Neuvoja kaipaan

Miten suhtautua näsäviisaaseen ja pomottelevaan 11-vuotiaaseen? Kyse ei ole omasta lapsesta.



Itsetuntoni on hyvä ja välillä jaksan nauraa sisäisesti lapsen erilaisille tavoille kyykyttää ja alentaa minua. Komentelevalle tavalle puhua ja hyvin ylimieliselle ilmeelle. Välillä taas sieppaa niin maan hemmetisti.



Lapsi on perheensä kuopus ja yrittää osoittaa käytöksellään minulle "paikkani" ja alentaa minut hierarkiassa alimmaksi. Tyttö on työnantajani lapsi joten olen hieman hankalassa tilanteessa.



Olen yrittänyt huumoria ja totaalista ignoorausta. Mikään ei tehoa. En halua lähteä kilpailemaan tai todistelemaan itseäni, koska silloin nolaisin niin lapsen kuin työnantajani.



Olen erittäin huumorintajuinen enkä ota itseäni liian vakavasti. Elämään ja itseensä pitäisi minusta osata suhtautua lempeydellä, koska kukaan ei ole täydellinen. Nyt olen huomannut tämän piirteen kääntyvän itseäni vastaan...pärjätäkseni joidenkin ihmisten kanssa pitäisi olla tikkujäykkä ja vakava, jotta saisi tietyissä oloissa tarvitsemansa arvostuksen.



Itselleen nauraminen on ollut tapani tulla hyväksytyksi joidenkin ihmisten keskuudessa - kyllästyin ainaiseen kateuteen milloin mistäkin syystä. Ilmeisesti on aika luopua tästä kilvestä?