Lue keskustelun säännöt.
Joudun synnyttämään kuolleen lapsen ilman miehen tukea - kuinka suuressa
24.05.2012 |
määrin tästä saan/on "lupa" loukkaantua? Tein joitakin päivä sitten jo avauksenkin aiheesta, eri muodossa tosin..ja silloin jo ihmeteltiin miksi mies ei lähde tuekseni.Meillä siis lapsettomuustausta, kaksi keskenmenoa ja nyt tämä kohtukuolema.Tunnen olevani niin yksin.Mies ei halua tulla mukaan, kuulemma hänen psyyke ei kestä mut mullahan ei ole vaihtoehtoja :( Kysyin siskoani mukaan mut hän ei omilta perhevelvoitteeltaan pääse. Kai mä sit kohtaan yksin tän helvetin.Pelottaa saatanasti!!!!!Miehelle koko ruljanssi ollu niin rankka et ollu itsarin partaalla, siksen uskalla häntä painostaa. Mustaa,mustaa on.:(((((((((((((
Kommentit (60)
Itse synnytin vajaa kaksi kuukautta sitten kuolleet kaksostyttöni, ja olin yksin. Minunkaan mieheni ei halunnut lähteä mukaan, enkä minä voinut häntä siihen pakottaa. Ei mielestäni kukaan voi. Ei ne kaikki miehet pysty tulemaan niiden elävien lastenkaan synnytykseen, eikä siinäkään välttämättä ole kysymys mistään "raukkamaisuudesta" tai siitä ettei mies rakasta, arvosta tai edes välitä mitä tapahtuu.
Meillä asia sovittiin yhdessä, minä kunnioitin mieheni päätöstä, ja vaikka minulla ei tässä tapauksessa vaihtoehtoja ollutkaan, en koe mitään "vääryyttä" tapahtuneen. Muutoinhan voisin kokea sitä jo pelkästään siitä, että minä olen nainen ja hän mies. Ihan yhtä tuskallista tämän asian läpikäynti on hänellekin ollut, ja yhdessä tästä on päätetty vaan selvitä.
Minulla kävi aivan satumainen tuuri ja sain tuekseni kätilön, joka oli todella ihana ja jota lämmöllä muistan aina. Niin täysin oikeassa ammatissa olevaa ihmistä harvoin tapaa.
On todella tärkeää hyvästellä lapsi, ja itse koen, että se, että sain nähdä pienet, auttoi minua ymmärtämään tapahtuneen, vaikka hyväksyä sitä ei kai täysin voi koskaan. Ei sitä voinut mitenkään aavistaa tätä valtavaa ikävän määrää, joka jäytää sielua joka päivä!
Voimia teille...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tosipaikan tullen! Itse en pystyisi varmaan hevin antamaan anteeksi tuollaista lymyilyä. jotain särkyisi pysyvästi. Otan osaa ap, koeta jaksaa!
Kyllä on itsekästä mieheltä miettiä vain omaa jaksamistaan tollasessa tilanteessa! mun mies ei ikinä jättäis mua selviytyy yksin tollasesta, ei ikinä. Mut toivon kaikille voimia, jotka jotain näin kamalaa joutuvat käymään läpi! Toivottavsti elämä tuo paljon hyviä, onnellisia asioita jatkossa!
Itse synnytin vajaa kaksi kuukautta sitten kuolleet kaksostyttöni, ja olin yksin. Minunkaan mieheni ei halunnut lähteä mukaan, enkä minä voinut häntä siihen pakottaa. Ei mielestäni kukaan voi. Ei ne kaikki miehet pysty tulemaan niiden elävien lastenkaan synnytykseen, eikä siinäkään välttämättä ole kysymys mistään "raukkamaisuudesta" tai siitä ettei mies rakasta, arvosta tai edes välitä mitä tapahtuu.
Meillä asia sovittiin yhdessä, minä kunnioitin mieheni päätöstä, ja vaikka minulla ei tässä tapauksessa vaihtoehtoja ollutkaan, en koe mitään "vääryyttä" tapahtuneen. Muutoinhan voisin kokea sitä jo pelkästään siitä, että minä olen nainen ja hän mies. Ihan yhtä tuskallista tämän asian läpikäynti on hänellekin ollut, ja yhdessä tästä on päätetty vaan selvitä.
