Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Staffi, kokemuksia rodusta?
14.07.2014 |
Hoi Staffordshiren bullterrierien omistajat/rotua muuten tuntevat ihmiset :) Olen jo pitkään haaveillut ja harkinnut hankkivani koiran ja monia rotuja punnineena olen tullut lopputulokseen, että meidän kotiimme parhaiten luonteenpiirrekuvausten ja rotumääritelmän mukaan sopisi Staffi. Koira on rujon, mutta silti hellyyttävän näköinen kaveri ja luonnekuvauksen mukaan äärettömän ihmisystävällinen ja lempeä rotu.
Olisikin mukava kuulla muilta, mitä mieltä olette rodusta olleet ja millaisia Staffiyksilöitä teitä löytyy? En kaipaa mitään "kerran oli lehdessä juttua, kuinka Staffi hyökkäsi lapsen kimppuun. Kamala rotu!-juttuja", vaan ihmisten omakohtaisia kokemuksia rodusta sekä faktatietoa siitä, millaiseen kotiin ko.koira voisi sopia. Kiitoksia!
Kommentit (175)
Olen omistanut saksanpaimenkoiran. Sille ominaisinta, niinsanotusti selkäytimestä kumpuavaa toimintaa oli paimentaminen. Se oli sillä tavalla kivaa ettei tarvinnut kouluttaa sitä pysymään mukana tai tulemaan luokse. Se pysyi aina mun lähellä, tapahtui ympärillä mitä vaan. Meillä oli mm. omasta takaa virkaintoinen uimavahti. Niin virkaintoinen että joskus piti laittaa se nättinä kesäiltana mökkiin sisälle oman uimareissun ajaksi ettei se pelastanut väkisin rantaan. Eniten se stressaantui jos mentiin vaikka marjaan ja porukka hajaantui.
Sitten tuli labbis. Sille ominaisinta oli kaikkien tavaroiden roudaaminen. Sisällä sukkia, hanskoja, omia pehmoleluja. Ulkona klapeja, keppejä, palloja, välillä ämpäriäkin kantoi suussaan sangasta. Uiminen, kahlaaminen, noutaminen oli parasta. Labbiksethan oli kehitetty aikoinaan noutamaan uimalla kalastajien verkkoja Kanadassa.
Sitten meille tuli spanieli, ylösajava lintukoira. Ärsykkeen nähdessään se halusi aina pyrähtää nopeasti eteenpäin. Karkkipaperi, pahvimuki, muovipullo, tölkki, pallo, ohiajava sähköskuutti, pyöräilevä lapsi. Piti olla tarkkana kuka tulee vastaan, ennakoida.
Näistä koirista oppineena ymmärrän nyt että tehtävä jota varten koirarotu on luotu, elää niiden genetiikassa eli myös käytöksessä vahvana.
Tekeekö se taistelukoiraroduista absoluuttisen pahoja? Ei, mutta sellaisen omistaessaan pitää olla tietoinen niistä ominaisuuksista mitä koira pitää sisällään ja minkälaiset tilanteet voi eskaloitua.
Emme siis laita russelia paimentamaan lemmikkimarsua, emmekä vaikkapa leiki painileikkejä rotikan omistajan kanssa rotikan ollessa samassa tilassa. Kun ajokoira katoaa taivaanrantaan mielenkiintoisen hajun perässä, emme hämmästele.
Emme ylläty jos labbis ui kaikki paskaojat läpi, tai bordercollie yrittää jahdata polkupyöräilijää.
Emme siis myöskään ylläty jos taistelukoirarotuiset alkavat tapella, ottavat todella kovan puruotteen eivätkä irrota - vaikka se toinen koira alistuisi ja alkaisi menettää henkeään.
Staffi on ihmisystävällinen rotu, mutta ei koirasosiaalinen rotu. Viihtyvät omassa porukassaan ja välillä eivät edes siinä. Ei ole tavatonta että isomman staffilauman koirat ulkoilevat omalla aidatulla takapihallakin tietyissä kombinaatioissa.
Kunhan ihminen tietää mitä ominaisuuksia koira sisältää.
Ensimmäiseksi koiraksi en suosittelisi tätä koiratyyppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
EI ne sen kummenpia koiria ole kuin muutkaan. On hyviä ja huonoja ominaisuuksia. Täältä saat varmaankin huonoja vastauksia, kuten näkeekin jo näistä edellisistä.
