Olen suuri pettymys vaimolleni

Mä en ymmärrä mikä saat toisen käyttäytymään noin "ylivertaisesti" ja sanomaan tuollaisia asioita.



Mun mielestäni jos yhtään vielärakastat vaimoasi, niin menkää terapiaan tai jollekin avioliittoleirille ja yrittäkää löytää yhteys.



Jos tunteesi ovat kokonaan kuolleet niin lähde. Elämä on liian lyhyt tuhlatavaksi huonoon parisuuhteeseen. Ja huonoon mihinkään.



t. Leski vuoden verran

halaa ja rutista oikein kovasti.



Kenties se herättää vaimon.



Pyydän anteeksi vaimosi puolesta ;)

Tyypillinen mies, joka ei osaa mitään, mutta sotkee joka paikassa kuin 2-vuotias kun "auttaa äitiä".



Opettele tekemään kotityöt oikein, kuten vaimosi on neuvonut, niin ei tarvitse hänenkään valittaa! Ei hänestäkään ole kivaa kulkeä perässäsi ja siivota sinun jälkiäisi ja pukea lapset uudelleen sinun jälkeesi. Älä nyt kuitenkaan tee tämän vuoksi perhesurmaa.

Kirjoituksestasi päätelleen olet uhriutuva ja täydellinen ihminen, jonka mielestä muissa on aina vika. Miksei vaimosi olisi oikeassa lastenvaatteiden ja ruuan suhteen? Ehkä käytät liikaa pulveria? Ehkä et ole ylivelkaantunut, mutta mitä sitten? Sinun kannattaisi heittää tuo marttyyriviittasi romukoppaan ja alkaa olla vihdoin AIKUINEN. Voisit aloittaa sen aloittamalla fiksun keskustelun vaimosi kanssa sillä tavalla, että et kertaakaan ala hehkuttaa omaa erinomaisuuttasi. Sinä ET OLE TÄYDELLINEN, VAIKKA KUVITTELET NIIN.

Omasta tuttavapiiristänikin näitä löytyy. Yhteinen nimittäjä on näillä naisilla huono itsetunto ja erikoinen äitisuhde.

tule meille pesemään pyykkiä ja laittamaan ruokaa. En taatusti valita. Kuulostaa että osaat kyllä hommasi. Mun mies ei osaa käyttää pesukonetta ollenkaan ja keittiössä sillä menee kyllä sormi suuhun. Tiedän...omakin moka kun en ole koskaan sitä käskyttänyt noita hommia tekemään. ;)



Sano vaimollesi, että pitää turpansa kiinni ja tekee tästä lähtien itse, jos ei kerran kelpaa.

Eikös sinun pitänyt olla töissä - häh?

(Vakavasti puhuen luulen mieheni ajattelevan pitkälti ap:n kaltaisesti:

Olen vaativa kumppani, mutta erityisesti itseäni kohtaan: huolehdin siitä, että meillä on aina tiptop koti ja puutarha (minä pääosin siivoan ja sisustan, kuokin ja istutan), lapset (ulkonäkö, käytöstavat, koulumenestys), on panostettu sosiaaliseen elämään (pidän yhteyttä ystäviin, tuttaviin ja sukulaisiin, järjestän juhlat, kutsut ja illanistujaiset, hoidan tuliaiset ja muut muistamiset), hyvä tutkinto ja vakituinen työ (tienaan yhtä paljon miehen kanssa) ja huolehdin itsestäni (urheilen, pukeudun hyvin, seuraan aikaani).

Mies yrittää, muttei kyllä yllä samalle tasolle kanssani. Sori nyt vaan. Kyllä mua välillä pännii, että mies saa nauttia työni ja ahkeruuteni hedelmistä, muttei anna samaa panosta kuin minä!

Yllätkö sinä vaimosi tasolle? (Minä väitän, että ainakin omasta miehestäni olisi siihen, jos hän todella tahtoisi kantaa oman puolikkaansa perheemme hyvinvoinnista ja menestyksestä. En kai muuten viitsisi alisuoriutumisista jatkuvasti hermostuakaan.)

vaikka olen muutamaan otteeseen opastanut miten ne tehdään. Musta tuntuu, että joitain asioita jotkut miehet ei vaan tajua. Suurimman osan asioista mies tekee aivan loistavasti ja on sellaisia asioita, mitä minä en osaisi tai pystyisi tehdä. Joskus menee hermot, kun joku asia ei vaan onnistu, mutta yritän kyllä myös näyttää iloni niistä asioista, jotka menee hyvin.

