Mä haluaisin olla mies, niiden elämä ei muutu helvetiksi vaikka ne saa lapsia.

kui?

En kyllä kadehti miestä yhtään, mieti vähän minkä superäitimarttyyrin kanssa se joutuu oikein elämään ja siihen tulee vielä se narsistilapsikin.

elarit kun hoitaa voi saada lapsiaan tavatakin, mutta silti se oma elämä ei muutu totaalisesti, saa edelleen olla aikuinen ja elää aikuisen elämää ja tehdä asioita yksinään tai omien kavereiden kanssa.

Äiti on tuomittu olemaan vähintään 3 vuotta vain hiekkalaatikkotuttavien seurassa, vaikkei ne tuttavat kiinnostaisi tippaakaan ellei lapsia olisi.

elarit kun hoitaa voi saada lapsiaan tavatakin, mutta silti se oma elämä ei muutu totaalisesti, saa edelleen olla aikuinen ja elää aikuisen elämää ja tehdä asioita yksinään tai omien kavereiden kanssa. Äiti on tuomittu olemaan vähintään 3 vuotta vain hiekkalaatikkotuttavien seurassa, vaikkei ne tuttavat kiinnostaisi tippaakaan ellei lapsia olisi.

mutta en koe äitiyttä helvetiksi - olen kade, koska isyys ei VAADI oman kropan "uhraamista".. Oon koko ikäni urheillut kovaa, ja en muutenkaan sieltä rumimmasta päästä. Raskausaikana urheilin samaan tahtiin 7kk, parina viimoisen akuukautena maha oli jo niin iso ja liikkuminen hankalaa et joutu vähän hölläämään. Sit kaikki se turvotus! Vettä join ku hullu ja mansikoita mässäsin yhtenään, ne jeesas vähän mutta omasta mielestäni olin kyllä sellanen pullanaama sotanorsu et HUH. Sit synnytys - ei tullu ku pari pientä tikkiä, (oli siis "luomu" vesisynnytys) mut silti! Ja lantionpohjanlihaksia sai jumpata aivan älyttömästi, vaikka jo vuosia ennen raskautta oon harjoittanut niitä. Eikä se alapään ulkonäkö oo enää ihan sama ku ennen.. Miehiltä jos pikkaustais peniksestä osa pois, se ois jo sellanen maailmankriisi et oksat pois.



Itse en pystynyt imettämään (siitä u s k o m a t o n t a syyllistämistä kaikilta), ja meiilä on sellanen systeemi, että kaks päivää viikosta on kokonaan MUN päiviä - saan treenata ja rentoutua ilman vauvaa. Mielestäni ihan kohtuullista, mutta tästäkin saa syyttelyitä kuinka HUONO ja piittaamaton äiti olen! Anteeksi vain, jos haluan huolehtia itsestäni, voin paremmin - se heijastuu parisuhteeseen ja lapseen. Mies lähteä vaikka viikoksi pois, eikä häntä haukuta paskaksi isäksi :( Miehille muutenkin sallitaan enemmän kuin naisille, niin ettei hänen vanhemmuuttaan kyseenalaisteta.



Olen koittanut ajatella positiivisesti, mutta koko raskausaika, synnytys ja nää vauvan ekat elinviikot (kun stressasin tosta imetyksestä) suututti kun mies pääsi "kuin koira veräjästä" :(



Seuraavassa elämässä haluan olla mies :D Koko elämäni oon kärsinyt jonkinasteisesta "peniskateudesta" kenties.. Aiemmin on vain pystynyt näkemään ne naiseudenkin hyvät puolet! Tän koko rumban myötä tuo kateus on taas tullut pintaan.

Antakaa jo miehille anteeksi synnytys!

ja jää itse vapaalle. Vietettyäsi ansaitsemasi lomat hakeudu työelämään, mutta huomio, vain osa-aikaiseksi!



Unohda uralla eteneminen. Hoidata lapset yhteiskunnalla (mahdollista vain päiväkoti sekä pienten koululaisten iltapäiväkerhot), kun isovanhemmat eivät ikinä auta. Elämästä voisi tulla kahden uran perheessa liiankin kiireistä.



Anna isovanhempien valittaa työmoraalisi puutteesta. Ovat itse ahneita %¤%¤%% eli älä välitä heidän puheistaan enempää. Jos he auttaisivat, niin toki silloin voisit harkita kokopäivätöitäkin, mutta kun heistä ei ole ikinä mihinkään, eikä tule olemaankaan muuhun kuin uraorientointuneeseen elämään (heidän uransa on toki tärkeämpi, jotta eläkettä ehtisi karttua enemmän ja hoidettiinhan sinutkin yhteiskunnan toimesta ja glup, he ovat unohtaneet, sinusta huolehti myös isovanhemmat). Nauti, nauti ja nauti kahdesta vapaatunnistasi per arkipäivä ja hae sitten vasta pilttisi hoidosta jaksavana vanhempana.



