Tämänpäiväinen mielipidekirjoitus vapaaehtoisesta lapsettomuudesta,

mutta kun luin kirjoituksesi, aloin muistella, että näinhän se on.

Ja huvittavinta on, että heidän pitäisi saada koirat ravintolaan ja he puhuvat koiristaan työpaikalla koko ajan ja pukukopin seinällä on koirien kuvia ja ollaan saikulla kun koiralla on joku sairaus.

Ja sitten valitetaan koko ajan, että lapset on sellaisia ja tällaisia ja naiset taantuu kun saa lapsia, ne ei puhu muusta kuin lapsista jne...

kaikki lapsettomat lähes nelikymppiset pariskunnat omistavat koiran jota paapovat sitten lapsenaan. Eräällä pariskunnalla on koiralle oma huonekin, jossa on koiramaiset tapetit ja koiralla oikea sänkykin ja leluhylly, onko muilla tällaisia kokemuksia että lapsettomuus korvataan sitten lemmikillä? Ja huom. tiedän että kyseessä ovat ihan vapaaehtoisesti lapsettomat, koska toitottavat aina sitä kuinka lapset ovat niin hankalia ja aikaavieviä ym.

ei mitenkään ole yhteydessä lapsivihaan. Ystäväni sanoi että hän miehensä kanssa on päätynyt lapsettomaksi juuri siksi etteivät he omasta mielestään pysty täyttämään vanhemmuuden kriteereitä. Heistä lapsi ansaitsee parempaa elämää mitä he pystyisivät tarjoamaan.

Jokaisella valinnat johtuvat vähän eri syistä. Ei pitäisi myöskään yleistää kaikkia lapsettomia lapsivihaajiksi.

Muutama vapaaehtoisesti lapsettomaksi itseään kutsuva kaverini katkaisi välit muhun, kun tulin raskaaksi. Valittivat kuinka olen muuttunut ym. paskaa. En ollut koskaan sanonut etten halua lapsia, he vain olettivat niin, koska ikää alkoi mullakin olla jo riittävästi. Todellisuudessa odotin/etsin sopivaa miestä ja kun sellainen löytyi, tulin hetimiten paksuksi.



Minusta fanaattiset ihmiset ovat kammottavia.

Mua ärsyttää aivan suunnattomasti ainainen vertaus etelä-Eurooppaan, jossa lapsia muka rakastetaan aina ja joka paikassa. Onhan se totta että siellä vieraisiinkin lapsiin suhtaudutaan eri tavalla kuin Suomessa, mutta siellä myös vanhemmat osaavat pitää kuria lapsilleen. Ei puhettakaan että 2-vuotias saisi juosta ravintolassa, siitä seuraa tukistus tai läpsäisy.



Vanhemmat saavat itse syyttää itseään siitä, ettei lapsia suvaita Suomessa. Kannattaisi opettaa lapset käyttäytymään tai sitten lapsen ollessa pieni, lähteä pois sellaisesta paikasta, jossa lapsen kiljunta tai juokseminen ei ole sopivaa. Vastasyntynyt on tietysti eri asia, mutta senkin kanssa voi poistua paikalta jos ei lapsi rauhoitu.



Minua ei lähtökohtaisesti ollenkaan ärsytä lapset, mutta huutava lapsi häiritsee aivan yhtä paljon minun ravintolaillallistani kuin vaikkapa liian humalainen aikuinenkin. Jos häiriköivä aikuinen heitetään ulos ravintolasta niin miksei sitten häiriköivää lasta. Tai oikeammin, miksei se lapsen vanhempi tajua lähteä pois lapsen kanssa hetkeksi ja palata kun lapsi on rauhoittunut.



Jos kerrankin pääsee rauhassa jonnekin ilman omia lapsia niin todella toivoisi saavansa olla rauhassa.



