Hassua miten tärkeää toisille on lapsen arvosanat

erittäin "fiksu" täällä asiaa ilmaisee mutta olen todella sitä mieltä että yo on aikansa elänyt!

Ihan kuin niillä olis jotain merkitystä! Ja tämä ylioppilaslakin hypetyskin on uskomatonta vielä v. 2012. Sanoisinko, että sillä lakilla on pyyhkiä per***nsä. Paskalakki, niinkuin mieheni sanoo.

on joku amisduunari, joka "arvostaa käsillä tekemistä", koska älli ei muuhun riitä :DD

Kerros mulle, miten ÄLLI liittyy siihen, että KIINNOSTI esim. putkiasentajan duuni? :)

...että onko tytöllä kavereita, mitä hän harrastaa, onko sosiaalinen. Siskoni kertoi ettei tytöllä ole juuri kavereita eikä harrasta mitään, istuu kotona ja lukee eikä harrasta mitään. On jopa sosiaalisesti kömpelö.

näitä sosiaalisesti kömpelöitä.

Mutta jos ei ole sosiaalinen, niin ompahan edes hyvä koulussa.

totta kai kannustaa lapsiaan tekemään parhaansa mutta ei tulis mieleenkään arvottaa omia tai muidenkaan lapsia sen mukaan saavatko parhaita arvosanoja. Olen myös sitä mieltä että on äärimmäisen noloa kailottaa kummin kaimoille ja naapureille lasteni parhaita arvosanoja. NOLOA!

Ihan kuin niillä olis jotain merkitystä! Ja tämä ylioppilaslakin hypetyskin on uskomatonta vielä v. 2012. Sanoisinko, että sillä lakilla on pyyhkiä per***nsä. Paskalakki, niinkuin mieheni sanoo.

on joku amisduunari, joka "arvostaa käsillä tekemistä", koska älli ei muuhun riitä :DD

ja itse olen eliittilukiosta kirjoittanut Laudaturin ylioppilas. Joten revi siitä!!!

loukkaantuisin jos mieheni tulisi haukkumaan mulle, joka olen yo, että ylioppilashattu on paskalakki.

Olet kai sinä muuten muistanut sanoa omalle miehellesi, että amistutkinto on paskatutkinto? Sitten olisitte tasoissa niinkus tuossa toistenne arvostamisessa ja huomioimisessa...

Etkö sä niistä ällän papereista huolimatta saanut kunnon opiskelupaikkaa vai miksi pidät sitä paskalakkina?!

opettavat lapsilleen samoja arvoja. Hirveä ajatuskin jos mun lapset ajattelis olevansa jotenkin muiden yläpuolella vaikka ovat parasta sakkia koulumenestyksessään. Ja todellakin olen sitä mieltä että elämässä tosiaan on paljon paljon tärkeämpiäkin arvoja! Parhaana olemisesta kun loppujen lopuksi saa aika vähän elämäänsä lisäarvoa!

Ihan kuin niillä olis jotain merkitystä! Ja tämä ylioppilaslakin hypetyskin on uskomatonta vielä v. 2012. Sanoisinko, että sillä lakilla on pyyhkiä per***nsä. Paskalakki, niinkuin mieheni sanoo.

on joku amisduunari, joka "arvostaa käsillä tekemistä", koska älli ei muuhun riitä :DD

Kerros mulle, miten ÄLLI liittyy siihen, että KIINNOSTI esim. putkiasentajan duuni? :)

opettajana amiksessa niin mulla on jonkinlainen käsitys siitä, millaisilla keskiarvoilla sinne mennään. Mun tietääkseni jollekin putkiasentajan linjalle riittää ihan kyllä joku 7,5 keskiarvo, josko tarvii sitäkään. Olisi perin omituista, jos joku mies, joka voisi lukea itsensä diplomi-inssiksi, menisi amikseen. En usko, että sellaisia miehiä on. Tiedän monia miehiä, joilla oli surkea peruskoulun päästötodistus, matikka, kemia + fys ainoat kiitettävää, niin kyllä ne meni lukioon ja sieltä edelleen lukivat itsensä inssiksi tms. Edelleen olen sitä mieltä, että matemaattisissa aineissa lahjakkaat eivät mene amikseen. Piste.

ja koulunkäynti aina helppoa. Menin yliopistoonkin, mutta ilman minkäänlaista motivaatiota tai kiinnostusta mihinkään. Ihan hyvin pärjäsin toki sielläkin, mutta viime aikoina olen usein miettinyt olisiko sittenkin ollut parempi olla vähän hitaampi ja tyhmempi niin että olisin joutunut miettimään opiskeluja ja työuraani vähän aikaisemmin kuin 40-vuotiaana ja ehkä jopa hiukan perusteellisemmin.



Omalla alallaan oleva lähihoitaja on varmasti työhönsä tyytyväisempi kuin minä, korkeasti koulutettu pintaosaaja, joka kyllä sujuvasti esittää tietävää ja itsevarmaa, mutta ei saa mitään tyydytystä hyvin teoreettisesta työstään.



Eli minä en tosiaankaan pidä lasten todistuksia kovinkaan suuressa arvossa, vaikka kehun toki lapsia kaikista hyvistä suorituksista niin koulussa kuin muuallakin.

