Kenellä muulla leirikoulu särähtää pahasti
korvaan?
Siis sellainen toiminta, että koulun varjolla ja ajalla lähdetään matkalle jonnekin, joko viikonlopuksi tai pidemmäksi ajaksi, kotimaahan tai jopa ulkomaille.
Velvoitetaan opettaja osallistumaan ja kaikki muutkin vanhemmat osallistumaan varainhankintaan jne.
Ehkä olen vanhanaikainen pieru, mutta mun mielestä nää tällaiset voitaisiin hoitaa aivan hyvin kesälomalla ja vaikka sitten näiden aktiivisten äitimammulien vetämänä, eikä sotkettaisi koulua siihen mitenkään.
Väitän, että näiden opetuksellinen anti on yhtä tyhjän kanssa, kyseessä on lomamatka. Leireille voi osallistua muutenkin.
Tero
Kommentit (23)
Itse olen 32-vuotias ja parhaita koulumuistoja on leirikoulut ja luokkaretket. Leirikouluksi piti kai sanoa kaikkia vähän pidempiä reissuja :) Olihan niissä jotain opetuksellistakin mukana, mutta tietysti se pääpaino oli siinä hauskuudessa. Ei noita mikään kesäleiri korvaa, oman luokan kanssa tehtyjä reissuja.
mutta kerätiin rahaa ja käytiin 6:nen luokan keväällä viikkonloppureissu Ruotsissa ja lisäksi bussireissu Suomessa.
Maailma muuttuu...
Itse olen köyhästä perheestä. Ainoat lomamatkat pääsin koulun ja harrastusryhmän kanssa. Pääsin ulkomaillekin monta kertaa. Reissut olivat kuitenkin edullisia ja niihin kerättiin rahaa myyjäisillä yms. Ihminen oppii parhaiten tekemällä ja kokemalla ja muistan reissut parhaiten koko kouluajastani. Luulen, että reissujen ansiosta uskalsin lähteä opiskelemaan ulkomaille ja sain hyvin palkatun, kansainvälisen työn.
kun muut menee leirikouluun. Ei ole pakko osallistua, mutta tarviiko muiltakin viedä se ilo?
Olen yli 40 v ja joskus 80-luvun lopussa menimme viikoksi leirikouluun Kreikkaan. Historiallisia paikkoja tuli nähtyä todella paljon. Monelle eka ulkomaan matka.
Meillä ei lapset (kaksoset) osallistu ensi syksyn leirikouluun ja ei siten olla rahojakaan kerätty piparinmyynnillä. Huvittavaa on vaan se, että nyt meidän on potkaistu mm. opettajan yhteislahjasta veke. Ei tullut lappua/sähköpostia jouluna, eikä nyt keväällä, vaikka kaikki muut (eli osallistujat)saivat yhteiskeräyslapun. No huihai. Saan mä oman lahjan ostettua kaupastakin. Mutta aika lapsellista aikuisilta ihmisiltä. Ja syy miksi eivät leirikouluun lähde on se, että luokalla on kaksi tosi ikävää kiusaajatyyppiä ja eivät halua näiden kanssa matkaan=(
mutta minusta leirikoulun opetuksellinen ja kokemuksellinen anti oli kyllä kiitettävää ainakin minun lapseni leirikoulussa. Näkivät, kokivat, oppivat ja tekivät vaikka mitä.
ja ainakin nämä ovat olleet todella luokan yhteishenkeä parantavia ja myöskin opetuksellisesti hyvin hyödyllisiä retkiä. Kasiluokkalaisille baltian maiden historiaa, käynti miehitysmuseossa hiljentää aina. Metsätaloushistoriaa kutosluokkalaislle kiinnostavalla tavalla, majakkareissu kutosille myös ja saariston historiaa jne. Aina oli joku joka ei osallistunut keräyksiin, myynteihin tai pystynyt maksamaan mutta asia hoidettiin hiljaisesti, otettiin stipendirahastosta, kerättiin kolehti, kerran maksoin yhden lapsen puuttuvan osuuden itse. Vain kerran yksi lapsi ei lähtenyt mukaan, itse sanoi että ei viitsi mutta takana taisi olla jotain muuta.
Jos koulusta jätettäis pois kaikki hömppä, koulun kävis puolta lyhyemmässä ajassa. Siis lomia vois olla enemmän, päivät lyhyempiä, ei kotitehtäviä jne. Muutenkin siellä edetään tuskastuttavan hitaasti ja samoja asioita jankataan vuodesta toiseen.
meillä ope ilmoitti, että hän on halukas leirikouluun, mutta päätös on vanhempien, itse tarjoutui hoitamaan luokan kassaa ja toi esille kohdeideoita ja aiempia kokemuksiaan niistä ja noin arvioita kustannuksista :)
2 tyttöä sai alkoholimyrkytyksen. Mukana oli toki vanhempia "valvomassa", mutta miten lie saanet tytöt sen verran viinaa, että taju meni.
Leirikoulut eivät yhdistä porukkaa vaan päinvastoin, harvalla on todella kivaa (paitsi niillä, joita hakataan kotona) ja suurin osa ei nauti pätkääkään.
