Työtön hoitovapaalla -mitä tukia??
Mitä eri tukia työtön työnhakija saa ollessaan "hoitovapaalla"? Vai onko tämä yhtälö edes mahdollista?
Olen itse hoitovapaalla vakituisesta työstäni johon en aio palata ja siksi opiskelen monimuoto-opintoina ammattiukorkeassa. Nyt edessä on harjoittelujakso, ja kappas; en saa aikuiskoulutustukea koska en ole tällä hetkellä opintovapaalla työstäni, mutta koska joudun laittamaan lapseni päiväkotiin harjoittelun ajaksi (kesto 2kk), menetän kotihoidontuen JA joudun maksamaan hoidosta sen noin 240e/kk. Kaikkiaan siis mennään 600e miinukselle/harjoittelukuukausi.
Nyt mietinkin, olisiko järkeä sanoutua nyt irti töistä (kun en kuitenkaan aio palata ja asuntolainakin jo on) -saisinko jotain tukea lisää?
Kommentit (27)
Kävin etukäteen selvittelemässä työkkärissä mahdollisuuksia työttömyyskorvauksiin opiskeluajalta, minulla oli vain perustutkinto alalta jolla en voi allergian vuoksi työskennellä. Koska olin jo hakenut opiskelupaikkaa, se ei onnistunut. Ensin olisi pitänyt irtisanoutua ja sitten vasta alkaa katselemaan opiskelupaikkaa jne... Ihan mahdottomaksi meni ja opintotuella lopulta jouduin opiskelut aloittamaan. Luulen, että sinulla tulee myös ongelmaksi se, että olet jo aloittanut opiskelut.
sillä jos opinnot on aloittanut työsuhteen aikana, on oikeus opiskella ansiosidonnaisella työttömyyskorvauksella. Ap:n tapauksessa tärkeämpi asia on se, parantaako uusi koulutus hänen työllistymismahdollisuuksiaan.
Kun nyt ei ole kyse valtionsalaisuuksista niin kerron että aiempi koulutus on lähihoitaja ja nyt opiskelen sairaanhoitajaksi monimuoto-opinnoissa. Parantaako sairaanhoitajan koulutus työllistymistä -minusta kyllä. Olisiko mulla kuitenkin lähärinä nyt töitä tarjolla -ehdottomasti kyllä. Mutta nykyisellä työnantajallani ei ole tarjota mulle mitään enää sitten kun sh:n paperit on taskussa, lisäksi kyseinen työnantaja on suoraan sanoen huono (yleiset työolot), siksi en aio palata.
ansiosidonnaisen turvin vaan ohjaa sinut takaisin töihin tai sitten opiskelet omaehtoisesti omalla rahalla. TE-toimiston tarkoituksena ei ole kouluttaa ihmisiä pois alalta, jossa väkeä tarvitaan.
eli mitä jätit kertomatta? Normaalisti tuloton ei maksa mitään lasten päivähoidosta.
Ja päivähoitomaksuthan tulee koko perheen yhteenlaskettujen tulojen mukaan, jotka meillä kyllä menee juuri ja juuri yli tuon 4179,13e, eli tarkka päivähoitomaksu meillä olisi 254e/kk.
Koska vain sinä joudut maksamaan päivähoitomaksut.
Siis lapsi on yhteinen, avioliitossa syntynyt jne. Mutta päivähoitomaksuhan menee talouden yhteistulojen mukaan? (Vai olenkohan jossain nyt käyttänyt sanamuotoa "minä maksan" vai mikä tässä nyt on??)
niin sinä kirjoitit aivan kuin mies ei osallistuisi kuluihin lainkaan
Totta, sorry, my bad...
Ap
Koska saa kotihoidontukea samaan aikaan kun työttömyysetuutta niin töitäkin on vaikeampi järjestää kun lapset saa hoitoon vasta kahden viikon päästä...
Painotan vielä että itse en ole tätä sillä tavalla hyväkseni käyttänyt vaikka olen tuon toteuttanutkin mutta syy siihen oli se että sain 2v 2kk:n sisällä 4 lasta, jäin yh:ksi kun nuorimmat oli alle 1v ja työhön nokian matkapuhelintehtaalle keskeytymättömään 4vuorotyöhön ei ollut käytännössä mahdollisuutta kun asuttiinkin vielä paikkakunnalla jossa ei ollut esim vuoropäiväkotia.
Työttömyysetuutta hain vasta pari kk ennen hoitovapaan loppumista että hakemus ehditään käsitellä eikä tule pitkää aikaa rahattomana. Ja niiltä parilta kuukaudelta sain sitten yhtä aikaa kumpaakin rahaa ja hoitovapaan loputtua saman summa työttömyyskorvauksena.
