Lue keskustelun säännöt.
En jaksa työelämää.
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Mikä meitä ihmisiä nykyään vaivaa? Mitään ei jakseta, kaikki ahdistaa, masentaa, tai ainakin sosiaaliset tilanteet pelottaa! Hulluksihan tää maailma on mennyt, kun mihinkään ei oo enää voimavaroja 🙄!
Minä en kohdistaisi syyttävää katsetta yksilöihin. Minä kysyisin ennemmin, mikä tätä yhteiskuntaa ja työelämää vaivaa, kun se saa niin monet ihmiset voimaan pahoin?
Tämä ihmisten lisääntyvä pahoinvointi pitäisi nähdä hälytysmerkkinä siitä, että yhteiskunnan rakenteissa tai työyhteisöissä ja niiden toimintatavoissa on jotain sellaista, mikä ei ole kenellekään hyväksi. Yksilöt, joilla syystä tai toisesta ei ole psyykkinen resilienssi parhaassa mahdollisessa tikissä, alkavat oirehtia ensin. Mutta tämä oirehtiminenhan on vain lisääntynyt ja pahentunut ja sitä alkaa olla yhä nuoremmilla, jopa lapsilla.
Mikä tässä yhteiskunnassa on vikana, kun se saa jopa lapsetkin hautomaan itsemurhaa!?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä meitä ihmisiä nykyään vaivaa? Mitään ei jakseta, kaikki ahdistaa, masentaa, tai ainakin sosiaaliset tilanteet pelottaa! Hulluksihan tää maailma on mennyt, kun mihinkään ei oo enää voimavaroja 🙄!
Minä en kohdistaisi syyttävää katsetta yksilöihin. Minä kysyisin ennemmin, mikä tätä yhteiskuntaa ja työelämää vaivaa, kun se saa niin monet ihmiset voimaan pahoin?
Tämä ihmisten lisääntyvä pahoinvointi pitäisi nähdä hälytysmerkkinä siitä, että yhteiskunnan rakenteissa tai työyhteisöissä ja niiden toimintatavoissa on jotain sellaista, mikä ei ole kenellekään hyväksi. Yksilöt, joilla syystä tai toisesta ei ole psyykkinen resilienssi parhaassa mahdollisessa tikissä, alkavat oirehtia ensin. Mutta tämä oirehtiminenhan on vain lisääntynyt ja pahentunut ja sitä alkaa olla yhä nuoremmilla, jopa lapsilla.
Mikä tässä yhteiskunnassa on vikana, kun se saa jopa lapsetkin hautomaan itsemurhaa!?
Ahneus ajaa työelämää huonompaan suuntaan kun joka sentti tulisi venyttää jotta tulos ja tuottavuus aina vaan kasvaisi onko se jatkuva kasvu sitten mahdollista aika näyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä meitä ihmisiä nykyään vaivaa? Mitään ei jakseta, kaikki ahdistaa, masentaa, tai ainakin sosiaaliset tilanteet pelottaa! Hulluksihan tää maailma on mennyt, kun mihinkään ei oo enää voimavaroja 🙄!
Minä en kohdistaisi syyttävää katsetta yksilöihin. Minä kysyisin ennemmin, mikä tätä yhteiskuntaa ja työelämää vaivaa, kun se saa niin monet ihmiset voimaan pahoin?
Tämä ihmisten lisääntyvä pahoinvointi pitäisi nähdä hälytysmerkkinä siitä, että yhteiskunnan rakenteissa tai työyhteisöissä ja niiden toimintatavoissa on jotain sellaista, mikä ei ole kenellekään hyväksi. Yksilöt, joilla syystä tai toisesta ei ole psyykkinen resilienssi parhaassa mahdollisessa tikissä, alkavat oirehtia ensin. Mutta tämä oirehtiminenhan on vain lisääntynyt ja pahentunut ja sitä alkaa olla yhä nuoremmilla, jopa lapsilla.
Mikä tässä yhteiskunnassa on vikana, kun se saa jopa lapsetkin hautomaan itsemurhaa!?
