Te joilla on IHANA äiti, kertokaa millainen hän on!

mutta minun äitini on rehellisesti sanottuna lähes täydellinen. Vaikka olen enemmän isän tyttö ja olemme äitini kanssa täysin erilaisia ihmisiä, en voi kun tuntea syvää kiitollisuutta siitä kuinka hyvä äiti hän on ollut ja on yhä.



Äitini on hoitanut lapsia aina. Hän ei ollut kovin hyvä koulussa, joten ajautui jo hyvin nuorena hoitamaan lapsia. Se olikin aivan täydellinen uravalinta.



Äitini on lempeä, pitkäpinnainen, ymmärätäväinen, ei ikinä puhu pahaa muista ja niin edelleen. Hänellä oli aikaa aina sekä meille että muiden lapsille. Useat hänen hoitolapsistaan pitävät yhteyttä vielä vuosikymmenien jälkeen ja muistelevat lämmöllä meillä vietettyä aikaa.



Meidän koti oli myös se, jonne kaikki kaverit halusivat aina tulla. Äiti loi kotiin tunnelman joka oli kiireetön ja puuhasteleva samaan aikaan.



Äiti uhrautui kyllä, muttei ole koskaan valittanut mistään. Uskoisin että hän itse kokee uhrauksena "talkoohenkenä". Hän on ollut suunnaton apu sisaruksilleni ja minulle mitä tulee kodin ja lastenhoitoon. Hän tekee asioita pyyteettömästi, eikä marttyyriasenteella. Hän esimerkiksi oli häämatkamme aikana siivonnut kotimme lattiasta kattoon kaverinsa kanssa, järjestänyt komerot yms.yms. ja ihan vain huvikseen!



Äitiin voi aina luottaa, äitille voi puhua mistä vaan ja on aina voinut puhua (myös siitä seksistä :) ). Tämän tietää myös laaja sukumme. Toki tämä antaa myös äidilleni paljon. Ihmiset pitävät hänestä aidosti ja kunnioittavat häntä. Hän on kuitenkin niin maanläheinen ettei aiheuta kateutta ja katkeruutta.



Nyt kun lapset ovat lentäneet pesästä, kuusikymppinen äitini osaa ottaa ilon irti omasta ajasta, hän matkustelee, urheilee paljon ja satsaa itseensä. Samaan aikaan hän kuitenkin viettää paljon aikaa lastenlastensa kanssa. JA lapsenlapset rakastavatkin häntä täydestä sydämmestään, kuten valtaosa muistakin lapsista.



Ainoa "ongelma" minun kannaltani on se, että tunnen etten ikinä voi olla yhtä hyvä äiti omalle lapselleni. Olen itsekkäämpi ja kärsimättömämpi, menetän myös helposti malttini. Vitsailenkin usein että onneksi hänellä on mummi :). Tuntuu myös etten ikinä voi osoittaa kunnolla sitä, kuinka kiitollinen olen äidilleni kaikesta. Eikä minun tarvikaan. Uskon että äiti tietää kyllä.



Ja jos jostakin nyt tuntuu että suhteeni äitiini on jotenkin kieroutuneen palvova, niin näin ei toki ole. Menetän helposti hermoni äitini kanssa, koska hän jaarittelee aina jutuissaan ja on muutenkin todella hidastempoinen. Joten äidilläni on vikansa, mutta ne ovat sellaisia hupsuja ja huvittavia ja kiinni näkökulmasta. Uskoisin nimittäin että lapset pitävät äidistäni juuri noiden ominaisuuksien takia.

Älykäs ja hauska. Aina turvallinen auktoriteetti, mutta ei omituisen täydellinen vaan ihminen jolla on heikkouksia ja joka myöntää sen - ja osaa myös nauraa niille heikkouksille. Mustahko huumorintaju, ei silti ilkeä ihmisenä. Suuttuessaan huutaa, muttei koskaan kauan, eikä koskaan murjota ja syyllistä. Joskus pienenä kyllä vähän pelkäsin sitä, miten kovaa vanhempani toisilleen huusivat, mutta olin silti yleensä "äidin puolella". Isäni on ihan kunnon ihminen, mutta hänen kanssaan en ole läheinen enkä ole koskaan ollut.



Kiinnostunut monista asioista, pelaa tennistä kerran viikossa. Erittäin hyvä ruuanlaittaja. Rakastaa matkustamista ja pystyy ammattinsa vuoksi aika paljon matkustamaankin. Uraihminen. Oli kotona siihen asti kun pikkusiskoni oli noin yksivuotias, itse olin silloin noin neljä.