Vaihda jossain vaiheessa osia rakkaan aviopuolisosi kanssa, mikäli se on taloudellisesti mahdollista. Älä toista samoja virheitä kuin vanhempasi.



Terv, bodarimutsi.

Istun täällä toimistolla ja mulla on kaikkien kolmen lapsen kuvat tässä pöydällä. Joka päivä töissä mulla on niitä hirveä ikävä. Välillä en pysty itkemättä katsomaan noita kuvia. Mietin vain että Voi luoja, miten mä rakastan noita pieniä.

Silloin kun saa olla niiden kanssa, niin mulle se on TAIVAS, ei helvetti.

Pentu aamusta-iltaan- hoitoon viimeistään 3kk ikäisenä. Lomat kahden kesken miehen kanssa, bien sûr. On tärkeää kuunnella itseään, ja vain itseään...

Päinvastoin :).

kuusi vuotta. Opin sen ettei kannata uhrautua enempää, kun on mahdollista siirtää lastenhoitoa myös yhteiskunnan vastuulle. Nuorimmat lapsemme menivät hoitoon vasta 3-vuotiaina. Saan omaa aikaa ja lapset eivät siitä kärsi. Yhteiskunta saakoon "pienemmän" työpanokseni. Työpanokseni ei ole "pieni", sillä kasvatanhan lapsia!!!

1. Teen osa-aikatöitä 20-25 tuntia viikossa.

2. Lapset ovat päiväkodissa ja nykyisin isommat jo koulussa.

3. Päiväkotipäivät ovat enintään kahdeksan tuntisia, jotta eivät olisi niin raskaita lapsille. Tämä on mahdollista vain lyhentämällä työaikaani.

4. Miehen työpäivät ovat matkoineen 10-11 tuntisia ja aika raskaita hänelle. Hän vie lapsia hoitoon vain kun on pakottavaa tarvetta.

5. Ehdin käymään kaupassa, välillä valmistelemaan ruokaakin ennen lasten hakua.

6. Nautin omasta ajasta silloin kun lapset ovat hoidossa, joten aina en tee vain perheen eteen juttuja silloin.

7. Muu aika on hyvin perhekeskeistä. Miehelle myös.

7. Tukiverkkomme koostuu muista vailla suvun tajoamaa tukiverkkoa olevista lapsiperheistä. Rasitamme heitä vain tositarpeessa.



Meillä on kahdet kaksoset:)

Varhain tehty työ palkitaan myöhemmin hyvällä suhteella lapseen ja toimivalla perhe-elämällä.

Yksisilmäistä ajattelua ketjussa.



Miehen elämähän muuttuu juuri helvetiksi lasten myötä. Laitokselta kotiin muuttaa raivotar, ellei jo ole raskausaikana sellaiseksi muuttunut. Elämä on yhtä naisen päässä olevaa aikataulua. Kaikki perheen ulkopuolinen toiminta on syntiä. Läheisyys, seksi ja lopulta koko parisuhde >>> finito.



Hyvää äitienpäivää....

pitikö niitä tenavia sitten pukata, vielä useampiakin....

t. yhden murrosikäisen, yhden esiteinin ja yhden uhmaikäisen äiti jonka elämä EI ole helvettiä, päinvastoin!

Yksisilmäistä ajattelua ketjussa.

Miehen elämähän muuttuu juuri helvetiksi lasten myötä. Laitokselta kotiin muuttaa raivotar, ellei jo ole raskausaikana sellaiseksi muuttunut. Elämä on yhtä naisen päässä olevaa aikataulua. Kaikki perheen ulkopuolinen toiminta on syntiä. Läheisyys, seksi ja lopulta koko parisuhde >>> finito.

Hyvää äitienpäivää....

Hmm..kuulostat ihan mun mieheltä. Joten kysyn eiks sun pitänyt olla töissä? Rankka duuni kun kerkee av-palstalle kommentoimaan ;)

Meillä kyllä sai olla mies se, jonka elämä siinä totaalisesti muuttui. Minä sanoin jo ennen lapsen hankkimista, että mies on se, joka saa olla päävastuussa hoitamisesta. En itse erityisemmin halunnut lasta, koska työni ja harrastukseni ovat sellaisia, että vaativat paljon poissaoloa sekä fyysisesti että henkisesti ja niistä tippuu pois kyydistä taukoa pitämällä. Tämän lisäksi en saa n. 16v nuoremmista lapsista oikein mitään nautittavaa vuorovaikutusta irti.

Kannattaisi lukea se kirja jossa eräs nainen esiintyy miehenä yhden ja puolen vuoden ajan. Sitten se kirjoitti siitä kirjan ja kertoi siinä että se oli hänen elämänsä rankinta aikaa. Kaikki ne stereotypiat ja paineet etc. :/