Toinen mikä ärsyttää on se, että aina sanotaan että lapsettomat on itsekkäitä minäminä-ihmisiä, mutta aivan tavallahan ne huutavan lapsensa kanssa häiriköivät ovat itsekkäitä. Eivät ollenkaan ajattele muiden hyvinvointia, vaan tärkeintä on että se oma mussukka saa toteuttaa itseään.

te nyt ymmärrätte, että tuo yksittäinen teksti (olkoon vain jonkun velayhdistyksen laatima) ei vastaa jokaikisen suomalaisen velan mielipidettä. Itse asiassa jos vähän tutkisitte asiaa niin huomaisitte tekin, että tuo yhdistys on aika aggressiivinen ja kaikinpuolin negatiivinen. Siinä on jo useampi syy miksi moni vela ei siihen halua liittyä.



Itse olen vela, mutta en koskaan liittyisi tuohon yhdistykseen enkä allekirjoittaisi noin kärkkäinä esitettyjä mielipiteitä. Täten toivonkin, että esimerkiksi omat tuttavani eivät nyt tällaisen kirjoituksen jälkeen leimaisi minua miksikään vihaajaksi, koska ääripäiden välillä on paljon muutakin ainesta.



Kyseisen Hesarin mielipiteen kirjoittajalle esittäisin kysymyksen: onko tuo se väylä jota pitkin todella haluatte teidän (vai meidän?) velojen asiaa ajaa? Luuletko oikeasti, että kaikki velat ovat samaa mieltä ja siten voit yhdistyksenne nimissä kirjoittaa tuollaisia asioita tuolla tyylillä ja pilata meiltä muilta veloilta mahdollisuuden olla edes vähäsen normaali omissa ympyröissämme?

onhan se totta että lapsiperhe-elämä syö työssä käytettävää energiaa. Lapsettoman on helppo sanoa ettei väsytä yhtään, koska saa nukkua rauhassa eikä saa lapsilta yrjötautitartuntaa.

On niitäkin vanhempia, jotka ratsastavat perhe-elämän tekosyillä ja luistavat töistä. Mitään ei kuitenkaan voi yleistää.

Ei se sinkkuna elelevä välttämättä käytä todellakaan sitä energiaansa työntekoon, vaan kenties bailaa monta kertaa viikossa ja on seuraavana päivänä töissä silmät ristissä.

Meillä töissä noita on ainakin vaikka kuinka monta.

Samoin sairaspoissaoloista: kyllä meidän työpaikalla on aivan selkeästi enemmistönä saikkutilastoissa just lapsettomat. Okei, parilla on esim. selkä mennyt soseeksi, ja minkäs sille tekee. Mutta edes missään flunssatilastoissa eivät lapselliset johda.

Se vaan menee niin, että on "ymmärrettävää", että lapseton on poissa, mutta kun lapsellinen on poissa, heti alkaa se huokailu, että voi että ja kun on ne lapset ja diipa daapa.

Ja kyllä mä tunnen ikävä kyllä myös niitä, jotka ratsastaa perhe-elämällään jotta saavat helpotusta ja ovat herkästi poissa. Mutta eivät nämä samat ihmiset aiemminkaan mitään työmyyriä olleet, vaan ihan samanlaisia luumuilijoita.

Sen verran kuitenkin sanon, että monet lapsettomat (syystä tai toisesta lapsettomat) joutuvat kokemaan aika ikävää kohtelua sen vuoksi. On ihan yleistä, että tiukataan lisääntymissuunnitelmia, patistetaan hankkimaan lapsia ja joka ikisessä käänteessä, vaikkapa EU:n talouspolitiikasta keskustellessa, vedotaan siihen että "ethän sinä tiedä MITÄÄN kun sulla ei ole lapsia".



Moni lapseton on siis valmiiksi puolustuskannalla, koska se lapsen hankkiminen on se yleinen normi, josta poikkeaminen on outoa. Ja sanotte mitä sanotte, varsinkiin naiseen joka ei halua lasta, suhtaudutaan todella kummaksuen.

