Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Raskaana!
30.05.2012 |
No nyt se pahin sit tapahtu. Aamulla tein positiiviösen raskaustestin ja nyt on tunteet niin sekasin. Meillä on mieheni kanssa jo kaksi lasta ja kolmatta emme ole halunneet ja näköjää sitä nyt sit ollaa raskaana kun olen parina päivänä unohtanu ottaa pillerin.
Tiedän että mies ei suostu muuhun kun aborttiin ja tämän elämäntilanteen kannalta se olis järkevin valinta mut miten ihmeessä mä selviän sellasesta? Miten tulen elämään sellasen päätöksen kanssa koko loppuelämän?
Toisaalta taas jos päätän vauvan pitää niin sitten luultavasti minusta tulisi kolmen lapsen yksinhuoltaja enkä usko että sekään olis mikään vaihtoehto. Jo olemassa olevat lapsetkin on niin pieniä alle 5 vuotiaita molemmat!
Miehelle en ole kertonut vielä kun en ole uskaltanut ja tiedän kuitenkin jo hänen kannan asiaan nii tuntuu että iten pitäisi päästä sellaiseen päätökseen minkä kanssa pystyy itse sitten elämään. Ihan kamalaa!
Kommentit (8)
Edelleenkään ei ole päätöstä syntynyt suuntaan tai toiseen!
Olis niin ihana kun voisi vaan kailottaa kaikille että olen raskaana ja olla onnellinen tästä tulevasta vauvasta, mutta jotenkaan en oikein osaa tehä sitäkään.
Näistä kommenteista päätellen kaikki katuvat suuresti mut olis kiva tietää onko joku selvinnyt abortista sillä ajatuksella että se on ollut siinä kohtaa oikea vaihtoehto, että vauvan aika on tullut vasta myöhemmin.
Itseni tuntien tulen sitä miettimään pitkään ja paljon ja nyt jo monet itkut itkenyt sen takia että joutuisin luopumaan tulevasta vauvasta.
Tälläsen päätöksen äärelle en kenenkään toivo joutuvan, on tämä niin raastavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle kävi samoin; neljäs lapsi tuli todella yllätyksenä ja käytännöllisesti katsoen neitseellisesti, koska oletetun hedelmöityksen aikoihin ei todellakaan oltu edes harrastettu seksiä...
Meillä myös mies oli aivan riekaleina, aneli aborttia ja oli ihan sekaisin! Meinasin jo suostua, kun ajattelin, että mies ihan oikeasti napsahtaa, mutta sitten tulin siihen päätökseen, että mikäli vauva on terve (sairaan sikiön abortoisin ehdottomasti, siihen vedän rajan itse) niin hän saa tulla.
Nyt on mieskin jo tottunut ajatukseen ja miettii jo nimivaihtoehtojakin käskettäessä... ;) Onnellinen hän ei ole tulevasta vauvasta, vielä, mutta uskon kyllä, että jahka vauva syntyy, niin mieskin kasvaa taas piirun paremmaksi isäksi. :)
Tsemppiä sulle päätöksentekoon, tiedän, että se on ihan helvetillinen prosessi! Mutta lopulta muista, että sinä olet se, jonka päätös täytyy tehdä ja sen kanssa elää loppuelämä! Voimia!
"Itseni tuntien tulen sitä miettimään pitkään ja paljon ja nyt jo monet itkut itkenyt sen takia että joutuisin luopumaan tulevasta vauvasta."
-Älä tee aborttia, se on lopullista, et tulisi selviämään siitä. Varsinkaan jos sinusta tuntuu jo nyt noin pahalta.
Jos miehesi ei sinua kunnioita, eikä sinun päätöstä, ei se ole sinun arvoinen mies. Kuka tahtoisi rakkaimalleen niin kamalan tuskan, että pitäisi omasta lapsesta luopua, itse päättää, että tappaa sen?!
Älä ap ajattele sitä mitä muut ovat mieltä, vaan sitä mitä sydämesi sanoo. Tee niinkuin sinun sydämesi sanoo, niinkuin sinusta itsestäsi tuntuu parhaallee.
Enkeli lasta joka päivä ikävöivä.!
että sitten muutamaa päivää myöhemmin tajuan mitä olen tehnyt ja kadun. Sitten kun se on myöhäistä.
Toisaalta on myös se pelko että miten kertoa muille että me saamme kolmannen lapsen vaikka olen puhunu siitä asti kun toinen syntyi että kolmatta en kiitos vaan halua.
Tuntuu että ei ole ketään kelle puhua, paras ystäväni on viimeisillään raskaana ja kun tiedän miten vaikeaa raskaaksi tuleminen heille oli niin en haluaisi edes mainita että harkitsen aborttia.
Ja mitä jos vaan teen sen kertomatta kenellekään, kenenkään ei tarvitsis tietää mitä olen tehnyt mutta söisikö se minua niin paljon että ne pienet muruset mitkä minulla on sitä kohtaan että ylipäänsä ansaitsen olla elossa häviää.