T:13
Niin eikö kannattaisi tehdä niin, että mies olisi vuosilomalla sen harjoitteluajan? Jos ja kun lomapäivät ei riitä, niin voiko isä jäädä hoitovapaalle muutamaksi viikoksi? Mä en kyllä laittaisi lasta pariksi kuukaudeksi päiväkotiin, muutokset kuitenkin stressaavia pienelke. Mä olen ihan pro päiväkoti, mutta noin pienelle on aika rankkaa muuttaa rutiineja koko ajan. Just kun tottuu päiväkotiin, niin se loppuu.
Kävin etukäteen selvittelemässä työkkärissä mahdollisuuksia työttömyyskorvauksiin opiskeluajalta, minulla oli vain perustutkinto alalta jolla en voi allergian vuoksi työskennellä. Koska olin jo hakenut opiskelupaikkaa, se ei onnistunut. Ensin olisi pitänyt irtisanoutua ja sitten vasta alkaa katselemaan opiskelupaikkaa jne... Ihan mahdottomaksi meni ja opintotuella lopulta jouduin opiskelut aloittamaan. Luulen, että sinulla tulee myös ongelmaksi se, että olet jo aloittanut opiskelut.
sillä jos opinnot on aloittanut työsuhteen aikana, on oikeus opiskella ansiosidonnaisella työttömyyskorvauksella. Ap:n tapauksessa tärkeämpi asia on se, parantaako uusi koulutus hänen työllistymismahdollisuuksiaan.
Kun nyt ei ole kyse valtionsalaisuuksista niin kerron että aiempi koulutus on lähihoitaja ja nyt opiskelen sairaanhoitajaksi monimuoto-opinnoissa. Parantaako sairaanhoitajan koulutus työllistymistä -minusta kyllä. Olisiko mulla kuitenkin lähärinä nyt töitä tarjolla -ehdottomasti kyllä. Mutta nykyisellä työnantajallani ei ole tarjota mulle mitään enää sitten kun sh:n paperit on taskussa, lisäksi kyseinen työnantaja on suoraan sanoen huono (yleiset työolot), siksi en aio palata.
ansiosidonnaisen turvin vaan ohjaa sinut takaisin töihin tai sitten opiskelet omaehtoisesti omalla rahalla. TE-toimiston tarkoituksena ei ole kouluttaa ihmisiä pois alalta, jossa väkeä tarvitaan.
TOSIN en suinkaan ole poistumassa alata vaan haen lisäkoulutusta alalle. Se, kumpia tulevaisuudessa tarvitaan enemmän (lähäreitä vai sairaanhoitajia) riippuu siitä mitä tutkimusta aiheesta haluaa kuunnella. Toisaalla ollaan sitä mieltä että kohta "kaikki" lähärit on filippiineiltä tms. ja vain sh:t suomesta, toisaalla puhutaan siitä kuinka suomalainen lähärin tutkinto on niin laadukas, että koko työn rakenne pitäisi uudistaa niin että ne filippiiniläset tuliskin tekeen sen perushoidon ja lähäreiden asema nousis lähemmäs sh-koulutusta. Niin tai näin, aion käydä kouluni koska haluan, tuki järjestelmä sitä tai ei. Mutta joskus -edes tosinaan- olsi kiva huomata että systeemissä olisi jonkinlainen back up tälläisia tilanteita varten. JOS meillä olisi tilanne, että mieheni tienaisi esim. 2000e/kk, tämä tuleva harjoitteluni kaataisi koko opiskeluni. Huvittavaa, vaikkakin smaalla jokseenkin surullista. Luulen että viisainta taitaa olla soitttaa sekä kelaan että työkkäriin ja kysyä suoraan mitä tässä tilanteessa voidaan tehdä.
Ap
Niin eikö kannattaisi tehdä niin, että mies olisi vuosilomalla sen harjoitteluajan? Jos ja kun lomapäivät ei riitä, niin voiko isä jäädä hoitovapaalle muutamaksi viikoksi? Mä en kyllä laittaisi lasta pariksi kuukaudeksi päiväkotiin, muutokset kuitenkin stressaavia pienelke. Mä olen ihan pro päiväkoti, mutta noin pienelle on aika rankkaa muuttaa rutiineja koko ajan. Just kun tottuu päiväkotiin, niin se loppuu.
...mutta mies aloitti uudessa työssä viime kuun alussa > ei vapaita. Ja tästä koulutuksesta puolet on harjoittelua, seuraava 2kk:n jakso on edessä ensi keväänä. Sydäntä särkee kun tiedän että juuri noin se menee, kun muksu viimein tottuu hoitoon, harjoittelu loppuu :o/ Tähän asti ollaan menty mummulan avulla (koulua ollut 3pv/2vkoa, loppu itsenäistä opiskelua), mutta tätä 2kk:n yhtenäisatä jaksoa en kehtaa edes kysyä (mummula = miehen vanhemmat). Lapsi on harjoittelun alkaessa 2v.