Häät tulossa, lapsi pitäisi jättää kotiin
Kesällä on mieheni siskon häät, joihin ei toivota lapsia. Häät ovat kahden tunnin ajomatkan päässä. Vauvamme on silloin vajaa 3kk ikäinen. Äitini pystyy hoitamaan lasta kotona, mutta emme saa järjestettyä hoitoa lähellä hääpaikkaa. Kannattaako lähteä vai onko parempi jos vain mies menee?
Imetän lastani ja haluaisin vastauksia joiltain joilla on kokemuksia vastaavanlaisista tilanteista.
Kommentit (79)
tai sitten ei mene ollenkaan, sinä jäät vauvan kanssa kotiin.
ja jättäisi vauvaa. Olemme aina olleet juhlapaikan lähellä hotellissa yötä ja palkanneet MLLn hoitajan.
Tyhmä täti vauvalla, jos ei veljenpoikaa (tytärtä??) häihin huoli.
Enkä muutoinkaan ole omia lapsiani jättänyt vauva-aikana muun kuin isänsä hoitoon. Mulle on aina vauvat ja imetys ollut tärkeämpää kuin riennot.
Itse olen ollut rintalapsen kanssa häissä. Täytyy kyllä sanoa, että olisin yhtä lailla voinut olla olematta. Ei sillä, että lapsesta olisi ollut häiriötä kenellekään. Tunsin vain itse olevani vähän ulkopuolinen, kun jaoin pöytäseurassa huomioni aikuisten ja vauvan kesken.
mutta riippuu lapsesta, kelpaako korvike, vai saatko pumpattua tarpeeksi etukäteen, huomioi, että määrä voi olla isompi kuin luulet, joten kannattaa testata paljonko vauva juo pullosta maitoa iltaisin. Kaikki vauvat eivät rauhotu vieraaseen syliin, jos oikein ovat pois tolaltaan. Sitä voi sitten miettiä, että haluaako, että vauva huutaa kotona kolme 6 tuntia, kun itse juhlii. Jos on tyytyväinen vauva ja helppo äitisikin hoitaa, niin mikä ettei.
Itse aion pitää lapsettomat häät ja se TODELLAKIN tarkoittaa myös sylivauvoja. Ehkä voisi sanoa, että ENNEN KAIKKEA sylivauvoja. Jos joku änkeää sinne vauvan kanssa, hänet ohjataan kauniisti ulos saman tien.
Olen ollut monissa häissä, joissa sylivauva alkaa huutaa juuri ratkaisevalla hetkellä kirkossa: Tahdotko sinä xx ottaa tämän yy:n puolisoksesi - yäää yäää yäää. Vaikka äiti syöksyisikin vauvan kanssa ulos, siinä menee helposti 10-20 sekuntia... ja hetki on pilalla. Ainutlaatuinen hetki, joka toivottavasti tulee eteen vain kerran elämässä.
Kiva jos teitä ei tuollainen haittaa, mutta minua haittaa. Kannattaa todellakin kysyä morsiusparilta, mitä he oikeasti haluavat, eikä olettaa että tietenkin MINUN vauvani on tervetullut. Tämä viesti ei siis ollut ap:lle, joka selvästi haluaa huomioida morsiusparia.
Jos miehen sisko on niin tyhmä ettei kykene hyväksymään veljensä pientä vauvaa häihinsä niin jättäisimme menemättä koko perhe. Ei noin pientä voi jättää hoitoon toiselle paikkakunnalle, et nauttisi juhlista, lypsäisit ylimääräisiä maitoja pois ja olisit lopulta vain vihainen kaikille.
Ja morsiamia ylipäätään. Niissä lapsettomissa(kin) häissä on käsittääkseni myös sulhanen, joka oletettavasti ei myöskään halua lapsia paikalle.
Jos vies arvostaa vaimoaan jättäisi tämäkin menemättä. Ihan näpäytyksenä pilkunviilaaja siskolleen.
Oikeasti miksi pienen vauvan pitää kärsiä?