Ahneus ajaa työelämää huonompaan suuntaan kun joka sentti tulisi venyttää jotta tulos ja tuottavuus aina vaan kasvaisi onko se jatkuva kasvu sitten mahdollista aika näyttää.
Tekoäly yhdistettynä nopeaan tiedonkulkuun ja prosessointiin alkaa pikkuhiljaa hiipimään myös työelämän puolelle ja se mullistaa todennäköisesti tehtäväkentän ja vaatimustason ja on taas paljon uutta opittavaa.
Ihmisten tarpeet toimii myös motivaattorina ja jos tarpeita ei ole riittävästi niitä tehdään jotta oravanpyörä jatkaisi pyörimistään : )
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä meitä ihmisiä nykyään vaivaa? Mitään ei jakseta, kaikki ahdistaa, masentaa, tai ainakin sosiaaliset tilanteet pelottaa! Hulluksihan tää maailma on mennyt, kun mihinkään ei oo enää voimavaroja 🙄!
Minä en kohdistaisi syyttävää katsetta yksilöihin. Minä kysyisin ennemmin, mikä tätä yhteiskuntaa ja työelämää vaivaa, kun se saa niin monet ihmiset voimaan pahoin?
Tämä ihmisten lisääntyvä pahoinvointi pitäisi nähdä hälytysmerkkinä siitä, että yhteiskunnan rakenteissa tai työyhteisöissä ja niiden toimintatavoissa on jotain sellaista, mikä ei ole kenellekään hyväksi. Yksilöt, joilla syystä tai toisesta ei ole psyykkinen resilienssi parhaassa mahdollisessa tikissä, alkavat oirehtia ensin. Mutta tämä oirehtiminenhan on vain lisääntynyt ja pahentunut ja sitä alkaa olla yhä nuoremmilla, jopa lapsilla.
Mikä tässä yhteiskunnassa on vikana, kun se saa jopa lapsetkin hautomaan itsemurhaa!?
Ahneus ajaa työelämää huonompaan suuntaan kun joka sentti tulisi venyttää jotta tulos ja tuottavuus aina vaan kasvaisi onko se jatkuva kasvu sitten mahdollista aika näyttää.
Niin kaikki raaka-aineet otetaan ainakin toistaiseksi tältä yhdeltä pallolta ja jossain vaiheessa tulee pää vetävän käteen eli loppuu jolloin on taas hyvä syy sotia.
Ei ole toista eläintä joka paskoisi omaan pesäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä meitä ihmisiä nykyään vaivaa? Mitään ei jakseta, kaikki ahdistaa, masentaa, tai ainakin sosiaaliset tilanteet pelottaa! Hulluksihan tää maailma on mennyt, kun mihinkään ei oo enää voimavaroja 🙄!
Ootko sinä just se joka muita lyttää ja haukkuu? Joka pilaa muiden ilmapiirin arvostelullaan?
En minäkään ja aina kun sinne joudun teen kaiken vähän sinne päin ja en jää ylitöihin. En usko että kukaan syntyi tekemään töitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
mikä siinä stressaa?
En ole ap, mutta mua stressaavat ihmiset. Asiakastyö on tehnyt minusta ihmisvihaajan isolla I:llä. Odotan vaan lottovoittoa tai eläkepäiviä. Joka päivä on hermot pinkeänä ja vitutuskäyrä tapissa.
Ystävällinen katse, se että sanotaan ystävällisesti moi kun kohdataan käytävällä, otetaan huomioon kaikki, ne oudotkin, ei ajatella kaikesta negatiivisesti ja pahansuovasti, ollaan toisille ja itselle myötätuntoisia, puhutaan suoraan eikä piilovittuilla tai pidetä mykkäkoulua.
Nämä asiat ainakin lisäisivät hyvinvointia ja vähentäisivät ahdistusta toteutuessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan työpäivät pääsääntöisesti tylsiä ja asiat junnaavat usein paikallaan, kun ei saa valmiiksi ja se ahdistaa. Mutta pääsääntöisesti olen tyytyväinen nyt tilanteeseen, jossa olen 100% etätyössä, kuitenkin kokopäiväisenä ja vakituisena ja palkka keskiansio. Ei pidä valittaa yhtään.