Mä olen siellä lapsuuteni ja nuoruuteni asunut ja en ole kyllä samaa mieltä että välttämättä ne lapset aina erityisen hiljaisia ja hyväkäytöksisiä on (ainakaan alle kouluikäisinä). Oma käsitykseni on että niiden mölyäminen ei vaan kuulu koska esim. ravintolassa aikuisetkin mölyää (eli puhuu lujaa, känniörvellystä ei juuri näe) sen verran kovaa ettei siinä mitkään alle kouluikäisten pikku kiljahdukset kiinnitä mitään huomiota. Kun joku setäihminen alkaa kiistellä toisen kanssa ruokapöydässä kunnallispolitiikasta niin ei siinä kiihtyneessä keskustelussa juuri lasten touhuja huomaa - ja kun samantapaisia äänekkäitä keskusteluja on vähän joka pöydässä :D

te nyt ymmärrätte, että tuo yksittäinen teksti (olkoon vain jonkun velayhdistyksen laatima) ei vastaa jokaikisen suomalaisen velan mielipidettä. Itse asiassa jos vähän tutkisitte asiaa niin huomaisitte tekin, että tuo yhdistys on aika aggressiivinen ja kaikinpuolin negatiivinen. Siinä on jo useampi syy miksi moni vela ei siihen halua liittyä.

Itse olen vela, mutta en koskaan liittyisi tuohon yhdistykseen enkä allekirjoittaisi noin kärkkäinä esitettyjä mielipiteitä. Täten toivonkin, että esimerkiksi omat tuttavani eivät nyt tällaisen kirjoituksen jälkeen leimaisi minua miksikään vihaajaksi, koska ääripäiden välillä on paljon muutakin ainesta.

Kyseisen Hesarin mielipiteen kirjoittajalle esittäisin kysymyksen: onko tuo se väylä jota pitkin todella haluatte teidän (vai meidän?) velojen asiaa ajaa? Luuletko oikeasti, että kaikki velat ovat samaa mieltä ja siten voit yhdistyksenne nimissä kirjoittaa tuollaisia asioita tuolla tyylillä ja pilata meiltä muilta veloilta mahdollisuuden olla edes vähäsen normaali omissa ympyröissämme?

Se etteivät tädit ja kaverit saa kysellä perhesuunnitelmista? (Eli mitkä ovat sallittuja ja mitkä kiellettyjä puheenaiheita)

Että veloille pitää tasapuolisuuden nimissä antaa verohelpotuksia asuinkustannuksista ja kauppaan pitää saada yksittäispakattuja ruokapakkauksia perhekokojen sijasta?

Että jokaisella pitää olla vuorollaan mahdollisuus heinäkuun lomaan? (Onneksi meidän alalla se on aina niin, että heinäkuu on lomakuu)

Että työpaikkojen pitää antaa bonusta lapsettomille, jotka tekevät (näin väitettiin) tehokkaammin töitä?

Että pitää saada lapsivapaita hotelleja, ravintoloita, uimahallivuoroja, lentoja, elokuvanäytäntöjä, teatteriesityksiä, juhlatiloja, busseja, kauppoja tai ainakin vain veloille-kauppapäiviä?

Eikö voitais vain elää ihmisiksi, puolin ja toisin, ja opetella sanomaan toisille kohteliaasti ja kauniisti, jos jokin mättää? Ei taida sopia suomalaiseen mielenlaatuun. : (

voit varmaan kysyä tuon yhdistyksen edustajilta. Itse velana en haluaisi muuta kuin vähän kunnioitusta omia valintojani suhteen. Ettei se vastaus jokaiselta työkaverilta tai kaverilta olisi aina se, että en tiedä mistä jään paitsi ja, että lapsissa on tulevaisuus ja olen tyhmä epänainen jos en siihen itse lähde mukaan.

Ettei se vastaus jokaiselta työkaverilta tai kaverilta olisi aina se, että en tiedä mistä jään paitsi ja, että lapsissa on tulevaisuus ja olen tyhmä epänainen jos en siihen itse lähde mukaan.

