En osaa suhtautua 5-vuotiaiden kaverisuhteisiin. Opeteltavaa riittää.

Ei ikinä ja aina ovat ilmaisuja, joita ei juuri pitäisi käyttää. Moni lapsi ei tätä hallitse ja tuollaiset uhkaukset ovat tapa osoittaa omaa suuttumusta.



Tosin jos toinen vanhempi on kieltänyt, niin tilanne on vähän eri. Mikä tähän voisi olla syynä.



Oletteko muuten koskaan huomanneet, että monet aikuisetkin käyttävät "tyhjiä uhkauksia" ihmissuhteissa neuvottelukeinoina? Miksi sitten lapset eivät tekisi näin?

Minulla on vanhempi lapsi 7v. ja välillä mielessäni hiillyn hänen kaverisuhteistaan ihan liikaa. Aika ihmeellistä touhua välillä ja harmittaa tytön puolesta. Mielestäni (siis enhän ole aina näkemässä) omani on sellainen nössykkä. Tosi empaattinen ja huomioi toisia. Sanotaanko, että ei löydy ilkeyden hiventäkään. En sano, ettei joskus voi olla porukassa idioottimaisuudessa mukana, mutta oma-aloitteisesti ei sellaista organisoi. Sitten yksi parhaista kavereista on mahdoton manipulaattori ja pelailija. Sopii jotain, pettää lupauksia, ilkeilee ja on musta salakavala pieni otus. Ottaa välillä koville katsella sitä kaveria. Tyttö tykkää mahdottomasti, koska kaveri on hauska ja mukava halutessaan. Lapset on niin anteeksi antavaisia. Välillä puren huulta, etten puutu asiaan.

Pelkään jotenkin tosi kovin, että lapsi ei saa kavereita tai tulee kiusatuksi (miestäni on kiusattu lukioikään asti). Lapsi on huono sanomaan takaisin ja puolustautumaan. Olen sanonut, että joskus täytyy sanoa takaisin. Pitää puolensa. Olen jopa kädestä pitäen näyttänyt miten otetaan oma takaisin jos joku ottaa kädestä. Hyvä vai huono asia, en tiedä. Lapsi on sellainen, että jos joku lyö niin hän kääntää toisen posken, koska muuten hän joutuu jäähylle. Olenko sitten kasvattanut lapsesta liian kiltin. Nössykän?

Emme vielä ole tutustuneet muihin lähistön lapsiin paria lukuunottamatta ja tuntuu että nämä kaverisuhteet ovat jotain ihan hepreaa. Lapselle nämä "kotikaverit" tuntuvat kuitenkin tärkeille. Yritän ottaa rennosti ja luottaa että eskarissa tutustuu toisiin lapsiin ja harrastusten kauttakin voi löytyy lisää kavereita.

ap

Minulla on vanhempi lapsi 7v. ja välillä mielessäni hiillyn hänen kaverisuhteistaan ihan liikaa. Aika ihmeellistä touhua välillä ja harmittaa tytön puolesta. Mielestäni (siis enhän ole aina näkemässä) omani on sellainen nössykkä. Tosi empaattinen ja huomioi toisia. Sanotaanko, että ei löydy ilkeyden hiventäkään. En sano, ettei joskus voi olla porukassa idioottimaisuudessa mukana, mutta oma-aloitteisesti ei sellaista organisoi. Sitten yksi parhaista kavereista on mahdoton manipulaattori ja pelailija. Sopii jotain, pettää lupauksia, ilkeilee ja on musta salakavala pieni otus. Ottaa välillä koville katsella sitä kaveria. Tyttö tykkää mahdottomasti, koska kaveri on hauska ja mukava halutessaan. Lapset on niin anteeksi antavaisia. Välillä puren huulta, etten puutu asiaan.

Meidänkin lapsella on kaveri joka pyytää mukaan leikkiin kun lapseni leikkii jonkun toisen kanssa ja oma lapseni toimii aina reilusti, mutta sitten se mukaan päässyt alkaa savustamaan lastani siitä leikistä ulos. Tai jos tällä lapsella on kaveri, niin ei päästä lastani leikkiin lainkaan mukaan. Lapseni ei ole tuosta tavallaan moksiskaan, koska löytää sitten jonkun muun kaverin, ei toki kovin paljoa tuota toista lasta arvosta mutta pitää kuitenkin jonkinmoisena kaverinaan.

Suosittelisin sinun tutustuvan tuoreeseen väitöskirjaan. Marita Neitola on tutkinut lasten sosiaalista kyvykkyyttä ja vanhempien osuutta siinä. Itse sain kovasti ajateltavaa kirjasta.



http://domino.utu.fi/tiedotus/tiedotukset.nsf/61345dc704eae28ac22568bd0…

Mun yksi lapsi kotona sanoo useinkin "mä en sit enää ikinä leiki xx:n kanssa", kun on jostain suuttunut. Kavereille ei ole sanonut näin päin naamaa, mutta sisaruksille kylläkin. Sitten 5 minuutin päästä taas leikitään.



Toisaalta voi olla myös niin, että lapsen vanhempi on kieltänyt ikinä leikkimästä hänen kanssa, ja lapsi ilmaisee sen näin. (Ihan tosi elämässä tavattu tällaista).



Tai lapsi on muuttamassa, mutta vasta joidenkin kuukausien päästä, mutta ilmoittaa jo nyt, että se tarkoittaa, ettei enää (ikinä) voi leikkiä samojen kavereiden kanssa.



Kannattaa asioiden antaa olla, ja katsoa mitä tapahtuu. Lapsellekin voi sanoa, että ikinä on aika pitkä aika, odotellaan ja katsotaan mikä tilanne on huomenna...

lapseni kanssa. Tiedä sitten totuutta. Tuntuisi hassulle, että olisi näin koska muutama päivä sitten leikkivät. Näin vanhemmatkin ja kaiken piti olla ok. Ei ainkaan mistään käytöksestä voinut päätellä muuta. Mutta kuka näistä tietää...



ap