Vierailija kirjoitti:
Olen omistanut saksanpaimenkoiran. Sille ominaisinta, niinsanotusti selkäytimestä kumpuavaa toimintaa oli paimentaminen. Se oli sillä tavalla kivaa ettei tarvinnut kouluttaa sitä pysymään mukana tai tulemaan luokse. Se pysyi aina mun lähellä, tapahtui ympärillä mitä vaan. Meillä oli mm. omasta takaa virkaintoinen uimavahti. Niin virkaintoinen että joskus piti laittaa se nättinä kesäiltana mökkiin sisälle oman uimareissun ajaksi ettei se pelastanut väkisin rantaan. Eniten se stressaantui jos mentiin vaikka marjaan ja porukka hajaantui.
Sitten tuli labbis. Sille ominaisinta oli kaikkien tavaroiden roudaaminen. Sisällä sukkia, hanskoja, omia pehmoleluja. Ulkona klapeja, keppejä, palloja, välillä ämpäriäkin kantoi suussaan sangasta. Uiminen, kahlaaminen, noutaminen oli parasta. Labbiksethan oli kehitetty aikoinaan noutamaan uimalla kalastajien verkkoja Kanadassa.
Sitten meille tuli spanieli, ylösajava lintukoira. Ärsykkeen nähdessään se halusi aina pyrähtää nopeasti eteenpäin. Karkkipaperi, pahvimuki, muovipullo, tölkki, pallo, ohiajava sähköskuutti, pyöräilevä lapsi. Piti olla tarkkana kuka tulee vastaan, ennakoida.
Näistä koirista oppineena ymmärrän nyt että tehtävä jota varten koirarotu on luotu, elää niiden genetiikassa eli myös käytöksessä vahvana.
Tekeekö se taistelukoiraroduista absoluuttisen pahoja? Ei, mutta sellaisen omistaessaan pitää olla tietoinen niistä ominaisuuksista mitä koira pitää sisällään ja minkälaiset tilanteet voi eskaloitua.Emme siis laita russelia paimentamaan lemmikkimarsua, emmekä vaikkapa leiki painileikkejä rotikan omistajan kanssa rotikan ollessa samassa tilassa. Kun ajokoira katoaa taivaanrantaan mielenkiintoisen hajun perässä, emme hämmästele.
Emme ylläty jos labbis ui kaikki paskaojat läpi, tai bordercollie yrittää jahdata polkupyöräilijää.
Emme siis myöskään ylläty jos taistelukoirarotuiset alkavat tapella, ottavat todella kovan puruotteen eivätkä irrota - vaikka se toinen koira alistuisi ja alkaisi menettää henkeään.Staffi on ihmisystävällinen rotu, mutta ei koirasosiaalinen rotu. Viihtyvät omassa porukassaan ja välillä eivät edes siinä. Ei ole tavatonta että isomman staffilauman koirat ulkoilevat omalla aidatulla takapihallakin tietyissä kombinaatioissa.
Kunhan ihminen tietää mitä ominaisuuksia koira sisältää.
Ensimmäiseksi koiraksi en suosittelisi tätä koiratyyppiä.
Amen. Kerrankin TODELLA hyvä vastaus. Tämän pitäisi ihmisten ymmärtää. Hankkivat sitten minkä koiran tahansa. En itsekään pidä staffia "pahana" rotuna, vaan rotuna, jollaisen hankkiessa pitää todella tietää, mitä hankkii. Itse pidän lähestulkoon kaikista koiraroduista muutenkin.
Maailma on täynnä söpöjä koirarotuja, joita ei ole jalostettu tappamaan. Staffit ei mene kumpaankaan kategoriaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa kysyä ihan kasvattajilta, hyviltä sellaisilta. Kertovat kyllä tämänkin rodut hyvät ja huonot puolet. Itse pidän staffia pikkukoirana, jolla on terrierin sydän. Hyvässä ja pahassa. Joko se "taisteluvietti" on vahva, tai sitä ei ole ollenkaan.
