Pyyntö ravintolassa käyville lapsiperheille!
Oltiin ravintolassa ja leikkinurkkauksessa oli valtava tungos. Seurueemme lapset leikkivät siellä, mukana myös kaksi allergikkoa. Yhden perheen lapset juoksivat vuoroin pöydässä, vuoroin leikkipaikalla ruuat kädessään. Istuin lasten kanssa leikkipaikalla, mutten ehtinyt ajoissa väliin: vieras lapsi laittoi lapseni suuhun kädessään ollutta ruokaa. Tulos: lapselle samantien vaikeat allergiaoireet. Lähdettiin viivana antamaan juuri tällä kerralla kotiin unohtunutta lääkettä eikä lääkärireissultakaan vältytty.
Oma moka kun en valvonut lasta tarkemmin kun näin ruokarallin jatkuvan ja unohdin vielä lääkkeenkin kotiin. Mutta onko mahdotonta opettaa lapsille, että ruuat syödään pöydässä eikä niiden kanssa juosta ympäriinsä saatika työnnetä muiden suuhun? Ja leikkinurkkaus ei tarkoita, että lapset voi jättää kokonaan valvomatta :-(
Kommentit (51)
Sitten onkin erikseen nää kusipäät aivottomat, jotka eivät osaa kasvattaa lapsiaan.
Sieltä ne mummonpotkijat ja jakoperseet kasvavat. Onnea heille!!
Meillä on kolme alle kolmivuotiasta lasta. Olimme ravintolassa harjoittelemassa ravintolakäyttäytymistä, kun yhdeltä pojistamme kaatui maitolasi. Nostin äkkiä puolitoistavuotiaamme syöttötuolista, ja laskin lattialle. Samalla rupesin pyyhkimään pöytää paperilla. Lapsellamme oli leipä kädessään, ja hän kiepsahti siihen leikkipaikkaan, joka oli aivan vieressämme. Sieltä tulee vihainen äiti, joka huusi minulle kurkku suorana, että heidän lapsensa ovat allergisia, ja enkö voisi opettaa lapsilleni ravintolakäyttäytymistä yms. Pahoitin siitä todella mieleni, koska minä en todellakaan tarkoituksella näin toiminut. Jossain kai sitä käyttäytymistäkin pitää harjoitella. Meidän lapsemme säikähtivät tämän naisen reagtiota, joten meitä lähti sitten kesken ruuan pois kolme huutavaa poikaa + heidän nyyhkyttävä äitinsä. Onneksi isä sentään pysyi rauhallisena, ja kävi pahoittelemassa tilannetta perheelle.
Vierailija:
Jos minun lapseni olisi noin allerginen/monivmmainen, niin en usko että edes kävisin ravintolassa, ja jos kävesin, en taatusti päästäisi lastani yksin leikkinurkkaukseen. Ap oma moka, jos joku tulisi minulle motkottamaan asiasta, niin kyllä sanoisin että VAHDE SITÄ LASTASI,jos niin huonosti asiat ovat.Ps. jatkossaki lapseni saavat rauhassa syödä leipää/ranslalaisia perunoita missä haluavat.
Kivoja tapoja opetat lapsellesi!! koita itse opetelle lukemaan :ap sanoi,että koko ajan joku aikuinen oli ollut heidän seurueestaan vahtimassa lapsia mutta kun lapset ovat salamannopeita,ei väliin ehtinyt. Ja kasva myös aikuiseksi. EI kuulosta aikuisen puheelta haukkua allergista lasta (tai ylipäätään ketään) monivammaiseksi. Ja yhä:vaikka kuinka olisi monivammainen tai allerginen,heitä ei tarvitse kätkeä sisälle vaan myös heille kuuluu julkiset ravintolat joissa opetellaan myös käytöstapoja!
Piiskaa minulle kun olen kehdannut synnyttää maailman ' monivammaisen' , joka vieläkään osaa olla ottamatta ruokaa muilta 1,8 tai oikeastaan 1v7kk vanhana :-D Ja lisää piiskaa että kehtasimme mennä julkiselle paikalle vammoinemme eikä lapsi ollut sylissäni koko aikaa vaan liikkui jopa muutaman metrin säteellä.
Kiitos 29 lämpimästä vastauksesta, hyvin erottaa vastauksista ne, joita asia koskettaa. Arvasin kyllä sohivani muurahaispesää, oikeastaan se oli tarkoituskin. Joten antakaa tulla vaan;-) -AP
Meillä ei näin tehdä edes kotona. Harvoin jotain popcornia voi syödä muualla, kuin keittiössä. Enkä edes koe olevani nipo. Näin myös ystävieni lapsilla.
Ikävää käytöstä toiselta perheeltä, toki ymmärrystä pitäisi löytyä molemmin puolin tuollaisessa tilanteessa. -ap taas
kaikki teki virheitä tilanteessa...
Äiti lääkkeitten suhteen, toisen lapsen vanhemmat lapsen ruokailun suhteen...
