Kuopukseni oli niin vaikea vauva, että kun yritän muistella hänen vauvaikäänsä,

parempaan nykyisyyteen.

Meillä keskimmäinen oli vaativa vauva. Ja esikoinen silloin 2v. Paljon en edes muista tuosta ajasta.

Vaativasta vauvasta tuli kuitenkin mitä ihanin poika. =)

Nyt meillä on onneksi helppo kuopus. Jota sain toivoa 6 vuotta. Mies ei halunnut enempää lapsia kun pelkäsi että elämä on taas niin vaikeaa kuin keskimmäisen kanssa oli. Onneksi ei ole. Mutta nyt tietäisin että sekin helpottaisi ajan kanssa jos vaativan vauvan saisin. Silloin pelkäsin että koko loppu elämä on tasapainoilua vaativan lapsen kanssa.

Välissä taisi olla lyhyt, helpompi jakso, muistaakseni. -ap

eka vuosi vaikeaa kuopuksen kanssa. Joskus tuntui etten vaan kestä.

Mä tein kiitollisuusharjoituksia joka ilta, ja se helpotti sitä pahinta ärtymystä. Mietin kuinka paljon ihmisillä on todellisia huolia, sairautta, pelkoa jne. Sitten kiitin kaikesta siitä hyvästä, mitä on (en usko mihinkään yliluonnolliseen, kiitin vain) ja kiitin aina terveestä lapsesta. Kuulostaa kornilta, mut se auttoi aivan oikeasti.

Mä en ajattele, että ne mielikuvat pitäiskään olla myönteisiä. Riittää että niihin suhtautuu realistisesti; vaikka tuntui, että oli vaikeaa, oli asiat kuitenkin ihan hyvin.