AP:n mahdollinen staffi on jo 8-9vuotias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on staffi. Olen 198cm ja 120kg mies. Eli en kovin pieni, enkä usko tarvitsevani hauiksenjatketta, vaika av-palstalla kirjoitankin. Pidän rodusta, ja tunnen rodun taustan hyvin. Täytyy tähän sanoa vanha klassikko, minulla oli ennen labbis, se oli todella koira-aggressiivinen, vihasi muita koiria, haluten tappaa niistä jokaisen. En tiedä miksi. Todella harvinaista labbiksille, mutta sen kanssa opin, mitä on elää koiravihamielisen yksilön kanssa. Tämän kanssa sitten tajuaakin realiteetit hyvin.
Ihmisen ulkoinen koko ei kerro mitään sisäisestä vahvuudesta tai itsevarmuudesta. Sinun kokoinen mies voi hyvin tarvita "Hauiksen jatketta" jos on heikko itsetunto. Sinua en tunne mutta ihan yhtä hyvin sinun kokoinen mies voi tarvita tai olla tarvitsematta sitä.
Voin sanoa, etten tarvitse. Ei ole huono itsetunto.
No onhan. Älä nyt selitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rotu on kiva mutta tietyntyyppiset ihmiset päätyy siihen vääristä syistä. Kaikkien tappelukoirien puruvoima on myös huomioitava kun koira leikkii lasten tai muiden koirien kanssa. Joku huomattavasti häijympi pekingeesi näykkäisee tuskinnihoa rikki, tämä puree vihaisena/säikähtäneenä/sairaana/vanhana kuin hyeena.
Valtaosa koiran aiheuttamista kuolemista johtuu juuri naisen taistelukoirien taipumuksista.
Tämä on totta, johtuu siitä, että moni koirarotu "napsaisee", toki se voi tehdä vaikka sakemannin kohdalla todella pahaa jälkeä, mutta "taistelupohjaiset" koirat ottavat kiinni ja repivät päästämättä irti. Jokaisen bull-rotuisen kannattaisi pitää break stick mukana, kaiken varalta. Itselläni on ollut jo 7 vuoden ajan, vaikka en ole onneksi tarvinnut. Siitä on tullut rutiinia.
Ja minkähän takia, olet tuollaisen hirviön ottanut. Juu ei ole egon jatke, ei tietenkään. Siis ihan sairasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rotu on kiva mutta tietyntyyppiset ihmiset päätyy siihen vääristä syistä. Kaikkien tappelukoirien puruvoima on myös huomioitava kun koira leikkii lasten tai muiden koirien kanssa. Joku huomattavasti häijympi pekingeesi näykkäisee tuskinnihoa rikki, tämä puree vihaisena/säikähtäneenä/sairaana/vanhana kuin hyeena.
Valtaosa koiran aiheuttamista kuolemista johtuu juuri naisen taistelukoirien taipumuksista.
Tämä on totta, johtuu siitä, että moni koirarotu "napsaisee", toki se voi tehdä vaikka sakemannin kohdalla todella pahaa jälkeä, mutta "taistelupohjaiset" koirat ottavat kiinni ja repivät päästämättä irti. Jokaisen bull-rotuisen kannattaisi pitää break stick mukana, kaiken varalta. Itselläni on ollut jo 7 vuoden ajan, vaikka en ole onneksi tarvinnut. Siitä on tullut rutiinia.
Ja minkähän takia, olet tuollaisen hirviön ottanut. Juu ei ole egon jatke, ei tietenkään. Siis ihan sairasta.
Mikä on sairasta? On mennyt 7 vuotta ilman mitään ongelmaa minkään suhteen. Sama se on, mitä ajattelet, mutta minulle koirat eivät ole egonjatkeita olleet koskaan. Ei mikään muukaan asia ole ollut.
Ei sovi mammoille koska rotu tarvitsee liikuntaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä haukutaan rotu lyttyyn, kuten aina. Sanotaan, että mainettaan parempi. Toki ihmiset ovat kavahtaneet omaani monia kertoja, vaikka toinen ei ole 12 vuoteen tehnyt pahaa kärpäsellekään. Hyvä, jos on haukkunut montaa kertaa elämässään. Toki yksilöitähän nämä ovat. Omani on staffiksi erittäin isokokoinen(24kg ei lihava) uros. Tervekin onneksi ollut.