Tosiasia on se, että työelämä on muuttunut monimutkaisemmaksi ja raskaammaksi, emme arvosta enää ns. perusasioita.
En yhtään ihmettele miksi ihmiset uupuvat ja ahdistuvat tässä menossa. Uupuisi vain vielä useampi niin asialle ja ajattelumalleille ehkä alettaisiin tekemään jotain ennen kuin koko kansakunta kaatuu rähmälleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Otan nykyisin joka aamu rauhoittavaa lääkettä ennen töihin menoa. Tähän on tultu.
Minä olen syönyt mielialalääkkeitä jo parikymmentä vuotta että jaksan työelämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä. Voi kun voittais lotossa.
Kymmenen vuotta vanha ketju, mutta näköjään edelleen ajankohtainen. Onko kaikki ennallaan vai vielä pahemmin?
Jos ei kestä työelämää stressin vuoksi niin kannattaa vaihtaa työpaikkaan missä ei tarvitse stressata.
Ehkä toiset alkavat kyseenalaistamaan nykyistä systeemiä mennääkö parempaan vai huonompaan ja mikä on tämän lyhyen elämän tarkoitus onko se todellakin se että kuluttaa niin ison osan elämästään töissä mitä kieltämä´ttä aletaan pakkosyöttämään jo eskari-iässä.
Osa ihmisistä painaa töitä tukka putkella ja elää niin säästeliäästi, että se kaduttaa myöhemmin. Toisaalta talous voi koko elämän ajan olla niin tiukalla, ettei unelmoituja lomamatkoja perheen kesken koskaan saa toteen.
– Kyllä ihmisillä on haaveita, jotka eivät pääse toteutumaan. Sitten on niitä, jotka ovat siirtäneet ja siirtäneet: sitten joskus, kun lapset ovat isoja, tai kun lapset muuttavat pois, Riikka kuvailee.
Ehkä kuolevia kannattaa uskoa ennenkuin on itse siinä tilanteessa:
1. Toivon, että minulla olisi ollut rohkeutta elää omaa elämääni, eikä elämää, jota minulta odotettiin.
Tämä oli kuolevien yleisin toive. Kun elämää katsoo kuoleman hetkellä taaksepäin, on helppo nähdä, kuinka moni unelma jäi toteuttamatta. Suurin osa Waren potilaista ei ollut toteuttanut edes puolta unelmistaan.
2. Toivon, etten olisi tehnyt niin paljon töitä.
Tätä toivoi jokainen Waren hoitama miespuolinen potilas. He kaipasivat lastensa nuoruutta ja puolisonsa kumppanuutta ja toivoivat, että olisivat käyttäneet vähemmän aikaa elämästään työelämän oravanpyörässä.
3. Toivon, että minulla olisi ollut rohkeutta osoittaa tunteeni.
Waren mukaan moni tukahduttaa tunteensa tullakseen toimeen toisten kanssa. Tunteiden tukahduttamisen hintana he tyytyivät keskinkertaiseen eivätkä koskaan kehittyneet siksi ihmiseksi, jollaiseksi olisivat voineet tulla. Ware pitää monen sairastumisen osasyynä tämän aiheuttamaa katkeruutta.
4. Toivon, että olisin pysynyt yhteydessä ystäviini.
Moni potilas oli keskittynyt omaan elämäänsä niin, että oli antanut hyvien ystävyyssuhteiden katketa. Moni katui syvästi sitä, ettei ollut antanut ystävyyssuhteille sitä aikaa ja panosta, jota ne olisivat tarvinneet. Todellisten ystävien merkitys ymmärretään monesti vasta kuolinvuoteella, jolloin voi olla liian myöhäistä.
5. Toivon, että olisin antanut itseni olla onnellisempi.
Waren mukaan tätä katui yllättävän moni. Moni potilas ymmärsi vasta elämänsä loppupuolella, että onnellisuus on pitkälti valinta. Potilaat olivat pysytelleet vanhoissa tavoissa ja kaavoissa. Muutoksen pelko sai heidät esittämään roolia toisille ja itselleen. Moni kaipasi kunnon nauruja ja elämää, johon olisi mahtunut enemmän hassutuksia.