Mielestäni perheen perustaneiden ihmisten elämä on mennyt ankeaan suuntaan

En ole koskaan katunut perheen hankintaa, enkä pidä vanhemmuutta vapauden menettämisenä. Eikä mun elämä ole ankeaa ollut kuin muutaman vuoden "entisessä elämässäni".



Mun nykyisessä elämässä on todella paljon kivaa:

- isompia ja pienempiä lapsia osittain vielä kotona - miten ihana seurata heidän pärjäämistään ja tekemisiään. Lasten ja nuorten oivallukset on niin uskomattomia välillä

- mulla on paras ystävä 24/7 - oma mies. Ei tarvitse soitella kavereille ja todeta ettei niillä ole sinkulle enää aikaa (ts halua, oma elämä on muualla:D) jutella tuntitolkulla jumpista, bilettämisestä tai muusta turhasta.

- em paras ystävä tietää kaiken minusta, osaa lohduttaa oikealla hetkellä, näkee maailman samoin kuin minä - silti mielipide-eroja on kiva pohtia. Näin siis puolin ja toisin

- kun sairastun se paras - kotoa löytyvä ystävä pitää huolta minusta, lapsista ja kodista

- kulut maksamme yhdessä, talon siivoamme yhdessä, huolet puolittuu:) Mites sinkulla??

- vapautta on jos haluan - voin mennä ystävieni kanssa reissuun jos haluan - samoin mieheni. Ei ajankohdista ole pakko tehdä ongelmaa, eikä mun tarvitse lähteä juuri silloin kun mies on työmatkalla.



Sori - en osaa sanoa muuta negatiivista perhe-elämästä kuin sen etten ehdi enää lukemaan kirjoja niin paljoa kuin haluaisin. Nyt ehkä kirjan viikossa... ja hiljaisuus:)



Mutta sinkkuudessa on paljon sellaista mistä en pidä; rakastan sitä että perhe ja ystävät on ympärillä - porukkaa tulee ja menee.



Sivusta seuraan tällaista sinkkua joka tunkee sukulaisten riesaksi joka helkkarin viikonloppu, aktivoi muut tekemään jotain sellaissta mitä hän haluaa.... huh, kamalan noloa kummallekin osapuolelle eikä tää sinkku sitä näe!!



HIrveitä kohtauksia jos ei joku jaksa jutella puhelimessa sinkun kanssa (rasittava, harrastaa golfia mitä muut ei), aina tunkemassa itseään lounaalla samaan pöytään että saa jonkun juttukaverin jne. Me perheelliset mielellään juteltais matkoista, perheistä, lapsista ja elämästä yleensä...



APn viimeinen lause on niin totta - paitsi että elämä on paljon mukavampaa kuin luulin ennen lapsia:D

omalla tavallaan. Ap kai tarkoitti sinkkuutta versus parisuhde/perhe??

ettei minulla olisi tätä perhettä. Meillä on kivaa yhdessä. Mitä isommiksi lapset kasvavat, sen hauskemmaksi on muuttunut. En tosiaan edes halua ajatella, että olisi jäänyt tästä paitsi.

(ei tarvitse vastata) kauanko olette olleet miehesi kanssa yhdessä?

Kun me oltiin mieheni kanssa suorastaan liimautuneita toisiimme ja just harrastettiin yhdessä, matkustettiin kahdestaan ne ekat ehkäpä 5 vuotta suhteestamme. Nytkin meillä on yhteisiä harrastuksia ja viihdytään hyvin yhdessä ja se yhteinen lapsikin on, mutta "suhdesymbioosin" laannuttua aloin kovasti kaivata muitakin sosiaalisia kontakteja, myös esim. just kaverilomia ym. ja en voisi kuvitellakaan, että mieheni "riittäisi" minulle pääasialliseksi sosiaaliseksi ympäristöksi.

Ja minusta ainakin bilettäminen oli ja on hauskaa eikä lainkaan tyhjänpäiväistä, mutta en olisi kyllä jättänyt lapsia tekemättä sen takia, että saisin bilettää rauhassa eläkkeelle saakka (tuskin kukaan, joten lapselliset voisivat jättää tämän argumentin rauhaan).