Haluaisin että mieheni voisi olla se ihminen kenen kanssa tästä puhua järkevästi, punnita asioita niin hyviä kuin huonoja ja yhdessä tulla johonkin tulokseen ja sitten olla tyytyväisiä siihen. Mutta koska tunnen mieheni ja tiedän että hän ei kykene aikuiseen keskusteluun joudun tätä yksin pohtia.
mutta jos mies jättää sinut sen takia ettet tee aborttia niin ole iloinen ette tulevalla lapsella on edes yksi kunnollinen vanhempi. miten elää miehen kanssa joka valmis tappamaan oman lapsensa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olin saman tyyppisessä tilanteessa.Tosin olin tullut raskaaksi pillereiden kellon tarkasta syömisestä huolimatta.Tilanne oli kuitenkin erilainen sinänsä että minulla oli yksi lapsi(n.1v ) ennestään ja suhteeni lapsen isän kanssa oli lopussa.Ensimmäinen ajatus oli myös positiivisen testin tehtyäni,että en voi mitenkään pitää vauvaa,olin jäämässä kuitenkin ihan pian yh:ksi.Pitäisi kuitenkin ihan pian päästä palaamaan töihin(asuntolainat ym. maksun kun tietysti jäi minulle)rahaa olisi päästävä tienaamaan.No kuitenkin ajattelin että en tee mitään hätiköityä jota loppuikäni saisin katua.Lopulta tulin päätökseen että minulla ei ole oikeutta päättää kenenkään elämästä,että kun vauva on tulossa niin otan hänet vastaan ja kannan vastuuni.Lapsen isä viimeiseen asti halusi että teen abortin...mutta pidin päätöksestäni kiinni ja vauva sai syntyä.Pienillä järjetelyillä selvisin siihen asti kunnes vauva oli 9kk,lapset menivät päivähoitoon ja pääsin palaamaan töihin.
Nyt olen onnellisesti naimisissa ja ja odotan 4 lasta =)ja todella onnellinen siitä että koskaan en tehnyt tuota aborttia,koska en oikeasti pystyisi elämään sellaisen asian kanssa.
Eli suosittelen harkitsemaan hyvin tarkkaan ennen kun teet mitään päätöksiä.
Ex-mieheni ei ole halunnut olla missään tekemisissä lastensa kanssa ihan siitä syystä että olin tehnyt ihan omat päätökseni,enkä suostunut hänen vaatimaan aborttiin.Mutta mielestäni kenelläkään ei ole oikeutta painostaa/vaatia tekemään tuollaista,kyse on kuitenkin äidin sekä vauvan elämästä.
Jos yhtään tuntuu, että abortti epäilyttää, niin älä tee sitä. Se rikkoo ihmisen hyvin pitkäksi aikaa, osan koko loppuelämäksi. Elämä ei koskaan palaa ennalleen, kun on tappanut oman lapsensa.
Apua löytyy aina. AINA. Taloudelliset huoletkin ovat hetkellisiä, ja niistäkin selviää.
Kannattaa miettiä mitä oikeasti katuu kuolinvuoteellaan -- sitäkö, että piti lapsensa, vai sitä että tappoi oman lapsensa?
Minä tein abortin ja kärsin siitä joka päivä.
Alue: Aihe vapaa
Minä tein abortin viikko sitten. Olen kahden lapsen yksinhuoltaja-opiskelija-äiti. Minut painostettiin aborttiin -- lapsen isä, omat vanhempani, ystäväni jne.
Minullakin molemmat lapset alle 5-vuotiaita.
Nyt kadun aborttia valtavasti. Joka päivä vain makaan ja itken. Kaipaan omaa vauvaani. Kaipaan niin, että sydämeni hajoaa palasiksi. tekisin mitä vain, jos saisin vauvani takaisin!
Vauvan isä myös jätti minut.
En voi ymmärtää, miksi tapoin oman lapseni. Mikään syy, jonka itselleni selitin -- raha, lapsen isän toiveet, opiskeluni, voimavarani -- eivät ole merkityksellisiä enää. Nyt näen jälkiviisaana, miten absurdeja ne olivat. Kaikki ne syyt täysin mitättömiä.
Minä kaipaan vauvaani. Enkä saa koskaan pitää häntä sylissäni, en nähdä hänen kasvavan. Sen sijaan elän jokapäiväisessä painajaisessa, jossa peilistä tuijottaa henkilö, joka tappoi oman vauvansa.
Pappi sanoi minulle ennen aborttia: kukaan ei kadu lapsen saamista, mutta aborttia katuvat monet, ja sen tuskan kanssa eläminen jokaikinen päivä loppuelämänsä ajan, on helvetillistä.
Olisinpa kuunnellut häntä, koska nyt olen lopun elämäni ilman pientä vauvaani, ja joudun elämään sen tuskan ja syyllisyyden kanssa, jonka oma valintani aiheuttaa.
Minä toivotan sinulle rakkautta, iloa ja voimia, oli päätöksesi mikä tahansa.