Vanha kunnon päivän luokkaretki oli paljon parempi systeemi!
ja ainakin nämä ovat olleet todella luokan yhteishenkeä parantavia ja myöskin opetuksellisesti hyvin hyödyllisiä retkiä. Kasiluokkalaisille baltian maiden historiaa, käynti miehitysmuseossa hiljentää aina. Metsätaloushistoriaa kutosluokkalaislle kiinnostavalla tavalla, majakkareissu kutosille myös ja saariston historiaa jne. Aina oli joku joka ei osallistunut keräyksiin, myynteihin tai pystynyt maksamaan mutta asia hoidettiin hiljaisesti, otettiin stipendirahastosta, kerättiin kolehti, kerran maksoin yhden lapsen puuttuvan osuuden itse. Vain kerran yksi lapsi ei lähtenyt mukaan, itse sanoi että ei viitsi mutta takana taisi olla jotain muuta.
ja ainakin nämä ovat olleet todella luokan yhteishenkeä parantavia ja myöskin opetuksellisesti hyvin hyödyllisiä retkiä. Kasiluokkalaisille baltian maiden historiaa, käynti miehitysmuseossa hiljentää aina. Metsätaloushistoriaa kutosluokkalaislle kiinnostavalla tavalla, majakkareissu kutosille myös ja saariston historiaa jne. Aina oli joku joka ei osallistunut keräyksiin, myynteihin tai pystynyt maksamaan mutta asia hoidettiin hiljaisesti, otettiin stipendirahastosta, kerättiin kolehti, kerran maksoin yhden lapsen puuttuvan osuuden itse. Vain kerran yksi lapsi ei lähtenyt mukaan, itse sanoi että ei viitsi mutta takana taisi olla jotain muuta.
lahjoituksen omasta stipendirahastostaan.
korvaan? Siis sellainen toiminta, että koulun varjolla ja ajalla lähdetään matkalle jonnekin, joko viikonlopuksi tai pidemmäksi ajaksi, kotimaahan tai jopa ulkomaille. Velvoitetaan opettaja osallistumaan ja kaikki muutkin vanhemmat osallistumaan varainhankintaan jne. Ehkä olen vanhanaikainen pieru, mutta mun mielestä nää tällaiset voitaisiin hoitaa aivan hyvin kesälomalla ja vaikka sitten näiden aktiivisten äitimammulien vetämänä, eikä sotkettaisi koulua siihen mitenkään. Väitän, että näiden opetuksellinen anti on yhtä tyhjän kanssa, kyseessä on lomamatka. Leireille voi osallistua muutenkin. Tero
Sinulla on jäänyt muutamia pinttymiä nuppeliin ilmeisesti? Kuka on sanonut, että koulu on vain ja ainoastaan persuus koulun penkkiin liimattuna istumista. Asioita ja toimintamalleja kehitetään. Koulun valtasuhteetkaan eivät ole enää niin autoritääriset kuin ennen. Kodin ja koulun välistä yhteistyötä on kehitetty.
Miksei koulussa voisi olla pidempiä retkiä? Ajatella, sinunkin lapsi pääse ammattilaisten ja vieläpä tuttujen sellaisten valvomalle ja suunnittelemalle retkelle.
Monille reissu voi todellakin olla jotain ainutlaatuista lapsuudessaan. Vaikka me perheenä reissataankin paljon, niin lapset kyllä tulevat leirikouluista aina silmät loistaen ja puhua pälpättävät kokemastaan niin innoissaan. Sitä on kiva katsoa ja kuunnella.
Vanhemmat voi "onneksi" valita, että osallistuuko lapsensa vai ei.
Joo.No saa toki valita, mutta ei sitä suopeasti katsella. En voi käsittää, että monena vuonna missataan oikeat luokkaretket sen takia, että ollaan sitten 4 päivää jossain hornantuutissa.
Tietääkö muuten kukaan, että mistä tämä leirikouluhomma on saanut alkunsa ja kenen ideasta? Noin 10 vuotta sitten ei näitä ollut.
Kyllä leirikouluja on ollut ennenkin ainakin isoissa kaupungeissa mutta yl. vasta yläkoulussa tai lukiossa.
Itse pääsin 1. krt leirikouluun 80-luvulla vasta lukiossa...olimme viikon ylläksellä laskettelemassa ja kivaa oli :)
Ala ja yläkoulussa oli vain päivän luokkaretkiä.
Joo.No saa toki valita, mutta ei sitä suopeasti katsella. En voi käsittää, että monena vuonna missataan oikeat luokkaretket sen takia, että ollaan sitten 4 päivää jossain hornantuutissa. Tietääkö muuten kukaan, että mistä tämä leirikouluhomma on saanut alkunsa ja kenen ideasta? Noin 10 vuotta sitten ei näitä ollut.
kun muut menee leirikouluun. Ei ole pakko osallistua, mutta tarviiko muiltakin viedä se ilo?
Turvatonta matkustamista ja epätasapuolisuus varainkeruuussa, sekä se että kohdetta ei voi valita itse, ovat syinä että tökkii koko leirikouluajatus.