Huolehtii jossain määrin ulkonäöstään, muttei mitenkään erityisesti. Ihan tavallinen siinä suhteessa. Käy kyllä kampaajalla, pukeutuu kivasti ja meikkaa töihin (ja tietenkin juhliin), mutta ei mitenkään erityisen kiinnostunut ulkonäköasioista.

Lapsuudesta en juuri muista äitiä, hän ei koskaan leikkinyt kanssani, enkä sitä odottanutkaan. Mutta oli läsnä kun häntä tarvitsin. Äiti meni töihin kun olin 3 kk eikä se minua tuhonnut.



Hän ei ollut / ole pullantuoksuinen äiti, koska emme pidä pullasta :) Hän on muistoissani oreganon tuoksuinen äiti, joka teki ihania ruokia kun meille tuli vieraita.



Teinivuoteni olivat myrskyisiä ja joka ikinen päivä huusi äidilleni kuinka paljon häntä vihaan. Ja kuitenkin rakastin.



Äitini on antanut minulle terveen itsetunnon. Hän on kannustanut, hän on kehunut, hän on tukenut minua aina. Voi kunpa muutkin saisivat sellaisen tuen elämälleen.



Aikuisvuosinani hän on ollut minulle läheisin ihminen. Äidille olen kertonut kaiken, olemme itkeneet ja nauraneet ja tukeneet toisiamme. Soittelemme päivittäin ja meillä on syvä yhteys.



En olisi näin vahva nainen jos äitini ei olisi minua sellaiseksi kasvattanut. Minua ei ole lellitty, ei paapottu, vaan pidetty tiukasti kurissa, rakastettu ja kannustettu.



Minun äitini on maailman paras, juuri minulle. Ja olen iloinen että huomaan kasvavani hänen kaltaisekseen. Vahvaksi, kannustavaksi, mutta silti opettaen lapsilleen että maailma on kova ja siellä on selvittävä.



40-vuotias 2 lapsen äiti

Ei ole koskaan huutanut minulle(:.olen pian 40v.Meitä lapsia 8.Hänellä oli aina aikaa minulle,olen nuorin.Hänelle pystyi kertomaan kaikki.Hän oli turvallinen ja ihana ja on vieläkin ja hoitaa paljon lapsenlapsiaan,joita on paljon.Hän ajattelee aina muita ennen itseään.Itse en ole pystynyt samaan,vaikka yritys kova.

Hei, te ihanan äidin omaavat ihmiset!



Minun ja äitini välit olivat vuosia vaikeat ja raskaat... Hän ei tukenut minua esikoiseni kanssa ja tuomitsi minut "huorinteosta", koska lapsen isä oli poikaystäväni, jonka kanssa en ollut naimisissa. Tappelimme äitini kanssa aivan turhista asioista, ja kerran olimme jopa vuoden mykkäkoulussa. Parikymmentä vuotta sitten, kun kuopukseni syntyi, korjasimme välimme ja olimme todella läheisiä, hänen kuolemaansa asti. Harmittaa, kun silloin nuorempana meillä oli erimielisyyksiä. 26 vuotta riitelyä, se tuntuu aivan turhalta. Äitinikin myönsi tehneensä virheen, kun tuomitsi minut. Mutta onneksi minulla kerkesi olla myös läheisiä vuosia äitini kanssa! Nyt muistelen onnellisina hyviä hetkiämme, ja ikävöin äitiäni joka hetki. Muistakaa siis osoittaa äideillenne, kuinka paljon rakastatte heitä, silloin kun se on vielä mahdollista. Päätös on teidän, KÖÖÖLLÄÄ tai EI. Kiitos, tästä on hyvä jatkaa päivää.

Minun äitini on aivan ihana!

ollessaan viisikymppinen.



Hän oli töissä, mutta kotona ollessaan aina läsnä (ja teki tavallista 8-16 päivää). Teimme yhdessä ihan tavallisia asioita, niistä hyvä arki syntyy.



Parhaita muistoja ovat, kun saatoimme viikonloppuisin istua parikin tuntia aamupalalla, juoda kahvia ja puhua kiireettömästi kaikesta maan ja taivaan välillä.



Äitini myös teki minulle selväksi, että arvostaa paljon taitojani ja näin aloin myös itse uskoa niihin.



Meille olivat naapureiden lapset aina tervetulleita (joskus saaattoi olla viisikin vekaraa yötä...)

