Yksinhuoltajaäiti ja miessuhteet - kokemuksia, kiitos!

sitten löysin täydellisen kahelin, jolla oli lapsia. Seurustelimme hetken ja lapsetkin tapasivat ja ystävystyivät, mutta mies halusi jatkaa matkaa. Lapsi oli todella rikki ja minuakin sattui hurjasti. Tajusin kuinka paljon tälläinen sekoilu sattuu myös lapseen ja päätin ottaa rauhallisemmin. Miehen löysin netistä ja tajusin, että netissä on kaikkein kaheleimmat.



Sitten löysin 3 vuotta tämän jälkeen miehen baarista. Miehellä ei ole lapsia, olemme etäsuhteessa ja minusta tämä on hyvä kuvio, kun emme edes yritä asua yhdessä. On meidän perhe ja mies, joka välillä käy ja johon ei kiinni kuitenkaan. Meillä on nyt vuosi takana ja tuntuu ihan hyvälle.



En halua lapsille mitään lapsuutta, jossa oli Kalle ja Ville ja Kari ja Viljo vaan turvallisen lapsuuden, jossa äidillä on ehkä poikaystävä.



Asumaan meille en ottaisi ketään, ennenkuin ollaan lukioiässä. Sekavia uusioperheviritelmiä on kauheasti ympärilläni ja en haluaisi lastani sellaiseen.

Sori ap, ei ole neuvoja, mutta olen itsekin yh (totaali), ollut jo 7 vuotta ilman parisuhdetta.

Aluksi oli hankalaa, mutta olen jo todella tottunut olotilaani ja myös ajattelen, että se on lapselta pois. Olen myös liian pessimistinen ja pelkään ties mitä perhehelvettejä ja muita episodeja jotka voisivat pilata seesteisen elämäni. Joten, itse olen päätynyt siihen, että olen yksin. Jos joku pompsahtaa eteen ja kiinnostaa, niin ehkä sitten, mutta en aio itse etsiä aktiivisesti mitään. Itsekin olen 30 ja risat.

Olen siis yh ja vailla minkäänlaisia miessuhteita jo useamman vuoden. Mietin tässä, jatkaako samalla linjalla, vai vieläköhän sitä voisi miehen löytää... olen kolkyt ja risat, eli en mikään ikäloppu.

Niin, että kertokaapa omasta elämästänne yksinhuoltajat ja ex-yksinhuoltajat: tekikö mies teidät onnelliseksi vai onko miehet ajanhaaskausta ja lapsiltanne pois?

Eniten pelkään kai sitä, että lapseni joutuisi kärsimään tai saisi liian vähän huomiota, jos hankkiutuisin vielä suhteeseen. Toisaalta mietin, että voisinhan jaksaa paremmin äitinä, jos olisi kumppani...

Entä voiko yh löytää miehen muualta kuin baarista tai netistä? Tästä haluaisin mielelläni kuulla kokemuksianne! Mistä olette ex-yh:t miehenne löytäneet?

Voisin hyvin kuvitella olevani loppuelämäni sinkkuna (koska olen ihan onnellinen näin), mutta kesä tekee näköjään temppujaan, kun miesasiat mielessä...

tulee pian 5 vuotta enkä ole seurustellut / deittailut / sekstaillut kertaakaan eron jälkeen. Olen vältellyt mieskontakteja, koska toisaalta haluan säilyttää arkemme rutiinit ja toisaalta koska pelkään pettymyksiä. Erosin miehen henkisen sairauden vuoksi ja ero oli vaikea. Joskus vielä kolme vuotta sitten deittailu tuntui ajatustasolla yhä mahdolliselta, nyt ei enää sitäkään. Ikäni on 35 mutta olen lähes varma että olen loppuelämäni "sinkku". Ei tämä ole mielestäni huono vaihtoehto.

