Lue keskustelun säännöt.
Mies jätti mut mun lapseni takia.
19.05.2012 |
Mies jätti mut mun edellisen suhteen lapsen takia. Alkuun miehellä ja lapsellani (2v) meni ihan mainiosti. Pikkuhiljaa pojan uhma alkoi syömään miehen hermoja ja nyt hän ilmoitti ettei jaksa enään poikaani. Eikä hänen kuulemma tarvitsekkaan jaksaa. Poikani on vaikea mutta voiko todella reilu 2v.n mielennäyttäminen, uhmaaminen ym olla syy jättää ihminen jota rakastaa? Kaiken lisäksi on yhteinen lapsi tulossa.
Pojan käytös on jopa minusta kamalaa ja rasittavaa mutta eihän tuo ikuisesti kestä ja minusta se ei vain voi olla syy pakata tavaroita ja häipyä.
Kommentit (63)
Et mitenkään. Jatkossa kannattaa miettiä ehkäisyn vaihtoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja todella sinua rakastaa, hän ottaa ilomielin vastaan myös ne sinulle tärkeimmät,eli lapset. ette tule erikseen vaan lapset ovat aina osa sinua. on paska mies jos ei tätä tajua. toisaalta,säikähtikö hän tätä lapsiperhearkea? voisitteko vielä jutella? typerä syyllistää lasta omasta käytöksestä, hän voi kyllä etsiä keinot jaksaa arjessa ja kasvattaa poikaa myös (jos pojalla ei jo ole isä kuvioissa)
Mies ei selvästi ole itse tarpeeksi kypsä aikuinen..todella ikävää sinulle ja lapsillesi. Jälkiviisaana voisi miettiä olisiko pitänyt edetä vähän hitaammin..mutta tärkeintä varmaan yrittää keskustella asiasta ja yrittää saada mies ymmärtämään..toivottavasti kukaan täällä ei nyt käy sinua urakalla lyttäämään. Tarvitset ystävien ja läheistesi tukea nyt monella tapaa!
En käsitä, miksi sitten piti tehdä se yhteinen lapsi, kun suhde on ollut noin heppoisella pohjalla. Juu, ja ehkäisy tietty petti, ehkä jopa tuplaehkäisy. Niin, tai mies vakuutti, että haluaa juuri sen oman rakkaudenpiltin.
Veikkaampa että miehellä ei ole lapsia eikä kokemusta siitä millainen uhmis on. Älä nyt ainakaan ole lapsellesi katkera miehen lähdöstä..syy ei ole lapsessa vaan miehessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse elätin. Typerää oli edetä nopeasti tiedän. Mutta minulle kävi molempien lapsien kohdalla niin että laihduin paljon ennen raskaaksi tuloa ja pilleri petti. Kumpaakaan, en nykyistä lasta enkä tulevaa kadu.
En voi ymmärtää miehen ratkaisua. Meillä oli yhteinen aika neuvolapsykologille joka koski jaksamistamme poikani kanssa. Neuvolassa siis jo huomattu erittäin haastavaksi lapseksi. Kävin psykologilla yksin kun mies ei sinne halunnut. Ehkä olisimme saaneet yhdessä vinkkejä arjen jaksamiseen jos mies olisi tullut mukaan ? Ehkä hän ei sitten todella halunnut asian korjaantuvan ? Tottahan se on ettei hänen kuulu lapseni kanssa jaksaa ellei hän halua. En vain ymmärrä että miksei rakkaus riitä selvittämään näitä asioita.
Tuntuu ettei minulla ole enään mitään. Että elämäni hajosi tyystin
lapsesi on 2 v, eli kuinka kauan olette uuden miehen kanssa olleet yhdessä ? Ja nyt jo odotat uutta lasta.
Ellet ole 40 v, menettelysi on varsinkin lyhytkantoinen.
Ekaks katsotaan miten homma sujuu ja sitten vasta lisäännytään.
