Ulkomaille sopeutuminen

Että mä olen käynyt muutamalla enkun kurssilla, mutta tällä hetkellä ei sellaista ole menossa. Ja teen vapaaehtoistöitä mutta ei niitä ole kun muutama tunti viikossa. Yksin ei tee mieli lähteä edes ostoksille tai lenkille.



Ja joo, on mulla yksi hyvä kaveri mutta sekin on työssäkäyvä ihminen.

Töihin tai vapaaehtoistoimintaan. Mars, mars

Jos luit, että en yrittämisestä huolimatta ole saanut töitä vaikka olisin halunnut.

Arkiviikko on yli puolessa, niin sain tulla palstalle :D

Olen nyt kolunnut museoita 2kpl ja taidegallerian, löytänyt kaksi uutta puutarhaa, käynyt jumpassa joka päivä, syönyt ulkona ja rekisteröitynyt vapaaehtoiseksi yhteen järjestöön, selvittänyt opintoja ja muita kursseja.

Vapaaehtoiseksi täytyy rekisteröityä ja lisäksi on tulossa haastattelu ennen kuin varsinaisesti pääsen toimintaan. Minulle sopivia kursseja ei ole alkamassa ihan heti. Kesäyliopistossa ehkä kuukauden päästä.

Taitaa olla asenne- ja henkisen puolen juttuja, että minulla on mukavaa kun olen liikkeellä ja ennen kaikkea ulkona kotoa, mutta jotenkin tulee tunne, että "tässäkö tämä on"... Siis täälläkö kurssitan itseäni huvikseni, kierrän taidenäyttelyitä ja jumppaan ja istun sen jälkeen lounaalla, ja suunnittelen edustusasujani (en ole koskaan nauttinut shoppailusta)...

Kai tämä on joku identiteettikriisi, kun olen tottunut puurtamaan ja nyt ei ole mitään pakotteita. Hävettää kertoa sukulaisille, mitä täällä teen ja kaikki kuvittelevat että täältä saisi helposti töitä, mutta en saa.

Mutta on tämä aktivoituminen piristänyt minua. Melkein tuntuu, etten malttaisi olla kotona ollenkaan, kun kotona alan pyörittelemään näitä syyllisyysajatuksia. Ehkä pitäisi hankkia sosiaalinen elämä myös.

[On tosiaan lähes sairasta, että 2v:n aukko CV:ssä selityksenä "olin miehen mukana ulkomaankomennuksella" on parempi kuin 2v:n mikälienee työnteko ulkomailla (vaikka se olisikin alaan liittyvää).

[/quote]

No ei vaan, toivottavasti sinua ja perhettäsi ei kohdella uudessa maassa yhtä huonosti kuin Suomessa ulkomaalaisia kohdellaan.

en tosin kokenut tuota aikaa mitenkänä raskaana, pikemminkin päinvastoin! Tutuistuin uuteen kotikaupunkiin, kuvasin paljon, luin, tein käsitöitä, piirsin ja maalasin, lenkkeilin ja pyöräilin, kävin uimassa, opettelin kokkaamaan paljon uusia reseptejä, tein kotitöitä... Hyvin se aika kului, olenko poikkeus kun en pitkästynyt ilman töitä ja "valmiita" sosiaalisia ympyröitä?

etevä

en tosin kokenut tuota aikaa mitenkänä raskaana, pikemminkin päinvastoin! Tutuistuin uuteen kotikaupunkiin, kuvasin paljon, luin, tein käsitöitä, piirsin ja maalasin, lenkkeilin ja pyöräilin, kävin uimassa, opettelin kokkaamaan paljon uusia reseptejä, tein kotitöitä... Hyvin se aika kului, olenko poikkeus kun en pitkästynyt ilman töitä ja "valmiita" sosiaalisia ympyröitä?

en tosin kokenut tuota aikaa mitenkänä raskaana, pikemminkin päinvastoin! Tutuistuin uuteen kotikaupunkiin, kuvasin paljon, luin, tein käsitöitä, piirsin ja maalasin, lenkkeilin ja pyöräilin, kävin uimassa, opettelin kokkaamaan paljon uusia reseptejä, tein kotitöitä... Hyvin se aika kului, olenko poikkeus kun en pitkästynyt ilman töitä ja "valmiita" sosiaalisia ympyröitä?

vain todennäköisesti introvertti ihminen. Sellaiset yleensä eivät tarvitse hirveästi ulkopuolelta aktivaatiota vaan viihtyvät vaikka yksikseen ilman mitään ohjattua päiväohjelmaa esim. työn sanelemana. Toisille tuollainen taas ei istu ollenkaan, eikä kumpikaan piirre ole toista paremman ihmisen merkki.

masentunut saa "itseään niskasta kiinni" missöön maassa, Sori.

Ehdottomasti kuitenkin kayttaisin ainutlaatuisen tilaisuuden saada tutustua tuohon tarunhohtoiseen maahan

Itse olen ollut vähän samanlaisessa tilanteessa kuin ap ja olen ekstrovertti. Saan energiaa mielekkäiden juttujen tekemisestä toisten ihmisten kanssa. Ja se on ihan kamalaa, kun kaikki yhteisöt ja kontaktit putoaa pois yhtä aikaa.



Toki voi mennä kaikenlaiseen juttuun mukaan, mutta kestäähän se oman aikansa ennen kuin siitä poikii niitä varsinaisia ihmissuhteita. Työpaikka on se helpoin konsti tavallaan päästä mukaan valmiseen rytmiin ja vuorovaikutusverkostoon. Kun haahuilet jumpparyhmästä toiseen ja menet johonkin rouvaryhmiin mukaan jne., saattaa kestää ennen kuin ne suhteet todella käynnistyy.



Ja jos tarvitset sitä ulkoista rytmiä ja muita ihmisiä on energiatasojen ylläpitö tosi hankalaa. Itselläni on niin, että jos on joku valmis juttu, jota tehdä, niin mulla on tuhatkertainen energia tehdä lisäjuttuja. Jos taas yksin pitää "tyhjästä nyhjästä", en saa paljoakaan aikaan. Ja mua ei kanssa kiinnostaa yksinään jossain museoissa haahuilu määränsä enempää, eikä yksin käsillä tekeminen.



Samat jutut ei tosiaan kaikilla toimi. Mulla on kavereita, jotka rakastaisi tuollaista tilannetta, että olisi päivät aikaa ja voisi sitten neuloa ja käydä yksin kävelyillä ja päivitellä vähän blogia. Mua se ahdistaa. Mutta kuten tuossa hyvin joku sanoi, kumpikaan ei ole toista paremman ihmisen merkki.



Mun ja ap:n tyyppiselle vaan tulee sitten se kaksoisahdistus, kun kaikki hehkuttaa, että "hyödynnä nyt se vapaus" ja tulee syyllisyys, että on se kitisevä hienostorouva. Mutta kun siitä ei ole kyse vaan siitä, että tietynluonteiselle ihmiselle "yksinäinen vapaus" on kauhistus ja vie kaiken henkisen energian.



Ja pakkohan sitä on tsempata ja yrittää ja hienoa, että ap:lla on taas suunnitelmia! Kyllä se siitä, kun vaan jaksat yrittää löytää jotain mielekästä muiden seurassa tehtävää juttua. Mutta älä pode huonoa omaatuntoa, ettet ole kovin innoissasi tilanteestasi. Tiedän, että vaikka se ulkoapäin näyttää mahtavalle, on se kova paikka päivästä toiseen.