Mikä on pahin pettymys, jonka olet joutunut nielemään?

enkä ole kuvannut moneen vuoteen. Mutta pakko sanoa, että ne nuorena otetut kuvat olivat jotkut todella hyviä. Järkkäriin ei tällä hetkellä ole varaa mutta jos olisi, niin siitä olisi hyvä aloittaa. Kuvaaminen vaatii myös suhteita, sen vuoksi kannattaa aloittaa ajoissa.



Tuo järkytys ei ole enää minulla pinnassa mutta 20+ ikäisenä kun tuo kertomani asia selville, tunsin syvää katkeruutta. Nyt on oikeastaan muut asiat mielessä ja valokuvauskin on sellainen mukava asia, johon voi joskus taas orientoitua, kun on aikaa. Kiitos kuitenkin, että näit vaivaa kirjoittaa kannustavan viestin.:)

oli "keskikastia", ei onnistunut ekalla hoidolla, mutta onnistui kuitenkin kohtuu ajassa ja rahassa. Ja tuo 7 tuhatta on vaan ensimmäisen lapsen lasku, toiseen on mennyt jo saman verran, eikä ole edes plussaa näkyvnyt vielä. Vielä on rahaa, aikaa, terveyttä ja taistelutahtoa jäljellä :)

Onnistuttiin saamaan hoidoilla 1 lapsi mutta olisin halunnut monta. Rahaa tähän on palanut vajaa 50 000 euroa, eli toi yllä oleva 7 tonnin laskun saanut on pala kakkua meihin verrattuna.

rakennettu "kulissi". Laitoin tuon lainausmerkkeihin, koska kyse ei ole suoranaisista valheista, vaan siitä, että asiat on aina esitetty tietyllä tavalla, ja jos ne kerrotaankin vähän toisesta näkökulmasta, kaikki ei olekaan niin ihanaa. Se, miten omista vanhemmista on huomannut ikääntymisen myötä entistä enemmän tuon "kulissin" läpi, ja miten he itsekään eivät jaksaisi oikein tuota ylläpitää, mutta eivät osaa muutakaan.

Ja että pitää opetella olemaan onnellinen juuri nyt, ei eilen tai huomenna.



Pärjään ilman omakotitaloa ja omenapuita.

enkä ole kuvannut moneen vuoteen. Mutta pakko sanoa, että ne nuorena otetut kuvat olivat jotkut todella hyviä. Järkkäriin ei tällä hetkellä ole varaa mutta jos olisi, niin siitä olisi hyvä aloittaa. Kuvaaminen vaatii myös suhteita, sen vuoksi kannattaa aloittaa ajoissa.

Pahoittelen, että jään jankkaamaan, mutta.

Mieti itseäsi vaikkapa kuusikymppisenä. Ajatteletko silloinkin, ettei olisi "enää" kolmekymppisenä kannattanut aloittaa? Vai tuleeko siinä vaiheessa mieleen, että olisit ehtinyt vielä vaikka mitä?

Monilla olisi kyllä varaa hommata jotakin kalliimpaa, jos luopuisivat jostakin muusta joksikin aikaa. Esim. jo viinanjuonnista/baareista/taksimatkoista voi kertyä muutamassa kuukaudessa summa, jolla saa hommattua käytettynä hyvän järkkärin ja pari objektiivia.

Jos olet todella hyvä (tai sinusta tulee sellainen), pystyt luomaan ne suhteet myös tässä iässä.

Jankutan tästä, koska itse olen myös kolmekymppinen ja hiljattain valmistuin unelma-ammattiini, jossa myöskin yleisesti ottaen kannattaisi aloittaa jo nuorena. Suhteet puuttuivat minultakin vielä vuosi sitten täysin (koulutuksesta huolimatta, valitettavasti). Aloin rakentaa niitä määrätietoisesti ja olen jo onnistunutkin saamaan muutaman arvokkaan kontaktin. Aivan äskettäin sain vielä mahtavan tilaisuuden, josta en selviytyisi täysin ilman kontakteja, mutta koska en enää olekaan täysin piirien ulkopuolella, uskon pärjääväni hyvin ja pääseväni taas tämän avulla eteenpäin!

