Mielestäni perheen perustaneiden ihmisten elämä on mennyt ankeaan suuntaan

meillä käy siivooja kerran viikossa

Enpä ole moista vielä huomannut. Toki on siivoamista, ruuanlaittoa jne. mutta niin oli ennen lapsiakin. Eikä ole joka päivä pakko siivota. Voi laiskotella jos siltä tuntuu =)



Minusta olen jopa alkanut liikkua enemmän. Ennen sitä vain jäi sohvan pohjalle, nyt lasten kanssa tulee lähdettyä luontopoluille, metsään, rannalle jne.



Eihän tämä arki aina yhtä hymyä ole, mutta en kyllä ottaisi "vanhaa" elämääni takaisin.

mutta kyllä sitä alkoi lapsettomana tylsistyä, kun kaupungin ravintolat oli kierretty useampaan kertaan. Biletys ei enää kiinnostanut, viikonloppumatkailua alkoi maistua puulta, kaikki uutuusleffat oloi nähty. Noin kävi minulle. Nykyään onneksi ei ole noita ongelmia :)

Kun mietin perheen perustaneita ystäviäni ja tuttaviani, niin ajattelen, että heidän elämänsä on mennyt jotenkin tosi ankeaan suuntaan. Ei ole enää vapautta, eikä mitään sellaista kivaa kuin heillä ennen oli. Elämä tuntuu olevan yhtä taistelua ja siivoamista. Oletteko te lapsia hankkineet ajatelleet, että ei se elämä olekaan niin mukavaa kuin mitä luulitte siitä tulevan ennen kuin lapsia hankitte?

Minun sinkkuaikani: istun yksin kotona surkuttelemassa yksinäisyyttäni. Yritän käydä väkisin yksin taidenäyttelyissä, ravintoloissa, matkoilla, mutta se vaan tuntuu pirun tylsältä yksin joten en viitsi sitäkään. Eli istun kotona ja suren kun elämä menee ohi istuessa neljän seinän sisällä ja odottamassa että elämä alkaa. En koskaan siitä "vapaudesta" nauttinut koska minulla ei ole ystäviä enkä toisaalta oppinut nauttimaan asioiden tekemisestä yksin.



Minun avioliitto/lapsiperheaika: Joka päivä on kotona seuraa miehestä ja lapsista. Kotikin on isompi ja siellä riittää kivaa puuhaa ja puutarhassa myös. Tuntuu että elämällä on tarkoitus kun on lapset kasvatettavana. Nautin ihan suunnattomasti kotona olosta, kun siellä ei tarvitse istua yksin. En kaipaa mitään vapauksia, minulla on kotona kaikki mitä kaipaan.

ja tosiaan ne baarit ja kekkerit on jääneet.Ei tule käytyä elokuvissa eikä kahviloissa istumassa. Ei juuri edes katseltua telkkaria. On siivoamista, oksennustauteja, infektioastmaa, allergioita, lastenvaatehankintoja, kakkapyllyjen pesua, kuivaksi opettamista, pissoja sängyssä, ruokaa lattialla, pukluja paidalla.



Että jos sen noin ilmaisee, kuulostaahan se aika karulta. :)



Vastapainoksi on rakkautta, lämpöä, kikatusta, retkiä, hitaita aamuja, kasvamista, oppimista, iloa, puuhastelua, sydämen rauhaa. En vaihtaisi takaisin.

Oletteko te lapsia hankkineet ajatelleet, että ei se elämä olekaan niin mukavaa kuin mitä luulitte siitä tulevan ennen kuin lapsia hankitte?

Toisin sanoen, meidän perhe ei elä mitään kiiltokuvaelämää. Ei ole aina siistiä ja paikat vimpan päälle. Kiirettä pitää, että äitinä saan hanskattua sekä vaativan työn että perhe-elämän ja isohkon omakotitalon pihoineen. Sanotaanko vaikka niin, että iltaisin ei juuri unta tarvitse houkutella, vaan taju on kankaalla saman tien kun pään painaa tyynyyn. Ja nyt on pakko todeta kaksi koliikkivauvaa jo isommiksi kasvattaneena, että se se vasta on luksusta, kun saa jo yönsä rauhassa nukkua!