Meillä 6kk ikäinen imetettävä vauva oli kaveripariskunnan häiden ajan hoidossa 30 minuutin ajomatkan päässä 6h ajan. Sen verran ehdittiin olla, kun alkoi itkeä kovasti ja mummu soitti meidät kotiin.Oli helpottunut kun näki äidin tulevan. Ei ollut soseet riittäneet ruuaksi, vaan piti päästä rinnalle ja syliin. Teillä vauva vielä niin pieni häiden ajankohtana, että itse en pystyisi rentoutumaan tuossa tilanteessa. Voi olla ettei pulloruokinnalle suostukaan. Meidän kumpikaan lapsi ei ole ottanut pullosta maitoa, vaikka kuinka yritettiin. Jos aiotte saada pulloruokinnan onnistumaan, sitä pitäisi jo alkaa treenata nyt.
Hääpari toivoo, että saisivat omannäköisensä häät, se on heidän päivänsä, jonka eteen on nähty paljon vaivaa ja johon ladattu paljon odotuksia.
On todella itsekästä viedä sinne, heidän toiveesta huolimatta lapsia, olivat he minkä ikäisiä tahansa. Kohta niitä on ne kymmenen sylivauvaa.
Olisko siinä majoituksen hankkimessa mitään järkeä? Pois jääminenkin on vähän siinä ja siinä epäkohteliasuus näkökulmasta.
Hääpari saa pitää omannäköisensä häät, mutta on myös epäkohteliasta vaatia toista tulemaan häihin ja jättämään pienen vauvan pitkäksi aikaa hoitoon. Itse en voisi 3kk ikäistä jättää hoitoon. On mielestäni liian pieni äidin olla erossa 2h kauempaa. En myöskään osaisi itse nauttia, vaan vilkuilisin kelloa milloin pääsen takaisin vauvan luo.
Keskimmäinen ei huolinut koskaan pulloa eikä tuttia. Silloin ei ole edes mitään vaihtoehtoa vaan kotiin on jäätävä jos vauva on tällainen.

heiläl on oikeus päättää haluavatko lapsia niihin vai ei. JOkainen mamma joka ei voi olla erossa lapsestaan voi jättäytyä pois; se on kutsu eikä käsky. Ja hääpari voi nauttia päivästä ilman rääkyviä lapsia.
Itse aion pitää lapsettomat häät ja se TODELLAKIN tarkoittaa myös sylivauvoja. Ehkä voisi sanoa, että ENNEN KAIKKEA sylivauvoja. Jos joku änkeää sinne vauvan kanssa, hänet ohjataan kauniisti ulos saman tien.
Olen ollut monissa häissä, joissa sylivauva alkaa huutaa juuri ratkaisevalla hetkellä kirkossa: Tahdotko sinä xx ottaa tämän yy:n puolisoksesi - yäää yäää yäää. Vaikka äiti syöksyisikin vauvan kanssa ulos, siinä menee helposti 10-20 sekuntia... ja hetki on pilalla. Ainutlaatuinen hetki, joka toivottavasti tulee eteen vain kerran elämässä.
Kiva jos teitä ei tuollainen haittaa, mutta minua haittaa. Kannattaa todellakin kysyä morsiusparilta, mitä he oikeasti haluavat, eikä olettaa että tietenkin MINUN vauvani on tervetullut. Tämä viesti ei siis ollut ap:lle, joka selvästi haluaa huomioida morsiusparia.
Tunnut tekevän asiasta elämän ja kuoleman kysymyksen. Itseäni ei haittaisi jos joku vauva sattuisi rääkäisemään juuri strategisella hetkellä. Sitten voisin ärsyyntyä jos se vain jatkuisi ja jatkuisi. Kunhan minä ja mies kuulemme kysymykset, se riittää, muiden ei ole niin välttämätöntä kuullakaan. Menetkö muuten naimisiin täydellisten hääjuhlien vuoksi vai avioliiton perimmäisen tarkoituksen takia?
MUTTA toki voitte järjestää lapsettomat häät. Arvostan sitä ja jos nuorimmaiseni olisi hieman vanhempi, ja saisin suhteellisen helposti järjestettyä tutun hoitajan, ja jos vielä häät olisivat samalla paikkakunnalla, tulisin todistamaan avioliittoon vihkimistänne.
mummoltaan.
