Lue keskustelun säännöt.
Erityislapsen kanssa Lintsillä (kuvaus)
05.05.2012 |
Oli kutsuvierastilaisuus tänään ja menimme perheen kesken sinne, mukana myös 5-vuotias erityislapsi (adhd+asperger-piirteet). Hän on ollut Lintsillä viimeksi taaperona eli ei ole koskaan käynyt kunnolla laitteissa.
Aloitimme kevyesti maisemajunalla, se sujui hyvin. Siirryimme Taikasirkukseen (se linnan sisällä kulkeva vaunu, jossa vaihtuva teema), jossa seinästä kurkannut pelle sai lapsen sekaisin pelosta. Hän huusi, tärisi ja itki haluavansa pois...no, onneksi kyyti loppui pian ja menimme käymään vessassa.
Vessassa lapsi ei meinannut suostua pissalle sillä vaikka vessa oli siisti, siellä oli kiva sisustus ja lastenpönttökin, vessan vetäminen pelotti. Minä vedin vessan ja menimme pesemään käsiämme, josta ei meinannut tulla mitään sillä vaikka vesi oli minusta korkeintaan lämmintä, lapsi itki sen kuumuutta. Lopulta löytyi kylmää vettä lorottanut hana, se kelpasi. Söimme hodarit (ilman lisukkeita, tietty, muu ei uppoa) ja menimme katsomaan hauskoja peilejä.
Kun peilit oli katsottu, joku laittoi roskia viereiseen roskikseen, joka sattui puhumaan. Lapsi jähmettyi, laittoi kädet korvilleen ja alkoi keinuttelemaan itseään (tätä teki jo hodarijonossa, tosin). Sain hänet rauhoittumaan ja kysyin, josko olisi halunnut käydä (taaperoille tarkoitetuissa) autoissa tms., jotka maksoivat euron per ajokerta. Hän meni lähelle, mutta pelko voitti ja tuli vauhdilla pois. Lopulta annoin periksi ja menimme karkkikauppaan, josta lähdimme kotiin.
Halusin kirjoittaa tämän, koska valtaosa tuttavistani, työkavereista jne. ei suostu uskomaan että lapsella olisi mitään vialla. Halusin muistuttaa, että kaikki ei aina näy päällepäin. Kiitos jos jaksoit lukea.
Kommentit (45)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja pääsääntöisesti kukaan ei huomaa mitään outoa. Lapsi saattaa välillä olla hyvinkin normaali useita päiviä. Sitten taa välillä lähtee ihan hanskasta käytös. Huutaa mesoaa ja villitsee muita. Pojalla on niin lievänä tuo, että mulkoilua tulee todella paljon. Lähinnä luullaan, että olemme kasvattaneet lapsen vinoon. Päiväkodissa toki tiedetään mikä lapsella on, mutta kun kaikille hoitajille ei ole sana kiirinyt, niin yksikin hoitaja tässä juurikin kertoi, että "toi teidän Ville ei osaa oikein hävitä, saa kauhean kohtauksen jos ei voita erilaisia peljä ja kisoja täällä, pitäisi sitä taitoa kotonakin opettaa, että ei anna aina voittaa lapsen". :) En jaksanut edes vastata mitään. Jos hoitaja ei ollut vaivautunut katsomaan lapsen papereita, niin en vaivaudu minäkään vastaamaan, että lapsi nyt vaan on sellainen. Vaikka häviäisi tuhat kertaa päivässä kotona ja hänelle kuinka selittäisi miten silloin pitää käyttätytyä. Niin ei mene jakeluun, ei mene ikuna.
Tuo meidän lapsi ei voi sietää ajatusta siitä että muilla on synttärit ennen häntä (loppuvuodesta syntynyt), häviämisen ottaa raskaasti jne. Tosin kotioloissa nämä jutut eivät näy niin pahana, lähinnä päiväkodissa tulee selkkauksia.
Samoista jutuista puhutaan tosiaan päivä toisensa perään, viikko toisensa jälkeen...välillä tuntuu että kasvattaisi amnesiasta kärsivää, kun samat asiat on käytävä läpi joka päivä, joka tilanteessa. Lapsi on aidosti hämmentynyt rikkoessaan sääntöä, jonka olemassa olon unohti.
ap
Vaikka häviäisi tuhat kertaa päivässä kotona ja hänelle kuinka selittäisi miten silloin pitää käyttätytyä. Niin ei mene jakeluun, ei mene ikuna.