Kysy, onko vaimollasi huono olla.

taitaa kaikilla naisilla olla samoja taipumuksia.



Muutaman vuoden pyristelyn jälkeen en ole enää pakannut lasten reppuja/kasseja/matkalaukkuja pienemmille ja isoimmille matkoille, kun ne piti aina tarkistaa ja pakata uudelleen.



No ei tuo vaimo tuota pahuuttaa tee, mutta koulutus on toiminut.



Ja semmoista 3-10 ruokalajin ateriaa en osaa tehdä etteikö yhteinen ruokahetki alkaisi tivaamisella, että missä salaatti ja sitten se pitää tehdä, vaikka toinen sydanverellään olisi 6 tuntia tehnyt gurmeeruokaa.....

tätäkin kun lukee niin mitä helvetin lökäpöksyjä nuo ns miehet ovat? tiskaan, pyykkään , kuivaan yms, että oma rakas vaimo on tyytyväinen? käykää lääkärillä operoitavana, että pudottaa pallit roikkumaan. ei noin munatonta touhua voi olla. jos pikku rouva piippaa niin työ poistetaan omien tehtävien listalta... eikö ole helppoa? tai pistetään se mamma vaihtoon .

että pari vastaajaa ei aidosti nyt ymmärrä, millaisesta henkilöstä ja "nalkuttamisen tasosta", toisen ihmisen ja myös hänen tekemisien mitätöimisestä ap koittaa kertoa.



Käsittämättömin vastaus oli se, missä kirjoittaja oli lukevinaan rivien välistä, että asp pitää itseään jotenkin täydellisenä ja parempana kuin vaimonsa. Mitä ihmettä?



Itselleni on selvää, että on monta tapaa tehdä asioita, eikä kaikkeen ole sitä yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa. Kukin tyylillään ja parhaansa mukaan.



Ja ei tosiaan riitä, että puoliso vain antaisi palautetta jostain, minkä toinen on hänen mielestään tehnyt jotenkin väärin tai huonosti. Se palaute on lähes sairasta kaksoispalautetta, eli vaikka tekisit tismalleen juuri niinkuin puoliso on pyytänyt (käskenyt), niin hän keksii silti aina jotain valitettavaa vaikka samasta asiasta. Jos mies vaikka on imuroinut iloissaan ja vaikka toista ilahduttaakseen, niin puoliso ei sano mitään positiivista siitä hyvästä imuroinnista, vaan saattaa vain tokaista, että imuroit vääränä päivänä. Huomenna hän oli ajatellut vaihtaa petivaatteet ja sitten pitää imuroida taas uudestaan.



Tuon tapaisessa yksittäisessä tilanteessa (monen vuoden nalkutuksen kuuntelemisen jälkeen)jossa toinen mitätöi täysin puolison tekemisen itselläni alkaa kiehumaan ihan kiitettävästi. Toivottavasti ei kiehahda joskus yli.



"Teet niin tai näin, niin aina menee väärinpäin."



-007

Minusta sinun nipotuselämäsi ei ole elämisen arvoista. Anna edes miesparallesi hiukan rauhaa!!!!!!!!

Minulla on tapana kilahtaa pikkuasioista, jos aikatauluni on liian tiukka - siis ylitoita ja joku kotona sairastuu, kauppaan pitaisi ehtia ja ruokaa laittaa ja ostaa viikonlopuksi luokkakaverille synttarilahja ja liinavaatteet pesta ja hiustenleikkuustakin on taas kahdeksan viikkoa...



Siina kun mies paattaa "auttaa" pesemalla vessanpontot nostamatta renkaita niin, etta myrkyt leviavat renkaille ja varjaavat ne sinisen kirjaviksi, niin hermohan siina menee. Minulta siis, kun ensin kuuraan renkaita kloorin kanssa ja lopulta joudun lisaamaan ostoslistaani uudet renkaat. Ja sen jalkeen mies ei taatusti halua pesta vessanponttoja vahaan aikaan. Toinen miehen bravuureista on pesta ulkoiluvaatteita ihan itse ja pistaa ne kuivausrumpuun pesulappujen ohjeista valittamatta. Talla on pilattu parin tonnin edesta ulkoilutakkeja.



