Lapseni otettiin kiireellisesti huostaan :(
Olen ollut viimeaikoina todella väsynyt, mutta kuitenkin osannut pyytää apua silloin kun en itse ole lapsilleni riittänyt.
Minulle tuli nukahtamisvaikeuksia ja kuvittelin niiden menevän ohitse, mutta viikonlopun aikana tajusin tarvitsevani apua nukahtamiseen.
Odotin tätä päivää jotta saan soittaa psykiatrian poliklinikalle (minulla on hoitosuhde siellä) jotta saisin lääkkeet viimeistään keskiviikkona.
Lasten isän piti tulla olemaan lastensa kanssa, tai viemään heidät pois omien asioidensa jälkeen jotta helpottaisi, mutta kuinkas kävikään.
Ovikello soi jota hieman ihmettelin, koska en odottanut vieraita. Luulin että lasten isä on siellä mutta järkytys oli niin suuri etten ensiksi meinannut osata edes avata ovea.
Ovella oli sosiaalityöntekijät poliiseiden kanssa.
Ensiksi luulin että tämä oli lasten isän tekosia ettei hän halunnutkaan auttaa ja ilmaisi sen tällä tavalla, mutta ei se niinkään ollut ja tarkemmin kuin ajattelen niin eihän siinä olisi ollut edes mitään järkeä...
Ei heillä ole mitään syytä ottaa lapsiani huostaan. En minä ole laiminlyönyt lapsiani ja asia oli jo hoidossa.... Tosin se ei näy yhtään missään virallisesti sillä en ollut vielä kerennyt edes soittamaan psykan polille.
Asiat järjestyivät niin että isommat lapset pääsivät isänsä luokse, minä sain lääkkeet ja mahdollisuuden levätä. Nuorin lapsista jäi lasten kotiin ja toki saan häntä käydä siellä katsomassa...
Tuntuu niin pahalta että asiat menivät näin koska pelkään ettei minua uskota missään tuon valitettavan ylilyönnin takia. Olisin saanut levättyä ja nuo lääkkeet ilman sossun puuttumistakin asioihimme je elämä olisi jatkunut paremmin.
En tarvitse ulkopuolisten apua enempää ja olen itseasiassa sitä mieltä että siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta se ei taida mennä niin enää kuin minä näen parhaaksi?
Kommentit (57)
Nukahtamisvaikeuksien takia ei kenenkään lapsia viedä.
Siis kuka ne sossut soitti? Ja miten tää kaikki liittyi sun soittoaikaan psykiatrille? Mistä lääkkeistä puhut?
Siis että sossu vei lapset koska et ollut ehtinyt soittaa psykan polille? Mä en nyt tajunnu...
Ja kenen puolesta tuli se ylilyönti? Sun?
Ei kai sossu nyt yhtäkkiä ole ilman syytä kenenkään ovella?
ap:lle tapahtui jokin ylilyönti väsymyksen takia, ja sen johdosta joku on tehnyt lastensuojeluilmoituksen. Veditkö jotain huumeita? Unilääkkeitä niin että olet ollut taju kankaalla ja lapset heitteillä?
enemmän kuin tuossa kerrottu - ja siis en missään nimessä väitä ettei sossut tee virheitä ja että tuo olisi ollut oikein mitä tehtiin, mutta ei väsymyksen takia tulla poliisien kanssa lapsia pois hakemaan jos lasten hoito on kuitenkin sujunut (ap sanoo osanneensa pyytää apua).
Liittyisikö jotenkin historiaan tai perussairauksiin, esim. syyhyn miksi on hoitosuhde sinne psykiatrian poliklinikalle vai mihin?
oleellista tästä nyt puuttuu.
Ei ap silti välttämättä valehtele, voi vaan olla ettei muista/tajua mistään mitään.
Tuli muuten mieleen yks toinen juttu..tiedän ihmisen joka jätti menemättä polille vaikka aika oli varattu.
Sillä seurauksella että poliisit tulivat ovelle
katsomaan mikä tilanne on.
miksi hänellä on nukkumisvaikeuksia? Nehän liittyvät monesti mielenterveyden sairauksiin. Miten ap kokee tilansa. Miksi hänellä on hoitosuhde psykiatrian polille? Miksi jä odottamaan tätä päivää, miksi ei soittanut aikasemmin? Olivatko lapset koulussa ja hoidossa tänään? Miten unen puute näkyi ap.ssa, muuttuiko käytös, sietokyky? Kuka soitti lastensuojeluun ja miksi?
ei yleensä ole poliisi mukana. Joten jotain erikoisempaa on tapahtunut. Jos tämä nyt on totta ollenkaan.
termiä "kiirellinen huostaanotto" ei ole tänä päivänä edes olemassa. Kyseessä on siis ollut kiireellinen sijoitus (?), joka kestää max. 30vrk. Huostaanotto on sitten jo aivan toinen juttu. Aiemmin on käytetty termiä kiireellinen huostaanotto, mutta sekin ollut lyhytaikainen ja väliaikainen ratkaisu/pikainen puuttuminen tilanteeseen.
ap, joskus sitä ei vain itse näe niin selkeästi että tarvitseekin apua..ja tässä tilanteessahan se sossu saattaa astua kuvaan mukaan. Hanki nyt itsellesi kaikki mahdollinen apu, jotta tulevaisuudessa jaksat sitten itse hoitaa lapsiasi. Eli lepää, käytä sinulle määrättyjä lääkkeitä ja käy mielenterveys/psykpolilla tai missä sun hoitotaho sitten onkaan säännöllisesti.
ap jättää nyt jotakin kertomatta. Väsymys ei ole syy huostaanottoon(jokainen äiti on joskus väsynyt) eikä nukahtamislääke, ovat hyvin yleisiä, ihan työssä käyvilläkin, joilla ei ole mitään sen kummempaa taustalla kuin nukahtamisongelmia.
