Miksi en millään saa luettua Poikani Kevin-kirjaa? Jotenkin tylsä?

ostin kirjan kun sitä niin kehuttiin ja olen edennyt vasta joitakin kymmeniä sivuja,aina pari suvia kerrallaan,on niiiiiiiin pitkäveteinen kirja..taidan itsekkin oikolukea ja pomata keskiväliin ja siitä loppuun..hohoijaa. ja olen lukuihmisiä! todella pitkäveteinen plaa plaa kirja

Jaa-a, paljon olisi sanottavaa.

Makuasioita on niin paljon. Ehkä ei kuitenkaan kannata kommentoida jotain 'hyväksi' tai 'huonoksi', sehän on vain jokaisen oma mielipide.



Joissain mielipiteissä huokuu se, että lukija on pettynyt, kun kirjassa ei päästä itse asiaa, eli koulusurmaan. Eli kirja on 'pitkäveteinen'. Ja todellakin, ei mässäilyä.



Koulusurma on kirjan ja elokuvan mainoksissa ollut pääpointti, mutta näinhän ei ole. Kirja kertoo enimmäkseen Kevinin äidistä ja tämän elämänvaiheista ennen Keviniä, raskausajasta, synnytyksen jälkeisistä tuntemuksista, hankalan lapsen kasvatuksesta. Vastausta 'miksi'-kysymykseen ei tule, vaan jokainen saa omassa pääkopassaan tehdä johtopäätökset ja tulkinnat.



Oman näkemykseni mukaan jokainen lapsi on syntyessään viaton. Hyvin pian kuitenkin luonne alkaa määräytyä, tähän vaikuttaa geenit, kasvatus, yksilölliset luonteenpiirteet, elinolot, ystävät..Näistä määräytyy millainen aikuinen lapsesta tulee.



Kirjan Kevin on älykäs poika. Hän laittaa äitinsä koetukselle pienestä pitäen, isän hän huomaa lepsuksi, siis toisarvoiseksi ja pikkusisko menee samaan kastiin. Äidillä ja Kevinillä on yhteys, symbioosi, jonka vain he molemmat tietävät. Kevin on äärimmäisen hankala ja ilkeä, tahallaan, kyllä. Sellainen lapsi, jota tekisi mieli ottaa korvista kiinni ja ravistella. Ja näinhän tapahtuukin. Äiti potee huonoa omaatuntoa, koska kaipaa vanhaa elämäänsä, työtä, vapautta, matkustelua. Vain pienen pieninä murusina Kevin raottaa verhoa, äidin hellyyden kaipausta, jopa ihailua.

Kevin haluaa näyttää röyhkeissä teoissaan, että hänellä on munaa tehdä mitä vain.



Kevin on hankala pienestä pitäen, isä ei ota äidin tarkkanäköisiä huomioita tosissaan, Kevin vedättää isää ja saavuttaa näin perheenpään roolin. Kaikki tanssivat Kevinin pillin mukaan, sillä näin on helpompaa, mutta kenelle? Perheelle ehkä, mutta ei Kevinille.



Lasten elämää helpottavia rutiineja, ohjausta ja sääntöjä ei ole ja kuninkaana itseään pitävä Kevin tekee karmaisevat tekonsa harkiten ja huolella suunnitellen.



Onko kohtuullista, että pojan teon kautta äiti menettää kaiken, elämä jatkuu säikkynä erakkona, ilman ihmisarvoa, ystäviä, arvostusta.

Lopussa pilkahtaa Kevinin ja äidin välillä pieni kipinä, onko heillä tulevaisuudessa mahdollisuus jonkinasteiseen keskinäiseen ymmärrykseen?

Ja olen sentään jaksanut lukea Päätalon Iijoki-sarjankin. Luen todella paljon, ja vain ehkä viisi kirjaa olen jättänyt kesken.

Kerronta on mielenkiintoisesta aiheesta huolimatta tylsää. Minua ärsyttää sekin, että lapsi on kuvattu äärimmäisen pahana jo sylivauvasta lähtien "pistävinä mustine silmineen". Katsotaan nyt, pääsenkä ikinä kirjaa loppuun. Harmillisia juonipaljastuksia muuten tässä ketjussa..:(

kuinka voi kertoa mielipiteitä ettei juonesta paljastu jotain? lue se hemmetin kirja!

yhtään rakenteeltaan tai kieleltään haastavampien teosten lukemiseen.

Toisin sanoen: olet liian kirjallisesti sivistymätön (vähän tai yksipuolisesti lukenut), etkä pysty nauttimaan vaativammasta kerronnasta tai kertomuksesta.

Palaa sinne hömppäkirjojen pariin!

Poikani Kevin on muuten aivan loistava kirja. Varsinkin, jos sen lukee ennen kuin elokuva on spoilannut juonen. Ts. arvoitus ratkeaa vasta kirjan lopussa.

Jotkin kirjat ovat hieman vaativampia luettavia kuin Hertta-sarjat ja Seiska ; )

mut sama kokemus! Ainakin alku oli kai tylsä, ei ottanut mua sisään jotenkin.

Jotkin kirjat ovat hieman vaativampia luettavia kuin Hertta-sarjat ja Seiska ; )

Nyt en meinaa päästä puoliväliä pidemmälle.

vaikka niillä olisi rankan, mageen jne maine. Jos sua ei nappaa, niin jätä kesken. Mä en ole lukenut, mutta lähtökohtaisesti ärsytti jo kritiikeissä olleen juonikuvauksen perusteella.