Jos AP:n vaimo elaa rauhallisempaan tahtiin ja naputtaa silti joka asiasta, veikkaan huonoa itsetuntoa. Tai neuroottista luonnetta. Tai molempia. Mutta stressilla voi myos olla osansa asiaan! Pienet ja vahan isommatkin mokat on helpompi ottaa huumorilla, jos ei ole koko ajan sellainen tunne, etta hukkuu tehtavien asioiden alle ja juuri ja juuri saa pidettya perheensa pinnalla (jaakaapissa on ruokaa, vaatekaapissa puhtaita vaatteita ja laskut on maksettu, joskus jopa ehditaan tavata kavereita tai sukulaisia). Onko teilla tallaista?

että pari vastaajaa ei aidosti nyt ymmärrä, millaisesta henkilöstä ja "nalkuttamisen tasosta", toisen ihmisen ja myös hänen tekemisien mitätöimisestä ap koittaa kertoa.

Käsittämättömin vastaus oli se, missä kirjoittaja oli lukevinaan rivien välistä, että asp pitää itseään jotenkin täydellisenä ja parempana kuin vaimonsa. Mitä ihmettä?

Itselleni on selvää, että on monta tapaa tehdä asioita, eikä kaikkeen ole sitä yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa. Kukin tyylillään ja parhaansa mukaan.

Ja ei tosiaan riitä, että puoliso vain antaisi palautetta jostain, minkä toinen on hänen mielestään tehnyt jotenkin väärin tai huonosti. Se palaute on lähes sairasta kaksoispalautetta, eli vaikka tekisit tismalleen juuri niinkuin puoliso on pyytänyt (käskenyt), niin hän keksii silti aina jotain valitettavaa vaikka samasta asiasta. Jos mies vaikka on imuroinut iloissaan ja vaikka toista ilahduttaakseen, niin puoliso ei sano mitään positiivista siitä hyvästä imuroinnista, vaan saattaa vain tokaista, että imuroit vääränä päivänä. Huomenna hän oli ajatellut vaihtaa petivaatteet ja sitten pitää imuroida taas uudestaan.

Tuon tapaisessa yksittäisessä tilanteessa (monen vuoden nalkutuksen kuuntelemisen jälkeen)jossa toinen mitätöi täysin puolison tekemisen itselläni alkaa kiehumaan ihan kiitettävästi. Toivottavasti ei kiehahda joskus yli.

"Teet niin tai näin, niin aina menee väärinpäin."

-007

tai sitten kyse on siitä, että ihan sama mitä vaimo sanoo, esimerkiksi täysin hyvässä ystävällisessä hengessä neuvoo, on miehen mielestä valitusta, nalkutusta, puuttumista..

Olen tuntenut tuollaisen miehen. Kun sanoin vaikka, että "laita noiden housujen kanssa se paita, sopivat yhteen" tai "kutsussa luki tumma puku, et voi lähteä farkuissa", "vaatteisiin on kiinnitetty pesulaput, niistä näkee oikean lämpötilan", "noiden paistumisessa kestää kauan jos jätät ne noin paksuiksi" tms. niin se oli arvostelua ja valitusta. Siis kaikki normaalielämän neuvot, vinkit ja ohjeet, mitä nyt ihmiset toisilleen sanovat. Sanoin ihan nätisti aina, en ole pätijä tai nalkuttaja, mutta minkäs teet kun toisella on sellainen filtteri päässä. että jokainen sanottu asia on arvostelua tai jotenkin negatiivista :/

Kukaan ei ole vuosiin välittänyt minun tarpeistani tippaakaan. Pitääkö elämässä olla koko ajan kurjaa? Onko tämä oikeaa elämää vai pitäsikö yrittää jotain muuta?

Ihan aluksi voit katsoa peiliin. Jokainen on itse vastuussa omista tarpeistaan ja omasta hyvinvoinnistaan. Et voi olettaa, että se on muiden velvollisuus.

kuin ap:n vaimo. Kukaan muu ei osaa tehdä yhtään mitään niin hyvin kuin äitini, aina löytyy jotain huomautettavaa.



Lapsuudessani äiti moitti isää jatkuvasti. Jos isä keitti kahvia, hän laittoi äidin mielestä kahvipannun väärin keittimeen. Pannun kahvan piti olla juuri tietyssä asennossa. Jos ei ollut, äiti kävi suurieleisesti sitä siirtämässä sen pari senttiä ja muisti mainita asiasta silloin ja jälkeenpäin.