2 ensimmäistä väitettä on totta ja 3. on epäkohtelias. Tätäkään ongelmaa ei olisi jos Suomessa yhtään panostettais ihmisten kotikasvatukseen ja siihen, missä sävyssä toisille puhutaan, puolin ja toisin... nyt ollaan koko ajan valmiit törkkimään talikolla viesti perille.

Muutamia ravintolaillallisia olen viettänyt paikallisten perheiden kanssa, ja ero suomalaisten lasten käytökseen ei ole kovin suuri. Kyllä sielläkin itketään ja huudetaan ja melutaan. Ero suhtautumisessa on. Esim. kun lapsi väsyi ja alkoi kitistä pöydässä, hyppäsi lapsen eno (lapseton nuori mies, ehkä 18-vuotias) ylös ja nappasi lapsen syliinsä. Pyöritteli sylissä, kutitteli ja sen jälkeen antoi isoisän syliin, joka kyseli lapselta asioita. Ne lapset huomioidaan. Heiltä kysytään ja heille jutellaan. Kun ruoka on syöty, he saavat nousta leikkimään eikä kukaan ärise ja murise. TArjoilijat juttelevat ja saattavat leikittää heitä. Perhe kyselee, pyytää laulamaan tai kertomaan juttuja. Usein lapset leikkivät pöydän alla omia leikkejään. Suomessa saataisiin kohtaus, jos lapset leikkisivät pöydän alla...



Kun stressaantuneet vanhemmat sihisevät lapsilleen ja muu seurue tuomitsee ja arvostelee jäätävillä katseilla, on selvää, että lapset hämmnentyvät ja käyttäytyvät entistä levottomammin. Ylilyöntejä tapahtuu, kun lapsi ei tiedä, miksi häntä ei suvaita ja kun vanhemmat hermostuvat ja käyttäytyvät sitten epäloogisesti tiuskien ja äyskien.



Rennompi suhtautuminen saa lapsen luottamaan siihen, että hänet nähdään ja kuullaan. Kun muukin seurue metelöi keskimääräistä suomalaista seuruetta enemmän, niin ei ne lasten jutut ja leikit ketään häiritse.



Minä en onneksi ole nähnyt sitä läimimistä tai lyömistä kertaakaan.

Niin, kannattaa miettiä myös toiselta puolelta. Olisiko äideistä kiva, jos heille sanottaisiin, että "voi voi, kun tulit hankkiseeksi lapsia, kyllä sinä mielesi vielä muutat".



Jos ei oikeasti halua lapsia, miksi niitä pitäisi hankkia? Lastensuojelulla on jo ihan tarpeeksi täitä tässä maassa muutenkin.

´Heille oli tärkeää voida lähteä työpäivän jälkeen oluelle ystävien kanssa, matkailuharrastus yhdistettynä viinien maisteluun sekä golffaukseen, mahdollisuus istahtaa puolison kanssa töiden jälkeen terassille viinilasin ääreen puhumaan työasioista sekä ruoan laittaminen hitaasti ja hartaasti viikonloppuisin.

Niin? Onko tässä jotain pahaa?

Aika hyvin lapsettomiakin yleistetään, ja ihmeellisiä tuttavapiirejä teille on kertynyt, jos KAIKKI hoivaa koiraansa kuin lasta ja KAIKKI viettävät säännöllisiä krapulapäiviä työpaikalla ja KAIKKI ovat itsekkäitä oman navan tuijottajia :)

Onneksi KAIKKI äidit sen sijaan ovat epäitsekkäitä, avarakatseisia, suvaitsevaisia ja erilaisia valintoja aidosti ymmärtäviä pyhimyksiä ;)

tapahtui suuri mullistus, kun sain hermoromahduksen ja paranin siitä. Ette voi mitenkään tietää, millaista se on, jos ette ole itse kokeneet. Saako tämä teidät ajattelemaan, että "voi kunpa minäkin saisin hermoromahduksen" ?



