Kokematon nainen - mitä mieltä miehet ovat?
Onko se negatiivista vai positiivista, että nainen on pitkälti aikuisiässä neitsyt?
Itse en ole uskovainen tai säästänyt itseäni minkään varsinaisen vakaumuksen vuoksi. En vain ole halunnut kännissä hutkia, ja parisuhteessa en ole koskaan ollut. Olen kohta 23-vuotias, ja kun löydän miehen josta todella pidän, harrastan mielelläni seksiä hänen kanssaan. Mutta muodostuuko se miehelle mahdollisesti ongelmaksi, että on neitsyt?
Kommentit (29)
Olin lähes 23 kun menetin neitsyyteni ekalle vakavalle poikaystävälle. Tosin ei hän silloin ollut vielä vakava poikaystävä, mutta ensimmäisen kerran oli mies josta todella tykkäsin ja joka tuntui olevan samalla aaltopituudella, niin se oli sitten menoa.
Itse en kertonut neitsyydestäni etukäteen, koska en pitänyt sitä niin isona juttuna ja en halunnut hänen ajattelevan minun olevan kummajainen. Jälkikäteen paljastin olleeni kokematon. Hän ei kuulemma ollut huomannut sitä minusta, mutta se luultavasti johtui siitä, että hän oli itsekin suht kokematon ja hermostunut, jopa enempi kuin minä. :)
Olin kuvitellut, että olisin itse aiemmin hoitanut immenkalvon puhkaisun, sillä minulla oli pari vuotta ollut kuitenkin dildo, mutta yllätyksekseni yhdyntä sattui aluksi jonkin verran. Verta en ainakaan huomannut ja kaiken kaikkiaan oli kiva kokemus. Ei kaduta, että jätin yhden yön jutut aiemmin väliin.
että jos menisi gynelle puhkaisemaan tuon immenkalvon, niin pääsisi siitäkin tuskasta jo etukäteen eroon...
On sitä sitten mukava muistella vanhoilla päivillä, kuka vei neitsyyden?
Neitsyys =/= immenkalvo
Ei seksi ole taitolaji. Miehenä voin sanoa, että varsinkin iän karttuessa seksi on yhteistä nauttimista, ei yksilösuorituksia. Älä huoli.
Onpa kauniisti sanottu! Löytäisinpä kumppanikseni noin ajattelevan miehen!
Toivoo kolmenkympin ylittänyt nainen
öMusta tuntuu,että miehet haluaa viattoman tytön kaikista mieluiten ja sellainen sä olet. Älä kerro kauhean aikaisessa vaiheessa kokemattomuudesta,vasta kun seksi tulee ajankohtaiseksi.
Ei se neitsyys ratkaise vaan itseluottamus ja rohkeus. Neitsytkin voi nopeasti kehittyä, kun kokenut voi olla ihan lahna.
Sinänsä en jaksaisi enää ketään opettaa tässä iässä. Toisaalta tuskin sinäkään minua haluaisit iän takia.
T: 39v. mies
muslimeille luvataan paratiisissa juuri näitä ko neitsyitä. ei "käytettyjä" naisia ja onhan siinä oma erityinen viehätyksensä miehelle useinkin.
Ja 23 ei ole mikään ennätys tai 10 vuottakin lisää vielä. Rennosti vaan, ei kannata ottaa paineita turhanpäiväisistä asioista jotka todennäköisesti ovat vain plussaa muutenkin miesten mielestä.
Tulee aina mieleen se Lapinlahden lintujen biisi jossa lauletaan jotain "se ei käy" sun muuta koska aina on jokin itse arvioitu vika itsessä. Näitä vikoja on kyllä ihan oikeastikin olemassa mutta tämä ko. probleema ei mikään vika ensinkään ole.
t. mies
1) Mielelläni veisin sinut ajelulle
hetki ajettaisiin kaupungilla
sitten mentäis meren rannalle
Mutta se ei käy silla mulla ei oo autoa
2) Mielelläni veisin sinut ravintolaan
hetki pyörähdettäis parketilla
sitten hukuttaisin shamppanjaan
Mutta se ei käy sillä mulla ei oo rahaa
*) Se ei käy se ei käy se ei käy
se ei kertakaikkiaan käy
Se ei käy se ei käy se ei käy
se ei kertakaikkiaan käy
3) Mielelläni veisin sinut kanoottiretkelle
läpi kosken melottaisiin
hetkes pysähdyttäis saarelle
Mutta se ei käy sillä minä olen lihava
4) Mielelläni sinut äidin luokse veisin
juotais ehkä kahvit
isälle sut esittelisin
Mutta se ei käy sillä minä olen orpo
*) Se ei käy se ei käy se ei käy
se ei kertakaikkiaan käy
Se ei käy se ei käy se ei käy
se ei kertakaikkiaan käy
Mielelläni veisin sinut alttarille
kantaisin yli kynnyksen
työntelisin hekuman huipulle
Mutta se ei käy sillä se ei käy
*) Se ei käy se ei käy se ei käy
se ei kertakaikkiaan käy
Se ei käy se ei käy se ei käy
se ei kertakaikkiaan käy
säv. Pekka Hedkrok
san. Timo Eränkö, Heikki Salomaa
Olin kerran aikaisemmin harrastanut seksiä, mutta siitä oli jo yli kymmenen vuotta aikaa. Miehelle tuli impotenssiongelmaa ja tajusi, että ei ehkä sittenkään kokemuksella ollut merkitystä.
Omalle vaimolle olen kai ainoa. Toisinaan alkanut mietityttää että olisi ehkä parempi jos olisi aiemmin kokenut jotain. Suuseksiä ei juurikaan saa ja silloinkin se on aika huonoa (en henno enää kommentoida vaikka neuvoja olen vuosien mittaan antanut mutta ei suju). Samoin aloitteen teko ja ideat/asioiden kokeilut/fantasiat on 0
Voihan se olla vaikka komea ja ystävällinen miesgyne. :)