Teillä on kyllä omituinen näkökanta lapsettomien aikuisten elämään. Yritän nyt kertoa teille, miksi minä en tylsisty lapsettomaan elämääni, joka on oma valinta. Biletys ja baareissa käyminen ei ole kiinnostanut sitten opiskeluvuosien. Sanoisin sen olevan ikä- ja henkilökysymys eikä riippuvan siitä, onko lapsia vai ei. En halua asua kaupungissa, missä on liikaa ihmisiä ja melua. En muista, milloin olen viimeksi ehtinyt istahtamaan sohvalle tai käymään leffassa. :) Telkkaria en omista kun se vie liikaa vapaa-aikaa. En ymmärrä mihin minun pitäisi tylsistyä? Tai miten ehtisin tylsistyä? Käyn töissä, mikä häiritsee vapaa-ajanviettoa ihan riittävästi. Teen asiantuntijatyötä ja työmatkojakin tulee sen verran (6-10 reissua/v), että lomilla ei todellakaan huvita lentokentälle lähteä. Elän mieheni kanssa kahdestaan eikä meillä ole hinkua ottaa kotieläimiä tai hankkia lapsia. Harrastamme yhdessä monipuolisesti liikuntaa, kodin kunnostusta ja pihahommia, sekä riittävästi seksiä. ;)) Lomailemme kotimaassa liikunnallisia lomia. Omaa mökkiä tai venettä ei ole, mutta vuokrataan kun pystytään. Tapaamme ystäviä ja sukulaisia (lapsettomia ja lapsellisia), mutta emme jaksa olla kovin sosiaalisia. Minulle olisi kauhu mennä jonkun toisen pariskunnan tai perheen kanssa lomamatkalle. Eihän se ole mitään lomaa jos ei saa olla rauhassa kahdestaan. Vaikka ollaan kotonakin. :)

mutta kyllä sitä alkoi lapsettomana tylsistyä, kun kaupungin ravintolat oli kierretty useampaan kertaan. Biletys ei enää kiinnostanut, viikonloppumatkailua alkoi maistua puulta, kaikki uutuusleffat oloi nähty. Noin kävi minulle. Nykyään onneksi ei ole noita ongelmia :)

Mä oon oikeasti alkanut miettiä, josko ei hankittais lapsia ollenkaan miehen kanssa. Tai no ei niitä hankita, vaan saadaan jos niin suodaan, mut anyway.

Tosi moni vanha kaveri ja tuttu valittaa jatkuvasti kuinka raskasta ja hirveää se elämä lasten kanssa on. Mä en voi kuulemma edes aavistella minkä kärsimyksen läpi he kulkevat.. Meillä kotona oli suurperhe ja jotenkin mä olen nauttinut siitä arjesta aina, enkä nähnyt sitä negatiivisena. Nyt kun kuuntelee näitä valituksia, tulee fiilis ettei lapsia kannata tehdä.

Ois ihana tavata pitkästä aikaa joku onnellinen perheen äiti, joka ei näkisi elämää lasten kanssa uhrautumisena. Jotenkin se asenne, että kaiken joutuu tekemään ja asioiden ilmaisu negatiivisessa mielessä saa vaan kammoksumaan ajatusta äitiydestä. Ja ne valitukset, kuinka ei riitä rahat enää biletykseen ja baarissa käyntiin kuin pari kertaa kuussa :D

Lapsiperhe-elämä on parasta mitä tiedän, mutta toki siiä elämästä pitää itse tehdä mukavaa! Jos on valittajaluonne, niin ei se mihinkään katoa lasten myötä. Älä seuraa tuollaisia kavereita, vaan mieti teidän lämäntilannetta ja miltä te kuvittelette puolisosi kanssa perhe-elämää. Ei meidän elämä ole pätkääkään ankeaa, vaikka se jonkun valittajaäidin mielestä ehkä on. Tietenkin lapset tuovat mukanaan vastuuta, mutta se ei tarkoita, että elämä menee ankeaki ja tylsäksi. Eikä sitä voi ymmärtää etukäteen ymmärtää, kuinka paljon rakkautta ja iloa lapset antavat. En tarkoita, että elämä sinkkuna/lapsettomana olisi huonompaa, vaan minusta on aika tylsää, jos vapaaehtoisesti lapsettomille jää noin ankea ja vääristynyt kuva perhe-elämästä.