Itse vilkkaan pojan äitinä voin sanoa äidinrakkaus auttaa hyvin paljon tässä yhtälössä, joten ymmärrän helposti kumppaniasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies taisi luulla, että pamahdit paksuksi tahallasi.
toisesta lapsesta! Elämä ei aina mene kuin elokuvissa. Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu ettei minulla ole enään mitään.
onhan sinulla kohta 2 lasta kahdelle eri miehelle. Onnea!
tiedän että se voi olla rasittavaa. Tosin lapsen kautta voi tajuta, että ette olisi muutenkaan sopineet yhteen. Olitte liian erilaisia ja lapsi näki sen. Minun kävi juuri noin erään miehen kanssa.
Tosirakkaudessa lapsen käytös ei ole este. Nykyisen mieheni kehitysvammainen lapsi edellisestä liitosta ei ollut este suhteellemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja lapset nuorella ikäerolla eri isistä ei ollut suunnitelmani. Kumpikaan lapsi kun ei ollut suunniteltu. En olisi tehnyt aborttia vaikka en olisi seurustellut miehen kanssa tullessani raskaaksi. Lapset eivät ole minulle ongelma. Miehenikin oli yli riemuissaan kun plussasin. Itse olin hieman hämilläni ja paniikissa jopa vaikka heti tiesin että lapsen pidän. Mies lupasi aina olla tukenani ja että meistä tulee onnellinen perhe. Minä uskoin.
Lähinnä nyt halusin purkaa itseäni johonkin ja saada näkökantoja tuohon että voiko tosiaan lapsen käytös olla syy eroon? En vielläkään voi uskoa tätä todeksi.
ap jälleen
Sua koskaan rakastanukkaa jos tuollain tekee eikä hyväksy sun lasta. Hyvä ku tajus lähtee. Harmi vaan tulevan lapsen kannalta. Seuraava isäpuoli voi olla yhtä tyhmä joten käytä kumia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun lukee teidän tekstejänne tulee olo että olen todella tyhmä. Edelleen en lapsia kadu yhtään. Minua kaduttaa että olen tuhlannut tunteitani tähän ihmiseen joka jättää minut näin helposti. Edelleen minusta tuntuu erittäin pahalle. Rakastan tätä miestä. mutta tekstinne on saanut ymmärtämään ettei tämä itsensä syyttely auta. Ei ole minun vikani eikä poikani vika (tietenkään) jos mies ei meidän kanssa halua olla. Kohta olemme sitten kolmehenkinen perhe. Minä ja lapset. Kiitos kaikille ystävällisistä kommenteista. Ja nuo "käytä kumia" jutut voitte säästää :) Minä en lapsiani kadu vaikka olisivat eri isästä.
Kaikkien elämä ei voi mennä suoraviivaisesti. Itse olen ollut aviossa ensirakkauteni kanssa 22 v ja jatkuu, mutta ymmärrän ettei kaikkia voi onnistaa - eikä sen tartte olla omaa syytä.
Haukkujien tulisi ensin miettiä, onko se omakaan elämä kantanut särmättömästi joka käänteessä, ennen kuin tarjota pahaa mieltä ja niukkuutta kurjuuteen sen sijaan että jonkun tukevan sanan sanoisivat. Ketä se parjaamisenne auttaa? Tekeekö se jonkin tekemättömäksi? Pönkitätte vain omaa ylemmyydentunnettanne toisen kustannuksella.
Sinun tulee nyt toipua. Hae apua 2-v lapsellesi ja keskity hänen tulevaisuuteensa. Ehkä mies joskus tulee takaisin oman lapsensa vuoksi ja osoittautuu isommaksi sieluksi, ehkä ei - mutta nyt sinulla on kaksi joille antaa rakkautta ja joilta saada sitä varauksetta takaisin.
Omista lapsistani nuorimmalla on ADHD, joten ymmärrän ettei välttämättä millään syyllistämisellä saa asiaintilaa muuttumaan, ennenkuin diagnooseja alkaa tulla. Voihan olla että tämä on vain normaalia uhmaa. Siinä tapauksessa anna lapsellesi kunnolliset rajat ja pysy tiukkana, jotta kasvatus alkaa kantaa hedelmää.
Mikäli mikään ei auta, niin muista että tässä menee vain jokunen vuosi elämästäsi ja sitten alkaa helpottaa. Synkimmät hetket ovat ehkä vielä edessä toisen lapsen syntymän jälkeen, mutta muista, että yön pimeimpien tuntien jälkeen tulee aamu ja uudet mahdollisuudet.
