Päiväkoti asiaa.
Lapsi on käynyt päiväkodissa noin 12 päivää kuussa. Hän on käynyt vain niinä päivinä jolloin molemmat vanhemmat ovat olleet töissä. Kun kumpi jompi vanhemmista on ollut arkivapaalla, lapsi on ollut siis kotona. Ensi syksynä alkaa päiväkodin ohella eskari. Voimmeko jatkaa näin vai onko eskariin mentävä 5 pvää viikossa. Onko muilla ollut samanlaista tilanne, miten olette ratkaisseet? Eskariin vienti edellyttäsi toisen auton hankintaa, ja vapaalla olevalle vanhemmalle muutenkin aikataulu vaikeuksia.
Kommentit (13)
Sinnehän ei tarvitse mennä ollenkaan jos ei halua. On jokaisen perheen oma päätös mikä on hyväksi heidän lapselleen ja perheelleen.
Siellä edetään jo kuten koulussa, tosin paljon pehmeämmin.
eli voitte pitää aivan kuten haluatte.
Tosin voi olla ehkä lapselle kurjaa, jos on paljon pois ja muut tekevät tehtäviä, joista lapsi jää paitsi. Riippuu tietysti paljon lapsesta ja lapsen taidoista, kuinka hyvin poissaolot toimisi. Jos lapsi osaa numerot ja kirjaimet yms., niin ehkei menetys olisi kovin isokaan.
Mä olin kotona keskimmäisen eskariaikana ja pääsääntöisesti lapsi kävi joka päivä eskarissa. Toki joitain ylimääräisiä vapaita oli, mutta esikoinen oli silloin ekalla ja siksi keskimmäinenkin halusi yleensä mennä eskariin.
Siellä edetään jo kuten koulussa, tosin paljon pehmeämmin.
Meidän kaikilla kolmella eskari on ollut ihan tavallista päiväkotiolemista, erona se että on ollut eskaritehtävävihko josta on silloin tällöin tehty tehtäviä...
voithan pyytää, että antavat ne tehtävät kotiin tekemisiksi:) kun meillä ne ainakin oli sellaisia monisteita, joissa harjoiteltiin kirjaimia ja väritettiin alueita jne. eli ei mun mielestä oo sen toisen auton hankkimisen arvoista:) kivaahan se lapsella on mutta voi harjoitella kotonakin:)
Miten eskarilaisen päiväkotipäivä eroaa aiemmasta päiväkoti olemisesta? Siis onko lapsi eskarilainen vai päiväkotilainen. Muuttuuko päiväohjelma radikaalisti?
sillä jotkut lapset käy ainoastaan sen eskarin (eli aamupäivän ovat pk:ssa). Sitten se normaalia pkarkea loppupäivä.
se täällä pyörivä yhdyssanaketju :)
miten asia kannnattaa järjestää ja kerrot, että et haluaisi ihan 5 pv/vko tuoda. Meillä ei eronnut paljoakaan tavallisesta päiävkotielämästä eli pari päivää tekivät tehtäviä
mutta silti pidin tytölläni koko eskarivuoden joka viikko vähintään sen yhden vapaapäivä (joskus kaksikin), sillä itse olin vauvan kanssa kotona. :)
Kysyin tätä asiaa ihan eskariopelta, joka ihan suositteli, että jos vain mahdollista pitää vapaapäiviä, niin kannattaa, sillä koulussa se ei enää olekaan mahdollista.
Pidin sitten vapaapäiviä sellaisina päivinä, milloin ei ollut mitään ns. tärkeää. Eli esim. maanantaisin kun jaettiin viikon läksyt, tyttö oli eskarissa, ja keskiviikkoisin kun oli läksyjen tarkoitus, oli myös eskaripäivä. Tyttö itse piti näitä tärkeinä, halusi siis olla niinä päivinä kun oli läksy-juttuja. :)
Mukavia vastauksia sain. Ja hyviä näkökantoja, taidan tosiaan pitää niitä vapaapäiviä jos se kerta on mahdollista. Niin, ja joku käski lukemaan täällä pyörivän yhdysanaketjun, sitä en nyt jaksa lueskella, on muutakin tekemistä... Itse kysymykseeni sain jo kuitenkin vastauksia :)ap
Joissain se ei poikkea juuri mitenkään normaalista päiväkodin toiminnasta. Yleensä kuitenkin se eskariaika, eli 4 tuntia päivästä (esim. joka päivä 9-13) on esiopetussuunnitelman mukaista toimintaa. Vaihtelevasti siihen kuuluu matikkaa, äidinkieltä, liikuntaa, kynätehäviä jne. Toki normaalit ulkoilu ja ruokailu sisältyy tähän aikaan. Ainakin omien lasten kohdalla sekä omassa työpaikassani eskariaika eroaa aika paljonkin aikaisemmasta päiväkotiarjesta. Meillä on lapsi käynyt pk:ssa sen eskariajan niinäkin päivinä jolloin ei ole muuta joitoa tarvinnut. Toki aina välillä pitänyt joitain vapaapäiviä, mutta pääsääntöisesti näin. Loppujen lopuksi on kuitenkin ihan teidän päätettävissänne miten haluatte tehdä.
ja on hienoa jos lapsi voi viettää vielä yhden vuoden leppoisasti ennen koulun alkus. Eli voi hyvin käydä vain niinä päivinä kun molemmat vanhemmat töissä ja vaikka lisäksi silloin, jos on tiedossa joku kiva retki tms.