kallista, kiireistä, ahdistavaa, tapporutiineja sisältävää, riitaisaa....miehet pettää, nyxät ja exät pyörii jaloissa, kakaroita on monesta liitosta, vaimo makaa kotona, mies tuo rahat, seksiä on liian vähän tai liikaa, huoh.



Eipä silti, huomasin palstan vasta vuosi sitten ja siihenkin asti täysin tyytyväisenä sinkkuna. Nyt vaan on entistä enemmän sellainen olo, että perhe-elämä on helvettiä.



Ja jos nyt joku tulee kiittelemään kylmäksi ja tunteettomaksi, fine. Ei todellakaan kiinnosta lisääntyminen tai miehen kanssa "pihan laitto", puistattava ajatuskin.

Kun mietin perheen perustaneita ystäviäni ja tuttaviani, niin ajattelen, että heidän elämänsä on mennyt jotenkin tosi ankeaan suuntaan. Ei ole enää vapautta, eikä mitään sellaista kivaa kuin heillä ennen oli. Elämä tuntuu olevan yhtä taistelua ja siivoamista. Oletteko te lapsia hankkineet ajatelleet, että ei se elämä olekaan niin mukavaa kuin mitä luulitte siitä tulevan ennen kuin lapsia hankitte?

Mä olen huomannut että ne joilla lapset on isoja ja jotka ovat itse sinkkuja, niin ne kaipaa kovasti parisuhdetta.

Mulla on ollut aina hyvä elämä! Siihen on mahtunut erilaisia vaiheita. Lasten tekemistä en ole katunut koskaan!

Jos olisin katunut. Niin tuskin olisin tota viimeistä tehnyt, kun vanhinkin oli jo siinä vaiheessa 18-vuotta.

T: kolmen lapsen äiti

meillä käy siivooja kerran viikossa

Ennen lapsia kävi siivooja häiritsemässä vaan kerran vuodessa.

Lapset tuo mukanaan myös vähemmän kivoja asioita, kuten yövalvomisia ja sitä, ettei enää ole toisaan niin vapaa lähtemään ja tulemaan niinkuin aiemmin....mutta, no, itselleni tämä on ollut mieluinen uhraus, lapset ovat pieniä vain kerran ja haluan että heillä on mahdollisimman hyvä alku elämälleen. Toki teen itsellenikin tärkeitä juttuja aina kun ehdin, mutta niin se vain on, että lapset menevät kaiken muun ohi.

"kiva" ei tule välittömästä mielihyvästä tai omien halujen toteuttamisesta. Itse saan mielihyvää myös (huom. MYÖS) siitä, kun nään vaivaa tai teen velvollisuuteni, ja näen hyvät seuraukset. (toki lapsettomilla voi olla sama juttu esim. töissä tai vapaaehtoistyössä, mutta jos nyt puhutaan siitä, miksi lasten hankinta voi olla kivaa ja mielekästä huolimatta siitä kaikesta vaivasta tai jopa vähän sen vaivan vuoksi :)

Lapset tuo mukanaan myös vähemmän kivoja asioita, kuten yövalvomisia ja sitä, ettei enää ole toisaan niin vapaa lähtemään ja tulemaan niinkuin aiemmin....mutta, no, itselleni tämä on ollut mieluinen uhraus, lapset ovat pieniä vain kerran ja haluan että heillä on mahdollisimman hyvä alku elämälleen. Toki teen itsellenikin tärkeitä juttuja aina kun ehdin, mutta niin se vain on, että lapset menevät kaiken muun ohi.