Minunkin vanhempani ihan yleisesti luulevat, että meillä on jotenkin lepsu kasvatus, kun pojalla ei pysy peppu penkissä esim. ruokailun ajan, vaan pyrkii vatkaamaan ja kiemurtelemaan paikallaan, nousee heti tuolista pois jos jossain näkyy jotakin häntä kiinnostavaa jne.
Luulevat, että meillä ei koskaan puututa tällaiseen käytökseen. Tottakai puututaan! Puututaan ja kasvatetaan kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla keinoilla ja kannustimilla, mutta kyse ei valitettavasti ole sellaisesta asiasta, jolle lapsi "ajattelemalla" ja "oppimalla" voi tehdä jotain. Lääkitys tietenkin tiettyihin asioihin auttaa, mutta meillä se ei vielä ole tullut ajankohtaiseksi, eli arki on suhteellisen siedettävää eikä turhauta lasta itseään.
Mutta ulospäin lapsen käytös näyttää just siltä, että olisi huonosti kasvatettu.
(Meidän lapsella on muutakin kehitykseen liittyvää sairautta kuin nämä käyttäytymiseen vaikuttavat, mutta vain käytös näkyy ulospäin noin niinkuin ohimennen tarkkaillessa)
Voimia kaikille, meillä tyttö kohta 7v, dysfasia, kuulovamma, ja sit noit aistiyliherkkyyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän ollaan erityisiä ja saadaan vanhemmalle ilmainen lippu eikä tartte edes jonottaa, kivaa. Koskahan tavis lapsille?
Korpeaa noi. .tanan erityiset!
Meidän lapsella on add-oireita, mutta dignoosina vain motorinen kypsymättömyys ja muu tunne-elämän häiriö. SI-häiriö on myös. Sympatiat ap:lle, on kurjaa kun lapsen kasvaessa ympäristö edellyttää tiettyä itsehillintää ja hyvää käytöstä eikä lapsi siihen kykene vaikka äitinä sitä kuinka ennakoisi ja muistuttaisi ja palkitsisi/rankaisisi jälkikäteen. Tulee vaan niitä katseita tai alentuvia neuvoja.
Ja omat hermot alkaa olla jo riekaleina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 6-kymppinen mummu, lapsenlapsia löytyy eri ikäisiä, samoin kokemuksia eri-ikäisistä lapsista vuosikymmenten varrelta. En jostain syystä ole koskaan elämäni varrella kohdannut näitä erityislapsia, joita nykyään tuntuu olevan tosi paljon. Toki olen kohdannut joitakin eri syistä vammaisia, aika vähän kyllä heitäkin. Mietin vaan joskus, mitä mahtaa olla maailmassa tapahtunut, kun näitä erityislapsia niin paljon esiintyy, elintasohan on koko ajan vaan parantunut.
[quote author="Vierailija" time="01.05.2014 klo 00:14"]Vähän ollaan erityisiä ja saadaan vanhemmalle ilmainen lippu eikä tartte edes jonottaa, kivaa. Koskahan tavis lapsille?
Korpeaa noi. .tanan erityiset!
[/quote]
Kylläpä korpeaa noi kirjoitustaidottomat. Onko sinulla lukihäiriö vai oletko kännissä ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.05.2014 klo 00:14"]
Vähän ollaan erityisiä ja saadaan vanhemmalle ilmainen lippu eikä tartte edes jonottaa, kivaa. Koskahan tavis lapsille?
Korpeaa noi. .tanan erityiset!
[/quote]
Korpeaa nuo kateelliset. Että vammaisesta lapsesta olet kateellinen?!
Kuusikymppisellä mummolle, kyllä kautta maailman sivun on ollut erityistä tukea tarvitsevia lapsia ja aikuisia. Silloin muinoin niitä sanottiin huonosti käyttäytyviksi tai huligaaneiksi tai vammaisiksi tai kylähulluiksi. He joko juoksentelivat toisten perässä yrittäen matkia muita, he kävivät apukoulua, heidät suljettiin koteihin piiloon muiden katseilta tai jopa laitoksiin. Nykyään lapset pääsevät sairaaloihin tutkimuksiin ja lääkäri erittelee eri ongelmat ja tekee diagnoosit. Eri ongelmiin on eri tukimuodot, on terapiajaksoja, erityistukea päiväkoteihin ja kouluun. Moni oppii elämään erityispiirteidensä kanssa itsenäisesti, kouluttautumaan ja löytämään työpaikan. Kuinkahan moni työtön tai alkoholisti olisi eri jamassa, jos silloin ennen olisi osattu tarjota tukea?
t. Viisikymppinen nainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ymmärrä miksi näitä lapsia jotka pelkäävät ja ahdistuvat melussa, tungoksessa ja vieraissa ympyröissä, edes viedään huvipuistoihin. Luulisi että leikkipuistot ja muut paikat joissa voi itse liikkua, olisivat parempia. Vai olenko väärässä?