Minulla kävi aivan satumainen tuuri ja sain tuekseni kätilön, joka oli todella ihana ja jota lämmöllä muistan aina. Niin täysin oikeassa ammatissa olevaa ihmistä harvoin tapaa.
On todella tärkeää hyvästellä lapsi, ja itse koen, että se, että sain nähdä pienet, auttoi minua ymmärtämään tapahtuneen, vaikka hyväksyä sitä ei kai täysin voi koskaan. Ei sitä voinut mitenkään aavistaa tätä valtavaa ikävän määrää, joka jäytää sielua joka päivä!
Voimia teille...
Naisella on ehkä biologinen velvollisuus synnyttää,
mut kyllä kun ne lapset on yhteisiä, niin mun mielestä miehellä on moraalinen velvollisuus olla läsnä, tukena. Kyllä siinä tosirakkaus punnitaan. Kyllä mun mielestä on nimenomaan raukkamaista et ensin ajattelee niitä omia fiiliksiä ja vasta sitten sen naisen, joka valtavien tuskien kanssa yhteisen lapsen synnyttää ja käy asiaa niin monella eri tasolla asiaa läpi!
ELI: mun mielestä ap, sulla on oikeus tuntea niin kuin tunnet. Mut kuinka paljon se sua sit auttaa, niin ei varmaan paljoakaan. Toivon todella, et miehes lähtee sun vuoksesi! Mut jos ei lähe, niin yritä keskittyy löytää muista henkilöistä ym voimavaroja. Kertakaikkisen surullinen tilanne :´(
Osanottoni!
että pitää ymmärtää jos mies ei oikein pysty. Mikä mies se sellainen on, joka ei pysty perheensä merkityksellisiä hetkiä jakamaan, olivat ne sitten hyviä tai huonoja?? Kuuluuko perheessä muka vain toisen kantaa vastuu niitten huonojen hetkien yli, ja toinen kuorii sitten kermat päältä vain niistä hyvistä? Minusta sellaisen miehen ei pitäisi edes alkaa lapsia tekemään, jos ei ole valmis siihen kaikkeen vastuuseen, mitä se tuo. Sillä elämä voi tuoda tullessaan eteen mitä vain, ja raukkamaista on juosta pakoon tai kääntää selkänsä ja luottaa, että kyllä se toinen hoitelee homman.
Mielestäni ap:n tapauksessa on vielä raukkamaisempaa tuo miehen käytös, koska hän tietää, ettei ap:llä ole mahdollisuutta valita. Silloin pitäisi vähintään seisoa rinnalla. Itse kyllä vakavasti harkitsisin jatkoa tuollaisen miehen kanssa, mutta se murhe tietysti on edessä vasta tästä pahemmasta selvittyä.
Toivon ap:lle voimia matkaan, ja luulen, ettei meistä samaa kokemattomista kukaan voi edes kuvitella, millaista on kantaa sisällään menehtynyttä vauvaa ja synnyttää hänet tietäen, ettei koskaan näe lapsensa katsetta tai näe hänen varttuvan. Hae tukea jostain, monilla oli jo ehdotuksiakin. Yksin tuollainen taakka on liian suuri kantaa...
kuolleenkin lapsen äiti, niin teet sen voimia kaihtamatta ja sillä sipuli. Se on kovaa tää elämä joskus. Näytä sille lapselle voimasi äläkä lakoa. T. yhden kuolleen äiti kans
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja jaksamista teille kaikille muillekin tämän valtavan surun kohdanneille. Onpa teitä monta! :(
Voimia sinulle. Tiedän mitä on olla yksin synnyttämässä kuollutta vauvaa. Minun mieheni ei välittänyt millään tavalla, eri syistä tosin kuin sinulla.
Luota hoitohenkilökuntaan, he tukevat sinua kaikin mahdollisin tavoin - he eivät taatusti jätä sinua yksin.