Ja nämä lapset saattoivat mennä meille äitini kanssa, vaikka en itse ollut kotona:D



Kun sain lapsen ja mies kuoli oli äitini suurena apuana ja tukena kaikessa.

on lämmin ja kuunteleva ihminen. Hän antaa muiden olla sellainen kuin on. Äitini on sillä tavalla vaatimaton, ettei hän ole koko ajan haluamassa jotain, vaan saa tyydytystä siitä, että elämä on tasaisen mukavaa. Hän on siis ulkonälötäänkin aika vaatimaton.



Vaikka äitini laittoi lapsuudessani omat tarpeensa sivuun, niin minä en näe sitä mitenkään uhrautumisena. Hän halusi lapsia miehen kanssa joka niitä ei aikonut hoitaa, ja sai lapsia miehen kanssa joka tosiaan ei hoitanut lapsia. Ei se ole ollut uhrautumista, vaan hienoa selviytymistä ja vastuun kantamista, että on saanut kaiken hoidettua. Vaikka ei itse päässytkään menemään. Äitini on aina arvostanut lapsia ja lapsuutta, ja siis myös äitiyttä, hyvin korkealle.

Äitini on minulle läheisin ihminen koko maailmassa ja itsekin toivoisin kovasti että voisin olla tulevalle lapselleni yhtä hyvä äiti kuin hän on ollut meille :)



Meillä on aina ollut rajat ja niistä on pidetty kiinni mutta olemme saaneet aina niin paljon turvaa ja tukea kuin lapsi vain voi toivoa. Äidille on AINA voinut kertoa ihan kaikesta ja äiti on aina osannut lohduttaa juuri siten että kaikki surut ovat unohtuneet.



Äiti on aina tehnyt selväksi ettei kukaan meistä voi koskaan tehdä mitään niin pahaa etteikö voisi tulla kotiin ja äidin syliin. Ja itse sain tästä aivan loistavan esimerkin kun sairastuin jo omillani asuessani vakavaan syömishäiriöön ja kun viimein tajusin että minun on pakko hakea apua niin soitin äidilleni itkien keskellä yötä ja hän lähti heti hakemaan minua heidän luokseen ja sai kaiken tuntumaan niin paljon helpommalta. Auttoi soittelemaan töihin ja piti lähellä ja antoi puhua juuri niin paljon kuin tuntui hyvältä.



Äiti on paras kaveri. Aina kun tavataan niin halaaminen tuntuu aivan yhtä hyvältä kuin silloin pienenä ja tuntee olevansa turvassa :)



En osaa sanoa että mikä äidistä tekee niin äärettömän tärkeän mutta hän on osannut kasvattaa minut juuri siten kuten itsekin haluaisin lapseni kasvattaa! Lempeästi, turvassa ja sopivasti rajoja tarjoten.

Tulipa hyvä mieli sitä lukiessa. Kunpa jokaisella lapsella olisi mahdollisuus tuollaiseen äitiin!

Tuntuu etten osannut kuvailla lähellekään niin hyvin kuin pitäisi mutta hyvä että äidin ihanuus välittyi tekstistä kuitenkin! Minäkin toivoisin niin kovasti että kaikilla olisi mahdollisuus yhtä hyvään äitiin :)

Voin tiivistää äitini aika hyvin vain yhteen sanaan: rakkaus. Siihen sisältyy kaikki. Äitini on aina uskonut minuun, tukenut minua, tehnyt kaikkensa sen eteen että minusta kasvaisi kunnon ihminen.



Äiti leikki kanssani vallattomia mielikuvitusleikkejä ja kuulusteli vieraiden kielten läksyt iltaisin keittiön pöydän ääressä. Äidin syli oli aina minulle avoin - vaikka hän oli pitkään vakavasti sairas. Äiti opetti, että tärkeintä elämässä ovat rakkaat ihmiset ja hyvät ihmissuhteet. Äiti näytti minulle elämisen rajat. Perheemme oli tiivis yksikkö, ja äitini ilo, hellyys ja rakkaus pitivät meitä yhdessä.



Vielä nyt aikuisenakin tiedän, että tulipa elämässä eteen mitä tahansa, lapsuudenkotiini voin mennä aina. Ja kun jotakin pientä taikka suurta tapahtuu, soitan usein ensimmäisenä äidille.



