Te joilla on IHANA äiti, kertokaa millainen hän on!

Äitini on todella vahva ihminen, hän on kasvattanut minut ja sisarukseni melkein yksin (isä on aina ollut omissa oloissaan) meitä on 5, yksi kuoli taaperoikäisenä ja äitini sai kaksi kertaa keskimenon silti hän on ollut vahva kaikesta huolimatta, työskennellyt ahkerasti ja kannustanut meitä.

Äiti on paras ystäväni, mitä ymmärtäväisin ihminen ikinä. Hän on tukenut ja kannustanut meitä aina ja tarjonut meille parhaan mahdollisen elämän kaikella tavalla. Hän antaa aina anteeksi jos teemme virheitä. Siksi olenkin pahoillaani niistä nuoruuden hulluista vuosista tai siitä että en ollut aina paras mahdollinen tytär jonka hän ansaitsee. Nyt 24 vuotiaana arvostan äitiäni paljon enemmän ja toivon että hän on ikuisesti kanssani.
En voisi toivoa parempaa äitiä. äiti RAKASTAN sinua. Kiitoksia siitä että olet synnytänyt minut, kantanut minut 9 kk vatsassasi kaikista niistä kivuista huolimatta ja valvonut moniä öitä takiani. Lupaan huolehtia sinusta kun vanhenet ja tehdä samaa puolestasi.
i love you mom ♥

ps. kännykkällä vaikea kirjoittaa.

Kotona asuessa äidillä ja minulla ei ollut kovin hyvä välit, johtuen ehkä teini-iän myrskyistä. Sittemmin olen alkanut arvostaa äitiä enemmän, hän on tukenut paljon eikä ole asiaa mistä ei voisi soittaa äidille. Tehdään enemmän juttuja kavereina. Äiti kertoo usein miten on ylpeä minusta ja siskoistani ja että olemme tärkeitä. Aina kun jotain tapahtuu niin äiti on yleensä ensimmäinen kenelle soitan.

No, ole vain oma  itsesi. Toimi niin kuin parhaaksi näet, ja luulen, että oma äitisi toimi näin koska hänen oma äitinsä oli tehnyt hänelle samalla tavalla, ja sitten aina ajatellut: "Miten äitini toimisi tässä tilanteessa?" Harva ihminen on syntyjään ilkeä, jos yksikään. Eli älä ajattele samalla tavalla kuin oma äitisi, vaikka jos olisit sanonut omankin äitisi olleen ihana, ei AINA tarvitse ajatella, että niin pitää toimia. Kukaan ei ole täydellinen. Eli siis, jos äitisi olisi antanut aina lasten kaverit yöksi, ei sinun tarvitse ottaa jos et millään jaksa. Mutta kun äitisi oli sellainen kuin oli, niin mitä mennä nyt löpisemään. Huolehdi lapsistasi, mutta anna heidän myös olla vapaana (vanhempana) kun olet sitä mieltä, että jo pärjäävät. Esim. 10 vuotiasta ei enää tarvitse saattaa aina kouluun, hänhän tuntee tien 3 tai 4 vuoden koulunkäynnin jälkeen. Ole tukena, ja muista arvostaa hänen hyviä puoliaan. 

Minun äitini on ihana, aivan sairaan hyvä tyyppi. Ei niinkään se mitä tekee vaan se millainen hän on - fiksu, hauska, kiinnostava, persoonallinen. Hän tekee ihan tavallisia asioita mutta on vain niin valovoimainen ihminen että kaikki rakastavat häntä.

Nyt olen tietysti aikuinen, mutta tilanne oli sama myös silloin kun olin lapsi. Äitini ei kai tehnyt mitään sellaista mitä muiden äidit eivät olisi tehneet. Hän kävi töissä päivät, illalla laittoi (tosi hyvää) ruokaa, katsoi puolella silmällä meidän lasten perään tehdessään omia juttujaan, jutteli meidän kanssa, huolehti normaaleista perustarpeistamme muttei esim. ostellut meille mitään kovin ihmeellistä ekstraa. Äiti oli vain aina niin kiva ja hauska, että ylpeydellä esim. toin kavereitamme meille kylään. Isämme oli myös paikalla eikä mitenkään huono ihminen, mutta jotenkin äitimme oli silti se koko homman sydän.

Ihan kiva on. Antaa aina rahaa kun tuet ei riittä ja pysyn loppukuustakin kaljoissa.

Ollaan aika erilaisia ihmisiä, mistä saattaa myös johtua se ettei koskaan tapella. Ei edes silloin kun olin teini. Pienenä muistan hänen hermostuneen kiukutteluun, mutta siihen se oikeastaan jäikin. Hän ei ikiniä ilkeisi enkä voisi kuvitella sanovan pahasti kenellekään.

Hän tekee paljon töitä töissä että kotona. Ja vielä kun me kaksi lasta ollaan aikuisia niin huolehtii meistä ja on kiinnostunut. Myös kun tullaan kylään niin huolehtii, että tarjolla on mieluista ruokaa ja että meillä on muutenkin hyvä olla.

Ei ole luonteeltaan perinteinen halihali-äiti (toisin kuin anoppi, mutta ihana hänkin) mutta on älykäs ja välittävä silti. 

Nuorena ei rajoittanut elämää turhilla säännöillä vaan luotti mun fiksuuteen, mutta silti piti huolen missä olen ja että tulen kotiin. Olinkin aika rauhallinen teini, varmasti osaksi siksi ettei tarvinnut näyttää kotona että olisin kovis.

Vanhempana on tukenut rahallisesti mistä olen ikuisesti kiitollinen. Voin aina soittaa ja kertoa kaiken äidille. Hänellä on myös hyvä usko siihen, että elämä kantaa ja näin sanoo myös meille muille <3 Nyt aikuisena kaipaan sitä että voisi enemmän viettää yhdessä aikaa. Shoppailla ja kierrellä paikoissa, nuorena oli parasta käydä äidin kanssa reissuilla ja shoppailla ja sellasta. 

Empattinen, sympaattinen, ei tuomitse, hauku, solvaa, arvostele, hyväksyy sellaisena kuin on.

Voi suru miten paljosta sitä onkaan jäänyt vaille... Se että oma äiti on jotain-aivan-muuta, se on kyllä hirvittävän surullista ja iso menetys. Elämäni on ihan hyvää, mutta en koskaan voi olla ehjä ihminen kokemuksieni vuoksi. Onnea teille!

Tarvitsin tätä ketjua tänään. Toivottavasti joku muukin saa tästä iloa yön tunteina. Kauniita unia ystävät.