Lue keskustelun säännöt.
Sairastuin sitten kohdunkaulan syöpään
08.05.2012 |
On levinnyt niin, että ei ainakaan tässävaiheessa voi leikata. Olen juossut kaikki magneetti-, tt- ja PET-tutkimukset ja maanantaina alkaa sytostaattihoidot. Tähänkö se elämä sitten päättyy, näinkö sen piti mennä? Mä en ole valmis lähtemään, lapset ja mies minua vielä tarvitsevat. Ja minä heitä. Niin älyttömän paljon. Olo on turta. En itke kuin salaa. Olen 35-vuotias nainen, jolla oli kaikki mitä elämältä halusia. Ei kai toiset saa näitäkään kokea. Kipua pelkään. Ja sitten ihan sitä loppua. En sääli itseäni. En kestä ajatusta, että lapset joutuvat elämään elämänsä ilman äitiä. Nyt itken...
Kommentit (78)
Varaudu jatkossa tässäkin ketjussa esitettyihin kysymyksiin ja kysymyksen esittäjän omaan sairaudenpelkoon.
Joillakin vaan tuo empatiakyky ei yllä omaa napaa ylemmäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidä kuitenkin toivoa yllä, ihmeitäkin tapahtuu...
tartu hänen käteensä. Hän kantaa sinua silloin kun et itse jaksa.
Siunausta!
hakeudu HETI yksityiselle! Ihan oikeasti!
Syöpähoidoissakin on todella pitkälti kysymys rahasta. Ystäväni isä lähetettiin jo 5 vuotta sitten kuolemaan, eli hoidot lopetettiin, kun kunnallisen puolen tarjoamat eivät tehonneet.
On kuitenkin saanut itselleen monta suhteellisen hyvää vuotta lisää aikaa, kun on osallistunut kaikkiin mahdollisiin lääketutkimuksiin ja ostanut itselleen todella kalliita hoitoja.
Se on surullista, mutta totta, että kun kunnallisella puolella hoidot on loppu, löytyy niitä yksityiseltä puolelta vielä liuta lisää.
Kyllähän Mikael Jungerillekin lääkäri sanoi että " siinä on kuollut mies", kun syöpä oli jo levinnyt luihin asti. Niin vaan porskuttaa tänäkin päivänä hän.
Niin kauan kuin on elämää, on elämää. Ja joka hetki kannattaa elää.
Jokainen hetki on korvaamattoman arvokas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä ketjussa on jo taas AV:n kauhein kirjo (hihhulit & vittuilijat) mutta onneksi paljon hyviäkin neuvoja. Ottaisin myös yhteyttä yksityiseen. Oloni vastaavassa tilanteessa olisi varmasti epätodellinen ja kauhunsekainen. On mahdotonta keksiä mitään järkevää sanottavaa. Ei ole pysäyttävämpää, järkyttävämpää tietoa kuin kuulla kuolevansa.
tiedän melkein miltä tuntuu, itsellä kokemusta 2 vatsaleikkauksesta kuukauden välein...mutta paranin, vaikka kun mun tauti uusi ajattelin että jaa, tässä mennään sit leikkaukseen kerran kuussa enkä 40-vuotispäivää näe
olen 44, olen saanut nähdä lasteni kasvavan, olen niin kiitollinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihan jokaisen meistä, koskaan ei voi tietää koska tulee lähtö, jää auton alle tms.
Voimia ap:lle ja hänen perheelleen!!!!
Hävytöntä vaatia ap:ta tuossa tilanteessa jättämään muistoja lapsille. Sehän on sama kun ap olisi jo luovuttanut.
Katse tulevaisuuteen, ei vielä testamenttia.
minun käy kovin sinua ja perhettäsi sääliksi :(
Pyri kuitenkin menemään eteenpäin päivä ja asia ja hoito kerrallaan. Et ole vielä kuollut. Yritä pitää päiväsi mahdollisimman normaaleina ja otat vastaan sen mitä tuleman pitää. Äläkä hukuttaudu suruusi nyt. Ei sinun tänään pidä lähteä, aikaa on annettu vielä, ota siitä kaikki irti. Melkein sanoisin, että unohda se tauti, miettiminen ei auta yhtään mitään vaan vain tekee kaiken mustaksi. Sinä pystyt kyllä siihen. Päivä ja hoito kerrallaan, ja nyt jos koskaan on aika antaa kaikki mitä ikinä pystyt perheellesi. Sinä olet vielä täällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
enkä haluaisi sanoa mitään, koska tuntuu että sanat ei riitä.
Varaudu kaikkeen kuitenkin niin että teet muistoja lapsille. Kirjoita kaikki ajatukset ylös lapsia varten ja lasten tulevaisuutta varten. Mieti eri tilanteita joissa lapset kaipaavat äitiä ja kirjoita niistä.
Toivottavasti selviät!
osuit ainakin muhun.kaikkea hyvää sulle olet hyvä ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
paljon voimia, rakkautta ja kauneutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuliko mieleen että myös ateistit voivat sairastua syöpään?
Tsemppiä hoitoihin ja koko syöpämatkaan! Itse nuorena rintasyövän kokeneena tiedän mitä käyt läpi! Voimia!
