Bipolaarinen mielialahäiriö

Kuten joku jo sanoi, isoin ero tulee siitä onko kyseessä Bipolaarihäiriö 1-tyyppi (maniapsykooseja) vai bipolaarihäiriö 2-tyyppi (ei psykooseja, masennustaipumus). Ykköstyyppi yleensä vaatii jatkuvan lääkityksen ja psyiatrin seurannan ja saattaa olla periytyvää. Kakkostyyppi ei välttämättä tarvitse lääkitystä eikä seurantaa, voi olla oireetoon jopa koko elämän (kuten minulla) ja ei ole periytyvä. Eli kysy mieheltäsi kumpi on kyseessä, jos ykköstyyppi niin kehottaisin psykiatrin luona käymään, tosin jos olisi ykköstyyppiä niin olisit sen viiden vuoden aikana huomannut, joten luultavasti kyseessä on kakksotyypin bipolaarihäiriö ja se ei välttämättä vaikuta elämään millään tavoin.

Itse olen seurusttelut miehen kanssa jolla oli tämä. En ollut tavannut ketään niin kilttiä ja huomaavaista miestä. Perhettäkin suunniteltiin jo pitkälle. Meillä oli vaan eri taustat jotka avoivat erilleen. Aluksi minuakin pelotti ajatus lapsesta. Eikä kukaan voi 100% voi sanoa että puhkeaako se lapsella vai ei. Riski tietysti on. Mutta perus turvallinen elämän tavat ilman päihteitä ovat hyödyksi. 

Ainut ero minkä huomasin omasta miehestäni oli että hän oli hyvin "tunteelinnen". Tunteet niin ilot,surut,pettymykse,vihat esitettiin hyvin selvästi ja joskus hyvin hyvin aaltoilevana. Joskus itsekkin tunsin hänen äidikseen, ku sain neuvoa ja ohjata koko ajan elämän perus asioissa. Silti en kadu mitään ja minulle jäi vain käteen ihania muistoja!

Silti tiemme eivät enään palaa yhteen. 

Älä siis peläkää turhaan. Kaksisuuntainenmielialan häiriö on hyvin yleinen. Ja se on sairaus siinä missä diapeetes tai verenpainetautikin.

Minulla myös bipomies. Aivan yhtä helvettiä elämä ollu mutta en silti koskaan halua todennäköisesti erota. Oireita on kaikki edellämainitut ja myös alkoholismia, peliriippuutta, narsismia, empatiakyvyttömyytta ja läheisyys ja seksi on vain ahdistavaa. Itse olen pelastanut miehen 3 vuoden ajalla n. 20 kertaa itsemurhalta, poliiseille ja ambulansseille soittaminen tullut tutuksi.

Aluksi kaikki oli aivan mahtavaa! sitten pikkuhiljaa, mutta tämähän juuri on bipoille ominaista, "koukuttaa" toinen ja vasta sitten uskaltaa näyttää todellisen minän