Toivon todella miehesi olevan tukenasi päästyäsi sairaalasta ja surutyön silloin alkaessa, teillä molemmilla.
Kaikkea hyvää teille jatkossa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
laisinkaan. Se että loukkaantuisit, ei helpottaisi kenenkään oloa eikä tilannetta.
Miehesi ei tahallaan jätä sinua yksin synnyttämään kuollutta lasta, ja uskon että hänestä tuntuu hirvittävältä tunnustaa ettei kestä. Painostaminen vain pahentaisi asiaa.
Järjestä itsellesi tukihenkilö mukaan. Neuvolasta tai synnäriltä osaavat antaa ohjeet miten sellaisen saa hankittua.
Toivon todella että saatte vielä elävän, terveen lapsen.
Esikoinen todettiin kuolleeksi 39+5 ja hän syntyi seuraavana päivänä. Mies kieltäytyi tulemasta synnytykseen vedoten lemmikkiemme hoitoon. No ei sinä mitään, mutta siitä en oikein päässyt ylitse, ettei hän edes halunnut nähdä koko lasta. En olisi uskonut, että 10v naimisissa olleena joudun tilanteeseen, jossa lapsen isä ei halua nähdä lastaan. Sellaistahan tapahtuu vain yhden illan suhteissa! Hän ei halunnut tulla myöskään hautajaisiin. Vieläkin alkaa itkettää, kun radiosta tulee kappale "You leave me when I needed you most." Mitä sitä luvattiinkaan...myötä ja vastoinkäymisissä.
Mutta vauva kannattaa ottaa syliin. Itse en pystynyt ja se kadutti jälkeen päin.
Minäkin suosittelen Käpy ry:tä. Itse sain sieltä korvaamatonta apua, kun mies ei suostunut puhumaan asiasta jälkeen päinkään. Jos paikkakunnallasi on Käpyn vertaistukiryhmä, se on myös hyvä purkautumispaikka. Täällä ryhmä alkoi 2v tapaukseni jälkeen ja kävin siellä yli 2v ajan.
Tapauksestani on 17v ja olemme edelleen mieheni kanssa yhdessä ja meille on syntynyt tuon jälkeen kolme elävää lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta jotenkin ymmärrän miestäsikin. Voimia sinulle. Kysy vielä sitä siskoasi, eikö hän millään pääsisi.
ettei miehesi kykene paikalle, olisi varmasti hänelle itselleenkin pidemmän päälle tärkeä kokemus, ja mukanaolo voisi auttaa asian käsittelyssä.
Ja tietysti sinulle tosi raskas kokemus =(. En oikein muuta osaa sanoa kuin että otan osaa. On sinulla oikeus loukkaantua, kovastikin, mutta ei se tietysti miehen tilannetta muuta :-(.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyhjä olo, tyhjä syli.
Synnytys oli helppo ja lyhyt kaikilla mahdollisilla mömmöillä,tyttäreni maailman kaunein lapsi (tietenkin aina äitin mielestä ;).Melkein kuin elävä ja nukkuva, kun oli vielä lämmin.Itkin,itkin,pidin sylissä,kuvia en ois tajunnut ottaa mutta onneksi kätilö "muistutti".Mulla on NIIN OUTO olo nyt.Ihan kuin oisin eri ihminen.Ei tämmöstä kokemusta kukaan tarttis.Miehen kans ei oo ollu mitään kommunikaatiota,sitä ei tunnu vaivaavan ettei ollu paikalla tai nähny meidän lasta.Mä en enää pelkää kuolemaa.Haluisin mennä perässä.Juon sidukkaa tässä ja suunnittelen eri vaihtoehtoja päättää tämä maallinen taival.Olo on melkein hilpeä ajoittain.olenkohan mä sekoamassa?
Kiitos sinulle joka tarjouduit tuekseni,en ehtinyt lukea viestiäsi enkä ole Treen alueelta joten ei olisi onnistunut muutenkaan.
Tunnen todella myötätuntoa sinua kohtaan. On hyvin ikävää, ettei miehesi tule näin vaikealla hetkellä tueksi. On niin väärin, että sinulla ei ole vara valita ja toinen pakenee tilanteesta.