Jos minä olin imuroinut oman huoneen, äiti kävi tarkistamassa, onko imuri laitettu oikein päin siivouskomeroon. Tiskauksen jälkeen hän tarkasti kuivauskaapista, onko astiat tiskattu oikein ja onko kahvikuppien korvat oikeaan suuntaan. Pikkuhiljaa lopetimme kokonaan minkään tekemisen.



Omilleni muutettuani tajusin, miten sairasta sellainen on. Vanhempani ovat olleet naimisissa kohta 50 vuotta, mutta edelleen isä tekee kaiken väärin, kuten kuivaa kädet käsipyyhkeeseen väärään kohtaan.



Eipä äiti ole nytkään onnellinen. Nyt hän valittaa, kun on aina saanut yksin tehdä kaiken. Eikä hän tajua, että itse on omalla asenteellaan ja käytöksellään saanut sen aikaiseksi.

Asiallista keskustelua!



Sano vaimolle: voidaanko keskustella joistakin minua painavista asioista esim. Lauantai/ sunnuntai (mikä nyt sopii) illalla, kun lapset nukkuvat.



Sitten laitat pöydän hienoksi ostat vaikka viinin ja laitat kynttilät palamaan.



Sitten purat asiat joko suoraan tai kirjoita jotain ylös etukäteen. Sano että nämä ovat vakavia ongelmia sinulle, etkä enää jaksaisi. Vaimo voi siitä ymmärtää kuinka vakava asia on sinulle.



Keskustele kaikista tunteista mahdollisimman avoimesti.



Kyllä se siinä. Ei kannata sanoa mitään tälläistä ohimennen vaan kunnon ajalla ja kun vaimo on valmis kuuntelemaan (ei siis kotitöiden aikoihin tai kun on muuta tekemistä).



Näin meillä ratkotaan tosi syvällisiä ongelmia, ja kummatkin ovat tyytyväisiä.

Opettakaa ne poikanne pesemään pyykkiä, hoitamaan puutarhaa, laittamaan ruokaa, ompelemaan nappeja, siivoamaan, vaihtamaan renkaat jne. Ettei tarvitse tulevien vaimojen opettaa.

Tämän tekstin kirjoittaja on ilmeisesti saanut aina kiitosta vanhemmiltaan vain hyvästä suorituksesta. Jos mun puoliso olisi tällainen, jättäisin hänet.

Eikös sinun pitänyt olla töissä - häh?

(Vakavasti puhuen luulen mieheni ajattelevan pitkälti ap:n kaltaisesti:

Olen vaativa kumppani, mutta erityisesti itseäni kohtaan: huolehdin siitä, että meillä on aina tiptop koti ja puutarha (minä pääosin siivoan ja sisustan, kuokin ja istutan), lapset (ulkonäkö, käytöstavat, koulumenestys), on panostettu sosiaaliseen elämään (pidän yhteyttä ystäviin, tuttaviin ja sukulaisiin, järjestän juhlat, kutsut ja illanistujaiset, hoidan tuliaiset ja muut muistamiset), hyvä tutkinto ja vakituinen työ (tienaan yhtä paljon miehen kanssa) ja huolehdin itsestäni (urheilen, pukeudun hyvin, seuraan aikaani).

Mies yrittää, muttei kyllä yllä samalle tasolle kanssani. Sori nyt vaan. Kyllä mua välillä pännii, että mies saa nauttia työni ja ahkeruuteni hedelmistä, muttei anna samaa panosta kuin minä!

Yllätkö sinä vaimosi tasolle? (Minä väitän, että ainakin omasta miehestäni olisi siihen, jos hän todella tahtoisi kantaa oman puolikkaansa perheemme hyvinvoinnista ja menestyksestä. En kai muuten viitsisi alisuoriutumisista jatkuvasti hermostuakaan.)

Kirjoituksesi olisi voinut kertoa minusta vuosi sitten. Jostain syystä näin vain mieheni "virheet". Eli tavan tehdä asioita erilailla kuin minä. hänen tapansa oli omaani hitaampi tai tuhlaavampi, niin olin suuna päänä kertomassa miten "pitäisi" tehdä. Eli nalkutin. Sittemmin huomasin, et kunhan tulee tehtyä niin ihan sama, kun lopputulos asioissa oli aina kuten minulla tai parempi. Oli vain pakko huomautella kun itsellä kiristi vanne päätä.