ahsistaa niin helvetisti

Ahdistaako sinua eniten raha-asiat vai elämä yleensä? Raha-asioiden järjestämiseen voi saada apua ja jos sinulla on lääkkeet, on sinulla jo joku hoitava tahokin eikö niin?

Ne ihmiset on sitä varten, että auttaa, joten vaadi rohkeasti apua.

Tsemppiä.

Jospa ootkin tosiaan lopettanu liian aikasin. Jos tuntuu ettei kestä, ni sillon ei pidä jäädä yksin. Mene lääkäriin. Jos tuntuu ettet selvii taloudellisesti niin käänny velkaneuvonnan puoleen. Tai sossun. Älä ainakaan ratkea ryypiskelemään. Onko sulla jokin asia hyvin? Oletko fyysisesti suht terve? Onko lapsia, miten he voivat?

sille alueelle jolla asut, kirkkoon kuulumista ei kysellä. Diakoniatyöntekijä voi perata talousasiat kanssasi ja selvittää, olisiko niissä jotain järkeistämistä.

Järjen lisäksi siellä tarjotaan mahdollisuutta tunteiden läpikäymiseen keskusteluavun kautta.



Lääkityskin voi olla oikein hyvä, mutta se ei perimmältään muuta/poista ongelmaa. Sinä voit sen itse tehdä, jos saat tukea, kuuntelijaa ja kannustajaa.

halin.

kun en oikein muutenkaan voi auttaa..

Ahdistaako sinua eniten raha-asiat vai elämä yleensä? Raha-asioiden järjestämiseen voi saada apua ja jos sinulla on lääkkeet, on sinulla jo joku hoitava tahokin eikö niin?

Ne ihmiset on sitä varten, että auttaa, joten vaadi rohkeasti apua.

Tsemppiä.

Tällä hetkellä mua adistaa raha-asiat, mutta toisaalta mua on ahdistanu niin kauan kun muistan, ennekuin oli raha-asioista tietoakaan.. Mulla oli masennuslääkkeet, mutta ei oikeastaan hoitavaa tahoa, tk lääkäri vaan määräsi ne minulle. Niihin aikoihin soitin aika moneen yksityiseen lääkäriasemaan ja kyselin jos ois terapiapaikkoja, mutta ei ollut.

huhhuh miten hyvältä tuntuu ees kirjottaa tästä.

Päälisin puolin mulla on kaikki asiat hyvin. Opiskelen alaa josta pidän, teen myös töitä siinä sivussa joista tykkään, asun avoliitossa ja suhde toimii hyvin, olen fyysisesti terve ja pidän ulkonäöstäni. Mitään ongelmaa ei pitäisi olla mutta päässä varmaan viiraa. En tiedä onko tämä jotenkin perinnöllistä kun en ole pahin tapaus meidän perheestä. Siinä myös toinen syy miksi en haluaisi läheisiäni vaivata tällä asialla, kun muillakin on ongelmia.



Niin ja siis mulla ei ole lapsia



-ap

nykyään kelan korvaamaa terapiaa on helpompi saada. Katso kelan sivuilta.



Ensimmäinen askel on mennä lääkäriin ja pyytää lähetettä psykiatrian polille, psykiatrin pakeille. Hän päättää jatkosta ja voi tehdä kelan vaatiman b-lausunnon. Psykiatrilla saattaa olla antaa lista terapeuteista asuinalueellasi. SItten etsit itsellesi terapeutin, saatat joutua tapaamaan paria ennenkuin valitset sopivan jonka kanssa tuntuu hyvältä jatkaa yhteistyötä.



Mutta akuuttivaiheessa lääkitys ei ole yhtään huono juttu jos se auttaa sua jaksamaan asioiden järjestelyt ja arjen paineet. Sun täytyy kuitenkin mennä lääkäriin.



http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/251110101808SV?OpenDocument



http://www.kela.fi/in/internet/liite.nsf/(WWWAllDocsById)/670DC087B2F5E…

Olen käynyt terapiassa ensimäistä kertaa kun olin 15. Kävin siellä muutaman kuukauden mutta siitä ei ollut apua niin lopetin. Seuraavan kerran menin 19-vuotiaana, ei ollut taaskaan mitään hyötyä kun ei tainnut oikein kemiat osua kohdilleen nuoren terapeutin kanssa. Sit mä täytin 20 enkä saanut jatkaa enää samassa paikassa kun se paikka oli tarkoitettu alle 20-vuotiaille. Viimeisellä kerralla siellä oli joku eri nainen joka sanoi että voin päästä johonkin muuhun paikkaan sitten kun minusta itsestäni siltä tuntuu, mutta ei silon tuntunut kun aikaisemmistakaan ei ollut mitään apua.



Viime syksynä oli taas niin paha tilanne, että soitin terveyskeskukseen itkien että pitäs päästä johonkin. Hoitaja jonka kanssa olin puhelimessa otti asian vakavasti ja sanoi että joo kuulostaa siltä että tarvitset nopeasti apua. Taisin saada ajan samalle päivälle jo. Lääkäri kuitenkin oli sitä mieltä että en kuulosta kovin masentuneelta mutta määräsi kuitenkin Sepramit. No ne kyllä auttoi, eihän ne mun ongelmia poista mutta sen aikana kun söin lääkkeitä ei tullut kertaakaan näitä ylitsepääsemättömiä monen viikon ahdistusjaksoja jotka johtaa tällaisiin päiviin että en pääse edes sängystä ylös.



Loppujen lopuksi musta nyt vaan tuntuu siltä että ne lääkkeet on ainut oikea vaihtoehto, koska mistä mä siellä terapiassa voisinkaan puhua kun mulla ei varsinaisesti ole mitään hätää, traumoja tai mitään sellaista mistä mikään voisi johtua?



-ap

Kerrot ettei sinulla ole varsinaisia traumoja. Ei kaikilla jotka potevat vaikeuksia, kuten ahdistusta, ole mitään selvää tekijää lapsuudessaan kuten vaikka väkivaltaa tai alkoholismia. Voi olla paljon "hienovaraisempia" asioita, joita et ole 15-vuotiaana kyennyt käsittelemään. Että on vaikka joutunut pärjäämään emotionaalisesti yksin, ei ole tullut nähdyksi, saanut riittävää turvaa, saanut olla oma itsensä vaan on vertailtu muihin jne.



Joissain harvoissa tapauksissa ahdistuneisuus johtuu elimistöllisistä seikoista, kuten esimerkiksi kilpirauhasesta. Jokin viestissäsi saa minut kuitenkin arvelemaan, että sinulla mahdollisesti läpi käymätöntä "roskaa" mielessäsi, johon et ole vielä ollut valmis.



Voit esimerkiksi kysyä itseltäsi: kun olet ahdistunut, mitä tuttua siinä tunnetilassa on? Mikä sen aktivoi? Mitä silloin tarvitsisit? Milloin ahdistusta ei ole tai on vain lievästi? Mitä toivot elämältäsi? jne. Terapia tai keskusteluapu ei ehkä poista ahdistavaa asiaa (kuten rahahuolia) mutta antaa työkaluja hoitaa sitä, koska itseymmärrys lisääntyy ja oppii hyödyntämään omia voimavarojaan, jotka ahdistus nyt sinulta "varastaa" pois.