Muistan miten omat lapseni olivat pieniä. Ihmettelin silloin, kuinka selviän heidän kanssaan sekoamatta. Elämä oli yhtä sotkua ja mistään neuvolan ohjeesta ei vaikuttanut olevan ADHD-lapseni tai minun itseni avuksi. Nyt vanhin on jo armeijan käynyt, nuorimman tilanne on vakaa ja seesteinen - ja minulla, nuorena lapset hankkineena, on vielä paljon elämää edessä. Voimia sinulle!
Lapselle ei tosiaan mitään diagnoosia ole saatu. Hän on vaikea todella. Välillä mietin etten jaksa hänen kanssaan. Mutta rakas hän on ja hän on mikä on.
Lapsi kyselee miehen perään ja selvästi rakastaa miestä. Sanoinkin miehelle alkujaan että lapseni on todella tempperamenttinen. Oli siis tai tuo alko 9kk ikäisenä tuo oman tahdon voimaks näyttäminen ja pahenee vain. *Varoitin miestä ja hän vakuutteli että he tulevat pärjäämään loistavasti. Niin se alkuun olikin. Sanoin myös että jos meidän elämään tulee ei saa vain häipyä noin kun lapsi on kiintynyt ja tottunut. Silti mies teki nyt senkin.
Olen nyt syytellyt itseäni. Olisinko voinut tehdä jotain toisin ja on minun syyni että poikaani ei mies kestänyt.
Haluan nyt lopettaa tämän itseni syyllistämisen. Eihän se minun syyni ole jos lapseni on voimakasluonteinen ja itsepäinen. Diagnoosinkin saa vasta vanhempana joten näillä mennään. Mies ei vaan rakastanut tarpeeksi.
Nyt minua pelottaa vaan tuleva synnytys. Ensimmäinen synnytykseni oli kamala jossa kaikki meni vikaan ja mies oikeastaan ainoa ihminen jonka pystyisin päästämään mukaani sinne tuekseni. Ja nyt olen tilanteessa ettei minulla ole sinne tukea ja luulen etten yksin halua mennä.
Pelottavaa tajuta että mies oli ainoa ketä minulla oikeastaan oli. Tuki ja turva. Yksikään ystäväni ei ole NIIIN läheinen, edes äitini ei ole minulle niin läheinen.
Mies oli parasystäväni, tukeni, turvani ja siksi satuttaakin niin paljon. Mutta koska me emme hänelle kelpaa minun on hyväksyttävä tilanne.
ap
Munkin miehellä on 2 lasta, joista toinen on _erittäin_ rasittava ja haastava. Olen oikeasti aina pinna niin kireällä, kun tapaamisviikonloppu on ohi. Kyseinen lapsi ei ole hetkeäkään rauhassa normaalisti, vaan touhu on jatkuvaa kiljumista, huutamalla puhumista, käskytystä, pikkusisaren kiusaamista ja tahallista pahantekoa. Kyse ei todellakaan ole uhmaikäisestä. Toinen lapsi on ihan normaali tapaus.
En kyllä silti edes harkitse mieheni jättämistä hänen lapsensa takia, sitä paitsi lapset ovat jo oppineet tuntemaan minut ja olisi väärin heitäkin kohtaan lähteä tuosta noin vaan. Olen antanut itselleni luvan olla pitämättä tuosta toisesta lapsesta, niin ikävää kuin se onkin, mutta ei mahda mitään. Ehkä ajan kanssa kun lapsi vähän kasvaa ja järkevöityy, mutta tällä hetkellä hänen kanssaan on hyvin vaikeaa ja tätä mieltä on miehenikin.
Mutta toisaalta jos miehelle on yksinkertaisesti tullut oma jaksaminen vastaan. Hänellä ei periaatteessa ole mitään velvollisuutta edellisen liiton lapseen. Eikö ole hyvä, että lähti, mikäli ei yksinkertaisesti jaksa? Toiset rupeavat kostamaan lapsille, mutta mies osasi luovuttaa suosiolla.
Halusiko mies omaa lasta? Tietääkö hän vielä?
Synnytykseen voi ottaa vapaaehtoisen doulan. Monesti parempi vaihtoehto kuin mies.
Voimia!
jos hankit kolmannen miehen, älä sikiä sen kans.