Vierailija kirjoitti:
Olen omistanut saksanpaimenkoiran. Sille ominaisinta, niinsanotusti selkäytimestä kumpuavaa toimintaa oli paimentaminen. Se oli sillä tavalla kivaa ettei tarvinnut kouluttaa sitä pysymään mukana tai tulemaan luokse. Se pysyi aina mun lähellä, tapahtui ympärillä mitä vaan. Meillä oli mm. omasta takaa virkaintoinen uimavahti. Niin virkaintoinen että joskus piti laittaa se nättinä kesäiltana mökkiin sisälle oman uimareissun ajaksi ettei se pelastanut väkisin rantaan. Eniten se stressaantui jos mentiin vaikka marjaan ja porukka hajaantui.
Sitten tuli labbis. Sille ominaisinta oli kaikkien tavaroiden roudaaminen. Sisällä sukkia, hanskoja, omia pehmoleluja. Ulkona klapeja, keppejä, palloja, välillä ämpäriäkin kantoi suussaan sangasta. Uiminen, kahlaaminen, noutaminen oli parasta. Labbiksethan oli kehitetty aikoinaan noutamaan uimalla kalastajien verkkoja Kanadassa.
Sitten meille tuli spanieli, ylösajava lintukoira. Ärsykkeen nähdessään se halusi aina pyrähtää nopeasti eteenpäin. Karkkipaperi, pahvimuki, muovipullo, tölkki, pallo, ohiajava sähköskuutti, pyöräilevä lapsi. Piti olla tarkkana kuka tulee vastaan, ennakoida.
Näistä koirista oppineena ymmärrän nyt että tehtävä jota varten koirarotu on luotu, elää niiden genetiikassa eli myös käytöksessä vahvana.
Tekeekö se taistelukoiraroduista absoluuttisen pahoja? Ei, mutta sellaisen omistaessaan pitää olla tietoinen niistä ominaisuuksista mitä koira pitää sisällään ja minkälaiset tilanteet voi eskaloitua.Emme siis laita russelia paimentamaan lemmikkimarsua, emmekä vaikkapa leiki painileikkejä rotikan omistajan kanssa rotikan ollessa samassa tilassa. Kun ajokoira katoaa taivaanrantaan mielenkiintoisen hajun perässä, emme hämmästele.
Emme ylläty jos labbis ui kaikki paskaojat läpi, tai bordercollie yrittää jahdata polkupyöräilijää.
Emme siis myöskään ylläty jos taistelukoirarotuiset alkavat tapella, ottavat todella kovan puruotteen eivätkä irrota - vaikka se toinen koira alistuisi ja alkaisi menettää henkeään.Staffi on ihmisystävällinen rotu, mutta ei koirasosiaalinen rotu. Viihtyvät omassa porukassaan ja välillä eivät edes siinä. Ei ole tavatonta että isomman staffilauman koirat ulkoilevat omalla aidatulla takapihallakin tietyissä kombinaatioissa.
Kunhan ihminen tietää mitä ominaisuuksia koira sisältää.
Ensimmäiseksi koiraksi en suosittelisi tätä koiratyyppiä.
Mun mielestäni tämä on loistava ja tyhjentävä vastaus. Ottakaa rodusta selvää kasvattajilta, someryhmistä ym. Aika moni kertoo kyllä rodun hyvistä ja huonoista puolista, siis sellainen, jolla on kokemusta ko.rodusta. Pitää ymmärtää, millainen koira on tulossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen omistanut saksanpaimenkoiran. Sille ominaisinta, niinsanotusti selkäytimestä kumpuavaa toimintaa oli paimentaminen. Se oli sillä tavalla kivaa ettei tarvinnut kouluttaa sitä pysymään mukana tai tulemaan luokse. Se pysyi aina mun lähellä, tapahtui ympärillä mitä vaan. Meillä oli mm. omasta takaa virkaintoinen uimavahti. Niin virkaintoinen että joskus piti laittaa se nättinä kesäiltana mökkiin sisälle oman uimareissun ajaksi ettei se pelastanut väkisin rantaan. Eniten se stressaantui jos mentiin vaikka marjaan ja porukka hajaantui.
Sitten tuli labbis. Sille ominaisinta oli kaikkien tavaroiden roudaaminen. Sisällä sukkia, hanskoja, omia pehmoleluja. Ulkona klapeja, keppejä, palloja, välillä ämpäriäkin kantoi suussaan sangasta. Uiminen, kahlaaminen, noutaminen oli parasta. Labbiksethan oli kehitetty aikoinaan noutamaan uimalla kalastajien verkkoja Kanadassa.
