Lähettäisinkö joulukortin ensirakkaudelleni?

Siirry elämässä eteenpäin ja elä tätä hetkeä.

Saada koko pakka vain sekaisin ?

älä pilaa niitä-

Mä oon saanut yhdeltä tyypiltä, joka ehkä pitää mua ensirakkautenaan, kerran tekstiviestin, ja oli tosi mukavaa saada se, mutta sitten, kun lähetin vastauksen (ihan kaverillisessa hengessä), tyypistä ei kuulunutkaan mitään. Olin vähän että höh. Olisi ollut hauska kuulla enemmänkin, jos kerran näkee sen vaivan, että ottaa yhteyttä. Mutta siis vain kaverina.

oon tosi onnellinen mieheni kanssa. mutta se rakkaus jota tunsin lukioaikana ensirakkauttani kohtaan oli aivan erilaista rakkautta kuin tämä jolla rakastan aviomiestäni ja lasteni isää. se on jotenkin vielä tallella se tunne eikä se syö yhtään mun rakkauttani miestäni kohtaan. tästä en kehtaa kellekään puhua, koska ajatuskin siitä että joku ymmärtäisi väärin tuntuu pahalta.

Lisäksi mies on minua niin paljon vanhempi ja pelkään, että niillä elämäntavoilla mitä hänellä silloin oli, hänestä pian aika jättää enkä näe häntä enää koskaan.

Mä lähetin viime vuonna kaikille vanhoille poikaystävilleni joulukortin jonka kuvassa oli meidän lapset (siis mun ja aviomieheni lapset :)). Tänä vuonna yksi ex soittikin jo ja halusi varmistaa että saa tänäkin vuonna korttinsa, kyllä niitä kiinnostaa mun nykyinen elämä ihan yhtä paljon kuin muakin heidän nykyinen elämänsä. Ei niitä silti tarvitse sotkea keskenään, pelkkä informaatio riittää.

Ota huomioon että häntä ei kiinnosta väkisin pätkääkään. Eikä varmasti hänen puolisoaan kiinnosta sitäkään vertaa saada korttia joltain " Muistatko mua" tyypiltä. Mieti mitkä olis sun fiilikset jos sun ukkos sais vastaavan kortin. Eiköhän olis jo aika kasvaa isoksi.

lä jotenkin henkisesti kiinni.



Itse en lähettäisi jo siksikin, että todennäköisesti mies pitäisi sinua vain outona hömelönä noin pitkän ajan kuluttua.

Minun avioliittoni on jo niin kylmä että tuskin se miestäni häiritsisi. Lisäksi mitään sellaista ei kaduta, mitä on tehty. Se mikä on jäänyt tekemättä, kaduttaa.

Entä jos kuulisinkin hänen kuolleen vaikka parin vuoden päästä, enkä olisi edes yrittänyt ottaa yhteyttä? En voisi kestää sitä. Elän, voin olla onnellinen, kun tiedän, että hän on edes siellä jossakin. Että on edes pieni mahdollisuus edes tavata hänet vielä joskus... Näen hänestä unia vieläkin joka viikko. Ja meidän tarinamme loppuun liittyi niin paljon päättämätöntä...





Mitä kirjoitan korttiin?