Onko kellään sitä tilanetta, että ette hanki lapsia

Itselläni ei ole mutta kaverilla on. Ja mitä sitten? Miksi juuri jonkin tietyn sukunimen PITÄISI säilyä? Ja tuon kaverin miehellä ei ole sisaruksia ja taitaa olla isovanhempien ainoa lapsenlapsi joka on poika, ja painostus on melkoista. Ei lapsia voi tehdä sen takia että vanhemmista tulee isovanhempia, tai yleensäkään painostuksen vuoksi. Jos lapsia ei halua, niitä ei pidä tehdä.

No nyt tilanne on se, että miehen ainoa sisarus kumppaneineen on todettu pysyvästi lapsettomaksi, edes hoidot eivät auttaneet. Oma ainoa sisarukseni (veli) puolestaan ei näytä löytävän tyttöystävää. On jo kolmenkympin paremmalla puolella, eikä ole ammattiakaan vielä hankkinut (yksi tutkinto on, mutta alalla ei lainkaan töitä). Todennäköisimmin jää lapsettomaksi.



Miehen äiti kovasti painosti meitä jo vuosia sitten hankkimaan lapsia. Pidin kuitenkin pääni ja sanoin hänelle suorat sanat. Omat vanhemmat eivät ole painostaneet, mutta kyllä heistäkin näkee että lapsenlapset olisivat haaveissa.



Vihdoin tuli lopulta itsellenikin olo, että lapsi saa tulla jos on tullakseen, joten jätimme ehkäisyn pois. Raskaus saikin pian alkunsa. Sitten kävi niin, että sikiöllä todettiin vaikea kehityshäiriö ja ainoa järkevä ratkaisu tilanteessa oli raskauden keskeytys, eli sikiön/vauvan synnyttäminen kuolleena. Kokemus oli niin p*skamainen ja niin rankka, että kiitän edelleen päivittäin onneani siitä, että en taipunut muiden painostuksesta niitä lapsia hankkimaan. Jos olisin vasten omaa tahtoani hankkiutunut raskaaksi ja sitten olisi käynyt näin, en todennäköisesti olisi selvinnyt kokemuksesta järjissäni. Ja parhaassakin tapauksessa olisin ikuisesti katkera.



Tarinan opetus: lapsia tehdään VAIN JA AINOASTAAN omasta tahdosta, kaikki siihen liittyvät riskit tiedostaen ja hyväksyen. Ja vain ja ainoastaan hyvässä, rakastavassa parisuhteessa sellaisen miehen kanssa, joka todella on valmis tukemaan myötä- ja vastoinkäymisissä - tuli mitä tuli. Ilman tällaista miestä en olisi selvinnyt.

Muistakaa sitten myös se, että lapsenlapsien mankuminen ja toivominen ei korreloi mitenkään sen kanssa, miten lapsista ollaan kiinnostuneita. Meillä vanhemmat - omat ja appivanhemmat - mankuivat 7 vuotta lapsenlapsia, niin ikävää kaihoten ja lapsenlapsista haaveillen.



Kun sitten 8 v odotuksen jälkeen saivat lapsenlapsia, kaksi lasta kahden vuoden välein, niin mielenkiinto loppui kuin seinään. Ristiäisiss käytiin, siinä se. Kummatkaan eivät ole halunneet kyläillä, hoitaa lapsia, leikkiä niiden kanssa, tai viettää edes yhdessä aikaa ikinä. Eivät ole hoitaneet koskaan, eikä näy mummoja tai pappoja synttäreillä ikinä



Lapsenlapset eivät kiinnosta tipan vertaa, mutta arvatkaas mikä kiinnostaa? Lastenlasten KUVAT. Itse lapsenlapset ovat jääneet ventovieraiksi, mutta kuvia esitellään ylpeinä mummoina ja lällytellään miten on niin rakkaat mummon kullat ja miten mummo niin hoitaa ja osallistuu. Tuo on siis ihan valhetta kaikki, mutta tuttaville vaan kehuskellaan ja elvistellään.



Eli joillekin lapsenlapsi on vain status, ei mikään mieleenkiinnon tai rakkauden kohde. Joten älkää ikinä tehkö lapsenlapsia siksi että vanhemmat niitä hinkuu ja vinkuu: )

Meidän lapsi on isänisänsä lapsenlapsista ainoa papan kanssa samalla sukunimellä. Mitään vahinkoa ei sinänsä olisi tapahtunut, vaikka olisi mun sukunimellä, kumpikaan nimi ei ole suomesta sukupuuttoon kuolemassa.



Papalle kai lopulta ole tärkeetä kuin että sais pojanpojan (no ei tule saamaan)... tää tyttö on jotenkin vähän vähemmän, mutta kuitenkin enemmän kuin tyttärenpojat. Eipä tuo jaottelu onneksi enää lasten kohtelussa näy...niin usein siitä on sanottu.

Papalle kai lopulta ole tärkeetä kuin että sais pojanpojan (no ei tule saamaan)... tää tyttö on jotenkin vähän vähemmän, mutta kuitenkin enemmän kuin tyttärenpojat. Eipä tuo jaottelu onneksi enää lasten kohtelussa näy...niin usein siitä on sanottu.

Siis meidän kulttuurissamme. Ällöttävää suorastaan, mutta kyllä tuollainen ajatusmaailma näkyy vielä monissa suvuissa. Entisen kumppanini isälläkin oli tällainen arvojärjestys. Näkyi ihan jo siinä, kun koko porukka oli koolla ja keskusteltiin jostakin tärkeästä asiasta. Ensin ukko kysyi mielipidettä nuorimmalta lapseltaan, siis miesystävältäni. Sitten vaimoltaan, sitten vanhimmalta lapseltaan eli kumppanini siskolta, ja viimeiseksi minulta. Myös niissä tilanteissa, joissa minulla olisi ollut eniten asiantuntemusta.

No, hyvä että olette puhuneet asiasta ja huomauttaneet, että jaottelu ei ole ok.