Moi
Kommentteja eräille kirjoittajille. Itse olen 2-tyypin Bipo. Diagnosoitu 4v sitten. Vaikka minua on kuvailtu kiltiksi, helläksi, muut huomioon ottavaksi kuuntelijaksi, olen varmasti suhteellisen rasittava ystävänä ja kumppanina. Kukapa ei olisi:) Tässä Bipo yhteydessä ihmissuhteisiin en puutu sen kummemmin, koska ongelmathan ovat kovin arkipäiväisiä myös "terveillä" tai sitten kaikki ovat sairaita:) meisesti asiaa tutkineet ehdottelevat Bipo sairauden aiheuttaneen mm. narsismia. Nämä ovat kaksi hieman eri sairautta. En tiedä kuinka pystyn itse itseäni arvioimaan, mutta jonkinlaisen kuvan itsestäni olen vihdoinkin, etenkin diagnoosin myötä löytänyt. Diagnoosi on kohdallani ollut suuri helpotus, kaikkine sairauden oireineen. Onnellinen voin olla, että esim. päihteillä en ehtinyt terveyttäni pilaamaan, eikä esim. itsetuhoisuutta ole ollut ollenkaan. Jos ei nyt lasketa mukaan esim. aika-ajoin runsasta alkoholin käyttöä, joka ollut suurin, nyt menneisyyden pahe. Absolutismi osoittautui ainoaksi, henkeni pelastavaksi ratkaisuksi.
Tässä Bipo yhteydessä kun nyt on viljelty "muotidiagnooseja" suhteellisen rehevästi, oli pakko kirjoittaa. Myös tunne-elämän ja persoonallisuuden häiriöt ovat luku sinänsä. Eivät 1:1 yhteydessä Bipoon, toki eivät täysin mahdottomia Bipolla. Joku puhui empatian puutteesta, siitä ei minua ole syytetty. Bipoilla on kyllä järki ja tunteet, vain hieman olotilan mukaan heilahtelevat:) Bipo erottaa oikean ja väärän, "pääpiirteissään" noudattaa niitä, jos ei niin se on käsittääkseni eri, jopa hieman vakavampi sairaus. Pääpiirteissään tarkoittaa kohdallani, että jaksoittain lupausten pitäminen on hankalaa, alkoholi pahentaa merkittävästi ja kriittisesti tätä ominaisuutta. Nousuhumalassa unohtuu seuraavan päivän sovitut tehtävät (tosin en ole alkoholin vuoksi töitäni missannut) ja vastuun ottaminen on hankalaa. Oikeastaan merkillisenä poikkeuksena nykymaailmassa (jonkinlainen vahva itsekontrolli selvästi periytynyt) en ole koskaan huumeita edes kokeillut. Tekemättömät ja osa tehdyistä asioista, etenkin ennen diagnoosia, aiheuttivat syyllisyyttä, ahdistus- ja epätoivon tunteita:Tiesin sen hetkisestä olotilasta riippumatta, maanisessakin vaiheessa tekeväni väärin pettäessäni lupauksen. Historiassa ratkaisin useita tilanteita, olemalla lupaamatta yhtään mitään jos ei ole aivan välttämätöntä. Erilaiset sosiaaliset ongelmat ovat Bipolla koko elämän pituista eriasteista ankeutta. Kiusaamista koulussa, vaikeutta epätoivossaan ylläpitää pitkiä ihmissuhteita, jne. jne. Syy näihin ei kuitenkaan ole, että Bipo ei välittäisi. Tätä on välillä vaikea ymmärtää. Toimintakyvyn häiriöt vain aiheuttavat niin vakavaa ristiriitaa, syyllisyyttä ja ahdistusta, että jaksaminen on todella koetuksella. Erilaisten hoitojen myötä on kuitenkin mahdollista tunnistaa, ennaltaehkäistä ja hoitaa ongelmaa menestyksekkäästi. Täysin päihteetön, terve, säännöllinen elämänrytmi ovat tärkeimpiä, voipa tuota suositella kaikille "terveillekkin" :) Sairauden tunnistaminen on todellakin usein hankalaa, mutta tärkeää.
Aka

Mun molemmat vanhemmat sairastaa enkä olis voinu kuvitella parempia tai rakastavampia vanhempia ihan oikeesti t: 22v

Tietääkseni kaikki bibolaarihäiriön muodot ovat periytyviä, eivät kuitenkaan suoraan vaan saattavat putkahtaa esiin oltuaan jo useamman sukupolven piilossa. Se miten vaikea muotoinen sairaus on ja miten vahvasti periytvä näkyy jos tarkastelee sairastuneen sukulinjaa.