Mua ärsyttää toi yks muija, joka heti vetosi harlekiineihin ja seiskaan, kun jollain ei olekaan sama maku kuin hänellä. Kyllä se on niiin vaikeeta joillekin, kun ihmisillä on eri makuja.

Mut sen myönnän, että kirjan formaattina kirjeiden kirjoittaminen toiselle on jokseenkin vaativa muoto. Se varmaankin vaikuttaa lukukokemukseen etenkin jos ei ole vastaavaa aikaisemmin lukenut. Lopussahan vasta selviää että aviomies on kuollut Kevinin tappamana.

kun tajusin, että se on täysin fiktiota. Jostain syystä ensin luulin, että se perustuu tositapahtumiin. Kuka tahansa voi keksiä kuinka karmean tarinan tahansa. Ei siis koskettanut.

Lopulta tein niin, että "oikoluin" sitä oikein reippaalla otteella ja hypin vaan reippaasti jotain kohtia (jopa sivuja) yli. Vasta ihan lopussa rupeaa oikeasti tapahtumaan. Ja pitää sanoa, että loppu yllätti! En ollut yhtään varautunut, että se päättyy, kuten se nyt sitten päättyy.

Mutta melkein siitä olisi voinut lukea vain ekan ja vikan luvun=)



En pidä tuollaisesta "muistatko rakkaani, kun blabblaablalalalbaaaa" -tyylistä.

Hänellä on todella persoonallinen tyyli käyttää kieltä ja kirjoittaa, ja olen huomannut että siihen voi viedä aikaa päästä sisälle. Minulle on käynyt aina niin että ekat 50 sivua takkuaa ja yhtäkkiä kirjaa ei voikaan laskea käsistään! Ap, luitko alkuperäisteoksen vai käännöksen? Itse luin Poikani Kevin-kirjan alkuperäisenä ja silloin en havainnut tuota ongelmaa, joten en osaa sanoa olisiko suomen käännös sitten jotenkin kehno. Muut hänen kirjansa olen lukenut käännöksinä ja niissä on ollut tuo alkuongelma.



Olen tulkinnut myös niin että Shriver on vain liian älykäs ja täsmällinen kirjoittaja minulle :) että vaatii totuttelua. Minä myös pidän hänen tavataan kuvata ihmissuhteiden kieroutuneisuutta ja monisyisyyttä, sen osaa vain harva kirjailija.



Erityisesti hänen kirjastaan Kaksoisvirhe pidin kovasti, tosi paljon, tuon alkukankeuden jälkeen. Sitä suosittelisin jos tuo Kevin-kirja ei kolahda.



On myös vaan mahdollista että tuo ei sinulle sovi, ei kaikki tykkää kaikesta. Esimerkiksi minusta Sofi Oksanen ei osaa kirjoittaa ja käsittelee todella mielenkiintoisia asioita niin puisevasti ja pitkäveteisesti että kirjojaan ei pysty saamaan loppuun. Silti sama henkilö on palkittu ja maineikas kirjoittaja n 4 miljoonan muun suomalaisen mielestä. Makukysymyksiä siis.





Ai niin, vielä. Voisi luulla aiheen ja varsinkin leffan perusteella että tuo Poikani Kevin-kirja olisi sellaista kauhulla mässäilyä ja jotenkin tositapahtumiin perustuvaa, kuten eräs kirjoittaja tässä ketjussa kaipailikin. Minusta sen teho on muualla - juuri siinä hienovireisessä kuvauksessa. Juuri siinä että kirjailija kieltäytyy laittamasta sormeaan joko siihen että äiti on paha tai siihen että lapsi on paha. Kirjailija vain kertoo, kokoaa tapahtumia vuosien varrelta ja lukijalle jäävät johtopäätökset ja se karmiva tunne. Ehkä tuossa oli minulle tuon Kevin-kirjan teho.

Minulla on kirja kesken, ja se oli helvetin tylsä ekat 90 sivua. Ei siinä auta kapasiteetit tai sivistys, jos kirja alkaa jaarittelulla, sivuilla pompsahtelee tuntemattomien hahmojen nimiä kuin nämä pitäisi jo tietää (mikä rooli jne.) jne. Jos odottaa lukevansa kirjan Kevinistä, ei kamalasti kiinnosta millä kutsuilla hänen äitinsä kävi vuonna seitenviis tai mitä musiikkia hänen nuoruudessaan kuunneltiin. Tajuan kyllä mitä kirjoitustyylillä haettiin takaa, mutta mielestäni asiaan olisi voitu käydä aiemmin ja kymmenien nimien sijaan käyttää vaikka lyhennyksiä, se olisi lisännyt realismin tuntua.

Elokuvaa en ole katsonut ollenkaan, kirja on nyt yli puolessa välissä. Se on kieltämättä mukaansatempaava nyt, kun pääsi vauhtiin, mutta edelleen kaipaisin lisää faktatietoa itse Kevinistä, en niinkään hänen äitinsä näpertelyistä.

Loppuratkaisu kyllä mielenkiintoinen. Kokeile kirjaa pimeyden poika, se on paljon mielenkiintoisempi ja rankempi.

Just sellainen, jota ei malttanut laskea käsistä.

Menee mielestäni samaan kategoriaan kuin Torey Haydenit vai mitä ne nyt olikaan. Ei kiinnosta.

elokuvaa en ole nähnyt ja kirjaa aloitin ja ei musta ollut tylsä. Nyt pitäis vaan ottaa se uudestaan käteen ja lukea loppuun, olin kirjaa aloittaessa supermarjo-tyylisesti urheiluhallin katsomossa ja sitten kirja vaan jäi.

Minusta täysin erilaisia kirjoja