Elämä ei siis ole helppoa eikä aina niin kauhean kevyttä. Mutta ihanaa se on silti. Ap tätä ei varmaan voi uskoa, mutta kaiken tuon raadannan korvaa ihan täysin ja ylikin se rakkaus, mitä lapsiltani saan. Ei mikään tunne maailmassa vedä vertoja sille, kun oma lapsi ottaa kaulasta kiinni ja muiskauttaa ison pusun. Olemassaolollani on merkitys. Töissä minut olisi helppoa korvata, mutta lasteni elämässä minua ei voi korvata kukaan eikä mikään.

Minkä ikäisenä sinä hankit lapsia?

t:Ap

mutta kyllä sitä alkoi lapsettomana tylsistyä, kun kaupungin ravintolat oli kierretty useampaan kertaan. Biletys ei enää kiinnostanut, viikonloppumatkailua alkoi maistua puulta, kaikki uutuusleffat oloi nähty. Noin kävi minulle. Nykyään onneksi ei ole noita ongelmia :)

Lapset tuo sisältöä elämään, iloineen ja suruineen. Tämä on mukavampaa, mitä olisin ikinä voinut edes kuvitella.

Sitä ennen tuli matkailtua ja asuttua useissa eri maissa. Tuolloin olimme vihdoinkin asettuneet aloillemme. Aikaisemmin ei lapset olisi edes sopineet kuvioihin.

Nykyään on mukavaa, kun tavallinen lapsivapaa ravintola-ilta tuntuu juhlalta :). Samaten jos sa katsottua elokuvan rauhassa alusta loppuun. Iltaisin ei enää jaksa kun pitää mennä nukkumaan ajoissa.

Minkä ikäisenä sinä hankit lapsia?

t:Ap

mutta kyllä sitä alkoi lapsettomana tylsistyä, kun kaupungin ravintolat oli kierretty useampaan kertaan. Biletys ei enää kiinnostanut, viikonloppumatkailua alkoi maistua puulta, kaikki uutuusleffat oloi nähty. Noin kävi minulle. Nykyään onneksi ei ole noita ongelmia :)

se siltä näyttääkin lapsettoman näkökulmasta koska sinulla ei ole omakohtaista kokemusta siitä millaista on kun on lapsia. Minä en vaihtaisi tätä nykyistä elämääni kahden lapsen äitinä ikimaailmassa siihen entiseen menemisen ja juhlinnan täyttämään elämään. Tähän verrattuna se oli tyhjän täyttämistä turhalla (vaikkei se toki siltä silloin tuntunut).

Kun mietin perheen perustaneita ystäviäni ja tuttaviani, niin ajattelen, että heidän elämänsä on mennyt jotenkin tosi ankeaan suuntaan. Ei ole enää vapautta, eikä mitään sellaista kivaa kuin heillä ennen oli. Elämä tuntuu olevan yhtä taistelua ja siivoamista. Oletteko te lapsia hankkineet ajatelleet, että ei se elämä olekaan niin mukavaa kuin mitä luulitte siitä tulevan ennen kuin lapsia hankitte?

Kun välillä on rankkaa, niin sitten osaa arvostaa lukuisia hyviä hetkiä. Elämä on täyteläistä eikä pyöri oman navan ympärillä. Asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa.



En suosittele perhettä ja lapsia kovin itseriittoiselle henkilölle. Sellainen pettyy kun ei saakaan bailata silloin kun haluttaa. Joillekin toisten huomioiminen on vaikeampaa. Silloin on parempi viihtyä itsekseen.

olemme silti lapsilta saaneet. Ihan turhaan haaveilimme, että meillä olisi ollut ihana suurperhe ympärillämme (eri osoitteissa, mutta läheisissä yhteyksissä). Stressasimme itseämme, kun yritimme saada lapsillemme hyvät välit isovanhempiinsa ja muihin sukulaisiin. Näimme vaivaa. Järjestelimme.



Tuokin aika olisi heti kannattanut käyttää toisten lapsiperheellisten kanssa! Tarvitsemme toisiamme. Pikkulapsivaiheessa oli pienemmät huvit, mutta nyt kun lapset kasvavat, on ihanaa tehdä myös irtiottoja arjesta.