VAnha juttu, mutta voin kertoa että aikoinaan meillä meni autistilapsen kanssa muuten hyvin, mutta pellet saivat hänetkin pois tolaltaan. Ei meinannut mennä ollenkaan sisään. Mutta onneksi meitä oli kolme aikuista (toisen pojan lapseton kummi) kahden lapsen kanssa, niin hyvin meni, kun joku aina sai vietyä reittejä, joissa pellejä ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raskastahan tuo on kun joku ei ns. noudata normaalia toimintakaavaa. Mutta on rohkeaa viedä sellainenkin lapsi ulos ja tapahtumiin ja ottaa haasteet vastaan.
t. normaalilapsen äiti
[quote author="Vierailija" time="01.05.2014 klo 00:44"]
Olen 6-kymppinen mummu, lapsenlapsia löytyy eri ikäisiä, samoin kokemuksia eri-ikäisistä lapsista vuosikymmenten varrelta. En jostain syystä ole koskaan elämäni varrella kohdannut näitä erityislapsia, joita nykyään tuntuu olevan tosi paljon. Toki olen kohdannut joitakin eri syistä vammaisia, aika vähän kyllä heitäkin. Mietin vaan joskus, mitä mahtaa olla maailmassa tapahtunut, kun näitä erityislapsia niin paljon esiintyy, elintasohan on koko ajan vaan parantunut.
[/quote]
Heitä ei enää piiloteta koteihin ja laitoksiin. Etkö muka asuinpaikassassi ole nähnyt yhtään erikoisesti käyttäytyvää ihmistä? Vuoteen 1985 saakka koulunkäynnistä saattoi saada vapautuksen ja minä tiedän pari ikäistäni, jotka sen ovat saaneet. Olen syntynyt 60-luvulla. Myös minun luokassani oli riehujia, osa siirrettiin apukouluun, osaa vain siedettiin. Monihan sitten jäi vielä käymään kansakoulussa sen kaksi vuotta ja siirtyi kansalaiskouluun. Itse tosin olen jo peruskouluikäinen, mutta silloin oli vielä tasokursseja.
37 lisää, että nuo vapautuksen saaneet eivät ole kehitysvammaisia. Muistan myös peräkammaripojan, joka kävi meillä paljon kylässä, ammatiltaan valokuvaaja, eli ammatti ja työ oli kuitenkin. Hän oli tietyllä tavalla lapsellinen, mutta ei kehitysvammainen. Hän jos eläisi, olisi jo yli satavuotias; luulen, että hänellä oli jonkinlaisia aspergerin oireita. Hyvin suorasanainen nimittäin oli.
Tutulta kuulostaa. Meillä myös on lapsi, jonka diagnoosiin kuuluu asperger-piirteitä. Juttusi herätti muistoja paitsi huvipuistoreissuista, myös siitä kun jouduin pakottamaan lapsen käymään vessassa lentokoneessa. Hän oli aiemmin kuullut miltä kuulostaa, kun lentokoneen vessa vedetään. Äärimmäisessä hädässäänkin hän taisteli viimeiseen asti vastaan, eikä millään uskonut vakuutuksiani siitä, että vessaa ei vedettäisiä. Terveisiä vaan teille, jotka jonotitte vuoroanne ja kuuntelitte oven takana sitä huutoa.
Meillä vastaava reissu meni niin, että lapsi kokeili yhtä laitetta ja jumiutui sitten siihen. Se piti käydä 50 kertaa uudestaan, mitään muuta ei suostunut edes harkitsemaan.
Paras kirjoitus koko kuluneen vuoden aikana. Kiitos tästä. Jäi mielikuva, että arjessanne on haasteita, mutta niistä selvitään. Erittäin hyvä kanssaihmistenkin ajoittain lukea, että joissakin perheissä ongelmat ovat muuta tasoa kuin legginsit tai karppiruoka.
Diabeetikkolapsen äiti
enkä voisi edes kuvitella meneväni hänen kanssaan huvipuistoon. Pelkät sukujuhlat, joissa on paljon väkeä, on hänelle liikaa.
Ja sukulaan ei ymmärrä miksi me ei pojan kanssa käydä missään, miksi piilottelemme häntä kotona??