Mä pidän lapsista ja saatan niitä joskus halutakin, eli en ole mikään lapsivihamielinen. Kuitenkin kun tuossa arvosteltiin sitä, että lapseton pariskunta arvosti rauhaa ja hiljaisuutta työpäivän jälkeen, niin millä tavalla se on huonompi asia kuin se, että vanhemmat arvostavat niitä tunnetiloja, mitä lapset saa aikaan? Millä tavalla extremetunteiden tavoittelu on parempi asia, kuin rauhan ja hiljaisuuden tavoittelu?

Hyvä jos et itse ole tällaiseen ilmiöön törmännyt, mutta esimerkiksi näihin viattomiin kysymyksiin rehellisesti vastaava vela saattaa saada osakseen melkoista ryöpytystä

Sukulaisten kyselyt lastenhankintasuunnitelmista, poika- ja tyttöystävistä, naimisiinmenosta ynnä muusta vastaavasta eivät ole kysymyksiä, joihin tarvitsisi antaa täydellisen rehellinen ja kattavasti perusteltu vastaus. Tuollaiset kysymykset ovat pelkkää rupattelua. Eivät englanninkieliset odota saavansa kysymykseen "How are you?" perusteellista vastausta, vaan standardivastauksen tyyliin "I'm fine, thank you."

Jos joku vähemmän tuttu sukulainen kysyy: "No, milloinkas teille tulee lapsia?", vastaus ei kuulu: "Me olemme päättäneet, että emme hanki lapsia", vaan "Ajateltiin ensin valmistua/löytää kunnollinen työ/lähteä pariksi vuodeksi ulkomaille". Juttu siirtyy toiseen aiheeseen, eikä kukaan muista vastausta myöhemmin.

Tietysti lähisukulaiset ja hyvätkin ystävät voivat kysellä tökerösti, mutta heille voi sitten vastata asiallisesti perustellen. Jos se ei riitä, niin sitten ei.

Minun mielestäni alkuperäinen mielipidekirjoitus Hesarissa oli tökerö. sillä se antoi kirjoittajastaan varsin ahdasmielisen ja fanaattisen kuvan.

Kuitenkin kun tuossa arvosteltiin sitä, että lapseton pariskunta arvosti rauhaa ja hiljaisuutta työpäivän jälkeen, niin millä tavalla se on huonompi asia kuin se, että vanhemmat arvostavat niitä tunnetiloja, mitä lapset saa aikaan?

Näinpä, varsinkin kun lapsellisilta usein kuulee että "_Sitten_ sitä omaa aikaa ja rauhaa vasta osaa arvostaa, kun on lapsia ja oma aika on harvinaista herkkua!"

Miten oma aika ja rauha muuttuu jotenkin moraalisesti arveluttavaksi heti, kun joku osaa arvostaa sitä vaikka ns. omaa aikaa olisi yllin kyllin?

Lasten saamiseen liitetyistä "kauhukuvista" minua hirvittää vain yksi asia. Ei menetetyt yöunet, parisuhteen kiristyminen tai oman ajan vähyys, vaan se, että joutuisin väistämättä tekemisiin näiden fanaattisten äiti-ihmisten kanssa.He kun ovat mielestään ilmeisesti aina oikeassa. Ei lapsissa mitään vikaa ole, vaan niiden vanhemmissa...

Tässä olisi yksi entinen vapaaehtoisesti lapseton, joka ei kokenut lapsen syntymän jälkeen herätyshurmoksellista kääntymystä äitiyden ihanuuteen. Osasin kyllä arvella tätä etukäteen, koska en muutenkaan tapaa rakastua ihmisiin tai asioihin silleen aivokemian sekoamistyyliin vaan lähinnä pidän ihmisistä ja asioista, jotka ovat älyllisesti kiinnostavia. Ainoa asia, joka lapsessa kiinnostusta herättää on miten kielen kehittyminen etenee perheessä, jossa vanhemmat käyttävät keskenään jatkuvasti kolmea kieltä.