Jos meillä olisi ollut toimiva tukiverkosto, niin pienet lapsetkin olisivat viihtyneet joskus harvoin esim mumminsa hoidossa. Lapsettomista sukulaisista löytyi yksi, joka auttoi kerran, kun olimme pahasti sairaina. Siitä mieleenpainuneet muistot ja edelleen isoja kiitoksia! Muut lapsettomat kyllä pyytävät meiltä milloin mitäkin apua esim muuttoautoa (perheautoomme mahtuu, mutta miksi ette viihdy kanssamme muuten?) ja ikääntyvät isovanhemmat tekevät nyt omia avuntilauksiaan (miksi ette olleet lapsillemme läsnä?). Tällaisilla asioilla on enempi väliä, kuin baari-illoilla (jotka eivät nuorenakaan meitä kiinnostaneet). Lapsiperheinä teemme paljon yhdessä.



Meidän elämää on ollut raskaampaa, koska meidät jätettiin yksin. Emme jätä omia lapsiamme samalla tavalla selviytymään yksin kunhan kasvavat. Järjestelläkö taas juhlat lapsettomille ja isovanhemmille, jotka jättävät kyläillessään kaiken sekaisin eli käyttäytyvät pahemmin kuin meidän omatoimisiksi kasvatetut lapset? Noup, yksi sukulainen vain on enää tervetullut meille ja muut ovat lapsiperhetuttuja. Olemme useammin me kuin minä.

Vaipparumbaa, pyllynpesua, yövalvomisia, räkätautia yms. Silti en vaihtaisi mitään pois. Nuorena sinkkuna tuli biletettyä ja koluttua kaikki baarit, festarit ym paikat. Nykyisin mua ei enää edes kiinnosta. Jos haluan omaa aikaa, niin vietän sitä kaverin luona, kirjastossa tai lenkillä, biletys ei enää kiinnosta.



Miehen kanssa ollaan oltu jo 10 vuotta yhdessä. Asutaan omakotitalossa. Nyt meillä on 2v taapero ja toinen syntyy kuukauden päästä. Tää on just sitä elämää, mitä tällä hetkellä haluan. Matkoille ym lähdetään taas sitten, kun lapset ovat hieman isompia.

eläämää on ilman sinappikoneitakin ! : )

Teillä on kyllä omituinen näkökanta lapsettomien aikuisten elämään. Yritän nyt kertoa teille, miksi minä en tylsisty lapsettomaan elämääni, joka on oma valinta. Biletys ja baareissa käyminen ei ole kiinnostanut sitten opiskeluvuosien. Sanoisin sen olevan ikä- ja henkilökysymys eikä riippuvan siitä, onko lapsia vai ei. En halua asua kaupungissa, missä on liikaa ihmisiä ja melua. En muista, milloin olen viimeksi ehtinyt istahtamaan sohvalle tai käymään leffassa. :) Telkkaria en omista kun se vie liikaa vapaa-aikaa. En ymmärrä mihin minun pitäisi tylsistyä? Tai miten ehtisin tylsistyä? Käyn töissä, mikä häiritsee vapaa-ajanviettoa ihan riittävästi. Teen asiantuntijatyötä ja työmatkojakin tulee sen verran (6-10 reissua/v), että lomilla ei todellakaan huvita lentokentälle lähteä. Elän mieheni kanssa kahdestaan eikä meillä ole hinkua ottaa kotieläimiä tai hankkia lapsia. Harrastamme yhdessä monipuolisesti liikuntaa, kodin kunnostusta ja pihahommia, sekä riittävästi seksiä. ;)) Lomailemme kotimaassa liikunnallisia lomia. Omaa mökkiä tai venettä ei ole, mutta vuokrataan kun pystytään. Tapaamme ystäviä ja sukulaisia (lapsettomia ja lapsellisia), mutta emme jaksa olla kovin sosiaalisia. Minulle olisi kauhu mennä jonkun toisen pariskunnan tai perheen kanssa lomamatkalle. Eihän se ole mitään lomaa jos ei saa olla rauhassa kahdestaan. Vaikka ollaan kotonakin. :)

mutta kyllä sitä alkoi lapsettomana tylsistyä, kun kaupungin ravintolat oli kierretty useampaan kertaan. Biletys ei enää kiinnostanut, viikonloppumatkailua alkoi maistua puulta, kaikki uutuusleffat oloi nähty. Noin kävi minulle. Nykyään onneksi ei ole noita ongelmia :)

Olen eronnut, siis välillä lapseton ja välillä lapsellinen. Lapsettoman ajan ainoa sisältö on työ ja pakolliset elintoiminnot. Vapaa-ajalle pitää kehittää jotain sijaistekemistä, ellei jää töihin. Lapsellisella ajalla elän ja nautin. Siivous, ruoanlaitto, työaikojen sovittaminen - kaikki on mukavampaa. Lasten kanssa elämällä on tarkoitus ilman, että sitä tarvitsee miettiä.