Vaikuttaa suuresti päätökseen pysyä sinkkuna.

hällä jo omat lapset isoja, hän kävi meillä kun lapset olivat isällään. no sit kävi myös kun lapset oli kotona, kaikki tykkäs toisisitaan.

paitsi mun mielenkiinto loppui, mies oli kyllä kova puhumaan mutta totaalisen boring ihminen.

lapsillä hän oli aina äidin työkaveri ja on sitä edelleenkin.

ja nyt olen totaali yh.. joten se siitä deittailusta.

olen sinä aikana seurustellut kolme kertaa. Ensimmäinen oli totaalisen täydellinen rakastuminen, jota kesti vain kolme kuukautta. Baarilöytö. Lapset eivät ehtineet tätä miestä edes tapaamaan.



Toisen miehen tapasin netin kautta ja suhde kesti puoli vuotta. Lapset suhtautuivat häneen erittäin hyvin, vaikka häntä harvoin näkivätkin (asuivat siinä vaiheessa vuoroviikoin isällään). Mies on vieläkin hyvä ystävä ja lapset suhtautuvat häneen hyvin luontevasti.



Kolmas mies löytyi työpaikalta. Hänen kanssaan suhde kesti muutaman kuukauden. Tämä mies halusi olla "helpottamassa" arkeani ja tapasi lapseni pian (lapset tapasivat tässä vaiheessa isäänsä vain noin kerran kuukaudessa). Vanhin lapsistani ei pitänyt hänestä yhtään ja kun mieskin oli omistushaluinen ja liian innokas, niin pistin kiertoon. Työpaikkalla asiasta tuli vähän ongelmia, joten en suosittele työpaikkaromansseja.



Nyt olen ollut pari vuotta sinkkuna. En ole käynyt baareissa kuin silloin ihan heti eron jälkeen. Työpaikan iltatilaisuuksiin tosin osallistun muutaman kerran vuodessa. Netissä pörräävät vuodesta toiseen samat tyypit, joten ei kiinnosta etenkään, kun monet valehtelevat mitä sattuu.



Tällä hetkellä ei ole mitään kiinnostusta uuteen mieheen tutustumiseen ja seurusteluun. Arki toimii hyvin. Ehkä suhteen aika on sitten joskus, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa... Exän puolelta ja kavereiden kautta olen saanut maistaa ihan riittävästi uusperheen "ihanuutta", joten sitä en ainakaan halua itselleni tai lapsilleni.

vastausten perusteella ei ainakaan kovin helpolta vaikuta yh:n parisuhdekuviot. Kutonen sentään oli pysyvän suhteen löytänyt, mukava kuulla, että se on mahdollista!



Vastauksenne vahvistavat sitä kantaa, joka minulla on tähän asti ollutkin, eli en ainakaan aktiivisesti lähde miestä etsimään. On tämä toisaalta niin helppoa ja yksinkertaista tämä yyhoon arki. Siis omalla tavallaan välillä hirveän raskasta, mutta kuitenkin niin yksinkertaista, verrattuna parisuhdekuvioihin.

En ole edes halannut ketään miestä moneen vuoteen, puhumattakaan nyt muusta läheisyydestä. Olen todella varovainen tutustumaan jos koskaan enää ylipäätään uskaltaudun tutustua miehiin.

Et sellasia me "helpot yyhoot" ollaan...

Sitten tapasin mieheni. Yhteistä taivalta takana puolitoista vuotta ja olen onnellinen. Lapset tykästyivät mieheen heti ja ottivat hänet avosylin vastaan :)!



Arki on ihanaa, kun saa jakaa sen toisen aikuisen kanssa.



Muistakaa sinkut, mielummin yksin kuin huonossa suhteessa. Ja kun otatte miehen, niin ottakaa kunnon mies! Niitä on harvassa ja odottavan aika on pitkä. Mutta meillä on aikaa odottaa!



Tsemppiä yh:t, teette raskasta arkea!