Sitten meille tuli spanieli, ylösajava lintukoira. Ärsykkeen nähdessään se halusi aina pyrähtää nopeasti eteenpäin. Karkkipaperi, pahvimuki, muovipullo, tölkki, pallo, ohiajava sähköskuutti, pyöräilevä lapsi. Piti olla tarkkana kuka tulee vastaan, ennakoida.
Näistä koirista oppineena ymmärrän nyt että tehtävä jota varten koirarotu on luotu, elää niiden genetiikassa eli myös käytöksessä vahvana.
Tekeekö se taistelukoiraroduista absoluuttisen pahoja? Ei, mutta sellaisen omistaessaan pitää olla tietoinen niistä ominaisuuksista mitä koira pitää sisällään ja minkälaiset tilanteet voi eskaloitua.Emme siis laita russelia paimentamaan lemmikkimarsua, emmekä vaikkapa leiki painileikkejä rotikan omistajan kanssa rotikan ollessa samassa tilassa. Kun ajokoira katoaa taivaanrantaan mielenkiintoisen hajun perässä, emme hämmästele.
Emme ylläty jos labbis ui kaikki paskaojat läpi, tai bordercollie yrittää jahdata polkupyöräilijää.
Emme siis myöskään ylläty jos taistelukoirarotuiset alkavat tapella, ottavat todella kovan puruotteen eivätkä irrota - vaikka se toinen koira alistuisi ja alkaisi menettää henkeään.Staffi on ihmisystävällinen rotu, mutta ei koirasosiaalinen rotu. Viihtyvät omassa porukassaan ja välillä eivät edes siinä. Ei ole tavatonta että isomman staffilauman koirat ulkoilevat omalla aidatulla takapihallakin tietyissä kombinaatioissa.
Kunhan ihminen tietää mitä ominaisuuksia koira sisältää.
Ensimmäiseksi koiraksi en suosittelisi tätä koiratyyppiä.Amen. Kerrankin TODELLA hyvä vastaus. Tämän pitäisi ihmisten ymmärtää. Hankkivat sitten minkä koiran tahansa. En itsekään pidä staffia "pahana" rotuna, vaan rotuna, jollaisen hankkiessa pitää todella tietää, mitä hankkii. Itse pidän lähestulkoon kaikista koiraroduista muutenkin.
Kyllä oli pätevä vastaus, ja oikein nauratti nuo luonnehdinnat, niin osuvia.
Tässä on kuitenkin vielä yksi asia mikä tulee huomioida ja se on se puruvoima. Staffi on maailman ystävällisin koira lapsille ja kestää melkein mitä vain, mutta joskus silläkin tulee säikähdyksiä tai vaikkapa sairauksia ja kipuja, ja sen kerran kun se nappaa kiinni lapsen kädestä niin paljon vaaditaan kirurgiaa ennenuin sillä kädellä kirjoitetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen omistanut saksanpaimenkoiran. Sille ominaisinta, niinsanotusti selkäytimestä kumpuavaa toimintaa oli paimentaminen. Se oli sillä tavalla kivaa ettei tarvinnut kouluttaa sitä pysymään mukana tai tulemaan luokse. Se pysyi aina mun lähellä, tapahtui ympärillä mitä vaan. Meillä oli mm. omasta takaa virkaintoinen uimavahti. Niin virkaintoinen että joskus piti laittaa se nättinä kesäiltana mökkiin sisälle oman uimareissun ajaksi ettei se pelastanut väkisin rantaan. Eniten se stressaantui jos mentiin vaikka marjaan ja porukka hajaantui.
Sitten tuli labbis. Sille ominaisinta oli kaikkien tavaroiden roudaaminen. Sisällä sukkia, hanskoja, omia pehmoleluja. Ulkona klapeja, keppejä, palloja, välillä ämpäriäkin kantoi suussaan sangasta. Uiminen, kahlaaminen, noutaminen oli parasta. Labbiksethan oli kehitetty aikoinaan noutamaan uimalla kalastajien verkkoja Kanadassa.