Mun lapsista yksikään ei huolinut pulloa, joten ei olisi onnistunut.
Itse varmaan jättäisin väliin, sillä olisi jotenkin outoa olla koko päivä juhlimassa kun lapsi kaipaa kotona.
Hääpari toivoo, että saisivat omannäköisensä häät, se on heidän päivänsä, jonka eteen on nähty paljon vaivaa ja johon ladattu paljon odotuksia.
On todella itsekästä viedä sinne, heidän toiveesta huolimatta lapsia, olivat he minkä ikäisiä tahansa. Kohta niitä on ne kymmenen sylivauvaa.
Olisko siinä majoituksen hankkimessa mitään järkeä? Pois jääminenkin on vähän siinä ja siinä epäkohteliasuus näkökulmasta.
Hääpari saa pitää omannäköisensä häät, mutta on myös epäkohteliasta vaatia toista tulemaan häihin ja jättämään pienen vauvan pitkäksi aikaa hoitoon. Itse en voisi 3kk ikäistä jättää hoitoon. On mielestäni liian pieni äidin olla erossa 2h kauempaa. En myöskään osaisi itse nauttia, vaan vilkuilisin kelloa milloin pääsen takaisin vauvan luo.
Keskimmäinen ei huolinut koskaan pulloa eikä tuttia. Silloin ei ole edes mitään vaihtoehtoa vaan kotiin on jäätävä jos vauva on tällainen.
heiläl on oikeus päättää haluavatko lapsia niihin vai ei. JOkainen mamma joka ei voi olla erossa lapsestaan voi jättäytyä pois; se on kutsu eikä käsky. Ja hääpari voi nauttia päivästä ilman rääkyviä lapsia.
Vaatia joku ihminen tulemaan omiin häihin ja jättämään pienen sylivauvan kotiin hoitajalle. Tästähän me keskustelimme. En väittänyt missään vaiheessa, tai ainakaan tarkoitukseni ei ollut, että olisi epäkohteliasta pitää lapsettomat häät. Se on epäkohteliasta jos vaatii pienen vauvan äitiä ilmestymään paikalle ilman vauvaansa. Naurettavaa on myös loukkaantua jos joku ei kyseessä olevasta syystä pääse tai halua tulla.

kun et tällaista ymmärrä? Kukaan tuskin loukkaantuu jos jokua ei pääse tulemaan, ihme oletuksia teillä on. Eiköhän ne ole hyvät kekkerit ilmankin.
Olisko siinä majoituksen hankkimessa mitään järkeä? Pois jääminenkin on vähän siinä ja siinä epäkohteliasuus näkökulmasta.
Joku, et ilmeisesti sinä, sanoi yllä olevan mukaisesti. Tuon voi tulkita vain niin, että pienen vauvan äidin jääminen kotiin vauvan kanssa voi jonkun mukaan olla epäkohteliasta hääparia kohtaan.
Jos kutsussa sanotaan ettei lapsia niin sinne ei sitten tulla edes vauvan kanssa. Ilmoitatte hääparille, että ette pääse tulemaan ja sillä selvä. Uskon, että hääpari ymmärtää tämän aivan hyvin eivätkä siitä loukkaannu.
ei lapsettomat häät tarkoita sitä, että siellä ei ole lähisukulaisten lapsia:)
Se tarkoittaa sitä, että ne hieman etäisemmät vieraat eivät tuo lapsiaan. Lapsettomissa häissä voi olla esim 5-6 lasta mutta ei viittätoista lasta. Kaikissa lapsettomissa häissä missä olen ollut, on kyllä ollut lähipiirin lapsia!
Se ei tosiaan tarkoita sitä, että ei olisi yhtään lasta.
Tai sitten jätäisin menemnättä, jos joku kysyy miksi, sanot että olisi kovin mielellään tultu, mutta oli morsiusparin toivomus, että ei vauvan kanssa tulla, morsiuspari sen päätti, että jäädään kotiin, ei me :)
Näin neuvoisin myös esim sulhasen äitiä kertomaan häissä vieraille, jos ihmettelevät, miksi ette ole tulleet. Kertokoon, että morsiuspari ei halunnut.