Muutama vuosi takaperin poikakaverin veli pääsi yläasteelta 9,2 ka:lla. Olisi päässyt lähes mihin lukioon halusi, mutta päätti mennä amikseen raksapuolelle.



Ja vielä niille, jotka puhuvat älykkyydestä, että vain älykkäät menevät lukioon: itse lukion käyneenä väitän, että hyvillä istumalihaksilla pääsee pidemmälle kuin älykkyydellä. Lukemalla oppii lähes mitä vain, kunhan toistelee lähes sanatarkasti niitä asioita mitä kirjoissa sanotaan. Joka ainut kieli menee päähän kunhan tarpeeksi pänttää, joka ainut matikan tai fysiikan kaava menee päähän kunhan näkee asian eteen vaivaa. Kyse on siitä, jaksatko lukea, ei siitä oletko tyhmä.

Mun mielestä on tärkeää iloita lasten hyvästä menestyksestä kotipiirissä. Sehän kannustaa lapsia jatkamaan samaan tahtiin.



Mä en ole itse mitenkään loistanut koulussa, olen ollut kasin oppilas, mutta olisin pystynyt paljon parempaankin, jos joku olisi kannustanut ja ollut kiinnostunut.



Se tuntuu parin lähes samanikäisen lapsen äitinä hiukan kurjalta, kun opettajilla on aika erilainen linja numeroiden annossa. Meillä jopa parempi lapsi myöntää, että toinen olisi ansainnut paremman numeron kuin itse kuviksessa ja musiikissa. Toki tuo paras on tosi aktiivinen kaikessa, positiivinen ja innokas eli saa varmaan tuollaisiin aineisiin osan numerosta jo tuosta asenteesta. Mutta taidoiltaan toinen olisi oikeasti parempi. En sitä sano, ettei tuo paras olisi ansainnut numeroitaan (on oikeasti hyvin ylivertainen asenteeltaan siskoonsa sekä luokkakavereihinsa,) mutta hiukan tuntuu kurjalta nuo tietyt numerot toisella, joka on taidoiltaan parempi. Ja kautta linjan tuon paremman luokalla numerot ovat parempia samoilla koetuloksilla.



Mutta lohdutinkin tuota toista lasta, että yläkoulussa kaikilla on samat opet samoissa aineissa ja numerotkin varmaan paremmin linjassa eli ei kannata masentua nyt. Mutta numeroitakin tärkeämpää mulle on se, että lapsi tietää tehneensä parhaansa ja juuri sitä olen omilleni aina korostanut. Nyt tuo huonompi ei ollut itsekään aivan tyytyväinen omaan tokariinsa, mutta sanoinkin, ettei elämä tähän lopu, ensi vuonna voi parantaa niitä, jotka nyt tuntui huonoilta.

Vierailija kirjoitti:

Siskoni pääsi tänään peruskoulusta, en nyt muista millä keskiarvolla. Sen verran hyvällä että pääsee syksyllä sinne minne haluaakin - ja sehän on tärkeintä.

Itse kirjoitin ylioppilaaksi 2010. Enkä muista millä arvosanoilla, sillä ei ole ollut väliä ovatko kirjaimet Ällää vai Ceetä koska pääsin minne halusin. Ei niillä todistuksen arvosanoilla ole enää mitään väliä sen jälkeen kun on päässyt seuraavalle tasolle.

En nyt dissaa ketään, mutta palaan vielä siskoni peruskoulun päätökseen. Erikseen mainittiin juhlassa eräs tyttö, jonka peruskoulun päättötodistuksen lukuaineiden ka oli 9,7. Kysyin siskoltani, että onko tytöllä kavereita, mitä hän harrastaa, onko sosiaalinen. Siskoni kertoi ettei tytöllä ole juuri kavereita eikä harrasta mitään, istuu kotona ja lukee eikä harrasta mitään. On jopa sosiaalisesti kömpelö.

En väitä että kaverittomuus tai epäsosiaalisuus liittyisi jokaiseen koulussa menestyvään oppilaaseen, mutta pakko on miettiä, minkä hinnan toiset maksavat jo nuorena siitä että on "pakko" olla paras..

Minulla oli koulussa keskiarvo tuota luokkaa, eikä myöskään ollut kavereita. Ehkä olin sosiaalisesti lahjaton. Mutta en mitenkään keksi, kuinka huonompi koulumenestys olisi mitenkään lisännyt sosiaalisia taitojani.

Mielestäni on ihan reilua, että jokainen saa tunnustusta niistä asioista joissa on hyvä. Jokainen kuitenkin on jossakin.

Toki kympeistä pitää onnitella, kuten juoksukisan voitosta ja valmistumisestakin. Mutta se on noloa jos sama tyyppi jatkuvasti hokee lapsensa koulumenestyksestä. Ei minulta työelämässä ole kukaan kysynyt yläasteen päättötodistuksesta mitään. Englannissa eivät välittäneet siitä, että englantini on aina ollut kymppi, eivät siltikään ymmärtäneet sanaakaan. Nöyränä opettelin puhumaan uudelleen.