En ihmettele ollenkaan, jos tunnet itsesi petetyksi ja syvästi loukatuksi.
Lähetän sinulle lämpimiä ajatuksia. Itse en ole vastaavaa kokenut, mutta hyvän ystäväni tukena ja lohduttamassa olen ollut hänen synnytettyään kuolleen, täysiaikaisen pikkuisen tyttöenkelin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Halaus sinulle. Päivä kerrallaan, kyllä elämä voittaa. Kokemuksesi ei ole harvinainen, Helsingissä Niastenklinikalla syntyy kuollut lapsi joka toinen viikko. Se ei tietenkään tee kokemusta helpommaksi.
Netissä on ryhmä, johon voi liittyä. Itseäni tosin karmaisi ryhmän sivulla on lasten hautuumaa.
Hyvää kesää kaikesta huolimatta.
Miehesi toimii täysin väärin. En itse hyväksyisi tuollaista käytöstä. Ei ihme jos masennut ja tunnet mielenterveydenkin heittelevän, kun et ole saanut tarvitsemaani tukea mieheltäsikään.
Älä kuitenkaan missään tapauksessa tee itsellesi mitään. Mieti niitä mahdollisia tulevia lapsiasi, jotka vielä tarvitsevat äitiään. Itsemurha ei ole koskaan ratkaisu. Voimia!
Ei elämä mihinkään voita! Elää vaan täytyy koska muuten kuolee itse. Tätä ei muut lastaan menettäneet ymmärrä mutta en ymmärrä miksi jokkut jaksaa jauhaa paskaa. Lapsi on kuollut, joten kuolema voitti ja vanhempi on koko elämäkseen tämän menettänyt.
Surukin pysyy, se muuttaa muotoaan moneen kertaan muttei kuolema mihinkään mene pois.
Miehelläkin on oikeus tunteisiinsa. Ei kaikki tahdo nähdä kuollutta lastaan. Tukekaa toisianne.
Pakkaa nyt pieni laukullinen tavaroita ja mene siskosi luo yöksi. Puhu hänelle ja pura kiukkuasi miestäsi kohtaan. Miehesi toimi käsittämättömän väärin. Hän ajattelee vain itseään, ei lainkaan sinua. Tosin nyt ei ole tärkeää miettiä miestäsi vaan jätät sen asian siihen, kun sinulla on taas voimia.
Pidä itsestäsi huolta. Olet kokenut kammottavan paljon ikäviä asioita. Olen silti varma, että tulevaisuus on paljon valoisampi. Älä siis jää yksin vaan pyydä ystäviä ja sukua apuun. PUhu paljon, hae myös ammattiapua. En käsitä ystäviäsi, jotka eivät tulleet avuksesi. Voisitko ehkä pyytää nyt apua heiltä?
Olen niin pahoillani! Otan osaa suureen suruusi. Hae apua nyt heti, pääset vaikka osastolle huilaamaan! Älä jää yksin.
Halauksia ja voimia!!!
Hae apua. Voisitko mennä siskosi tai ystäväsi luokse? On tärkeää, että et jää nyt yksin ja olisi hyvä, jos pystyisit kertomaan jollekin myös itsetuhoisista ajatuksista.
Otan osaa suruusi.
olen todella iloinen, että hän oli siellä. Siitä oli minulle valtavasti apua. Ja mieheni mielestä on hyvä, että hän on ollut mukana jokaisen lapsensa synnytyksessä ja saanut pitää jokaista sylissään. Miehesi kyllä varmasti tulee katumaan pois jäämistään. Ei näe lastaan ja jättää sinut yksin noin vaikeassa tilanteessa, miten pelkurimaista!
Ja ihmettelijöille tiedoksi, että kyllä kuolleen vauvan kanssa saatetaan olla raskaana pitkäänkin. Minullakin odoteltiin käynnistyksen kanssa arkipäivälle ja sitten meni päiväkaupalla, että synnytys lähti kunnolla käyntiin. Säännöllisiä supistuksia oli kolme päivää ennen kuin pääsin saliin. Kannoin kuollutta vauvaa kohdussa yhteensä runsaan viikon päivät.