Toisen vanhempani puolella sukua on perinnöllisenä rasitteena kaksisuuntainen, joka on ollut vaikeamuotoinen ja periytynyt vahvana suoraan alenevassalinjassa kolmella sukupolvella peräkkäin. Itse olen luojan kiitos välttynyt siltä.

mitä tuohon sanois- itse jäin leskeksi n.6vuotta sitten,45vuoden avioliiton jälkeen--ja tapasin miehen ihanan, työteliään ja luotettavan--hän lupasi taivaat ja maat-n.5 vuotta katsoin yritin ymmärtää-mennään lujaa kultakoruja tuli sun muuta mutta mieliala heilahti aallonharjalta aallonpohjaan-todella raskasta...toivon että ihminen hakee apua... mielensairaus on hoidettavissa oikeilla lääkkeillä-elämme vuotta 2014 ja kohta 2015.. hulluja emme oo---

Voi että mitä höpöä.. miten voi olla diagnoosi jos ollut koko ajan täysin oireeton??

Ap:n kuvaus miehestään on t ä y d e l l i n e n kaikkia, bipoja vastaava. ihan samat oireet oli sitte ykkös tai (niin halutumpi) 2 tyyppi.

Jännä tosiaan kun a i n a jos bipo kirjoittelee jossain palstoilla on hän aina, aina kakkostyyppiä joka ei sairas oikeestaa ookkaa...... Eipä taida psykiatrit edes nykyään millään tavalla luokitella. Bipo = Bipo.

Mahdoton yhteiseloon jollei lääkitys kohillaan. Ja hälykellot heti soimaan jos alkaa näitä oon vaa kakkos, ykköset kaamei kakkoset hyviksii..diipadaapatilulilu

Hei!



itse epäilen että naisellani on kanssa samanlainen ongelma kuin sinun tapauksessasi. Mielelläni kuulisin kävittekö lääkärissa tai saitteko lääkkeitä ja parantuiko miehesi tai saiko ongelman kuriin. Katsoin aiheesta sattumalta hyvän videon. http://areena.yle.fi/tv/1633847

Voi että kyllä rasauttelee lukia näitä täällä :---D tiiäkkö hei sanon sulle iha suoraa et jos et oo vielä tehny sitä tai se ei oo tajunnu nii jätä se sun miehes, se ansaitsee paremman ihmisen rinnalleen, just saying... Jos tota tautia ees koittaa tajuta nii kyllä ymmärtää et ei se sitä tahallee tee ja se ei oo sille helppoa. perehdy asiaan ja pura tunteesi silloin kun miehesi ei käy noita ääripäitä läpi, helpottaa molempien taakkaa.... Kyllä ärsyttävää, tää on niinkö sanosit astmakohtausta kärsivälle et joo hengitä normaalisti kyllä hävettää tai kyllä vituttaa kattoo tollasta haukkomista, ain't that simple... Kiitos :)))

Itse olen bipo. Aviossa, 2 lasta. Nyt olen ollut ilman lääkkeitä 4v koska meni hermo siihen kokoajan nukkumiseen. Hyvin on mennyt, koska joutuu taas lääkkeitä syömään en tiedä, toivottavasti en koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä taasen:

Eli hän on nimenomaan aikaan saamaton ja välitön. Hänelle on kuulema ihan oikeasti ihan sama onko meillä likaista vai ei. Hän innostuu kuin pieni lapsi asioista ja sitten ei kanna vastuutaan mistään kuitenkaan. mm halusi niin koiraa ja nyt tämä koira on minun hoidettavana. Lapsi myös joka kyllä haluttiin ihan yhdessä. Raha asioista tämä mies ei ymmärää mitään minä hoidan kaiken, tienaan myös paremmin kuin hän. Olen alkanut pelkäämään onko virhe olla tämmöinen elättäjä. hmm.. mimmoinen elämänkoulu pitää 32-vuotiaalle järjestää jotta oppii olemaan ja aikuistumaan.

Jo olet itsesi melkoiseen mylläkkään saattanut. Sinun kannattaisi käydä lääkärillä.  Onko sinulla itsellä kaikki riisit kupissa? No, tuntuu siltä, että tuo yllä oleva tarina on keksitty juttu. Eikö niin? Tuota tyyppiä ei kukaan saa aikuistumaan. Sellaista koulua ei olekaan.