Sen sijaan ap kertoi, että käy psykiatrisella polilla, olisiko siellä huomattu, että ap on esim. itsetuhoinen eli itsemurha-altis? Muuta syytä en osaa sanoa. Tai sitten, kuten sanoin, ap jättää paljon kertomatta.
Itse lastensuojelussa töissä.
miksi hänellä on nukkumisvaikeuksia? Nehän liittyvät monesti mielenterveyden sairauksiin. Miten ap kokee tilansa. Miksi hänellä on hoitosuhde psykiatrian polille? Miksi jä odottamaan tätä päivää, miksi ei soittanut aikasemmin? Olivatko lapset koulussa ja hoidossa tänään? Miten unen puute näkyi ap.ssa, muuttuiko käytös, sietokyky? Kuka soitti lastensuojeluun ja miksi?
johonkin perussairauteen, mutta on myös ihmisiä, jotka ovat aina olleet huonounisia ja ajoittain tarvitsevat nukahtamislääkkeitä. Kuten minä. Olen perusterve. Ja sosionomikin vielä ;)
Ap jättää jotakin kertomatta. Se on selviö. Luulen, että liittyy siihen, että hänellä asiakkuus psyk.polilla, on ollut siellä sekava ja/tai itsetuhoinen. Äidin väsymyksen ja univaikeuksien takia ei lapsia oteta huostaan, sitten sinne vietäisiin 99% lapsista, jos syyt olisivat nuo.

Otsikon vakavat mielenterveysongelmat oireilevat alkaessaan unen puutteena. Oisko ollu taas pahempi jakso tulossa ja siksi katsottiin ettei pysty lapsia hoitamaan. Tosin silloin ois äitikin viety ehkä hoitoon...
muuten terveillä (pienten lasten) äideillä. Voisi jopa sanoa, että harvinaisempi on (pienten lasten) äiti, jolla EI ole unenpuutetta ja/tai uniongelmia. Mutta ap:lla ilmeisesti joku vakava mt-ongelma taustalla, koska kävi jo psykiatrian polilla, ja hänellä oli sinne hoitosuhde. Masennuskaan nimittäin ei aiheuta huostaanottoa, ellei se ole vakavaa. Veikkaan jotain "vakavampaa" mt-ongelmaa siis. Tosin ap ei ole tähän tullut vastaamaan, joten taisi olla trolli.
Tiedän että psykiatrian poliklinikalle ei pääse hoitoon noin vain.Sinne on kilometrien jono. Silloin on kyseessä hyvin perustavaa laatua oleva häiriö mielenterveydessä.
Ilmeisesti päättivät että tämä tilanteesi voi pahentua, nimenomaan paino sanalla voi.Siksi tehtiin tällainen varotoimenpide.
Mielestäni päätös oli oikea eikä sinun tule yhtään olla siitä pahoillaan että olisit huono äiti kun väsyit.Sellaista on elämä.Tärkeintä on että tilanne on nyt hallinnassa ja lapsesi turvassa ja sinä saat hoitoa.
Meillä oli aiemmin tapaus jossa olin masentunut ja se oli ihan ok. Mutta kun ilmoitin psyk.polille että en nyt jaksa hoitaa lapsia vaan menevät mummille ja papalle niin kappas kummaa, siitä tehtiin lastisilmoitus kun lapset olivat "kyläilemässä".
Minusta tarinassa outoa se että pienin jäi lastikseen? Miksei saanut mennä isälle? Tuo on todella outoa..
Poliisi voi olla mukana kun lapset haetaan. Ihan turvallisuussyistä
Väsymyksen / uniläkkeiden takia ei kyllä lapsia oteta huostaan.
Itsellä on ajottain unilääkkeet käytössä. Masennusta ja ahdistusta ollut v 2003. Olen psykpolin asiakas ja taustalla yksi sairaalajaksokin. Eikä ole lapsiani ikinä otettu huostaan. Sairaalajakson jälkeen sossu teki kotikäynnin ja lapsien koti todettiin turvalliseksi ja minut kykeneväksi hoitoon. Papereissa lukee " lapsi saa kotona hyvää hoitoa johon äidin tilanne ei vaikuta. Sosiaalitoimella ei ole mitään syytä jatkaa perheen luona käyntejä".
Muutenkin ekana etsittäis tukiperhe.
Huostaanotto on viimeinen ratkaisu! Kiireellisen huostaanoton taustalla on joku akuuttihätä. Väkivalta, päihteet, hyväksikäyttö, itsemurhauhka tms.
Pötypuhetta väittää, että syynä on väsymys ja lääkkeet. Kuten joku kirjoittikin, niin täällä olis tällä syyllä otettu huostaan aika moni skidi.
Suomessa lapsia ei todellakaan huostaanoteta heppoisin perustein... Ennemminkin niin päin, että annetaan asioiden mennä liian pitkälle ennen kuin ryhdytään puuhaamaan huostaanottoa... Valitettavasti :(
kun ap tarkoittanee ylilyönnillä tuota sossun käyntiä, että siitä jää merkintä papereihin. Mutta mikä perussairaus sinulla sitten on, ap? Hyvähän se on että saat apua ajoissa.