No kyllä meilläkin tapana on opettaa että kotonakin syödään ruokapöydässä eikä ruuan kanssa juosta..
no kuitenkin monella varmasti ravintola tilanteet on aina sikäli poikkeus että sinne lähetään viihtymään eikä marssimaan armeijakomennuksessa eli saattaa olla että siksi ehkä ravintolassa vanhemmilla hieman ote lipsui..
onneton yhteensattuma, ei kenenkään syy.. vahinkoja sattuu, onneks tän pahemmilta seuraamuksilta välttyivät... ehkä kaikki otti opikseen jos se toinen pariskuntakin sattuisi lukemaan palstaa
Minä olen kuitenkin sitä mieltä, että lapset pitää viedä ravintolaan, jotta he oppivat siellä käyttäytymään. Vanhempien tehtävä on toki heitä ohjata ja neuvoa. Ja kyllä minun lapseni ovat saaneet esim. Stockalla istua siellä videonurkassa syömässä jätskiä. Siinä istuvat rauhassa katsomassa, ja syövät jäätelönsä rauhassa. Onko tämä nyt sitten jotenkin niin kamalan tuomittavaa? Eivät he saa ruuan kanssa kävellä, mutta siinä ovat paikallaan sitä syöneet. Tuskin tosin ovat sitä muiden suuhun tunkeneet.
Ai niin että muiden pitäisi opettaa lapsensa käyttäytymään jotta sinun ei tarvitse valvoa omaasi ja voit syyttää muita siitä että unohdit lääkkeet kotiin. Kasvapa aikuiseksi ja ota vastuu tekosistasi.
Ap:n muksu kuitenkin tosi pieni...
Tai sitten ap haluaa vaan tahallaan ärsyttää.
muut lapset voivat tehdä mitä vain, heikompien ja pienempien osa on saada nyrkistä päähän ja leipää suu täyteen? Ja muiden on vahdittava ja komennettava samalla tuntemattomia lapsia kun kukaan muu ei sitä tee? Aikuisuutta on myös nädä asiat monelta kantilta ja pitää huoli omista lapsistaan ja heidän kasvatuksestaan.
ilman aikuisen valvontaa leikkitilassa. Muiden vanhempia ei näkynyt mailla halmeilla ja meno oli muutenkin villiä.
mutta tilanteissa joissa toiset lapset kuljettelee ruokaa se on lähes täysin mahdotonta.
Juoksen hysteerisenä lapsen perässä. olen koko ajan kyykyssä, valmiina reagoimaan. Mutta silti joku lapsi kerkeää salamannopeasti tekemään ikävän hengenvaarallisen tempun ja tunkemaan lapseni suuhun ruokaa.
Ette äidit ilmeisesti ymmärrä kuinka vahingollista tämä on. pahimmassa tapauksessa mennään ambulanssilla sairaalaan, lievimmässä huudetaan koko yö ja rapataan itseltään nahkaa irti.
Olisitte kilttejä ja säästäsitte meidän allergisten lasten äitien hermoja ja lasten terveyttä ja opettaisitte lapsenne syömään pelkästään pöydässä. kiitos
ei ap
Kaikenlaisia juntteja!
Vierailija:
Ai niin että muiden pitäisi opettaa lapsensa käyttäytymään jotta sinun ei tarvitse valvoa omaasi ja voit syyttää muita siitä että unohdit lääkkeet kotiin. Kasvapa aikuiseksi ja ota vastuu tekosistasi.
ja sikäli ihan hyvä avaus että asia saa huomiota..
eikä nyt ollut heti " tappotuomio" linjalla, ehkä parempi ettei siinä tilanteessa mennytkään sanomaan toisen lapsen vanhemmille varmasti säikähdys oli sellanen et olisi tullut sanottua ehkä liiankin voimakkaasti jolloin viesti ei ehkä olisi kuitenkaan mennyt perille.
ihan ajattelemisen arvoinen seikka ravintolassa ollessa.. täytyy myöntää itsekkin ettei aina tuu tota ajateltua kun omilla lapsilla ei ole allergioita..
vaikka meillä ravintolassa ei kyllä ruuan kanssa juosta, mut kyllä sit jonkun jätskin kanssa saattavat mennäkkin leikkipaikalle ym...
Vierailija:
Ai niin että muiden pitäisi opettaa lapsensa käyttäytymään jotta sinun ei tarvitse valvoa omaasi ja voit syyttää muita siitä että unohdit lääkkeet kotiin. Kasvapa aikuiseksi ja ota vastuu tekosistasi.
Oikeasti, ap ei syyllistänyt mielestäni ketään ja otti itsekin vastuuta tapahtuneesta, mutta miksi allergisten pitäisi jäädä neljän seinän sisään kykkimään?? Siksikö, ettei muiden tarvitsisi kasvattaa omia lapsiaan käyttäytymään, niin onhan se tietysti vaivalloista ja kyllähän ne tarhassa ja koulussa tapakasvatusta saavat...
Ap:n aloitus oli täysin asiallinen, mutta valitettavasti lasten huono ravintolakäyttäytyminen on vain jäävuoren huippu. Tuntuu siltä, että lapsia kasvatetaan nykypäivänä yhä vähemmän ja vähemmän. Joka puolella näkee huonosti käyttäytyviä lapsia (puistot, kaupat jne.) ja useimmiten kyllä vanhempien olisi syytä katsoa silloin peiliin. Käyttäytymisen pelisäännöt opitaan aina kotona ja mahdollisimman pienenä.
Olen varmaan monen vapaan kasvattajan mielestä kauhea nipottajaäiti, mutta kyllä tietyt perussäännöt pitää ihan pienilläkin olla.
Jos minun lapseni olisi noin allerginen/monivmmainen, niin en usko että edes kävisin ravintolassa, ja jos kävesin, en taatusti päästäisi lastani yksin leikkinurkkaukseen. Ap oma moka, jos joku tulisi minulle motkottamaan asiasta, niin kyllä sanoisin että VAHDE SITÄ LASTASI,jos niin huonosti asiat ovat.
Ps. jatkossaki lapseni saavat rauhassa syödä leipää/ranslalaisia perunoita missä haluavat.