Että kiitos vaan painostuksesta yhteiskunta, sukulaiset ja puoliso. Teidän ansiostanne maailma on taas hitusen ikävämpi paikka.

En varmasti ole Suomen ainoa lapseton nainen, joka elää silti lapsiperhe-elämää miehensä lasten kautta. Tiedän ihan tasan tarkkaan, millaista lasten kanssa on elää, enkä siltikään ole halunnut omia. Se on tunneasia. En vaan ole koskaan tuntenut halua saada omia lapsia, vaikka näistä tykkäänkin. Rakastan mieheni lapsia ja se riittää minulle.

Nyt olen jo ylittänyt hedelmällisyysiän ja pidän ratkaisuani edellen erittäin hyvänä. Koen saaneeni rusinat pullasta: parhaat puolet sekä lapsettoman että lapsellisen naisen elämästä.

Ainoa vaan, että et saa koskaan kokea sitä, millaista on itse olla äiti. Se nimittäin on se paras rusina siinä lapsellisen naisen pullassa.

Eikös tuo vastaaja juuri sanonut olevansa tyytyväinen elämäänsä? Miksi se on sinulle ongelma? Kaikki eivät halua biologiseksi äidiksi, miksi pitäisi?

Tämä on se, mikä lapsettomia ärsyttää. Jos uskallat olla tyytyväinen elämääsi ja valintoihisi, on joku äiti aina muistuttamassa ettet KUITENKAAN ole niin onnellinen kun et ole ÄITI. Entä jos joku on onnellinen juuri siitä, ettei ole äiti? Tai siitä huolimatta?

MIKSI teille on ongelma se, jos kaikki naiset eivät ole äitejä! Jos tämä onglema ratkeeasi, loppuisi varmasti lapsettomienkin valitus lapsiperheistä. On varmasti _helvetin_raskasta_ perustella koko ajan elämänsä valintoja, ja saada kuulla _koko_ajan_ ettei kuitenkaan voi oikeasti olla hyvä ihminen tai Oikea Nainen, koska ei ole Äiti. Argh.

Kyllä te saatte olla onnellisia, ja ihan oikeasti kukaan ei ole niin hemmetin kiinnostunut teidän lapsettomien elämästä, kuin te itse tunnutte uskovan.

Onko teidän vaikea uskoa, että kyllä me lapsia tehneetkin saamme koko ajan kuulla jostain, lapsia on liikaa tai liian vähän tai pitäisi olla molempia sukupuolia, tai on huonosti kasvatettu tai liian nuorina tehty tai liian vanhoina tehty jne jne.

Pitää jaksaa, kun joku tympeä vela huokailee bussissa kun lapsesi huutaa, ja voit olla ihan varma, että sille äidillekin olisi tosi paljon kivempaa, jos se lapsi ei huutaisi. Ja siinä sitten tietysti hyssyttelet väärin, tai jätät hyssyttelemättä ( jos satut tietämään, että lapsi siitä vain provosoituu huutamaan enemmän), ja taas on kaikki väärin.

Ja silti ne lapset on maailman kivoin juttu meille niiden äideille. Ja aina vaan se fakta on, että jos et ole äiti, et tiedä mitä on olla äiti. Se on täysin eri asia kuin asua ihmisen kanssa, jolla on lapsia. Mikä siinä on niin vaikea hyväksyä?

SIksi tästä niin paljon puhutaan, kun vanhemmuus ja ennen kaikkea äitiys on kuitenkin naiselle kaikin tavoin niin äärimmäisen mullistava juttu alkaen raskaudesta ja synnytyksestä ja sitten siitä älyttömästä rakkaudesta lapseen. Jos ei sitä halua kokea, se on ok. Mutta ei sen hehkuttamisesta tarvitse niin suuttuakaan.