Olen tosi pahoillani tilanteestasi, osanottoni. Voimia.
Minulla itselläni diagnosoitiin rintasyöpä tämän vuoden helmikuussa ja olen parhaillaan sytostaattihoidoissa. Muutaman vinkin haluan antaa (toivottavasti niist hyötyä):
- anna tunteiden tulla. Itke kun itkettää. Hanki keskusteluapua, se auttaa. Vietä aikaa rakkaidesi, perheen ja ystäviesi kanssa. Diagnoosin ollessa näin tuore saat romahtaa, saat olla heikko, saat olla ihan kaikkea. Se kuuluu asiaan. Rakkaiden tuki kuitenkin kannattelee syvimmissäkin vesissä.
-älä menetä toivoasi, sitä on aina. Aina. Hoidot ovat rankkoja mutta oikeasti ne ovat kehittyneet ja edistyneet. Olen töissä hoitoalalla ja päivittäin tapaan potilaita joille hoidot tehoaa vaikka primaaritilanne on ollut todella vaikea. Aina ei tauti parane, mutta vuosien lisäaikaa saa (ja kenties sinä aikana tulee taas uusia hoitomuotoja). Siitä tulee ikäänkuin krooninen sairaus ja niidenkin kanssa ihmiset kummasti vain elää.
-hae second opinnion. Ihan vaan jo senkin vuoksi, että nyt on sun elämä pelissä. Itse kävin Docrtesissa ja en voi muuta kuin suositella. Mukaan kaikki tekstit, kuvat, lausunnot ym. Siellä ne pyydettiin etukäteen, jotta lääkärillä oli aikaa lukea ja katsoa kaikki läpi ennen vastaanottoa. Itse koin sen vastaanottokäynnin hyväksi. Se oli rauhallinen tapahtuma, jossa käytiin kaikki vielä läpi. Sain mielenrauhan koska kaksi kokenutta lääkäriä linjasi samat hoidot. Varatessasi aikaa kysy onkologia/gynekologia, joka on erikoistunut gynekologisiin syöpiin.
-ole itsekäs. Jos jokin aisa mietityttää, kysy. Jos olet tyytymätön johonkin tai jokin jäi kaivelemaan, kysy uudelleen, selvitä asia. Voit olla hankala ja vaativa potilas, sulla on syy. Hoitohenkilökunnan pitää se ymmärtää, kestää ja puskuroida.
-kirjaudu syöpäsäätöiöiden webisivuille www.cancer.fi. Siellä on hyvää ja asiallista keskustelua ja äärimmäisen tärkeää vertaistukea. Myös säännöllisiä tapaamisia järjestetään vaikka voi olla että ihan vielä et ole niihin valmis.
Voimahaleja ja voimia hoitoihin toivottaa,
Krookus
alle 45-vuotiaista on viiden vuoden kuluttua elossa 90 %.
palliatiivinen hoito ennen kuin tulet viisastelemaan. Ap:lle voimia ja pyydä kaikki mahdollinen lääkitys pahoinvointiin ja kipuihin jos tarvetta on. Vierestä seurasin läheisen taistelua saman sairauden kanssa ja viestisi sai kyyneleet silmiini. Vaikken mikään tapauskovaista kummempi olekaan, niin rukoilen puolestasi ja toivon rinnallesi enkeleitä!
Olet ajatuksissain vaikka en Sinua tunnekaan...
Oletko kriisin ja shokin keskellä ajatellut mahdollista mielialalääkitystä?
Itse sairastuin syöpään viime syksynä. Alkuun olin todella shokissa, itkin ja kaikki tuntui lohduttomalta. Itse diagnoosin saaminen oli kuin kuolemantuomio. Surin lapsia, jotka jäävät orvoiksi...
Olen aiemmin suhtautunut hyvin krittisesti mielialalääkkeisiin, mutta ajattelin kokeilla. (...ajatus oli tuolloin, että kuolenhan kuitenkin, voihan sitä kuolla suremattakin...)
Muutamassa viikossa alkoi helpottamaan. Olin turta. Mieli sai suojakseen kemiallisen suojan. Jaksoin paremmin lasten kanssa, enkä enää itkeä pillittänyt koko ajan. Toki, surullisten tunteiden läpikäyminen on tärkeää, en väheksy sellaista. Minulle ainakin lääkitys oli oiva apu hoitoprosessin alkuun saamiseen.
Lääkitystä käytin n.½v, pikku hiljaa voimavarat palasivat ja jätin lääkityksen.Uskalsin katsoa asioita silmästä silmään ilman itsesäälissä rypemistä ja sumuista oloa.
Voimia Sinulle. Kyllä kaikki järjestyy :)
Ehkä sytostaatit toimivat kohdallasi ja parannut.
Oliko sinulla todettu hpv:tä?
palliatiivinen hoito ennen kuin tulet viisastelemaan.
Ap:lle voimia ja pyydä kaikki mahdollinen lääkitys pahoinvointiin ja kipuihin jos tarvetta on. Vierestä seurasin läheisen taistelua saman sairauden kanssa ja viestisi sai kyyneleet silmiini. Vaikken mikään tapauskovaista kummempi olekaan, niin rukoilen puolestasi ja toivon rinnallesi enkeleitä!