Unelmistaan kannattaa pitää kiinni, koska jos tekee jotakin oikeasti tärkeäksi ja mielenkiintoiseksi kokemaansa, on valmis myös tekemään paljon töitä pärjäämisensä eteen, ja silloin vuorostaan on paremmat mahdollisuudet myös pärjätä. Siksi valitsin itse mieluummin näinkin myöhään unelma-ammattini jonkin turvallisemman ja helpomman vaihtoehdon sijaan.

Toisaalta, jos olet kuitenkin elämääsi tyytyväinen ja pidät kuvaamisen mieluummin harrastuksena, niin ei siinäkään toki mitään vikaa ole. Vain itse pystyt arvioimaan, onko tuo asia oikeasti jo mielessäsi käsitelty siten, ettei se enää jatkossa harmita. Mitä ikinä teetkin, hyvää jatkoa sinulle.

t. 55

päässyt oikikseen kolmesta hakukerrasta huolimatta. jäin kaksi kertaa 1,5 pisteen päähän. vieläkin olen katkera ja kateellinen kaikille tuon koulutuksen hankkineille.

Varmasti se, että ydinperhe hajosi, ja vieläpä omasta toimestani. Siis oikeastaan se, etten uskaltanut jäädä odottamaan sitä oikeaa oikeaa, vaan otin sen, joka minut huoli.



Toinen pettymys on se, miten tiukilla joudun koko ajan elämään. Että ns. hyvä koulutus ei taannutkaan kohtuullista toimeentuloa. Että siinäkin kohtaa tein väärän ratkaisun, valitsin väärän alan.



Kolmas pettymys liittyy juurikin tuohon toiseen. Minulla ei ole koskaan ollut mitään intohimoista suhtautumista mihinkään alaan. Olisi ihanaa olla intohmioisen kutsumuksellisesti - jotain? - vaikka pappi, ope, lääkäri, sähkömies, ihan mitä vain.

Ja että pitää opetella olemaan onnellinen juuri nyt, ei eilen tai huomenna..

Kyllä sä vielä kerkeät. Mä olen vierestä seurannut kuinka vaikeaa on saada julkaistua huippujulkaisussa. Miehen kaveri sai ekan science-julkaisun 38-vuotiaana ja siihen perään sitten vakituisen paikan. Tiedän monia tutkijoita/professoireita, joilla ei ole huippujulkaisuja mutta hyvin niillä menee.

Mä itse putosin kärryiltä jo vuosia sitten. Olin lahjakas mutta sairastumiseni takia tipahdin kokonaan kilvasta. Minulle ainoa vaihtoehto on teollisuus, koska en oikein saanut mitään julkaistua missään.

Ja samaan aikaan muutamakin "kollega" pääsi läpi. Minua ja näitä muita on tähän asti pidetty alan nuorena kärkijoukkona maassamme, mutta tämä on minun kohdallani niin paha isku, että todennäköisesti se pudottaa minut joukosta. En osaa vielä sanoa, mihin kaikkeen tämä vaikuttaa ja miten pahasti, mutta hyvin vaikealta tuntuu hyväksyä asia.

Toinen suuri pettymys on se, että olen jo reilusti yli kolmekymppinen, enkä ole vielä saanut uraani kuin alkuun (lapsiakaan ei silti ole, enkä ole tehnyt mitään muuta kuin opiskellut). Tiedän oman ikäiseni henkilön, joka on tehnyt samalla alalla jo komean kansainvälisen uran. Toisaalta yritän olla olematta pettynyt itseeni. Meillä on ollut hyvin erilaiset lähtökohdat, ja olen päässyt eteenpäin niin nopeasti kuin lähtötasollani on suinkin ollut mahdollista.

keskiluokkaista perheidylliä: en häitä jotka eivät aiheuttaisi traumaa loppuiäksi, en loppututkintoa, en oikeaa työpaikkaa, en oikeasti omaa rahaa, en hyvää parisuhdetta, en tyttöä enkä muutenkaan toista lasta, en tarpeeksi isoa asuntoa, en autoa, en sukulaisia joiden kanssa tulisin toimeen, en perhetuttuja enkä muutenkaan kunnon ystäviä.