42 vuotta kesti tulla onnelliseksi
Lähtökohdat oli näkymättömäksi kasvattaminen kotona, paha koulukiusaaminen jota jatkui 9 v, perheenjäsenten vakavat sairaudet/kuolemat, ja itse ajauduin työhön jota inhosin.
Nyt mulla on itsetunto kunnossa, oma perhe jossa saa olla sellainen kun on, punainen pirtti ja asuntolaina ja nyt löysin huhtikuussa työn, josta pidän kovasti.
Tunnen lähes liikuttumisen tasolla olevaa kiitollisuutta siitä, etten antanut periksi. Hyvä mä.
Kommentit (4)
Toivonpa itselleni että kävisi samoin. Nyt 38 v ja työssä jota inhoan, vasten tahtoani sinkkuna eron jälkeen, asun pienessä surkeassa vuokrayksiössä ja kaikkea muuta kuin onnellinen.
Mahtavaa lukea tällaisia, iloisia alotuksiakin täällä välillä. Siis huippua!!
kaikkien ikävien uutisten keskelle, (lue; Kreikan konkurssi, euron romahtaminen ja Suomessa jylläävät perhesurmat..)
Olen samanikäinen kuin sinä ja myöskin onnea täynnä, sylissä pieni kuukauden ikäinen iltatähti-vauvamme. Elämä on kiitosta täynnä!
Ja onnea =) Onni löytyy ihan tavallisesta arjesta. Jos se on onnellista, on kaikki hyvin. Ei tarvita naamaa lehdessä, tuhansia tilillä yms...