Mistähän johtuu että nykyään niin monet haluavat kolme lasta? Kun ehkäisyvälineiden
Kolmen lapsen äitinä on niinku hienompaa kuin yhden tai kahden lapsen äitinä.
Kommentit (39)
Kaksi lasta ei ole enää itsestäänselvyys, vaan usein kahden jälkeen ainakin harkitaan sitä kolmatta ja ympäristökin kyselee että meinaattekos kolmannen tehdä?
Kolmen lapsen äiti antaa itsestään tehokkaamman ja taitavamman kuvan kuin 1-2 lapsen äityli.
kiitos huolenpidosta :)
t. 3
Helppohan se on haluta ja jaksaa, kun ne vanhemmat lapset voi kiikuttaa yhteiskunnan hoidettavaksi virikehoitoon :D
On huomattu, että se ei ole kivaa ja halutaan itselle isompi perhe.
Helppohan se on haluta ja jaksaa, kun ne vanhemmat lapset voi kiikuttaa yhteiskunnan hoidettavaksi virikehoitoon :D
eiköhän jokainen tee lapsia sen verran kuin itsestä tuntuu hyvältä. Toki ympäristön suhtautuminen lapsiperheitä kohtaan saattaa oikeaa määrää epäröivän kohdalla vaikuttaa.
Minä ainakin olen suhteuttanut omat lapsuudesta saakka vallalla olevat haaveeni miehen toiveisiin. Meidän lapsilukumme on siis molempia tyydyttävä kompromissi.
Ja kiitos kehityksen, lastenhoito on nykyään helpompaa kuin ennen. Pyykit ja tiskit pesee kone ja ruokaa saa valmiinakin jos ei jaksa aina itse tehdä. Lapsille on kivoja virikkeitä tarjolla (kerhot, harrastukset jne).
Kolme lasta on nykyään se täysmäärä, johon tähdätään jos parisuhde kestää, lapsirakkautta riittää ja varaa on.
Miksi juuri kolme? Kolme on paljon mutta ei liikaa. Syli täynnä rakkautta. Kolme lasta mahtuu auton takapenkille, hotelliin ja kolmen kanssa pärjää yksin asioillakin. Lapset on rikkaus ja nykyään kolme lasta on vielä kätevyyden rajoissa, kiitos kehityksen.
kaksilapsisena perheenä olemme kohta tilastoharvinaisuus. "kaikilla" on nykyään kolme lasta. Tämä kehitys alkoi 1990.
itse olen kahden lapsen perheestä ja olisin halunnut enemmän sisaruksia. Meille on siunaantunut kolme lasta ja olen kiitollinen, että ollaan heidät saatu. En ole ikinä ajatellut, että olisin jotenkin tehokkaampi kolmen lapsen äitinä kuin pienemmän määrän. Monilla ikäisilläni on 3-4 lasta. Kallistun tähän väittämään, että ollaan haluttu enemmän lapsia , kuin lapsuuden perheessä. Juu ja itse ollaan hoidettu, ei ole virikelapsia ; )
Olen nauttinut sisaruksistani ja aikuisenakin minulla on heihin huomattavasti läheisemmät välit kuin parhaisiin ystäviinikään. Koen sisarukset rikkaudeksi ja viihdyn suuremmassa perheessä.
Meillä lapsiluku jäänee kolmeen (varmaksi en sano) siitä syystä, että mieheni on ulkomaalainen ja matkustus hänen kotimaahansa tulee kalliiksi isolla porukalla, ja usein haluamme kuitenkin käydä. Muuten haluaisin todennäköisesti neljä lasta.
kaksilapsisena perheenä olemme kohta tilastoharvinaisuus. "kaikilla" on nykyään kolme lasta. Tämä kehitys alkoi 1990.
Enpä usko että sellaisesta on kyse.
Ehkäpä yleinen mielipide aborttia kohtaan on muuttunut ja kaikki lapset otetaan vastaan... niin ja onhan suhtautuminen lapsiin ja nuoriin muutenkin muuttunut. Lapsia arvostetaan enemmän kuin pari kymmentä vuotta sitten...
Mies ei vaan oikein lämpiä ajatukselle ja välillä kyllä mietin omaakin jaksamistani. Nyt nuorin jo 5. Ehkä sitten kun hän on koululainen voisi pysähtyä vielä kerran vauvan kanssa... haaveilee...
Puhuinkin siitä, että meidän tuttavapiirissä me olemme tilastoharvinaisuus.
10
Siitähän se johtuu varmaankin, että enää ei osata käyttää niitä ehkäisyvälineitä, olisko lopetettu suomenkielisten käyttöohjeiden painatus.
kolmeen lapseen on se että itse olin yksinhuoltajaäidin ainokainen ja kaipasin sisaruksia. Lisäksi meillä oli hyvin toimimaton perhe ja riitaisa suku, koen ettei minulla koskaan ollut sitä oikeaa perhettä.
Niinpä halusin itse olla "oikean" perheen äiti ja antaa lapsilleni sisaruksia. Neljäkin lasta kelpaisi, mutta sitten tulee jo ongelmia mm. auton suhteen.
Vakavasti puhuen, luulen että useampia lapsia hankkivat juuri ne, jotka itse olisivat kaivanneet sisaruksia. Itse olen ainoa lapsi, tavallaan, ja etenkin nyt aikuisena kaipaisin isompaa sukua ja perhettä ympärilleni. Osittain tästä syystä meillä on lapsia kolme, ehkä joskus neljäkin - haluaisin neljä lasta, mutta en ole varma
itselläni kolme lasta, ja neljättä odotellaan syntyväksi piakkoin :)
Osataan ehkäistä, ja ehkäisyä käytetäänkin, silloin, kun lapsia ei haluta.
Mutta kun halutaan lapsia...ovat ihania, suloisia, omia :)
Väitän, että olimme mieheni kanssa onnellisia aikana ennen lapsiammekin, mutta onni on vaan lisääntynyt lasten syntymien myötä.
Lapset kruunasivat muutoinkin onnellisen suhteemme.
Ja koska taloutemme sen kestää, niin mikäs ettei.
Luulen, että lapsilukumme jää neljään, mutta vannomatta paras ;)
mutta mun tekisi mieli kolmatta siksi että lapsista on niin paljon iloa.
Lisäksi mulla taitaa olla salaa vähän sellainen olo, että nuoruus on ohi sitten kun lapsiluku on täynnä, ja sitten enää odotetaan vaihdevuosia... En ole oikeasti sitä mieltä, mutta silti ajatus vähän ahdistaa.
tultua markkinoille lapsia tehtiin yleensä vain 1-2.