Sanonkin monesti, että äitini ei ole kaverini, hän on jotakin enemmän - kavereita voi olla paljon, mutta äitejä minulla on vain yksi :)

t. ap, joka lukee vedet silmissä kun minulla ei todellakaan ole ollut tuollaista äitiä itsellä

Lempeä, ystävällinen ja huumorintajuine. Osasi teini-ikäseinä pitää tietyn etäisyyden mutta silti huolehti ja hoivasi. Ei ole puuttunut aikuisena asioihini, ei kommentoinut eikä arvostellut lapsenhoitotaitojani, vaan on aina kysynyt, kun on tullut hoitamaan lapsenlapsiaan, että mitä pitää tehdä ja miten. Äiti ei ole ollut kaveri eikä varsinainen auktoriteetti, vaan ihan äiti vaan, hyvä sellainen.

Kuollut.

t. yksi ilkeän äidin lapsi

Hänellä on aina ollut omat harrastukset ja työt, vaikka meitä lapsia onkin kolme. Äiti teki ja tekee töitä kotona, joten aina oli koulusta tullessa ruoka valmiina pöydässä eikä koskaan tarvinnut tulla tyhjään kotiin.



Siinä mielessä äitini on uhrautuva, että hän on valmis tekemään mitä tahansa lastensa eteen - tosin sellainen hän on muidenkin ihmisten kanssa. Hän on iloinen, avulias ja positiivinen touhuaja. Hänen kanssaan voi keskustella mistä tahansa, ja välimme ovatkin teini-iän ohitettuani olleet loistavat. Hän on minulle läheisin ihminen perheestämme. Voin aina luottaa äitiin, hän osaa hoitaa ihan mitä tahansa ja tietää, miten toimia. Hän ei ole turhan tarkka rahan kanssa ja on aina ollut valmis auttamaan minua, kun opiskelin ja esikoinen syntyi jne.



Äiti on tosiaan enemmän kaveri kuin auktoriteetti. Meidän perheessämme isä oli se, jonka ensimmäistä käskyä toteltiin, kun taas äidin kanssa saatettiin jänkätä pitkäänkin ennen kuin mitään tapahtui. Äitini on ihanan rento eikä suutu oikeastaan koskaan. Nyt kun mietin, niin en edes muista, että hän olisi tosissaan huutanut minulle vihaisena ikinä...



Ihana äiti!

antaa minun olla sellainen kuin olen. Tukee minua ratkaisuissani ja lohduttaa jos ratkaisut osoittautuvat vääriksi. Ei tuputa omia näkemyksiään eikä arvostele minun tapaani toimia. On ihana mummo lapselleni, tulee hoitamaan aina kun tarvitsee vaikka asuu kaukana. Pitää huolta myös itsestään, ei uhraa omaa elämäänsä lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Harrastaa itselleen tärkeitä asioita, mutta sovittaa menonsa aina niin, että pääsee tapaamaan myös meitä ja hoitamaan lastani jos mulla menoa (käy meillä 2-3 kertaa vuodessa).



Kun olin teini, ihan kaikista asioista (=seksi) emme voineet puhua. Se on äidissäni ainut puute.

Minakin taalla kyynel simassa niita luen.



Minullakin on ihana aiti. Lapsuuteni oli onnellinen ja perusturvallinen.

Aidillani on ollut (ja on yha) isoja ongelmia . Arvostan kuitenkin sita etta han on paattanyt niista selviytya,etta saisi nahda lastenlasten kasvavan. Han on myos ymmartanyt kuinkatarkea han on meille, emmeka todellakaan kestaisi menettaa hanta.



Kiitos siita ,aiti!

Kunpajoskus uskaltaisin sanoa taman myos aidilleni suoraan.

Minun äitini on maailman ihanin äiti! Ja mummoni samoin ja kuulema hänenkin äitinsä.

Äitini peitteli minut joka ilta sänkyyni 15-vuotiaaksi saakka. Kun mieheni jätti minut toisen naisen vuoksi jäin 2 lapsen yksinhuoltajaksi. Äitini ja isäni antoivat minulle paljon rahaa selviytyäkseni erostani. Sain viettää 3kk sukuni lähellä kesäloman ja kasats itseäni eron jäljiltä. Kun väsymys otti silloin vallan, soitin vanhemmilleni ja he tulivat hoitamaan lapsiani että sain itkeä rauhassa.
Soitan äidilleni joka päivä. Hän rakastaa minua joka tilanteessa, niinkuin isänikin. Minulla on maailman rakkaimmat vanhemmat. Jo lähes 70&80-vuotiaita.