Sitten meille tuli spanieli, ylösajava lintukoira. Ärsykkeen nähdessään se halusi aina pyrähtää nopeasti eteenpäin. Karkkipaperi, pahvimuki, muovipullo, tölkki, pallo, ohiajava sähköskuutti, pyöräilevä lapsi. Piti olla tarkkana kuka tulee vastaan, ennakoida.
Näistä koirista oppineena ymmärrän nyt että tehtävä jota varten koirarotu on luotu, elää niiden genetiikassa eli myös käytöksessä vahvana.
Tekeekö se taistelukoiraroduista absoluuttisen pahoja? Ei, mutta sellaisen omistaessaan pitää olla tietoinen niistä ominaisuuksista mitä koira pitää sisällään ja minkälaiset tilanteet voi eskaloitua.Emme siis laita russelia paimentamaan lemmikkimarsua, emmekä vaikkapa leiki painileikkejä rotikan omistajan kanssa rotikan ollessa samassa tilassa. Kun ajokoira katoaa taivaanrantaan mielenkiintoisen hajun perässä, emme hämmästele.
Emme ylläty jos labbis ui kaikki paskaojat läpi, tai bordercollie yrittää jahdata polkupyöräilijää.
Emme siis myöskään ylläty jos taistelukoirarotuiset alkavat tapella, ottavat todella kovan puruotteen eivätkä irrota - vaikka se toinen koira alistuisi ja alkaisi menettää henkeään.Staffi on ihmisystävällinen rotu, mutta ei koirasosiaalinen rotu. Viihtyvät omassa porukassaan ja välillä eivät edes siinä. Ei ole tavatonta että isomman staffilauman koirat ulkoilevat omalla aidatulla takapihallakin tietyissä kombinaatioissa.
Kunhan ihminen tietää mitä ominaisuuksia koira sisältää.
Ensimmäiseksi koiraksi en suosittelisi tätä koiratyyppiä.Amen. Kerrankin TODELLA hyvä vastaus. Tämän pitäisi ihmisten ymmärtää. Hankkivat sitten minkä koiran tahansa. En itsekään pidä staffia "pahana" rotuna, vaan rotuna, jollaisen hankkiessa pitää todella tietää, mitä hankkii. Itse pidän lähestulkoon kaikista koiraroduista muutenkin.
Kyllä oli pätevä vastaus, ja oikein nauratti nuo luonnehdinnat, niin osuvia.
Tässä on kuitenkin vielä yksi asia mikä tulee huomioida ja se on se puruvoima. Staffi on maailman ystävällisin koira lapsille ja kestää melkein mitä vain, mutta joskus silläkin tulee säikähdyksiä tai vaikkapa sairauksia ja kipuja, ja sen kerran kun se nappaa kiinni lapsen kädestä niin paljon vaaditaan kirurgiaa ennenuin sillä kädellä kirjoitetaan.
Täytyy tähän korjata ja saivarella, että staffilla ei ole se puruvoima ihan kovin hirveä, vaan ongelma on se grippi, se ottaa kiinni ja ravistaa. Esimerkiksi joku rottweiler puree paljon voimakkaammin. Olen kyllä sitä mieltä, ja tiedä ikävä kyllä kokemuksesta, että miltei minkä koiran purema tahansa on vaarallinen lapselle. Minulla on vieläkin, 35 vuotta tapahtuman jälkeen arvet kädessä, lapseni päälleni hyökkäsi dalmatialainen. Olin pitkään sairaalassa. Koira oli sairas ja raivostui jostain leikistäni. Kyseessä oli oma koira. Eli ei mihinkään koiraan voi täysin luottaa. EI staffiin, ei saksanpaimenkoiraan, ei dobermanniin.
Sex Games oli kova. Muita oli Decathlon, Commando, Barbarian, Rambo, Raid over Moscow, Paperboy, Highland games(kääpiönheitto!), California games, Ultimat ja Way of the exploding fist(pelasin viikkokausia "putkeen" tota).
Olen työskennellyt koirien parissa parikymmentä vuotta.
Ainut koira, joka minua on purrut, oli kultainen noutaja.
Alue: Aihe vapaa
Mitkään koirat ei ole aggressiivisia ihmisiä kohtaan jolleivat puolusta omaa laumaa tai kotia. Paitsi luonnevikaiset ja sellaiseen opetetut. Eli siitä on ihan yhtä paljon egokoiraksi kuin mistä tahansa ja taistelukoira taustansa takia vielä enemmän.