aika ei lapsen syntymän jälkeen ole riitänyt mihinkään mutta olin siitä kyllä tietoinen. Omat harrastukset sekä mieheni kanssa olleet yhteiset harrastukset ovat jääneet pois ajan puutteen vuoksi. Lähinnä tuntuu siltä että oman työn lisäksi siivoan vain kotia ja tulokset eivät ole kovin pysyviä. Harrastan sitten kun lapsi on riitävän iso olemaan itsenäisesti ehkä viiden vuoden päästä nyt hän on 5v.

mä voin ihan rehellisesti sanoa, että on elämä mennyt ankeampaan suuntaan perheen perustamisen jälkeen. Kyse on kuitenkin siitä, että nyt lasten ollessa pieniä, olen työelämästä poissa ja rahat sitä myötä erittäin tiukoilla. Sen vuoksi me ei todellakaan matkustella/ käydä ulkona syömässä/ käydä elokuvissa / käydä yhtään missään, koska melkein kaikki nykyään maksaa. Kuitenkin tämä täytyy ajatella niin, että tää on väliaikaista. Kohta mä olen töissä ja lapset isompia ja sitten on taas vapaampi liikkumaan ja rahaakin käytettävissä. Siinä vaiheessa en ikinä vaihtaisi elämääni perheettömän elämäksi. Sitä päivää odotellessa... ;)

Mä oon oikeasti alkanut miettiä, josko ei hankittais lapsia ollenkaan miehen kanssa. Tai no ei niitä hankita, vaan saadaan jos niin suodaan, mut anyway.



Tosi moni vanha kaveri ja tuttu valittaa jatkuvasti kuinka raskasta ja hirveää se elämä lasten kanssa on. Mä en voi kuulemma edes aavistella minkä kärsimyksen läpi he kulkevat.. Meillä kotona oli suurperhe ja jotenkin mä olen nauttinut siitä arjesta aina, enkä nähnyt sitä negatiivisena. Nyt kun kuuntelee näitä valituksia, tulee fiilis ettei lapsia kannata tehdä.



Ois ihana tavata pitkästä aikaa joku onnellinen perheen äiti, joka ei näkisi elämää lasten kanssa uhrautumisena. Jotenkin se asenne, että kaiken joutuu tekemään ja asioiden ilmaisu negatiivisessa mielessä saa vaan kammoksumaan ajatusta äitiydestä. Ja ne valitukset, kuinka ei riitä rahat enää biletykseen ja baarissa käyntiin kuin pari kertaa kuussa :D

vaikkea lapsia olekaan. Biletys ja shoppailu ei ole koskaan kuulunut elämääni, vaan vapaa-aika kuluu muiden harrastusten parissa, kuten matkailu ja moottoripyöräily. Samaten aikaa kuluu ihan vain oman pihan ja talon kunnossapitoon. Tykkään viikonloppuisin nukkua pitkään ja elää hitaasti. Perennapenkit laitan uusiksi kerran kesässä. Olen naimisissa.



Mielestäni elämäni muuttuisi ankeaksi jos päättäisimme hankkia lapsia, koska rakkaista harrastuksista pitäisi luopua. Moottoripyöräilyn yhdistäminen lapsiperhe-elämään ei ole keneltäkään tutulta onnistunut, ja kummasti ne lapsiperheiden matkatkin suuntautuu vaan sinne Kanariansaarille. Itse tykkään reppureissata pitkiä aikoja kerrallaan, ja siitäkin pitäisi luopua jos olisi lapsia. Jokainen lapsia hankkinut kaverini on vanhentunut huomattavasti, jokaisella on hirveät silmäpussit ja kiloja on tullut lisää kun ei ehditä liikkua.



Olen todella tyytyväinen elämääni, enkä haluaisi vaihtaa sitä kakkapyllyn pesemiseksi. Ymmärrän kyllä, että joillain on suuri biologinen tarve lasten hankintaan ja ajatusmaailma on sen mukainen. Ja ei , en ole lastenvihaaja, vaan haluan elää elämäni niin kuin parhaaksi näen. Hoidan aika ajoin kavereiden muksuja, mutta sen enempään en itse halua ryhtyä.