perhepedistä omaan sänkyyn
Kolmen kuukauden ikäinen vesselimme on ollut alusta asti kovin huono nukkuja, useita syöttökertoja yössä edelleen ja kitinää/itkeskelyä on. Nukutaan perhepedissä sivuvaunulla, ja nyt viimevkot olleet poikkeuksellisen levottomia. Tuntuu rauhoittuvan vain aivan viereen nostettaessa. Tissiä syönyt muutaman tunnin välein, aiemmin saanut sentää 3 h välissä nukkua. Oisikohan tiheän imun kautta?
Varsinainen mietityksen aiheeni on tämä ja kaipaisin teidän kokemuksianne. Miten siirto omaan sänkyyn on sujunut ja mssä vaiheessa? Itse olen ajatellut pitää vieressä siihen asti, kun lopettelen yötissittelyt.
Kommentit (2)
poika 7kk ja edelleen herää öisin omasta sängystä ainakin kolme kertaa yössä. Ekalla kerralla käännän lapsen kyljelleen ja peiton päälle, nukahtaa siihen uudestaan. Kahdella muulla kerralla otan tissin esiin suosiolla, emme ole jaksaneet ruveta unikouluun vielä. Tuttia ei ole koskaan huolinut eikä tuttipullosta yhtään mitään, ei edes lypsettyä maitoa. Mutta pointti on nyt se, että nopean imetyksen jälkeen pitää lapsi nostaa omaan sänkyynsä nukkumaan. Joskus olen ollut niin väsynyt, että olen nukahtanut imetykseen ja herännyt parin tunnin päästä siihen, että vauva on edelleen tississä kiinni. Saattaa päästää eka satsin jälkeen irti ja sitten kun tissi on siinä sopivasti esillä ja tyrkyllä, tarttuu takuuvarmasti kiinni uudestaan lyhyenkin ajan jälkeen. Lyhyellä kahden lapsen kokemuksella olisin sillä kannalla, että vauvan sänky vähän kauemmas äidin vierestä, eikä ainakaan vauvaa samaan sänkyyn jos jatkuva tissittely alkaa väsyttää. Esikoisemme siirrettiin 9kk vanhana omaan huoneeseen, kun havahtui hereille useita kertoja yössä meidän liikkeisiimme ja ääniimme.
Meillä yösyönnit saatiin loppumaan vesipullolla ja tutilla. Ensimmäisenä kokeiluyönä tyttö vähän osoitti mieltään vesipullolle, mutta nukahti kuitenkin noin puolessa tunnissa. Tyttö nukkuu nyt siis omassa sängyssään, ja huoneessaan itkuhälyttimen kanssa (on aika herkkä äänille)
Kokeile jos siitä olisi apua, meillä on jo monta yötä nukuttu 11-12h, ilman herätyksiä. Eli tapa heräilyä oli meillä.