tunne niitä ihmisiä (vain pari).
Luulen kuitenkin, että mies ainakin jonkin verran katui kovia sanojaan, koska lähetti sen viimeisen viestin. Hyvä jos katuu, vielä parempi, jos hän tuntee hävinneensä jotakin.
ap